Tai ei nyt ihan oikeasti ulkomailla saakka, mutta kuitenkin duunikuvioiden puitteissa Patronassa (Annankatu 20) illastamassa. Reilun parin viikon takainen visiitti poikkesi edellisestä raportoidusta vierailusta siten, että maistelimme muutaman isomman annoksen sijasta useita pieniä makupaloja.
Ruokajuoman suhteen luotin hyväksi havaittuun Cheladaan eli limen mehulla ja suolalla maustettuun olueen. Se tarjoiltiin tällä kertaa kahvallisista purkeista, joita eräs seurueemme jäsen kuvaili kesämökin kukkamaljakoiksi.
Varsinaisia ruokia odotellessa saimme natusteltaviksi lämpöisiä tortilla chipsejä ja runsaasti avocadosattumia sisältänyttä guacamolea. Kyllä, sekä Hanna Partasen ostosreissu (kohdasta 05:53 etiäpäin) että Pirkka-guacamole mainittiin möhnän koostumuksesta keskusteltaessa.
Ruokatykitys alkoi ihanalla chorizoisella suupalalla.
Ja sitten tacoja! Possuversio mukavan kipakalla ananassalsalla...
...ja lammaslettu, jonka kanssa pöytään tuotiin huumaavan hyvää lammaslientä.
Illan mielenkiintoisin ja maukkain syötävä oli ehdottomasti juustokuorrutettu lettunen, jonka välistä löytyi maukas sienitäyte. Tummanpuhuvat meksikolaiset sienet näyttivät mustatorvisieniltä, mutta maku olikin jotain ihan muuta.
Suolaisen osaston kruunasi chilisoossissa kylpenyt kanaenchilada. Eipä tarvinnut näiden eväiden jälkeen koukata nakkikioskin kautta kotiin!
Patronassa on kunnioitettava valikoima laadukkaita tequiloita. Niillä jopa kaltaiseni bulkkitequiloista tehdyillä hyytelöshoteilla 1990-luvulla lukemattomat pleksit vetänyt tequilakammoinen tyyppi on mahdollista eheyttää tämän jalon juoman ystäväksi.
Mahtitequilan lisäksi otin jälkkärinä nauttimamme limetortun kyytipojaksi kanelilla maustettua meksikolaista kahvia.
29. syyskuuta 2012
23. syyskuuta 2012
Mummonmaksakastike
Taannoiselta possuretkeltä saaliiksi saamastani maksasta riitti tavaraa laatikon lisäksi myös maksakastikkeeseen, jonka teen aina perinteisellä Himmi-mummin reseptillä.
Tai siis ainakin luulen tekeväni. Tykötarpeet perustuvat omaan makumuistiini, mutta isäni väittää, ettei hänen äitinsä käyttänyt tähän ruokaan maustepippuria. Mummi on kokannut jo pitkään enkelten keittiössä, joten häneltä ohjeen oikeellisuutta ei voi enää tarkistaa.
Oli miten oli, tämä maksakastike maistuu aivan hemmetin hyvältä pottumuusin tai -voin kanssa. Kauhean kuvauksellinen ruoka se ei kuitenkaan ole.
Tarvitset:
400 g possun maksaa
½ l maitoa
2 dl vehnäjauhoja
suolaa
maustepippuria
voita
sipulin
2 dl kermaa
Tee näin:
Liota maksaa tunnin ajan maidossa.
Pese ja kuivaa maksa. Leikkaa maksa kuutioiksi.
Sekoita jauhojen joukkoon suola ja maustepippuri.
Pyörittele maksapaloja jauhoissa ja paista voissa pannulla parissa erässä.
Pilko sipuli ja freesaa silppua hetken verran.
Palauta maksapalat pannulle sipuleiden kaveriksi ja lisää joukkoon kerma.
Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Tarkista maku ja lisää suolaa tai maustepippuria tarvittaessa.
Tai siis ainakin luulen tekeväni. Tykötarpeet perustuvat omaan makumuistiini, mutta isäni väittää, ettei hänen äitinsä käyttänyt tähän ruokaan maustepippuria. Mummi on kokannut jo pitkään enkelten keittiössä, joten häneltä ohjeen oikeellisuutta ei voi enää tarkistaa.
Oli miten oli, tämä maksakastike maistuu aivan hemmetin hyvältä pottumuusin tai -voin kanssa. Kauhean kuvauksellinen ruoka se ei kuitenkaan ole.
Tarvitset:
400 g possun maksaa
½ l maitoa
2 dl vehnäjauhoja
suolaa
maustepippuria
voita
sipulin
2 dl kermaa
Tee näin:
Liota maksaa tunnin ajan maidossa.
Pese ja kuivaa maksa. Leikkaa maksa kuutioiksi.
Sekoita jauhojen joukkoon suola ja maustepippuri.
Pyörittele maksapaloja jauhoissa ja paista voissa pannulla parissa erässä.
Pilko sipuli ja freesaa silppua hetken verran.
