25. helmikuuta 2013

Ylivuotisia kurkkuhommia

Minun on pitänyt kokata tätä alkuperältään ilmeisestikin kaakkoisaasialaista kurkku-mangosalaattia siitä saakka, kun maistoin sitä kaverini tekemänä toissasyksyisellä reissulla Brysselissä. Meinasin osallistua reseptillä erään seikkailuleipuribloggaajan isännöimään kurkkuhaasteeseenkin, mutta joku kämmäsi päivämäärien kanssa...

Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan! Oheinen ohje on ikioman makumuistini mukaan sävelletty ja siitä tuli mielestäni aika oikeanlaista. Chiliä tosin laitoin salaattiin aika lailla vähemmän kuin tulinen ystäväni Belgiassa.

Mangot ovat Anton & Antonin Ready too Eat-mallistoa. Aiemmat kokemukseni tuolla termillä markkinoiduista hedelmistä ovat olleet pikkuisen ristiriitaisia (täysin ylikypsää muhjua tai vasta viittä vaille valmiita syötäviksi), mutta nämä olivat tismalleen sitä mitä lupasivatkin: supermeheviä, mutta silti rakenteeltaan napakoita.

Salaattia voi lappaa napaansa ihan sellaisenaankin, mutta se sopii oikein mukavasti lisukkeeksi erilaisille itämaisille syömisille. Itse paritin sen maapähkinävoinuudeleiden kanssa.
Tarvitset:
kaksi lyhyttä kurkkua (tai yhden pidemmän)
reilun kourallisen tuoretta korianteria
linnunsilmächilin
2 vihreää mangoa
limen
2 rkl kalakastiketta
lirauksen seesamiöljyä
ripsauksen (ruskeaa ruoko)sokeria

Tee näin:
Pese kurkut ja vetele niistä juustöhöylällä pitkiä suikaleita. Kääntele kurkkuja välillä, niin saat höylättyä siemenettömiä lastuja (siemenrangat voit käyttää vaikka johonkin toiseen salaattiin tai syödä ruoantekoruokana). Laita kurkkusuikaleet kulhoon.

Poista chilistä siemenet ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Silppua korianteri. Lisää chilit ja korianterit kurkkujen joukkoon. Sekoita hyvin.

Leikkaa mangosta palat kiven molemmilta puolilta. Kuori palat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Kuori myös mangon kivellinen "välipala" ja leikkaa kiven ympäriltä kaikki hedelmäliha, jonka saat irti. Lisää mangot kurkkujen joukkoon ja sekoita.

Purista limen mehu pieneen kulhoon. Lisää joukkoon kalakastike, seesamiöljy sekä sokeri. Sekoita, kunnes sokeri liukenee nesteisiin.

Kaada kastike kurkkujen ja mangojen joukkoon. Sekoita hyvin ja tarjoa heti.

24. helmikuuta 2013

Osteribaari kulman takana

Jee! Enää ei tarvitse lennellä merta edemmäs ostereille ja Guinnessille, vaan nytpä riittää muutaman sadan metrin kävely kotoa remontista kuoriutuneeseen Hietsun kauppahalliin (Lönnrotinkatu 34), jonne Kalakauppa E. Eriksson on avannut pienen osteribaarin.
Neitsytvierailupäivänä tarjolla oli kolmea laatua ostereita, joista valitsin maisteltaviksi kaksi per laji. Seuralaisenikin selätti vuosia kestäneen osterikammonsa ensin yhdellä ja sitten toisella nilviäisellä. Lisäksi hän napsi sushia, jota osteribaarista myös saa.
Umami- (ylinnä), La Meilleure Blanche- (isoimmat kuoret keskellä) ja Tsarskaya-ostereissa (kaksi alinta) oli havaittavissa selkeitä makueroja. Pienet Umamit olivat ehkä hiukan makeampia kuin muut, rakenteeltaan kiinteimmät Tsarskayat taas maistuivat eniten mereltä.
Tykästyin kovasti Tsarskaya-merkkisiin kavereihin ja santsasin niitä vielä pari lisää.

Kahdeksan osteria ja pöntöllinen typpikapseli-Guinnessia maksoivat hiukan yli 30 euroa. Ostereissa ei sinänsä ollut moitittavaa, mutta niiden siistissä avaamisessa Erikssonin kavereilla on vielä tekemistä, sillä peräti kolmeen ostereistani oli jäänyt kuorenpalasia. Mutta harjoitus tekee mestarin.

