31. heinäkuuta 2013

Namikaalimania

Kaltaisillani kaalihulluilla on tähän aikaan vuodesta onnenpäivät, koska tarjontaa on enemmän kuin napa vetäisi. Muutenkin näiden kesävihannesten kanssa meinaa karata kevyt moottoriajoneuvo käsistä, sillä halleissa ja toreilla möllötteleviä papuja, kyssäkaaleja, palsternakkoja, retiisejä, pottuja, kukkakaaleja, porkkanoita, kurkkuja, punajuuria, herneitä, sipuleita ja mitä heitä nyt onkaan ei vaan pysty vastustamaan.
Vaikka varastoni ovat kroonisesti pullollaan edellä mainittuja ihanuuksia, en voinut olla poikkeamatta kaaliostoksilla, kun kafruni vinkkasi minulle Facebookissa tästä mahtavasta Sikke Sumarin reseptistä. Käytin sapuskaan yhden isohkon kesäkaalin ja syötävää syntyi todella paljon. Oletan, että ne alkuperäisen ohjeen kolme (3) kaalinpäätä olivat pienehköjä yksilöitä.
Kaalinamia voisi kuvailla jauhelihasta ja ohrasuurimoista riisutuksia kaalilaatikoksi, mutta määritelmä ei tee herkulle oikeutta, sillä tästä tuli ihan huikean hyvää. Hunajan kanssa kannattaa tosiaan sniiduilla, sillä kaalit makeutuvat vielä reilusti uunituksen aikana. Ja tämä, kuten kaikki muutkin kaaliruoat, vain paranee vanhetessaan (jos ei siis tule syödyksi kertalaakista).
Tarvitset:
pari kesäsipulia
oliiviöljyä
voita
isohkon kesäkaalin
suolaa
mustapippuria
1 rkl dijon-sinappia
½ rkl hunajaa
korppujauhoja

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 185-asteiseksi.

Silppua sipulit varsineen ja freesaa niitä pannulla voi-öljyseoksessa.

Leikkaa kaali neljään osaan ja poista kantaosa. Pilko kaali ohuiksi suikaleiksi ja lisää niitä pannulle sipulin joukkoon pienissä erissä. Sekoittele säännöllisesti.

Kun kaikki kaalit ovat pannulla, mausta kaali-sipuliseos suolalla ja pippurilla. Jatka sekoittelua, kunnes seos on letkeää ja saanut pikkuisen väriä.

Sekoita joukkoon sinappi ja hunaja. Kaada seos uunikestävään vuokaan ja ripottele pinnalle hiukan korppujauhoja sekä voinokareita.

Kypsennä ruokaa uunissa reilun tunnin verran kunnes kaalit ovat karamellisoituneet.

8 kommenttia:

kallion keisarinna kirjoitti...

kuulosti niin herkulta, että päädyit inspiroimaan mun illallista :)

http://kuudespaistihelsinki.blogspot.fi/2013/07/rahaton-varhaiskaalirakastaja.html

Hiidenuhma kirjoitti...

Voi, miten herkullisen kuuloista! Tätähän on ihan pakko kokeilla, noh, vaikka heti :)

Jaana kirjoitti...

kallion keisarinna, toivottavasti tykkäsit! Vähänkö sulla on hieno nimimerkki :-)

Hiidenuhma, herkkua ja helppotekoista kuin mikä!

Anonyymi kirjoitti...

Jes, kaaliruuat kuuluvat meidänkin kesäruokiin. Aikanaan ns. tavallisella kaalilaatikolla hurmasin nykyisen mieheni. Tein IIISOOON satsin kaalilaatikkoa, ja aattelin syöväni sitä seuraavat kaksi viikkoa, kun sulho teki lähtöä reissuun. Vaan vielä mitä. Tuli syödyksi kerrasta koko annos. Ja siitä on jo yli 20 vuotta. Ja yhteisen rakkauden kaaliruokiin jakaa kanssamme myös no aikuistunut tytär. Jee! T. Sanni

Jaana kirjoitti...

Sanni, jee! Kaalifanitusta jo kahdessa sukupolvessa :-D

Hienosti hurmattu!

Peppilotta kirjoitti...

Varhaiskaali on kyllä ihan parasta, eli pakkohan tätä oli kokeilla tänään iltapalaksi. Oli oikein hyvää ja vetäisin (hups) puolet annoksesta saman tien (vatsa parka). Eikös se kaali kuitenkin ole suht kevyttä ruokaa, kasvis kun on =)Onneksi meillä ei kukaan muu tykkää kaalista niin saan aina syödä kaikki tällaiset herkut itse!

Chilisitruuna kirjoitti...

Kiitos inspiraatiosta!

Tätä tuli tänään kokeiltua ja hyvää oli.

http://chilisitruuna.blogspot.fi/2009/12/uunikaali-herkkukaali.html

Jaana kirjoitti...

Peppilotta, kannattaa tosiaan miettiä, alkaako siedätyshoidattaa muuta ruokakuntaa kaalifaneiksi vaiko eikö ;-)

Chilisitruuna, kiitos itsellesi vinkistä, tuo uunikaalin kastike kuulostaa herkulta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...