27. marraskuuta 2017

Valkoisten pöytäliinojen Vinkkeli

Puolisentoista vuotta siihen meni, että pääsin kunnolla syömään ravintola Vinkkeliin (Pieni Roobertinkatu 8). Ennen syyskuussa oululaisen toverini kanssa Vinkkelissä nautittua illallista olin kyllä ehtinyt piipahtaa siellä Suomen Gastronomien Seuran kuukausilounaalla sekä osana Kaartin Kutosen kierrosta, mutta vasta nyt siellä kehtaa kertoa käyneensä.
Korkeavuorenkadun ja Pikku-Roban kulmaan, entisen täyteen ahdetun osto- ja myyntiliikkeen tiloihin perustettu Vinkkeli on kokoaan suuremman oloinen paikka, jota yksi perustajista on kuvannut "gastronomiseksi turvakodiksi", jonne voi tulla klassisen keittotaiteen ja valkoisten pöytäliinojen suojiin, kun modernt kotkotukset alkavat tuntua maistelluilta.
Starttasimme dinnerin Pascal Doquet'n Horizon blanc de blancs-shampanjalla.
Leipävalikoiman ruisleipä oli niin sanottua vanhan liiton kamaa ja emähyvää sellaista. Voi oli kivasti kiekuralla.
Valitsin alkuun varsinaisen ruokapornoannoksen, joka oli koottu kantarelleista ja suppilovahveroista, pehmeäksi keitetystä munasta, sipulista sekä arpakuution kokoisista rapeanrasvaisista possubiiteistä. Piti santsata leipää, että sain mopattua sillä lautaselta viimeisetkin tiplut valuneesta keltuaisesta ynnä muista hyvänmakuisista asioista.
Pääruoassa jatkoin sienilinjalla. Tilasin sienillä (tunnistin rouskuiksi tai vastaaviksi perinteisiksi sienisalaattisieniksi) ja ohralla täytetyn savoijinkaalikääryleen lisukkeinaan sipuliyreetä, marinoitua sipulia, puolukoita, lehtikaalia ja cashew-pähkinöitä. Ei huono.
Sekä alku- että pääruoan kanssa join Henri Bourgeoisin mukavan marjaisaa Sancerre Les Baronnesia. 
Ennen jälkkäreitä arvoimme, että pitäsikö sitä ottaa pinet nokareet juustoa. Päätimme että pitäisi, mutta Vinkkelin "pienet nokareet" osoittautuivatkin kerrassaan hervottoman kokoisiksi juustonjötkäleiksi.
Natustelimme kyllä kiltisti ihan jokaisen juustomurusen, mikä ei aikuisten oikeasti tuottanut edes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia...
...varsinkaan kun kyytipoikana oli erittäin suunmukaista portviiniä. Burmesterin upea Colheita Porto vuodelta 1999 vei kielen mennessään.
No siinähän kävi sitten niin, ettemme juustogöntsien jälkeen jaksaneet enää mitään jälkiruokia syödä, vaan tyydyimme digestiiveihin: minulle Jallua* ja seuralaiselle vinkeää mustikkalikööriä.
Ruoat (alku- ja pääruoka sekä osuuteni juustoista) ja juomat (lasi shampanjaa, kaksi lasillista punaviiniä, portviini, Jallu ja vissy) kustansivat yhteensä hieman alle 100 euroa. Pienemmällä määrällä alkoholia olisin varmaan pärjännyt, mutta kerrankos sitä on ihan Oulusta asti kafruja kylässä.
Pitkänmatkalaiselle oli muassaan ihan ikiomat sisävinkkelit eli huopatossut, joita ei sitten tarvittukaan ravintolan puolella, koska toimiva keskuslämmitys. Huopavinkkeli piti kuitenkin ikuistaa ravintolavinkkelin kanssa ennen kotiin lähtöä.