Palauta maksapalat pannulle sipuleiden kaveriksi ja lisää joukkoon kerma.
Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Tarkista maku ja lisää suolaa tai maustepippuria tarvittaessa.
Sisältää tuotesijoittelua
Kulinaarimurulasta osallistutaan tällä ohjeella Hartwallin ruoka- ja leivontabloggareille järjestämään reseptikilpailuun, joka liittyy Happy Joe-tuotteiden lanseeraukseen. Leipätaikinaan uutettu miedosti alkoholipitoinen neste on siis saatu lahjaksi ja muut tykötarpeet on ostettu omilla rahoilla.
Yksi niistä on tämä nätti kahden kilon kurpitsa, joa voisi käyttää myös kevyehkön kahvakuulan korvikkeena. Löysin söpöläisen aiemmin tällä viikolla Teurastamon Maalaistentorilta, enkä olisi millään tohtinut paloitella sitä ruoantekotarpeiksi.
Mutta kurpitsa-siiderileipää ei voi tehdä kurpitsaa rikkomatta, vai miten se sanonta menikään? Kisareseptini on tuunattu versio epicurious.comista bongatusta ohjeesta. Omasta versiostani jätin pois appesiininkuoren ja valtaosan mausteista, koska en halunnut kurpitsan ja siiderin hautautuvan jouluisten makujen alle vielä syyskuussa.
Erilaiset suolaiset juustotahnat sekä makeat hillot tai marmeladit sopivat mainiosti kurpitsa-siiderileivän kavereiksi. Käntty ei myöskään tykkää kyttyrää, jos hänet päällystetään oikeella voilla tai viipaleella haisevaa juustoa.
Tarvitset:
2½ dl kurpitsasosetta
2½ dl omenasiideriä (tähän käytin Happy Joe Oakwood Applea)
2 munaa
½ dl öljyä
1 dl ruskeaa ruokosokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl muskottia
1 dl paloiteltuja saksanpähkinöitä
nokareen voita
Tee näin:
Kuori ja paloittele kurpitsa. Keitä palat pehmeiksi tilkassa vettä. Survo kurpitsat muussinuijalla soseeksi ja anna jäähtyä.
Kiehauta siideri kattilassa ja anna sen porista miedolla lämmöllä, kunnes nestettä on jäljellä enää noin neljäsosa alkuperäisestä määrästä. Anna jäähtyä.
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Sekoita kulhossa kurpitsasose, siideri, munat, öljy ja sokeri.
Yhdistä jauhot, leivinjauhe, suola ja muskotti. Lisää jauhoseos muiden ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mukaan paloitellut saksanpähkinät.
Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja paista uunissa tunnin verran. Anna leivän jäähtyä vuoassaan.
Yksi niistä on tämä nätti kahden kilon kurpitsa, joa voisi käyttää myös kevyehkön kahvakuulan korvikkeena. Löysin söpöläisen aiemmin tällä viikolla Teurastamon Maalaistentorilta, enkä olisi millään tohtinut paloitella sitä ruoantekotarpeiksi.
Mutta kurpitsa-siiderileipää ei voi tehdä kurpitsaa rikkomatta, vai miten se sanonta menikään? Kisareseptini on tuunattu versio epicurious.comista bongatusta ohjeesta. Omasta versiostani jätin pois appesiininkuoren ja valtaosan mausteista, koska en halunnut kurpitsan ja siiderin hautautuvan jouluisten makujen alle vielä syyskuussa.
Erilaiset suolaiset juustotahnat sekä makeat hillot tai marmeladit sopivat mainiosti kurpitsa-siiderileivän kavereiksi. Käntty ei myöskään tykkää kyttyrää, jos hänet päällystetään oikeella voilla tai viipaleella haisevaa juustoa.
Tarvitset:
2½ dl kurpitsasosetta
2½ dl omenasiideriä (tähän käytin Happy Joe Oakwood Applea)
2 munaa
½ dl öljyä
1 dl ruskeaa ruokosokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl muskottia
1 dl paloiteltuja saksanpähkinöitä
nokareen voita
Tee näin:
Kuori ja paloittele kurpitsa. Keitä palat pehmeiksi tilkassa vettä. Survo kurpitsat muussinuijalla soseeksi ja anna jäähtyä.
Kiehauta siideri kattilassa ja anna sen porista miedolla lämmöllä, kunnes nestettä on jäljellä enää noin neljäsosa alkuperäisestä määrästä. Anna jäähtyä.
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Sekoita kulhossa kurpitsasose, siideri, munat, öljy ja sokeri.
Yhdistä jauhot, leivinjauhe, suola ja muskotti. Lisää jauhoseos muiden ainesten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mukaan paloitellut saksanpähkinät.
Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja paista uunissa tunnin verran. Anna leivän jäähtyä vuoassaan.
