29. heinäkuuta 2016

Supergreen!

Kävimme pullanatsi-Aleksin kanssa kotikulmilleni viime syksynä avatussa ravintola Grönissä (Albertinkatu 36) joulukuussa. Silloin oli pimeää kuin mörön pyllyssä, eikä visiitistä jäänyt jälkipolville julkaisukelpoisia kännykkäräpsyjä. Ruoka sen sijaan oli erinomaista (erityisesti mieleen jäi annos, jossa oli maa-artisokkaa, hopeasipulia, sienikermaa ja reilusti mätiä), minkä vuoksi suuntasimme Gröniin uudelleen vähän valoisampana vuodenaikana.

Toinen sessiomme ajoittui viikolle ennen Taste of Helsinkiä, jossa Grön oli myös mukana. Aleksi oli reipas ja raportoi syömisistämme hetimiten, meikä tulee taas kerran aika lailla jälkijunassa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Toni Kostianin ja Lauri Kähkösen johdolla Grönissä kokataan kasvispainotteisesti sekä viljeltyjä että villejä kasvukauden tuotteita suosien. Hommat tehdään taiten ja pieteetillä, minkä johdosta Grönin voi niputtaa ongelmitta samaan sarjaan Chef & Sommelierin ja Askin rinnalle, jotka ovat vastaavanlaisen ruokafilosofian uranuurtajia Suomessa.
Aloitimme illan raikkailla kuusenkerkkä-soureilla ja silmäilimme samalla ruokalistaa. Grönissä on tarjolla päivittäin vaihtuva neljän ruokalajin menu tai syötävät voi valita listalta, jolta löytyy alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja kolme kutakin. Aleksi päätyi menuun, ninä puolestani napsin listalta kaksi alkuruokaa, pääruoan ja jälkiruoan, koska halusin ehdottomasti maistaa muiden muassa friteerattua mätiä.
Grönin leipä on villihiivaan tehtyä hapanjuurileipää ja se tosiaan on ihanan hapanta. Leivän kaverina pöytään tuodaan järjettömän hyvää vaahdotettua voita, yrttisuolaa sekä siemeniä.
Ensimmäiseksi alkuruoaksi nautin uusista perunoista kera piparjuuren kukkien ja saksankirvelin. Niiden syömistä varten lautaselle oli katettu pätkä puun oksaa, jonka toinen pää oli vuoltu teräväksi. Kiva idea, mutta haarukka oli keppiä käytännöllisempi työväline pottujen dippailuun.
Perunoiden dippisoossi oli ketunleivillä kuorrutettua ja ruskistetulla voilla sekä etikalla maustettua majoneesia. Aivan älyttömän hyvää!
Toiseen alkupalaani, friteerattuun mätiin, kohdistuivat valtavat ennakko-odotukset, jotka sapuska kyllä lunasti mennen tullen.
Onko nerokkaampaa ideaa, kuin ahvenen mätipussien friteeraus? Minusta ei. Frittitaikinaa oli sopivan ohut kerros ja se oli optimirapeaa. Itse mädin rakenne oli yhä mukavan rakeista ja sen maku kevyen kalaisa.
Mätikroketit kiedottiin salaatteihin, yrtteihin ja kukkiin, jolloin jokainen suupala maistui erilaiselta.
Mätiannoksen kirkkaana kruununa loisti mustaherukkainen ja etikkainen emulsio, jonka herkullisuutta kuvaamaan on kovin vaikeaa keksiä tarpeeksi osuvia sanoja. Tähän sopisi vaikka se ikiaikainen klisee lautasen nuolemisesta (jota en kuitenkaan tehnyt, vaan moppasin soossin kiposta viimeistä tiplua myöten hapanjuurileivällä).
Mad Magnus Riesling toimi hienosti sekä perunoiden etää mädin kyytipoikana.
Pääruokani oli nätti kuin mikä ja sen maut viimeisen päälle mietittyjä! Upean väriset porkkanasiivut kätkivät alleen aimo keon makeiksi paahdettuja porkkanoita, joille jumalainen savustettu juusto toi hurmaavaa suolaista vastapainoa.
Porkkanoille suositeltu, tuhdisti marjoilta tuoksuva Marco Saran Schioppettino oli nappivalinta. Schioppettino oli minulle ennestään tuntematon rypälelajike, mutta toivottavasti törmään niihin toistekin
Jälkkäriksi tilaamani saksankirvelillä maustetun letun kanssa tarjoiltiin jogurttijäätelöä raparperihillokkeella sekä marenkimuruja. Itse lettu oli maukas, mutta muiden eri komponenttien suuri määrä vähän kummastutti. Joko jäätelö tai marengit olisi ollut vallan riittävä lettulisuke (ja ihan pelkiltäänkin se olisi maistunut makoisalta).
Kahvit skippasimme, mutta digestiiviksi lirpin Jallua ja Aleksi valitsi myrkykseen jotain kirkasta alkoholia, jonka laadun olen jo autuaasti unohtanut.
Siunatuksi lopuksi saimme vielä viipaleet kääretorttua.