***

Kuvatiedostoista löytyi todistusaineistoa myös aiemmista kokemuksistani Vinkkelissä.
Neitsytvisiitti ajoittui lokakuun 2016 Kaartin kutoselle, jolloin lusikoimme tuntitolkulla muhineista häränhännistä tehtyä tuhtia consomméa ynnä häntälihoja kera Chateau-Chalonin alueella tuotetun sherrymäisen vin jaunen. Kyllä maistuivat!
Suomen Gastronomien Seuran kuukausilounaalla helmikuussa 2017 puolestaan herkuttelimme simpukkakeitolla, paahdetulla lohella valkosipulimajoneesin ja vaahdotetun sienikastikkeen kanssa sekä mustikoilla ja kanelikermavaahdolla ryyditetyllä brysselinvohvelilla. Lohen kanssa lirpin muutaman kulauksen Albert Bichotin Bourgogne Vieilles Vignes de Chardonnayta.

Vinkkeliin kannattaa siis mennä syömään ihan mitä vaan.

26. marraskuuta 2017

Ahvenähky Ahvenanmaalla

Pitipä ihan luntata allakasta, että milloinkas minä oikein pyrähdinkään potkurinorralla viikonlopun viettoon Ahvenanmaalle (vai olisiko oikeampi muoto Ahvenanmaahan, vrt. Thaimaahan?). Eipä siitä sitten ollutkaan kuin reilut pari kuukautta, mutta tähän(kin) aikaan vuodesta aika rientää kuin hirvi!

Pääsyynä Ålandin visiittiin oli pitkäaikainen haluni käydä paikan päällä Smakbynissä (Slottsvägen 134, Kastelholm), jonka herkkuja pääsin maistelemaan jo muutaman vuoden takaisessa Taste Of Helsingissä, jossa mukana oli Smakbyniä vuodesta 2012 saakka pyörittänyt ihastuttava Michael Björklund

Tykästyin Mickeen hänen kokkaillessaan Strömsö-ohjelmassa ja olin niin sanotusti onnesta soikeana sönköttäessäni hänelle jotain omalla tankeroruotsillani Taste of Helsingissä. Olisi ollut kiva nähdä hänet uudemman kerran omilla maillaan, mutta suureksi pettymykseksi isäntä ei ollutkaan paikalla Smakbynissa vieraillessani.
Pienoinen pettymys oli myös se, että olin liikenteessä väärin odotuksin. Olin mielestäni lukenut intterwebzistä, että Smakbynissä olisi tarjolla Micken seitsemän ruokalajin maistelumenu, mutta totuus osoittautui ihan toisenlaiseksi: sapuskat oli valittava joko suppeammalta bistromenulta tai laajemmalta iltamenulta. No eipä siinä mitään, piti vain järjestellä ajatukset ja odotukset uuteen asentoon.
Sekä ruoka- että juomalistalla paikalliset tuotteet ja raaka-aineet olivat ilahduttavan kattavasti edustettuina. Alkudrinksuksi valitsin Äppeltinin, josta löytyi Smakbynin oman tislaamon vodkaa ja mahtavaa omenalikööri Appleaudia sekä Grännasin jumalaista omenamehua. Tosi hyvää!
Amusena hörppäämästäni kukkakaalisopasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta alkuun tilaamani noetun pihvicarpaccion sinappikreemillä, sipulilla, krutongeilla ja rucolalla ikuistin. Siitä jäi myös miellyttävä makumuisto.
Carpaccion kanssa siemailin pullollisen Open Water Breweryn oivallista Farmhouse Saisonia. Olisi halunnut kokeilla raa'an lihan kyytipoikana myös snapsilistalla ollutta mielenkiintoisen kuuloista kantarellisnapsia, mutta sitä ei ollut saatavilla.
Leipäannoksessa oli perushyvää näkkäriä ja oikein mukavan makeaa hedelmäistä ruisleipää.
Pääruokavalinta ahvenanmaalaisen karitsan ja ahvenanmaalaisten ahvenien välillä oli vaikea, mutta lopulta vaakakuppi kallistui kala-annoksen puolelle. Enkä katunut, sillä voissa paistetut ahvenet maistuivat erinomaisilta koukuttavan perunaterriinin kanssa. Onnistunut oli myös simpukkakastike, johon oli käytetty omaa Atlas & Aroma-viiniä. Ainoas miinus tuli annoksen valtavasta koosta: ruokaa oli sen verran paljon, että niiden imuroimisen jälkeen oli turha edes haaveilla jaksavansa syödä jälkkäriä.
Ahventen kaverina lirpin samaa Atlas & Aroma-omenaviiniä, jota oli lorautettu myös kastikkeeseen. Vaikka yleensä en ole hirveästi hedelmä- ja marjaviineistä innostunut, niin tämä kombinaatio toimi yllättävän nätisti.
Micke vaimoineen on jokunen vuosi sitten ostanut Tjudö Vingård Ab:n liiketoiminnan. Kävin Tjudön viinitilalla vuonna 2008 (samalla reissulla kävin muuten syömässä Åss Paviljongissa, jonka keittiömestarina Micke tuolloin toimi), jolloin sen johdossa oli vielä Ingmar Eriksson. 