22. syyskuuta 2012
Rakkautta, anarkiaa & ruokaa
Kunnioitettavaan neljännesvuosisadan ikään varttuneella Rakkautta & Anarkiaa-leffafestarilla pyörähti eilen käyntiin Haute Cuisine-elokuvasarja. Ideana on tarjoilla katsojille ruoka-aiheinen raina sekä sen inspiroima illallinen. Aivan mahtavaa, kyllä tätä on odotettukin!
Ensimmäisen leffaillallisen elokuvana nähtiin ihastuttava Les Saveurs Du Palais, jota Kulinaarimurula suosittelee täydestä sydämestä. Liikutukseen taipuvaisten tyyppien kannattaa ottaa silmienpyyhkimisvälineitä mukaan, sillä itse valuttelin viljoja vesiä presidentin tryffelivoikkarinsyöntikohtauksesta lopputeksteihin saakka.
Leffaillallinen katettiin ravintola Sunniin, jossa työskentelevät Mirka Olin ja Virve Räisänen kävivät herättelemässä ruokahalujamme Kino Engelissä ennen elokuvan alkua. Oli mukava havaita, että Sunnin väki oli innoissaan uudesta konseptista.
Sunnilaiset selviytyivät illallisserviisistä ihan tyydyttävästi. Ei ole mikään helppo nakki syöttää ja juottaa kertalaakista täyteen pölähtävän ravintolan kaikkia asiakkaita samassa tempossa. Ruoan taso sen sijaan oli vaihtelevaa, ja joistakin annoksista oli vähän vaikea löytää yhteyttä itse leffaan.
Amuse-bouche oli ankanmaksamoussella täytetty tuulihattu, joka maistui ihanalta Willm Cremant d'Alsace Brutin kanssa.
Sunnin leivät on jo aiemmilla brunssivierailuilla todettu oivallisiksi, eivätkä ne pettäneet nytkään.
Rapukroketti linssien ja aiolin kanssa puolestaan oli pienoinen pettymys. Linssit olivat jääneet aavistuksen verran raaoiksi ja majoneesi oli enemmän sitruunainen kuin valkosipulinen. Alkupalalle paritettu Savenniers de Chamboreau 1999 oli ehkä omaan suuhuni hiukan liian hapokasta, mutta viini parani aikansa ilmakylvettyään.
Pääruoaksi oli ankkaa, jonka paloittelun Tomi Keski-Sarja havainnollisti kertoen samalla, miten Sunnin kyökissä linnun eri osia hyödynnetään.
Tattien ja paahdetun kurpitsan kanssa tarjoiltu ankka oli herkkua. Kurpitsapaloja lautasella olisi tosin voinut olla enemmänkin. Ankan kaveriksi valittu Guigal Crozes-Hermitage Rouge 2007 oli huikean hyvää.
Lopuksi saimme aika simppelit annokset metsämarjoja ja marenkia, vaikka leffan perusteella jälkiruoan olisi ehdottomasti pitänyt olla Gâteau St. Honoré-kakkua. Jälkkäriviinikään (Bonnezeaux Chateau des Fesles 1999) ei ollut marjamarengille ehkä parhain mahdollinen valinta.
Poistumisreitin varrelta sai vielä napsia makeita paloja ja mustaherukkamarmeladista jäikin kiva maku suuhun.
Leffaillallinen maksoi 49 euroa sisältäen elokuvalipun ja sapuskat. Mielestäni varsin kohtuullista. Viinipaketista veloitettiin 39,40 euroa ja paketti oli mahdollista myös puolittaa
Les Saveurs Du Palais'n tiimoilta järjestetään vielä toinen illalliskattaus ensi viikolla. Kannattaa tsekata myös parin muun elokuvan puitteissa järjestettävät syömingit.
Tämä oli kohtuullinen alku R&A-leffaillallisille. Lisää tällaisia!
Ensimmäisen leffaillallisen elokuvana nähtiin ihastuttava Les Saveurs Du Palais, jota Kulinaarimurula suosittelee täydestä sydämestä. Liikutukseen taipuvaisten tyyppien kannattaa ottaa silmienpyyhkimisvälineitä mukaan, sillä itse valuttelin viljoja vesiä presidentin tryffelivoikkarinsyöntikohtauksesta lopputeksteihin saakka.
Leffaillallinen katettiin ravintola Sunniin, jossa työskentelevät Mirka Olin ja Virve Räisänen kävivät herättelemässä ruokahalujamme Kino Engelissä ennen elokuvan alkua. Oli mukava havaita, että Sunnin väki oli innoissaan uudesta konseptista.
Sunnilaiset selviytyivät illallisserviisistä ihan tyydyttävästi. Ei ole mikään helppo nakki syöttää ja juottaa kertalaakista täyteen pölähtävän ravintolan kaikkia asiakkaita samassa tempossa. Ruoan taso sen sijaan oli vaihtelevaa, ja joistakin annoksista oli vähän vaikea löytää yhteyttä itse leffaan.
Amuse-bouche oli ankanmaksamoussella täytetty tuulihattu, joka maistui ihanalta Willm Cremant d'Alsace Brutin kanssa.