Loppulasku syömistä ja juomista (alkudrinksu, kaksi lasia viiniä ja moukku Jallua) oli yhteensä noin 90 euroa, mikä ei ole ollenkaan paha. Ilokseni huomasin, että minulta oli laskutettu ruoista Grön-menun hinta 49 euroa, vaikka annosteni yhteenlaskettu "listahinta" olisi ollut 54 euroa. Arvostan.

Grön on tervetullut lisä Helsingin ravintolakuvioihin. Samalla se tosin lisää myös vaikeuskerrointa päätettäessä, mennäkö syömään eksölenttiä kasvispainotteista sesonkisafkaa Askiin, Chef & Sommelieriin vai Gröniin. Onnekseni rakastan tällaisia positiivisia ongelmia!



Jos ihmettelit postauksen otsikkoa, niin sen lähde löytyy liki parinkymmenen (!) vuoden takaisesta Luc Bessonin The Fifth Element-leffasta.

28. heinäkuuta 2016

Juurikaspiirakkaa

On ilmoja pidellyt. Kuumilla keleillä lämpimät ruoat eivät minua niin hirveästi innosta, koska niiden työstämiseen liittyy joko kotilieden hehkussa oleilua tahi uuniavusteista kämpän lisälämmitystä. Siksi olenkin elellyt viime ajat erilaisilla kaalisalaateilla.

Alkukesästä tuli kokkailtua enemmän, muiden muassa tätä palsternakkapiirasta. Originaaliohjeessa käytettiin juuriselleriä, mutta minä hyödynsin omaan piirakkaani Kaupunkilaisten oman pellon mahtavan makuista palsternakkaa ja hyvää tuli.
Uskoisin, että juurisellerin ja palsternakan ohella piiraaseen sopivat likimain kaikki mahdolliset juurekset (puna- ja raitajuuret, nauriit, lantut, perunat, porkkanat ynnä muut). Rosmariinin voit halutessasi korvata muilla yrteillä, jotka passaavat yhteen täytejuureksen kanssa. Voisin kuvitella combojen nauris-salvia, punajuuri-timjami tai porkkana-rakuuna toimivan hienosti.

Kätevä emäntä vääntäisi tietty pohjataikinankin itse, mutta kyllä pakastealtaaseen pulahdus on varteenotettava vaihtoehto sekin. Varsinkin jos on hellettä.
Tarvitset:
2 pientä sipulia
oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia
100 g palsternakkaa
sitruunan
300 g pakastevoitaikinaa
130 g ranskankermaa
2 rkl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
munan

Tee näin:
Ota voitaikina sulamaan.

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Kauli sulanut voitaikina leivnpaperin päällä suorakaiteen muotoiseksi. Vedä taikinaan veitsellä noin parin sentin reunukset.

Paista pohjaa uunissa 15 minuttia. Ota pohja uunista, peitä se leivinpaperilla ja laita pohjan päälle painoksi suorakaiteen muotoinen astia, joka mahtuu piiraan reunojen sisään.

Kuori ja viipaloi sipulit. Silppua tuoretta rosmariinia parin ruokalusikallisen verran.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Laita sipulit ja rosmariinit pannulle. Freesaa miedolla lämmöllä vartin verran.