Nyt Tjudön tilalta tuttuja juomia (muistathan taannoisen Ålvados-gaten, jonka jälkeen omenaviinan nimi mutettiin Apelbrandiksi?) valmistetaan siis Smakbynin tislaamossa paikallisia hedelmiä ja marjoja hyödyntäen. Ryhmille järjestetään ennakkotilauksesta tuotemaistiaisia ja tutustumiskierroksia tislaamoon.
Jälkiruoan siis skippasin, mutta tilasin digestiiviksi moukun Röd Granit-kirsikkalikööriä, joka osoittautui varsinaiseksi kirsikkapommiksi. Kirsikat maistuvat liköörissä todella intensiivisesti ja makeuttakaan ei ollut liikaa. Ahvenanmaan lentokenttäkioskista lähti manner-Suomeen mukaan putelillinen Röd Granitia odottelemaan lähestyvän joulun sinihomejuustoja ja suklaita.
Smakbyn oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka paikallisista raaka-aineista valmisteuista syömistä ja juomista kiinnostuneille. Käyntiajankohta tosin kannattaa valita huolella. Itse havaitsin, että kesän turistisesongin ulkopuolella Ahvenanmaalle matkaaminen on hivenen haastavaa muiden muassa paikasta toiseen liikkumisen suhteen. Paikallisbussien liikennöintiaikataulut ovat harvat kuin Savossa ja se tuntuu lompakossa. Menomatkan pääsin kyllä linja-autolla Kastelholman linnan kupeeseen, mutta paluumatka Smakbynistä Maarianhaminaan piti taittaa tyyriisti taksilla.
Huomasin jämäsapuskoille tarkoitetut pahvipakkaukset liian myöhään.
Alkudrinkki, ruoat juomineen ja aterian päättänyt kirsikkalikööri maksoivat yhteensä karvan verran yli 70 euroa, mikä on mielestäni ihan käypä hinta. 

Aikaa Smakbynissä ruokailuun kannattaa varata reilusti, sillä meininki on kaikin puolin varsin verkkainen (lisäksi vettä piti pyytää kolmeen kertaan ennen kuin sitä muistettiin tuoda ja laskuakin sain odotella jonkun tovin). Mutta ruoista ja juomista en löytynyt moitteen sijaa, ja ahvenanmaalaista atmosfääriä täydensivät tulomatkalla bussin ikkunasta bongaamani lukuisat lampaat sekä viereisessä pöydässä spontaaneihin snapsilauluihin puhjenneet natiivit. 