Erikssonin baarissa on vain muutama paikka eli osterinystävien kannattaa ajoittaa vierailunsa lounasaikojen ja parin viimeisen aukiolotunnin ulkopuolelle, koska silloin tilaa löytynee ruuhka-aikoja iisimmin. Herra kalakauppias kyllä vihjaili mahdollisesta lisätilasta lähitulevaisuudessa, joten toivossa on hyvä elää.

Itse aion kuitenkin välttää hallissa käyntiä lauantaisin tämän alkuhuuman ajan, sillä ainakin eilen käytävillä oli paikoin melko haasteellista edetä suuntaan tai toiseen ihan tolkuttomien ihmismäärien takia. Kulinaarimurula ei suosittele lauantaihalleilua ahtaita paikkoja tai ihmisjoukkoja kammoaville eikä myöskään krapulaisille yksilöille.
Hallin kattoon lienee viikon takaisten virallisten avajaisten tiimellyksessä karannut lehmänmallinen heliumpallo. Olisikohan tämä ennusmerkki siitä, että näemme pian Lentävän Lehmän avaavan myyntipisteen Hietsun hallissa, jossa he ehtivät toimia hetken 2000-luvun alussa?

19. helmikuuta 2013

Elvis elää!

Olemme ottaneet tavaksi käydä parin entisen työkaverin kanssa säännöllisin väliajoin ruokatreffeillä. Kuulumisia vaihdellaan kahdesta kolmeen kertaa vuodessa ja joka kerta jännätään, kuka meistä on saanut uudet monitehorillit sitten viime tapaamisen.

Tällä kertaa tapasimme Stefan’s Steakhouse Helsingissä (Korkeavuorenkatu 34). Tämän suomalais-amerikkalaisen kaljupääkokin nimikkoravintoloita löytyy Helsingin lisäksi Tampereelta ja Turusta.

Vierailu Tampereen kuppilaan sen olemassaolon alkumetreillä ei täysin vakuuttanut, mutta Helsingin toimipisteen avajaisissa nauttimani maistiaiset saivat kiinnostukseni pihvitaloja kohtaan heräämään uudelleen.

Stefan’s Steakhouset ovat nimensä mukaisesti ensisijaisesti pihvipaikkoja. Listoilla on mukava valikoima niin kotimaista kuin australialaista laatunautaa, joiden soossit ja lisukkeet saa vapaasti valita. Tällainen konsepti on minulle oikein mieluinen.
Pähkimisen jälkeen päädyin tilaamaan 180 gramman göntsän suomalaista naudan sisäfileetä medium miinuksena. Lihapalan kavereiksi otin paistettua ruusukaalia ja sieniä sekä tatti-timjamivoita.

Lihan kypsyysaste oli onnistunut ja maustevoi oli tolkuttoman hyvää. Lautasella oli yllättäen ja pyytämättä myös kauhallinen kastiketta, jota ilmankin olisin pärjännyt. Fiksusti erillisessä kipossa tarjoiltu loistovoi olisi ollut ihan riittävä soossi minulle.
Tykkäsin kovasti myös ruusukaali-sienipaistoksesta.
Jälkkärit peittoavat harvoin pääruoat, mutta nyt niin pääsi käymään. Tuhdissa Elvis-nimisessä herkussa oli mahtavaa maapähkinävoi-leipävanukasta, suolakaramellia ja banaanijäätelöä – kerta kaikkiaan taivaallinen kokonaisuus!

Syömät ja juomat (aika onnistunut Tom Collins ja lasillinen kalifornialaista Robert Mondavi Private Selection Pinot Noiria) maksoivat 70 euroa. Ei mitään hulvattoman halpaa lystiä, hinnoissa taitaa olla pikkuisen julkkislisää. Elvis tosin oli joka sentin arvoinen.