Sunnin leivät on jo aiemmilla brunssivierailuilla todettu oivallisiksi, eivätkä ne pettäneet nytkään.
Rapukroketti linssien ja aiolin kanssa puolestaan oli pienoinen pettymys. Linssit olivat jääneet aavistuksen verran raaoiksi ja majoneesi oli enemmän sitruunainen kuin valkosipulinen. Alkupalalle paritettu Savenniers de Chamboreau 1999 oli ehkä omaan suuhuni hiukan liian hapokasta, mutta viini parani aikansa ilmakylvettyään.
Pääruoaksi oli ankkaa, jonka paloittelun Tomi Keski-Sarja havainnollisti kertoen samalla, miten Sunnin kyökissä linnun eri osia hyödynnetään.
Tattien ja paahdetun kurpitsan kanssa tarjoiltu ankka oli herkkua. Kurpitsapaloja lautasella olisi tosin voinut olla enemmänkin. Ankan kaveriksi valittu Guigal Crozes-Hermitage Rouge 2007 oli huikean hyvää.
Lopuksi saimme aika simppelit annokset metsämarjoja ja marenkia, vaikka leffan perusteella jälkiruoan olisi ehdottomasti pitänyt olla Gâteau St. Honoré-kakkua. Jälkkäriviinikään (Bonnezeaux Chateau des Fesles 1999) ei ollut marjamarengille ehkä parhain mahdollinen valinta.
Poistumisreitin varrelta sai vielä napsia makeita paloja ja mustaherukkamarmeladista jäikin kiva maku suuhun.
Leffaillallinen maksoi 49 euroa sisältäen elokuvalipun ja sapuskat. Mielestäni varsin kohtuullista. Viinipaketista veloitettiin 39,40 euroa ja paketti oli mahdollista myös puolittaa
Les Saveurs Du Palais'n tiimoilta järjestetään vielä toinen illalliskattaus ensi viikolla. Kannattaa tsekata myös parin muun elokuvan puitteissa järjestettävät syömingit.
Tämä oli kohtuullinen alku R&A-leffaillallisille. Lisää tällaisia!
16. syyskuuta 2012
Retrolootaa
Kävimme taas hippitoverini kanssa hakemassa Kiven Säästöpossusta puolikkaan sian, josta Kulinaarimurulaan päätyi kolmasosa. Tällä kertaa niin sanotussa kinkkubingossa kohdalleni osui muiden makoisten palojen muassa myös maksa.
Se ei oikein tykkää pakastumisesta (eikä jenkkikaappini pakastusosioon olisi kyllä enää mitään mahtunutkaan), joten viikonloppusapuskoiksi piti keksiä maksaisia asioita. Himmi-mummin kermaisen maksakastikkeen lisäksi päätin tehdä pitkästä aikaa maksalaatikkoa.
Maksalaatikko on niitä harvoja eineksiä, joita tulee joskus ostettua - ilman rusinoita tietenkin. Siinä mielessä olen vähän pervo, että tykkään syödä einesmaksalaatikkoa myös kylmänä.
Omatekoisen rusinattomaksi tuunatun versioni resepti on peräisin teoksesta nimeltä "Keittotaito koteja ja kouluja varten." Keittokirjahyllystäni löytyy 20. painos vuodelta 1958 tästä oivallisesta opuksesta, jonka ovat kirjoittaneet Tampereen talouskoulun entinen johtajatar Helmi Koskimies ja Tampereen kaupungin tyttöjen ammattikoulun entinen johtajatar Eva Somersalo. Onpa ihanat tittelit matameilla!
Kirja on niiltä ajoilta, jolloin kasvisruokiin oli luontevaa laittaa laardia ja moni ohje alkoi siten, että otettiin kymmenen litran kattila ja kilo voita. Asiallista meininkiä.
Keittokirjailijattaret ovat myös ansiokkaasti lisänneet useiden ohjeiden loppuun vinkin tähteeksi jääneen ruoan hyödyntämisestä. Pari viipaletta paistettua maksalaatikkoa aamiaiseksi vaikuttaa itse asiassa ihan loistavalta idealta.
Tarvitset:
750 g maksaa
2½ l maitoa
2 dl vettä
3 dl riisiä
sipulin
70 g voita
2 munaa
1½ dl siirappia
1 rkl suolaa
Tee näin:
Liota maksaa tunnin ajan puolessa litrassa maitoa.
Keitä riisiä vedessä kattilassa kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Kaada joukkoon loput maidot ja keitä hissukseen puuroksi. Anna puuron jäähtyä.
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Silppua sipuli ja freesaa silppu voissa pannulla.
Pese, kuivaa ja jauha maksa.
Lisää jäähtyneen riisipuuron joukkoon jauhettu maksa, freesatut sipulit, kevyesti vatkatut munat, siirappi ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Kaada seos voideltuun vuokaan (tai kahteen). Paista uunissa noin tunnin verran kunnes laatikko on kiinteää.