13. marraskuuta 2017

Ennen oli ennen ja nyt on Ora

Kun kuulin keväällä Chef & Sommelierin lopettamisesta, minulle tuli vähän haikea olo, koska koko reilun kuusivuotisen olemassaolonsa ajan tuo pikkuruinen ravintola oli paikka, jonne oli ilo palata kerta toisensa jälkeen tietäen, että siellä ei takuulla tulisi pettymään. Aika pian haikeus kuitenkin kääntyi kutkuttavaksi odottelun tunteeksi, kun Sasu Laukkonen ilmoitti jatkavansa ravintolahommia vanhassa tutussa osoitteessa uudistetulla konseptilla ja porukalla elokuussa. 
Menu ja drinkki, molemmat ruokahalua herättäviä.
Kävimme pullapoliisi-Aleksin kanssa testaamassa Huvilakadun uudet kuviot melko tuoreeltaan syyskuun alussa. Entisestä Chef & Sommelieristä oli kesällä tehdyn remontin myötä kuoriutunut kokoaan suuremmalta vaikuttava Ora (Huvilakatu 28). Keittiön ja salin välinen seinä oli räjäytetty atomeiksi, ja pöydät tuoleineen oli sijoiteltu eräänlaiseksi katsomoksi, josta näkyy mainiosti sekä avokeittiöön että sen edustalla olevalle "esiintymislavalle", jossa annokset kootaan ja viimeistellään.