Pese palsternakat hyvin ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Laita siivut vesikulhoon, jonne olet puristanut puolikkaan sitruunan mehun.

Raasta puolikkaan sitruunan kuori.

Sekoita sitruunan kuoriraaste, ranskankerma ja sinappi keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.

Vatkaa munan rakenne rikki ja voitele sillä piiraspohjan reunat.

Levitä ranskankermaseos piiraan pohjalle. Kuivaa palsternakkasiivut ja asettele ne ranskankerman päälle. Peitä siivut sipuli-rosmariiniseoksella. Pirskottele täytteelle vielä hieman oliiviöljyä.

Paista piirasta uunissa vielä 15 minuutin ajan.

Tarjoa palsternakkapiiras hieman jäähtyneenä salaatin kanssa.

15. heinäkuuta 2016

Kiinalaiset mätkintäkurkut

Kiinalaisissa ravintoloissa syödessäni tilaan yleensä aina kylmän kurkkuannoksen, jos sellainen vain listalta löytyy. Herkkukurkkusettejä on kahta tyyppiä: valkosipulisia sekä valkosipulisia setsuaninpippurilla. Molempia on superhelppo tehdä kotonakin. Tässä ohjeistettu versio on se pippurisempi.

Setsuaninpippuri on setsuanilaisen keittiön perustykötarpeita. Se ei ole varsinaisesti pippuri, vaan kipakka marja, joka jo pieninäkin annoksina puuduttaa suuta jännällä tavalla. Siksi sen annostelussa on hyvä olla varovainen.

Näihin setsuanilaisiin kurkkuihin voit käyttää kokonaisia tai valmiiksi jauhettuja setsuaninpippureita. Itse murskasin noin teelusikallisen kokonaisia marjoja ja soossiin asti murskasta päätyi hieman yli puolet. Kannattaa lisätä setsuaninpippuria pikkuisen kerrallaan ja maistella seosta välillä. Maut vahvistuvat vielä jääkaapissa ässehtiessään.

Tämän ruoan valmistusprosessissa pääset myös purkamaan piileviä aggressiotasi, sillä kurkkuja saa mätkiä kaulimella tai veitsen lappeella ihan luvan kanssa. Mäiskintä rikkoo kurkkujen rakenteen juuri sopivalla tavalla, jolloin addiktoiva kastike pääsee imeytymään niihin ihanasti.

Jos tykästyt setsuaninpippurilla maustettuihin kurkkuihin, niin kokeile ihmeessä myös munakoisoja setsuanilaisittain, joka on niin ikään yksi kiinalaisista lempiruoistani.
Tarvitset:
2 kurkkua
ripauksen suolaa
ripauksen sokeria

Kastikkeeseen tarvitset:
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl riisiviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl soijakastiketta
1½ rkl seesamiöljyä
1 rkl maapähkinäöljyä
½-1 tl kokonaisia setsuaninpippureita (jos käytät jauhetta, niin ½ tl riittänee)

Tee näin:
Huuhtele ja kuivaa kurkut.

Paloittele kurkut vajaan 10 sentin pätkiksi. Puolita pätkät pituussuunnassa ja aseta puolikkaat leikkauspinta päin leikkuulautaa. Laita veitsi lappeelleen puolikkaan päälle ja mäsäytä kurkun rakenne rikki nyrkillä. Mätkäisyn seurauksena kurkkupalan pitäisi haljeta kahtia ja siementen irrota.

Voit myös halutessasi hakata kokonaisten kurkkujen rakenteen rikki kaulimella ja paloitella kurkunraadot sen jälkeen.

Siirrä siemenettömät kurkut kulhon päälle asetettuun siivilään. Ripottele joukkoon hieman suolaa ja sokeria. Sekoita hyvin.

Laita siivilässä olevien kurkkujen päälle paino. Anna kurkunpalojen valua ja viilentyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

Aloita kastikkeen tekeminen yhdistämällä sokeri, suola ja etikka. Sekoita, kunnes sokeri ja suola liukenevat. Lisää joukkoon pieniksi silputut valkosipulinkynnet, soija ja öljyt. Mausta kastike setsuaninpippureilla.