Syö voisulan tai puolukoiden kanssa.
Se ei oikein tykkää pakastumisesta (eikä jenkkikaappini pakastusosioon olisi kyllä enää mitään mahtunutkaan), joten viikonloppusapuskoiksi piti keksiä maksaisia asioita. Himmi-mummin kermaisen maksakastikkeen lisäksi päätin tehdä pitkästä aikaa maksalaatikkoa.
Maksalaatikko on niitä harvoja eineksiä, joita tulee joskus ostettua - ilman rusinoita tietenkin. Siinä mielessä olen vähän pervo, että tykkään syödä einesmaksalaatikkoa myös kylmänä.
Omatekoisen rusinattomaksi tuunatun versioni resepti on peräisin teoksesta nimeltä "Keittotaito koteja ja kouluja varten." Keittokirjahyllystäni löytyy 20. painos vuodelta 1958 tästä oivallisesta opuksesta, jonka ovat kirjoittaneet Tampereen talouskoulun entinen johtajatar Helmi Koskimies ja Tampereen kaupungin tyttöjen ammattikoulun entinen johtajatar Eva Somersalo. Onpa ihanat tittelit matameilla!
Kirja on niiltä ajoilta, jolloin kasvisruokiin oli luontevaa laittaa laardia ja moni ohje alkoi siten, että otettiin kymmenen litran kattila ja kilo voita. Asiallista meininkiä.
Keittokirjailijattaret ovat myös ansiokkaasti lisänneet useiden ohjeiden loppuun vinkin tähteeksi jääneen ruoan hyödyntämisestä. Pari viipaletta paistettua maksalaatikkoa aamiaiseksi vaikuttaa itse asiassa ihan loistavalta idealta.
Tarvitset:
750 g maksaa
2½ l maitoa
2 dl vettä
3 dl riisiä
sipulin
70 g voita
2 munaa
1½ dl siirappia
1 rkl suolaa
Tee näin:
Liota maksaa tunnin ajan puolessa litrassa maitoa.
Keitä riisiä vedessä kattilassa kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Kaada joukkoon loput maidot ja keitä hissukseen puuroksi. Anna puuron jäähtyä.
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Silppua sipuli ja freesaa silppu voissa pannulla.
Pese, kuivaa ja jauha maksa.
Lisää jäähtyneen riisipuuron joukkoon jauhettu maksa, freesatut sipulit, kevyesti vatkatut munat, siirappi ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Kaada seos voideltuun vuokaan (tai kahteen). Paista uunissa noin tunnin verran kunnes laatikko on kiinteää.
Syö voisulan tai puolukoiden kanssa.
11. syyskuuta 2012
Tää on niin syvältä...
Koska pop-up-ravintolat ovat NIIN viime tiistaita, päättivät murulaiset avata pop-down-ravintolan parin viikon ajaksi Tytyrin kaivokseen. Kattaukset myytiin loppuun hetkessä, mutta onnistuimme Soppa-Hannan kanssa vikkelinä tyttöinä saamaan paikat Muru Pops Down in Tytyrin ensi-iltaan.
Tapahtumapaikalle oli bussikuljetus Helsingistä ja matka kesti tunnin verran. Ennen ruokailua tutustuimme kaivosmuseoon, joka sijaitsee 80 metrin syvyydessä.
Arvaatko kumpaa maan uumeniin laskeutuminen jänskätti enemmän?
Olimme niin syvällä, ettei siellä ollut edes intterveppiä!
Mutta 80 metriä oli alkusoittoa, siitä jatkoimme vieläkin kauemmas päivänvalosta ja piipahdimme viinaryypyllä 350 metrissä. Moisen reissun maanpinnan alapuolelle on tehnyt kuulemma vain 0,1 prosenttia maailman väestöstä.
Samassa syvyydessä museon kanssa sijaitseva pop-down-keittiö on rakennettu vanhaan sepän pajaan, jossa aikoinaan taottiin ja teroitettiin poran teriä, jotka tuppasivat tylsymään jo kymmenen sentin porausurakan jälkeen.
Kalliokyökissä jöötä piti Timo "Sir Lintsi" Linnamäki.
Pöytiin päästyämme ruokahalujamme heräteltiin jännällä laventelimartinilla.
Alkupalat jaettiin pöytäkunnittain. Tarjolla oli jokirapu-perunasalaattia, jääkellarin lohta, maa-artisokkatahnaa...
...Bresaola-härkää ja Mortadella-makkaraa...
...savumuikkuja sitruunaöljyssä, sienipikkelsiä ja marinoitua maissi-papusalaattia.
Omiksi suosikeikseni nousivat muikut sekä kainosti kuminainen lohi sinappi-akvaviittikastikkeella.
Väliruoaksi saimme fenkolirisottoa ja Pernod'lla liekitettyjä etanoita. Annos oli aivan loistavan makuinen, mutta riisit olivat jääneet karvan verran raaoiksi.