Orassa on tarjolla kuuden ruokalajin 85 euron hintainen menu, joka on mahdollista nauttia perjantaisin ja lauantaisin myös lounasaikaan. Menu elää vahvasti sesongin mukaan ja saattaa muuttua joiltain osin jopa päivittäin sen mukaan, mitä tykötarpeita on käytettävissä. Chef & Sommelierista tuttu nollahävikin henki elää vahvana myös Orassa: raaka-aineista hyödynnetään kaikki hyödynnettävissä olevat osaset. Tämä on yksi niistä monista asioista, joita olen Sasussa aina isosti arvostanut.
Pientä kivaa keittiöstä
Ilta alkoi pienten suupalojen triolla. Syvänvihreä liemi oli mehustettua kesäkurpitsaa mesiangervoetikalla. Friteeratulla kurpitsanlehdellä oli litulaukkamajoneesia sekä ruiskukkia. Krassinkukkaan oli kätketty hapankermanokare ja herne. Sieviä kuin pienet possut!
Keltajuurta, vadelmaa ja pihasauniota
Menun ensimmäinen annos haastoi makunystyrät hyvällä tavalla. Keltajuuren kanssa paritetut vinkeät suolatut vadelmat ja ohuen ohuet raparperisoirot pihasauniolla maustetulla kermaviilikastikkeella ryyditettyinä nostivat odotuksia entisestään.
Valitsimme menulle mietityn juomapaketin, jonka ensimmäinen virvoke oli tavattoman suunmukaista virolaisen Jaanihanson villihiivalla käytettyä Sec Méthode Traditionnelle -omenasiideriä.
Inarinjärven siika esittäytyi kolmessa näytöksessä, joista ensimmäisessä kala oli raakakypsytetty cevichen tapaan ja se tarjoiltiin kurkun ja krassinvarsien kanssa. Sekoitus oli kätketty krassinlehden alle, ja lehdelle oli ripoteltu etikkaa sekä suolaa. Kokonaisuus oli sekä vienosti pippurinen että mukavasti mummonkurkkumainen.
Toinen näytös koostui kuivatusta ja jauhetusta siian nahasta tehdylle keksille sivellystä kurkunkuorimajoneesista, kurkkuviipaleista ja friteeratusta maa-artisokan lehdestä. Jotenkin taianomaisesti pelkkä kalan nahka sai tämän haukkapalan maistumaan optimaalisen kalaisalta.
Kolmatta näytöstä varten siika oli savustettu ja työstetty perunan avustuksella aivan jumalaisen herkulliseksi kroketiksi.
Siika sai seurakseen Contrà Soardan kukkeaa Veneto Bianco Soardaa.
Vaikka moni asia on muuttunut Huvilakadulla sitten Chef & Sommelierin, niin yksi asia vain pysyy ja paranee: rosmariiniruisleipä!
Punajuurta, tattaria ja kahvia
Seuraavassa annoksessa oli punajuurta pienen iäisyyden verran paahdettuna (15 tuntia on kuulemma minimiaika) sekä punajuuren lehtiä ja rapeaa tattaria jännän maitokahvivaahdon kanssa.
Muheva-aromisen punajuuren kylkeen kaadettiin Domaine de la Garrelièren La Cuvée du Bistrot'ta. Oikein toimiva makupari.
Saimme Aleksin kanssa niin sanotusti eturivin paikat preppauspöydän kulmalta, josta oli kiva seurata ruokien valmistumista ja vakoilla samalla vähän etukäteen, että mitä sieltä on vielä tulossa.
Kesäkaritsaa Ahvenanmaalta
Illan liha oli sairaan hyvää karitsaa kaalinlehtipedillä. Kaalia oli myös liemessä sekä kuivattuna annosta kruunaamassa. Punaiset retikkaviipaleet olivat upean makuisia ja voikastike niin namia, että moppasin lautasen leivällä putipuhtaaksi.
Karitsan kaverina nautimme Domaine la Rectorien silkinpehmeää Côté Mer Rougea.
Suunputsausgranitea.
Tässä vaiheessa iltaa olin jo aika vakuuttunut siitä, että pidän Orasta vähintäänkin yhtä paljon kuin Chef & Sommelierista.
Olin jo ennakkoon hätäillyt, että pääsenkö maistamaan hirmu kiinnostavan näköistä ja somepöhinän perusteella makoisaksi tuomittua kehäkukkapommia. Kävi tsägä, tämä jälkkäri oli menulla viimeistä viikkoa Orassa vieraillessamme.
Kehäkukkaa, raparperia ja sitruunatimjamia
Ja se oli kyllä kaiken lukemani hehkutuksen arvoinen! Kulhon pohjalla oli kirpeää raparperimuhjua, sen päällä lepäsi knölli sitruunatimjamijäätelöä ja koko komeus oli kuorrutettu hervotomalla keolla kehäkukan lehtiä. Kaikin puolin ihanin jälkiruoka naismuistiin.
Voiko olla mitään kauniinpaa kuin tämä aurinko lautasella?
Kehäkukkaherkun kyytipoikana oli japanilaista yuzu-viiniä, johon tykästyin kovasti. Olen joskus aikaisemmin maistanut samantyyppisessä tölkkiratkaisussa myytyä umeboshi-viiniä, joka sekin oli oikein kelvollista.
Tohotushommia.
Mustikkaa ja douglaskuusta
Toisessa jälkkärissä oli kauramurua, piimäkastiketta, douglaskuusella maustettuja mustikoita sekä reilu satsi ranskalaista marenkia, joka tohotettiin tummanpuhuvaksi. En ole havun maun ylin ystävä, mutta douglaskuusi toimi hämmentävän hienosti mustikoiden kanssa olematta lainkaan liian havupuinen. Huippujälkkäri!
Mustikkajälkkärin viiniksi oli paritettu niin ikään huippuhyvä, suloisesti pirskahteleva La Stoppan Malvasia Dolce Frizzante.
Petit four
Ensivierailun Orassa sinetöivät karkit ja reipas fingerporillinen Verkstrand'sin upeaa kirsikkalikööriä.

Tästä serviisistä maksoin ilolla 169 euroa.