18. helmikuuta 2013

Kuuden tunnin Ravintolapäivä

Eilen oli järjestyksessään kahdeksas Ravintolapäivä. Bongailin etukäteen muutaman kiinnostavan paikan, mutta loppujen lopuksi niistä tuli käytyä vain yhdessä (joka oli pienoinen pettymys).
Lähdin etenemään kotoa lämpimien vällyjen välistä kevyeen lumisateeseen jo ennen kymmentä, koska kymmeneltä Ruttopuistossa olisi pitänyt aueta kiintoisa Korean EXPLOSION. Nallen muotoiset hassuriisit jäivät harmillisesti kuitenkin saamatta, koska ravintolanpitäjät olivat nukkuneet pommiin. Hmph.
Onneksi Soppa-Hanna ja Seikkailu-Aleksi olivat myös liikekannalla. Suuntasimme siis kimpassa vanhan linja-autoaseman kulmalla olevaan nakkikioskiin popsahtaneeseen vietnamilaista phở-keittoa tarjoilevaan Phở Việt-ravintolaan, jossa tädit annostelivat nuudeleita kippoihin ja tenavat hoitivat rahastuksen.
Keiton asialliset lisukkeet eli kukkosoossia, chiliä, korianteria ja kevätsipulia.
Itse phở oli makoisaa ja oikein sopivaa pakkaspäivämuonaa. Ja vaaleanpunainen prinsessapöytäliina oli ihana!
Somistuksellinen pinkki linja jatkui lukiolaistyttöjen Cakepops! Kakkutikkarit!-popupissa Narinkkatorin toisella laidalla.
Ostimme suklaakakkutikkarit ja jopa Aleksi tykkäsi niistä!
Seuraavaksi siirryimme sisätiloihin Kampin keskukseen, jonne pystytettiin pieteetillä Cafe&Bakery Lisbonia. Taulujen ja keraamisten aurinkojen asettelu juuri oikeaan kulmaan tuntui tärkeämmältä kuin tarjoomusten purkaminen, vaikka ravintolan olisi pitänyt olla jo tunnin verran auki. Noh, kysyvä ei tieltä eksy ja kolkuttavalle avataan, joten keskeytimme tylysti ravintoloitsijoiden sisustuspuuhat ja vaadimme saada kolme kappaletta pastel de nata-torttusia. 
Odottelun olisi voinut antaa anteeksi, jos piiraat olisivat olleet hyviä, mutta niiden kuori oli ihan kauhean paksu (ja Aleksin mielestä margariininen). Omaan suuhuni täyte maistui kelvolliselta, mutta seuralaiset dumasivat senkin. Rapukakkaran sisus oli maukas, mutta siinäkin oli kummallinen kuori.

Puoli kahdentoista maissakaan Ruttiksessa ei näkynyt jälkeäkään nalleriisityypeistä, joten jatkoimme kulkuamme kohti Viiskulmaa ja Sub York Bagel & Chowder Co.-kuppilaa.
Baagelilinjastolla valmistui tiuhaa tahtia kalkkuna- sekä paahtopaistitäytteisiä juttuja, jotka näyttivät (ja kuulemma maistuivatkin) tosi hyviltä, mutta....
...päädyin kulholliseen Corn Chowderia, jonka sekaan ripoteltiin pekonia. Mmmmm.
Jälkkäriksi natustelin Peanut Butter Oatmeal Ranch Cookien ja kehuin pöytäämme istahtaneen Rakel Liekin pannukakkujen ulkonäköä.
Rinkelibaarissa pötkötteli myös mahtava koira, joka oli ihmisensä mukaan päässyt paahtopaistiosingoille.
Seuraavaksi tepsuttelimme välikaljoille ja ruoansulatusjallulle Merimiespubiin, josta Hanna livahti päiväunille.
Minä ja Aleksi vanhempineen sen sijaan suunnistimme Koffariin, jonne pystytetyn Telttakeittiön liepeillä joimme pahaa murukahvia tervehenkistä marssimusiikkia kuunnellen.

Sitten oli aika vaihtaa kaupunginosaa ja raitiovaunuilla Teurastamolle, jonka pihalle ravintolapäiväläisille oli varattu myyntikojuja. Täällä hilpeään retkueeseemme liittyi Milla, joka ei ole mikään turha tyyppi, vaikka häntä ei voikaan linkittää.
Kahden aikoihin väkeä oli yllättävän vähän paikalla. Se saattoi johtua myös siitä, että joka kioskilla myytävät tuntuivat olevan loppu. Onnistuimme Aleksin kanssa saamaan Nón lá-ravintolasta viimeisen tofurullan ja toiseksi viimeisen kanarullan.
Lime-korianteri-kanarulla nước mắm pha-kastikeella oli ihan jees ja Teurastamolla pääsi vessaankin.
Milla ja Aleksi  söivät mikroaaltouunittamattomat kasvissamosat.
Viimeinen etappimme oli Le Sud Tokoinrannassa. 
Alkoi olla jo kylmä ja ähky, mutta ranskalaisia herkkuja oli pakko maistaa.
Pissaladièren täyte oli oivallista, mutta kuori pikkuisen kovaa. Leivitetty munakoiso ja keitetty pottu aiolin kanssa sen sijaan olivat namia. Erityisesti valkosipulimajoneesi oli loistavaa.
Päätin Ravintolapäiväni erinomaisella suklaa-pähkinämarengilla. Kiitoskaunis ja toukokuussa uudestaan!