Pääruoaksi vadeilta tarjoiltu vasikan sisäfilee sen sijaan oli mennyt aavistuksen liian kypsäksi, mutta yrttisessä liemessä haudutettu hanger steak oli unelmamureaa. Lisukkeet (papu-sienihässäkkä ja paahdetut palsternakat) olivat makoisia ja béarnaise-kastiketta olisi voinut vedellä ihan pelkiltään.
Drinkkilistalla seuraavana oli rosmariininen ja mansikkainen vodkapaukku, johon oli lirautettu myös hunajaa ja limeä. Ei huono.
Jälkkärinä oli ihanaa lohjalaisista ompuista tehtyä crumblea tyrni-calvadoskeiton kanssa. Hyvää!
Poistuessamme ihastuin kaivospäissäni kiehtovaan oranssiin äijäkoneeseen, joka olisi ollut myynnissä nimelliseen euron kilohintaan.
Illallinen kaivoksessa maksoi 128 euroa ja siihen sisältyivät ruokien ja juomien lisäksi museovierailu sekä bussikuljetukset Helsingistä Lohjalla ja takaisin. Mielestäni lysti oli joka euron arvoista - kauniit kiitokset Murun poppoolle mahtisapuskoista sekä hulppeista puitteista!
Tapahtumapaikalle oli bussikuljetus Helsingistä ja matka kesti tunnin verran. Ennen ruokailua tutustuimme kaivosmuseoon, joka sijaitsee 80 metrin syvyydessä.
Arvaatko kumpaa maan uumeniin laskeutuminen jänskätti enemmän?
Olimme niin syvällä, ettei siellä ollut edes intterveppiä!
Mutta 80 metriä oli alkusoittoa, siitä jatkoimme vieläkin kauemmas päivänvalosta ja piipahdimme viinaryypyllä 350 metrissä. Moisen reissun maanpinnan alapuolelle on tehnyt kuulemma vain 0,1 prosenttia maailman väestöstä.
Samassa syvyydessä museon kanssa sijaitseva pop-down-keittiö on rakennettu vanhaan sepän pajaan, jossa aikoinaan taottiin ja teroitettiin poran teriä, jotka tuppasivat tylsymään jo kymmenen sentin porausurakan jälkeen.
Kalliokyökissä jöötä piti Timo "Sir Lintsi" Linnamäki.
Pöytiin päästyämme ruokahalujamme heräteltiin jännällä laventelimartinilla.
Alkupalat jaettiin pöytäkunnittain. Tarjolla oli jokirapu-perunasalaattia, jääkellarin lohta, maa-artisokkatahnaa...
...Bresaola-härkää ja Mortadella-makkaraa...
...savumuikkuja sitruunaöljyssä, sienipikkelsiä ja marinoitua maissi-papusalaattia.
Omiksi suosikeikseni nousivat muikut sekä kainosti kuminainen lohi sinappi-akvaviittikastikkeella.
Väliruoaksi saimme fenkolirisottoa ja Pernod'lla liekitettyjä etanoita. Annos oli aivan loistavan makuinen, mutta riisit olivat jääneet karvan verran raaoiksi.
Pääruoaksi vadeilta tarjoiltu vasikan sisäfilee sen sijaan oli mennyt aavistuksen liian kypsäksi, mutta yrttisessä liemessä haudutettu hanger steak oli unelmamureaa. Lisukkeet (papu-sienihässäkkä ja paahdetut palsternakat) olivat makoisia ja béarnaise-kastiketta olisi voinut vedellä ihan pelkiltään.
Drinkkilistalla seuraavana oli rosmariininen ja mansikkainen vodkapaukku, johon oli lirautettu myös hunajaa ja limeä. Ei huono.
Jälkkärinä oli ihanaa lohjalaisista ompuista tehtyä crumblea tyrni-calvadoskeiton kanssa. Hyvää!
Poistuessamme ihastuin kaivospäissäni kiehtovaan oranssiin äijäkoneeseen, joka olisi ollut myynnissä nimelliseen euron kilohintaan.
Illallinen kaivoksessa maksoi 128 euroa ja siihen sisältyivät ruokien ja juomien lisäksi museovierailu sekä bussikuljetukset Helsingistä Lohjalla ja takaisin. Mielestäni lysti oli joka euron arvoista - kauniit kiitokset Murun poppoolle mahtisapuskoista sekä hulppeista puitteista!
9. syyskuuta 2012
Curdin pojan koston paluu
Perinteisesti curdia on tehtyä sitrushedelmistä. Tunnetuinta lienee lemon curd, jota britit mättävät skonssiensa päälle. Pikku hiljaa alan kuitenkin vakuuttua siitä, että curdia voi tehdä melkein mistä aineksista vaan.
Raparperisesongin aikaan innostuin isosti Herkku ja koukku-blogista löytämästäni ohjeesta. Nyt kun omenasato on parhaimmillaan, päätin vääntää curdia ompuista.