Aleksi oli taas kerran Ogelin nopein blogiäiä ja naputteli oman Ora-juttunsa julki heti lämpimiltään. Lokakuun lopussa myös tasavallan suurin aviisi kävi toteamassa Oran erinomaiseksi evästyspaikaksi. Itsekin tykkäsin Huvilakadun päivitetystä helmestä sen verran paljon, että ensimmäinen visiitin jälkeinen toimenpiteeni oli uuden varauksen tekeminen.

Kulinaarimuruja ♥ Ora 

12. marraskuuta 2017

Erinomaisen hyvä Olo

Viimekesäisellä Mänttäviivavilppulan retkellä sovimme seuralaiseni kanssa, että sitten kun kesä on lusittu, niin illastamme ravintola Olossa (Pohjoisesplanadi 5). Edellisen kerran vierailin Olossa pari vuotta sitten, joten uusintavisiitti olikin jo aika tehdä.  
Allakoiden synkronointi onnistui jo elokuun alkupuoleksi. Kesäisten ruokatreffiemme alkajaisiksi meidät istutettiin Olo Gardenin puolelle, jossa saimme eteemme niin sievät drinksut, että niitä ei melkein raaskinut juoda. Omassa superraikkaassa cocktailissani maistuivat tilliakvaviitti, kurkku ja etikka.
Fenkolia
Jo pöytävarauksen yhteydessä olimme tehneet menuvalinnan pidemmän Matkan ja lyhyemmän Retken välillä. Kun pääsimme Olon puolelle, niin Matkamme käynnistyi amuseparaatilla, jonka tarjonnasta omaan suuhuni parhaiten sopivat lohimöhnällä täytetyt krassinkukat sekä upean osteriset herkkupalat.
Lohta ja krassinkukkaa
Osterilehteä ja osteria
Porkkanaa ja merilevää
Tunnelma ja leivät kohoavat.
Perinteisesti pöydällämme oli myös valurautainen kippo, jossa nousi kimpale taikinaa, joka pian vietäisiin paistettavaksi ja tarjoiltaisiin meille myöhemmin valmina leipänä.
Kananmaksaa, kanannahkaa ja kanalientä
Kananmaksasta, mustikasta ja kaakaovoista pyöritellyt pallerot tajoiltuina rapeiden kanannahkakiekkojen ja kanaliemen kanssa upposivat yskimättä myös kaltaiselleni tehotuotettua broileria normiarjessa kaihtavalla inehmolle.
Sienipiiras
Ruokahalua kasvattivat entisestään suussasulavat pikkuruiset sienipiiraat, joissa oli Västerbottensostia ja kantarelleja.
Emmer-mannaa ja pron sydäntä
Seuraavaksi saimme nauttia Olon klassikkoanoksesta, joka koostuu emmer-vehnästä valmistetusta puurosta ja se päälle raastetusta kerroksesta kuivattua poron sydäntä. Tykkään kuin hullu puurosta, kuten Savossa tavataan sanoa.