Aleksin jorinoita voi lukea Viva ciabattasta ja Hannan rapsan Hannan sopasta.

17. helmikuuta 2013

Kohulasagne! Katso kuvat!

Jos olet viime aikoina seurannut uutisia edes pintapuolisesti, olet tuskin voinut välttyä näkemästä tai kuulemasta hevosenlihaskandaaliin liittyviä juttuja. Kakkahan iskeytyi aiheen tiimoilta tuulettimeen, kun Brittein saarilla huomattiin eineslasasagneiden sekä -jauhelihapihvien naudanlihan olevankin hevosta. Tämä havainto herätti kauhistelua monella tasolla. 
Yksi niistä on kulttuurinen. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa sallittujen ja kiellettyjen syötävien kirjo on laaja. Britanniassa pollen popsiminen ei ole niin sanotusti maan tapa. Länsimaissa lemmikeiksi miellettyistä elikoista koira on Aasiassa herkkuruokaa ja Etelä-Amerikassa paistetaan marsuja. 

Skandinavian ulkopuolella hyperventiloidaan, kun lautasella olevan lihan ilmoitetaan olevan poroa, joka assosioidaan helposti joulupukin kaveriksi, Rudolf the Red-Nosed ReindeeriksiHindut puolestaan eivät syö pyhiä lehmiä, muslimit ja juutalaiset taas kieltäytyvät possunlihasta. 

Toinen näkökulma liittyy tuotantoketjun läpinäkyvyyteen. Keskustelu raaka-aineiden (tässä tapaukseesa lihan) alkuperämerkinnöistä sekä niiden valvonnasta on erittäin tervetullutta. Lienee aika monen tahon etu, jos pakkauksiin merkittäisiin lihan laji, alkuperä, tieto teurastuspaikasta sekä valmiiden ruokien osalta myös valmistusmaa.

Koko kohun pääpointti on kuitenkin se, että jossain vaiheessa tuotantoketjua yhtä asiaa (hevosenlihaa) oli myyty toisena (naudanlihana). Hevosenlihassa ei ole sinänsä mitään pahaa, päinvastoin. Mutta sen myyminen lehmänä on huijausta ja siksi tuomittavaa.

Itse inspiroiduin hässäkästä siten, että päätin tehdä ihan rehellistä hevoslasagnea. Kotimaista heppaa löytyi Hakaniemen hallin Hakkaraiselta. Tukimauiksi hevoselleni valitsin aika onnistuneesti rosmariinin ja parmesanin. 
Jauhelihakastikkeen nesteeksi lorotin sisilialaista valkoviiniä ja kermaa, jotka keittelin hissun kissun kasaan. Tässä kun ei oltu jäniksen selässä vaan hevosen. 
Lihasoossista tuli muhevan makuista. Vahvoja makuja löytyi juustokastikkeestakin, johon raastoin kunnioitettavan kokoisen kimpaleen parmesania.
Lasagnen kokoamisvaiheessa oli hirmu vaikeaa malttaa mieltään, sillä tykötarpeet tuoksuivat aivan tolkuttoman ihanilta.
Kolmen vartin uunituksen jälkeen piti vielä kitua vartin verran, mutta lopputulos oli kyllä kaiken odottelun arvoista.
Lihakastikkeeseen tarvitset:
punasipulin
6 siivua pekonia
tuoretta rosmariinia
25 g voita
500 g hevosen jauhelihaa
300 g tomaatteja
2 dl valkoviiniä
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Juustokastikkeeseen tarvitset:
75 g voita
125 g vehnäjauhoja
litran maitoa
125 g parmesania
2 munankeltuaista
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
oliiviöljyä
lasagnelevyjä
parmesania

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Aloita jauhelihakastikkeen valmistus pilkkomalla sipuli, pekoni ja rosmariini. Sulata voi pannulla ja freesaa sipuli-, pekoni- ja rosmariinisilppua siinä hetkinen.