Omenamöhnästä tuli niin tajutonta, että sitä voisi lusikoida ihan vaan suoraan purkista (myönnettäköön, jonkin verran kyllä lusikoinkin). Möhnä on eri hyvää myös aamiaispöydässä maustamattoman jogurtin kaverina.
Termistä "möhnä" kuuluvat sulimmat kiitokset herkkukoukku-Jytikselle, joka ideoi nimen pähkäillessämme suomenkielistä korviketta curdille raparperipostauksen kommenttiosiossa.
Säädin raparperireseptin sokerimäärää hiukan alaspäin, sillä omenoiden sekaan sitä ei tarvita niin paljon kuin happamille raparpereille. Ja tein möhnää kerralla vähän reilumman satsin.
Tarvitset:
700 g omenalohkoja
1½ dl vettä
6 keltuaista
1½ dl sokeria
2 tl vaniljauutetta
50 g voita
Tee näin:
Kuori ja pilko omenat. Laita palat kattilaan ja kaada joukkoon vesi. Keitä muhjuksi miedolla lämmöllä.
Sauvasekoita mössö tasaiseksi ja anna sen jäähtyä.
Vispaa keltuaiset ja sokeri kuohkeiksi vesihauteessa.
Lisää omenasosetta vähän kerrallaan keltuais-sokerivaahtoon koko ajan sekoittaen, kunnes seos on paksuhkoa tahnaa.
Mausta seos vaniljauutteella.
Sekoita joukkoon voi ja purkita möhnä.
Raparperisesongin aikaan innostuin isosti Herkku ja koukku-blogista löytämästäni ohjeesta. Nyt kun omenasato on parhaimmillaan, päätin vääntää curdia ompuista.
Omenamöhnästä tuli niin tajutonta, että sitä voisi lusikoida ihan vaan suoraan purkista (myönnettäköön, jonkin verran kyllä lusikoinkin). Möhnä on eri hyvää myös aamiaispöydässä maustamattoman jogurtin kaverina.
Termistä "möhnä" kuuluvat sulimmat kiitokset herkkukoukku-Jytikselle, joka ideoi nimen pähkäillessämme suomenkielistä korviketta curdille raparperipostauksen kommenttiosiossa.
Säädin raparperireseptin sokerimäärää hiukan alaspäin, sillä omenoiden sekaan sitä ei tarvita niin paljon kuin happamille raparpereille. Ja tein möhnää kerralla vähän reilumman satsin.
Tarvitset:
700 g omenalohkoja
1½ dl vettä
6 keltuaista
1½ dl sokeria
2 tl vaniljauutetta
50 g voita
Tee näin:
Kuori ja pilko omenat. Laita palat kattilaan ja kaada joukkoon vesi. Keitä muhjuksi miedolla lämmöllä.
Sauvasekoita mössö tasaiseksi ja anna sen jäähtyä.
Vispaa keltuaiset ja sokeri kuohkeiksi vesihauteessa.
Lisää omenasosetta vähän kerrallaan keltuais-sokerivaahtoon koko ajan sekoittaen, kunnes seos on paksuhkoa tahnaa.
Mausta seos vaniljauutteella.
Sekoita joukkoon voi ja purkita möhnä.
8. syyskuuta 2012
Ask me, ask me, ask me!
Illastimme alkuviikosta sudeettisavolaisen toverini kanssa Askissa (Vironkatu 8). Luomuun ja sesongin mukaisiin raaka-aineisiin keskittyvää paikkaa pyörittävä pariskunta on silminnähden innostunut konseptistaan ja into tarttuu helposti samantyyppiseen ruokafilosofiaan uskoviin asiakkaisiinkin.
Valittavissa on neljän tai kahdeksan ruokalajin menut juomapaketteineen. Askista alkaa piakkoin saada myös lounasta. Lounaslistat ilmestyvät nettisivuille, mutta taajaan vaihtuvien iltamenujen tietoja verkkoon ei tulla päivittelemään.
Ruokahalujamme heräteltiin erilaisista perunoista tehdyillä lastuilla, paahdetulla punajuurella sekä kiehtovalla riisijauhoista ja sienistä työstetyllä rapsakalla snäksillä.
Seuraavalla lautasella oli omenasosetta sekä palsternakkaa jännässä muodossa.
Valitsimme neljän ruokalajin menun "suppealla" juomapaketilla. Omaan lasiini valikoitui alkajaisiksi aivan tolkuttoman hyvää ranskalaista siideriä. Kaikki Askissa kaadettavat juomat ovat luomukamaa, which is nice.
Ensimmäisenä varsinaisena sapuskana nautiskelin lanttu-, nauris- ja nautacarpacciota. Annos oli nätti kuin mikä ja maut soivat hienosti yhteen.
Kuusenkerkillä maustettu metsäsienirisotto oli ihan törkeän hyvää. Ihan. Törkeän. Hyvää.
Siideri sopi oivallisesti carpaccioille ja risotolle, mutta pääruoaksi valitsemani kuhan kanssa suositeltu Pinot Gris oli viininä erinomaista, mutta melko hedelmäisenä ei ihan napakymppivalinta kalalle.