Tiedoksi vaan Jari Vesivalolle & kumppaneille, että jos joskus päihinne pälkähtäisi idea ihmiskokeesta, jossa kokelaille syötettäisiin päivittäin tätä sapuskaa kunnes he siihen kyllästyisivät, niin olen valmis uhrautumaan tieteen nimissä.
Kurkkua ja sinisimpukkaa
Poromannapuuron ohella illallisen suosikkiannokseksi nousi kurkun ja sinisimpukan herkän harmoninen liitto, jonka sinetöi hurmaavan makuinen ja niminen jääpäivikki
Juomapakettien sijasta pyysimme sommelieria valitsemaan meille muutaman lasillisen viiniä Matkan eri vaihesiin. Ensimmäisen erän syömisten kyytipoikana lirpin Domaine de la Pinten Arbois Savagninia vuodelta 2012. Erityisen hyvin se sopi kumppaniksi kurkku-simpukka-annokselle.
Sitten oli leivän aika. Alku-Matkan ajan pöydällämme kohonnut taikina oli muuttunut rapeakuoriseksi leiväksi, joka maistui tajunnan rajäyttävän hyvältä simppelisti pelkän voin kanssa.
Leivän kera tuotiin tarjolle myös laajempi levitearsenaali, joka sisälsi parsakaalista työstettyä pyreetä, kurkusta ja pikkelöidystä kurkusta tehtyä seosta, rypsiöljyä ja poltettua heraa (*pökr*) sekä mustalla valkosipulilla maustettua tahdasta.
Leivän kanssa siemailimme Malmgårdin panimon mainiota Belge-alea.
Leivän ja levitteiden lisäksi tuotiin pöytään myös karitsatartaria, mikä herätti pikkuisen hämmennystä. Sinänsä oivallista tartaria ei ollut luontevaa syödä leivän kanssa, se olisi toiminut paremmin ihan omana, leivästä erillisenä annoksenaan.
Tomaattia ja vuohenjuustoa
Makeat kirsikkatomaatit ja tuhdin umaminen tomaattivesi komppasivat ryhdikkäästi annoksen vuohenjuustoisia elementtejä. Oman pikantin lisänsä makujen sinfoniaan antoi tomaattien päällä levännyt possu(!)raaste.
Merianturaa ja kesäperunaa
Uusien pottujen ja valloittavan voisen hernesoossin kanssa tarjoiltu meriantura maistui ihanasti kesälle.
Kuhaa ja kaviaaria
En tiedä, onko tuo mosaiikkimainen asettelu keksitty ensin Geraniumissa vai Olossa, mutta onhan se ihan helkkarin näyttävä tapa kalan pleittaukseen. Olon kuha oli saanut seurakseen muiden muassa uppopaistettuja suomuja sekä varkautelaista kaviaaria.
Kakkosviiniksi suositeltu Philipp Kuhnin "Tradition" Riesling 2016 passasi varsinkin merianturan pariksi kuin hanska käteen. Ja muutenkin tuo oli aivan hupsunhyvää rieslingia.
Kateenkorvaa ja sipuleita
Olon paahdetun hopeasipulin, hopeasipulikupissa olleen kevätsipulikreemin sekä kanaliemen kanssa tarjotussa kateenkorvassa ei ollut moitteen sijaa, mutta se ei kuitenkaan pystynyt syrjäyttämään makumuistissa yhä olleita merkintöjä Geistissä heinäkuussa syödystä kateenkorva-annoksesta.
Tábulan nimikkoviini, sataprosenttinen Tempranillo, oli kelpo valinta kateenkorvalle.
Jogurttia ja tilliä
Suolaisten ja makeiden ruokien rajapintaan sijoitetussa annoksessa oli samoja tillisiä ja etikkaisia makuja kuin alkudrinkissäni. Oikein raikas ja vinkeä setti, tykkään tällaisia jälkiruoista, joissa on muutakin kuin pelkkiä makeita asioita.
Kesän marjoja, maitoa ja sitruunaverbenaa
Yltiöimelä ei ollut myöskään marjainen jälkkäri, jonka makumaailmasta pystyi helposti löytämään kaikuja lapsuuden marjamaidosta.
Nespresson skippasin, mutta L'Omenan This Is Not Calvados-omenaviinaa tilaan aina kun sitä soittoruokalan valikoimista löytyy. Se on nimittäin emähyvää.
Vadelmaa ja ruusua
Mustaherukkaa
Pidin myös petit four-osaston vienosti ruusuisesta vadelmakuulasta sekä muhkean mustaherukkaisesta marmeladibiitistä, jotka olivat seuralaiseni makuun liian makeita.

Syömisille ja juomisille (alkudrinkki, kolme kaatoa viiniä, vesi ja omppuviina) kertyi hintaa 177 euroa, mitä en pidä mitenkään mahdottomana summana näin tasokkaista eväistä.

Olo ei petä ja siellä syömisestä jää hyvä mieli. Kuppilaa kehtaa kyllä suositella ihan varauksetta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...