Lisää joukkoon jauheliha. Kun liha on ruskistunut, lisää pannulle pilkotut tomaatit, viini sekä kerma. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Anna pöhistä miedolla lämmöllä kunnes nesteet ovat tiivistyneet kastikkeeksi.

Aloita juustokastikkeen tekeminen sulattamalla voi kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja lisää kattilaan maitoa pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Kun kastike on sileää, anna sen kypsyä miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia välillä sekoittaen.

Lisää lopuksi kattilaan raastettu juusto sekä keltuaiset. Sekoita ja mausta kastike suolalla sekä pippurilla.

Voitele suorakaiteen muotoinen uunivuoka oliiviöljyllä. Laita vuoan pohjalle kerros juustokastiketta. Lado soossin päälle pastalevyjä, kauho niiden päälle lihakastiketta ja sen päälle kerros juustokastiketta.

Jatka kerrosten tekemistä kunnes tykötarpeet loppuvat. Päällystä ylimmät pastalevyt pelkässä juustokastikkeella ja ripottele niiden päälle vielä reilusti raastettua juustoa.

Paista lasagnea uunissa 45 minuutin ajan. Anna ruoan vetäytyä 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

Hevoslasagnelle taustamusaksi sopii erinomaisesti vaikkapa tämä hilpeä biisi:

14. helmikuuta 2013

Rullakurpitsajuttu

Olen tilannut uutiskirjeitä hirmu monelta ruokasaitilta, koska en muka ehdi oma-aloitteisesti koluamaan kyseisten sivustojen ihanuuksia läpi. Viestit voivat jäädä pitkäksikin aikaa postilootaani pötköttämään, mutta kun harhaudun klikkaamaan niissä olevia linkkejä, niin ruokapornon parissa saattaa hurahtaa tovi jos toinenkin.

Jonkun tällaisen loputtomasti polveilevan bongausturneen varrelta matkaan lienee tarttunut grillattujen kurpitsa- ja kinkkusuikaleiden ohje, jota pikkuisen tuunailin helmikuun kesäkurpitsahaastetta varten. 
Tuloksena oli  tosi ruokaisa ja riittoisa kesäkurpitsainen pastasalaatti. Sapuskan voi syödä lämpimänäkin, jolloin sitä on korrektimpaa tituleerata kesäkurpitsapastaksi. Hyvää se on niinkin, mutta jos maltat odottaa appeen haalenemista, niin kastikkeen maut ehtivät imeytyä muihin tykötarpeisiin ja lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Käyttämäni kolme kesäkurpitsaa olivat pieniä, söpöjä pötkäleitä ja kinkku ehtaa saksalaista Schwarzwälder Schinkeniä. Molemmat pääraaka-aineet löytyivät Lidl-retkeltä, jonka tein Soppa-Hannan ja Seikkailu-Aleksin kanssa Aleksin tupareiden jälkeisenä dagen efterinä. Ei siitä sen enempää.

Kesäkurpitsasuikaleet näyttivät rullattuina kivoilta. Ennen uunitusta siis. Nuketuksen ja soossimuhittelun jäljiltä ne olivat melkoista muhjua, mutta ne maistuivat tsiljoona kertaa paremmilta kuin mitä ulkoasu antoi ymmärtää. 
Tarvitset:
500 g kesäkurpitsaa
150 g ilmakuivattua kinkkua
oliiviöljyä
3 dl pastaa
kourallisen kirsikkatomaatteja

Kastikkeeseen tarvitset:
limen
puoli puskaa minttua
valkosipulinkynnen
1 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Vuole kesäkurpitsoista juustohöylällä tai muulla haluamallasi härpäkkeellä pitkittäisi suikaleita. Rullaa suikaleet. Kovempia kuoripaloja voi pilkko pienemmiksi ja kätkeä niitä pehmeämpin rullien sisään.

Revi kinkkusiivut pienemmiksi ja kääri niistäkin rullia.

Laita rullat uunipellille ja pirskottele niiden päälle hiukan ölljyä. Paahda rullia uunissa noin 20 minuutin ajan.