Kuha kukkakaalin kanssa oli ihanaa. Kala oli pinnalta rapeaa ja sisältä suussa sulavaa. Lievästi pippuriset krassin lehdet ja hurmaavat karhunlaukan kukinnot toivat annokseen kiintoisia sävyjä.
Ennen loppuhuipennusta saimme lusikalliset mukavan kirpeää karviaismarjaherkkua.
Suositusviini jälkiruoalle oli huikean marjaisan makeaa ja sopi tarkoitukseensa täydellisesti.
Monesti jälkkärit ovat menun heikoin lenkki, mutta nyt niin ei todellakaan ollut. Mustikoiden sekä musta- ja punaherukoiden makuja täydensivät jogurttinen marjasorbetti sekä vaniljainen tahdas. Taivaallista!
Kahvia varten katettiin söötit Arabian kirpparilöytökupit. Kahvinpavut olivat käsin kerättyjä nicaragualaisia, joista valutetun sumpin maku oli pehmeän mausteinen.
Illan kruunasivat optimimehevät porkkanakakkusuupalat.
Juomat, syömät ja lasikannullinen kahvia maksoivat noin 80 euroa eli hinnan ja laadun suhde on mainio. Palvelu on aidosti lämminhenkistä ja makumaailma kerrassaan upea.
Kulinaarimurula suosittelee lämpimästi sekä toivottaa Askille onnea, menestystä ja pitkää ikää!
Otsikko on lainattu The Smithsin biisistä, jolla ei ole mitään tekemistä jutun sisällön kanssa. Tai no, lauletaanhan siinä myös "Nature is a language, can't you read?" että niin kuin sitä kautta aasinsilta on ihan ylityskelpoinen.
Valittavissa on neljän tai kahdeksan ruokalajin menut juomapaketteineen. Askista alkaa piakkoin saada myös lounasta. Lounaslistat ilmestyvät nettisivuille, mutta taajaan vaihtuvien iltamenujen tietoja verkkoon ei tulla päivittelemään.
Ruokahalujamme heräteltiin erilaisista perunoista tehdyillä lastuilla, paahdetulla punajuurella sekä kiehtovalla riisijauhoista ja sienistä työstetyllä rapsakalla snäksillä.
Seuraavalla lautasella oli omenasosetta sekä palsternakkaa jännässä muodossa.
Valitsimme neljän ruokalajin menun "suppealla" juomapaketilla. Omaan lasiini valikoitui alkajaisiksi aivan tolkuttoman hyvää ranskalaista siideriä. Kaikki Askissa kaadettavat juomat ovat luomukamaa, which is nice.
Ensimmäisenä varsinaisena sapuskana nautiskelin lanttu-, nauris- ja nautacarpacciota. Annos oli nätti kuin mikä ja maut soivat hienosti yhteen.
Kuusenkerkillä maustettu metsäsienirisotto oli ihan törkeän hyvää. Ihan. Törkeän. Hyvää.
Siideri sopi oivallisesti carpaccioille ja risotolle, mutta pääruoaksi valitsemani kuhan kanssa suositeltu Pinot Gris oli viininä erinomaista, mutta melko hedelmäisenä ei ihan napakymppivalinta kalalle.
Kuha kukkakaalin kanssa oli ihanaa. Kala oli pinnalta rapeaa ja sisältä suussa sulavaa. Lievästi pippuriset krassin lehdet ja hurmaavat karhunlaukan kukinnot toivat annokseen kiintoisia sävyjä.
Ennen loppuhuipennusta saimme lusikalliset mukavan kirpeää karviaismarjaherkkua.
Suositusviini jälkiruoalle oli huikean marjaisan makeaa ja sopi tarkoitukseensa täydellisesti.
Monesti jälkkärit ovat menun heikoin lenkki, mutta nyt niin ei todellakaan ollut. Mustikoiden sekä musta- ja punaherukoiden makuja täydensivät jogurttinen marjasorbetti sekä vaniljainen tahdas. Taivaallista!
Kahvia varten katettiin söötit Arabian kirpparilöytökupit. Kahvinpavut olivat käsin kerättyjä nicaragualaisia, joista valutetun sumpin maku oli pehmeän mausteinen.
Illan kruunasivat optimimehevät porkkanakakkusuupalat.
Juomat, syömät ja lasikannullinen kahvia maksoivat noin 80 euroa eli hinnan ja laadun suhde on mainio. Palvelu on aidosti lämminhenkistä ja makumaailma kerrassaan upea.
Kulinaarimurula suosittelee lämpimästi sekä toivottaa Askille onnea, menestystä ja pitkää ikää!
Otsikko on lainattu The Smithsin biisistä, jolla ei ole mitään tekemistä jutun sisällön kanssa. Tai no, lauletaanhan siinä myös "Nature is a language, can't you read?" että niin kuin sitä kautta aasinsilta on ihan ylityskelpoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)