Keitä pasta viittä vaille al denteksi.

Raasta limen kuori ja purista limestä mehut. Silppua minttu ja valkosipulinkynsi. Sekoita raaste, mehu, minttu ja valkosipuli öljyn kanssa. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Sekoita uunikuumat rullat soossiin. Lisää joukkoon myös valutettu pasta ja tomaatit.

Anna salaatin jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

10. helmikuuta 2013

50 Shades of Green

Säännöllisin väliajoin pitää muistuttaa itseään siitä, että ruokakauppaan ei kannata mennä ilman ostoslistaa. Lankean nimittäin hirmu usein heräteostoksiin ja varastoni tuppaavat täyttymään näistä "tarpeellisista" asioista. 

Sinänsä hankintani ovat ihan tolkullisia, mutta monesti kaupassa saatu kulinaarinen kuningasidea ei joko kiireiden tai suunnitelmien muutosten vuoksi toteudukaan ja tykötarpeita jää tyhjän pantiksi. 

Eilen suoritettu pikaskannaus jääkaappiin paljasti siellä olevan tuhottomasti akuutiin pilaantumisuhan alla olevaa vihreää, joten kasasin samansävyisiä juttuja yhteen läjään melko herkullisin seurauksin.
Vihreään jääkaapintyhjennyssalaattiin päätyi jääsalaattia, ituja, vuonankaalia, kurkkua, puolikas avocado, etikkaan säilöttyjä vihreitä tomaatteja ja fetaa, joiden päälle lorotin reilulla kädellä hyvää oliiviöljyä. Kruunasin mahtisalaatin rouhaisulla mustapippuria ja parilla ripsauksella sormisuolaa.

Ja taas mahtuu jääkaappiin uusia inspiroivia aineksia!

- Green?
- Supergreen.
Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

Hittikimara

Kosmopoliittikaverini piipahti joku viikko sitten Suomessa ja ehti myös luokseni iltaa istumaan. Tiesin harvinaisen vieraani pitävän katkaravuista, avocadoista sekä sitruunoista, joten rakensin tarjoilut näiden tykötarpeiden varaan. 
Alkupalaksi valmistin Toast Skagenit, mutta en ihan perinteiselle reseptillä. Maustoin katkarapumöhnän heräteostamallani umamitahnalla ja lopputuloksella päällystettyä leipäpalaa voisi kutsua vaikkapa umamiskageniksi.

Umamihan on suolaisen, makean, happaman ja karvaan ohella yksi aistimistamme perusmauista. Sitä kerrotaan olevan runsaasti muiden muassa soijakastikkeessa, kypsissä tomaateissa ja joissakin kovissa juustoissa.
Umamipitoisia asioita on käytetty tahnatuubin sisällön työstössäkin. Ainesosalistalta löytyy tomaattipyreetä, valkosipulia, anjovista, oliiveja, balsamietikkaa, herkkutatteja ja parmesania. Katkarapumössölle se antoi aika kivaa särmää.

Avocadosta tein pastaa ja sitruuna maistui lemon posset-jälkkärissä. Että kyllä täällä Kulinaarimurulassakin väännetään (tosin pienellä viiveellä) blogosfäärissä kiertäviä trendisapuskoita.
 
Tarvitset:
200 g katkarapuja
salottisipulin
3 rkl majoneesia
1 rkl umamitahnaa
leipää
voita
kirjolohen mätiä

Tee näin:
Sulata ja valuta katkaravut. Leikkaa ravut muutamaan osaan.

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi.

Sekoita majoneesi ja umamitahna keskenään. Lisää joukkoon ravut ja sipulit.

Paahda ja voitele leivät. Lusikoi katkarapumöhnää leiville ja koristele ne mädillä.

9. helmikuuta 2013

Taattua laatua Huvilakadulla

Ravintolaton tammikuu sujui loppujen lopuksi aika kivuttomasti. Kotiruokailulinjasta tuli lipsuttua parin vie pois-lounasleivän, kahden kahvila-capuccinon, yhden teatterin kuppilassa nautitun väliaikaviinilasillisen sekä Armas-Pikaruokalan avajaisten verran. 

Ravintolapaasto oli nautinnollista päättää toissapäiväiseen illalliseen ihanassa Chef & Sommelierissa (Huvilakatu 28).  Siellä on aina kovin kiva käydä
Chef & Sommelierissa ruokalista vaihtuu noin parin kuukauden välein ja tarjolla on paljon sesongin mukaisista tykötarpeista tehtyjä ruokia. Erityisesti tykkään paikan tavasta hyödyntää raaka-aineista kaikki mahdollinen, olipa kyseessä kukkakaali tai lammas.
Alkuvauhdiksi saimme fenkolilla maustettua pinaattia ja omatekoista ricotta-juustoa superohuiden ja -rapsakoiden kräkkereden välissä. Kyytipoikana toimi luottocava Vall Dolina Brut Nautere Reservaa. Mmmmm.
Sitten pöytään kannettiin pöntöllinen jo klassikon maineen saanutta rosmariinista ruisleipää,  niin ikään loistavaa No-Knead Breadia sekä ihan älyttömän hyvää voita. Olin hiukan pelännyt, kuinka leivän syöminen onnistuu hammastoipilaalta, mutta toispuoleisesti järsien homma hoitui ongelmitta.
Ravintolakerhoseurueemme päätyi neljän ruokalajin settiin. Oma starttiruokani oli madetta ja palsternakkaa, Lautasella oli toinen toistaan jumalaisempia makupaloja: paistettua mateen "häntää", mateen mädillä täytettyä mateen niskapalaa, mateen maksaa (taivaallista!) ja mätiä, ruodoista keitettyä soossia sekä palsternakkapyreetä ja friteerattuja palsterisiivuja. 
Sebastien Riffault'n Les Quarterons Sancerre 2010 sopi oikein hyvin mateen (ja varsinkin mateen maksan) kaveriksi.
Seuraavaksi lusikoin todella intensiivisen sieniannoksen. Sienidumplingin täytteenä oli sipulia sekä kotimaisia tryffeleitä, joiden löytymisestä kauniit kiitokset kuuluvat tryffelikoirille Rita ja Toto. Satsissa oli myös siitakesienten lakkeja sekä kuivattuja kantarelleja ja suppilovahveroita. Liemi oli keitelty kasaan siitakesienten varsista.
Ennen pääruokaa, Hämeenkosken kyyttöä, saimme esimakua elikosta majoneesin kera. Kyseinen kyyttö oli hankittu Chef & Sommelieriin kokonaisena ja nyt lähes 300-kiloisesta Ruususta on kuulemma enää rippeet jäljellä.
Maatiaislehmävainaan palaset olivat kirjaimellisesti viedä kielen mukanaan. Kyyttöä tarjoiltiin ylikypsennettynä, mediumeina kylkibiitteinä sekä ihan tajuttoman herkullisen maksalla maustetun lihapullan muodossa. Ruusu ei todellakaan kuollut turhaan!
Château Rayasin tuottama Château de Fonsalette Rouge 2001 passasi Ruusulle ruokajuomaksi mainiosti. Minulla taitaa olla jonkin sortin maksafiksaatio, mutta tämä viini muodosti kyytönmaksalihapullan kanssa aivan yhtä hienon makuparin kuin mitä syntyi Sancerresta ja mateen maksasta.
Ennen jälkiruokaa vetäisimme lusikalliset veriappelsiinisorbettia, joka melkein räjäytti pään ja appelsiini maistui aivojen poimuissa asti. Mahtavaa syötävää!
Jälkkärissä oli suklaata ja mallasta sekä kuusijäätelöä. Suklaavanukkaiden tiiviihkö rakenne herätti seurueessamme kritiikkiä, mutta mauissa ei kyllä ollut mitään vikaa. Maitosuklaa, maustepippuri ja balsamico ovat aika vinkeä yhdistelmä.
Makeaksi lopuksi natustelin kahvin kanssa lisää suklaata, tällä kertaa tähtianiksella ja omenalla maustettuna.
Pääsin myös testaamaan paikan päällä luomuvodkaan tehtyä limoncelloa, joka oli raikas poikkeus verrattuna aiemmin siemailemiini yltiömakeisiin sitruunaviinoihin.

Syömät ja juomat (lasilliset cavaa sekä valko- ja punaviiniä) maksoivat karvan verran alle 70 euroa. Mielestäni hinta-laatu-suhde on aivan erinomainen, eikä Chef & Sommelierissa saatavaa palvelua voi edes mitata rahassa. Itseni toistamisen uhalla en voi kuin suositella tätä ravintolaa mitä lämpimimmin 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...