Laita kastike jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Ravista siivilässä olevista kurkuista irtoava neste ja kumoa kurkut kastikekulhoon. Sekoita hyvin.

Siirrä kurkut tarjoiluastiaan. Tarjoa heti.

14. heinäkuuta 2016

Kesäkeittoa ja tillilihaa

Noin kuukausi sitten illastimme toverini merilman kanssa Finnjävelissä (Eteläranta 16). Minun oli kyllä tarkoitus käydä siellä jo toukukuussa Suomen Gastronomien Seuran myöhäisellä lounaalla, mutta tuo visiitti tyssäsi työkiireisiin ja samana päivänä järjestettyyn Neljän Tähden Illalliseen. Harmittaa, koska ravintolan ensimmäisellä menulla ollut versio rössypotusta jäi maistamatta.

Finnjävelin konsepti on nimittäin kiinnostava: tarjolla on suomalaisiin perinneruokiin perustuvaa fine diningia. Oikeastaan on pienoinen ihme, ettei tätä kukaan aiemmin ole jo keksinyt. Henri Alénin ja Tommi Tuomisen johtama porukka onkin onnistunut kohtuullisen mukavasti päivittämään tuttuja kotiruokia 2010-luvun skandinaaviseen ravintolaan sopiviksi. Kyllä sieltä ne kesäkeiton ja karjalanpiirakan maut löytyvät.
Hommat tuntuivat kuitenkin olevan vierailumme aikaan vielä hiukan hakusessa sekä kyökissä että salin puolella. Naapuripöytään oli plaseerattu tuttu pariskunta, joka oli meitä pari annosta edellä. Heidän kanssaan tuli siinä illan aikana ihmeteltyä, kuinka samat annokset näyttivät eri pöydissä erilaisilta ja kuinka toiseen pöytään suositeltiin tietyn ruoan kanssa tiettyä juomaa mutta toiseen ei.

Salihenkilökunta vaikutti älyttömän kiireiseltä. Kysymyksiä syömisistä ja juomisista piti melkein huudella perään, sillä niin vikkelään he aina teilleen vilahtivat ruoat pöytään tuotuaan. Olimme Finnjävelissä koulujen päättäjäislauantaina, joten ajankohdalla saattoi olla vaikutusta asiaan. Mutta silti.

Oma lukunsa olivat Ateljé Sotamaan suunnittelemat astiat ja aterimet, jotka näyttivät upeilta, mutta olivat melko epäkäytännöllisiä. Veitset ja haarukat olivat pitkinä ja raskaina hankalia käsitellä, kiikkerille puisille lautasille katettujen annosten paloittelu piti tehdä hellävaroen ja parissa uniikkiviinilasissa oli niin laaja suuaukko, että niistä juominen oli lievästi sanoen haasteellista. Kaikki kunnia suomalaiselle designille ja käsityölle, mutta käyttöesineissä käytettävyyden huomiotta jättäminen surettaa. En ehkä ostaisi niitä kotiin.
Valitsimme pidemmän kymmenen ruokalajin menun sekä sille juomapaketin. Alkuun tilasimme tarjoilijan suosittelemat punajuuri-piparjuurinegronit, mutta en kyllä kummankaan juureksen makua drinksusta löytänyt. Ihan hyvä negroni se silti oli.
Amusena saimme pikku kupilliset nokkoskeittoa ja heraa. Hirmu hyvää!
Lämpimille kiville katetut suupalat (perunaa ja silakkaa, maksamoussea ruisnapilla ja söötti pieni tartar-pötkö) olivat niin ikään herkkua.
VOILEIPÄKAKKU
Mallasleivästä, kylmäsavulohesta ja mädistä rakennettu voikkarikakku maistui siltä miltä pitikin. Naapuripöytään oli kuulemma tuotu aivan erinäköinen kakkupala, mikä hieman kummastutti. Ellei annosten vapaamuotoinen pleittaus ole Finnjävelissä tarkoin harkittu juttu (eppäillä soppii, että näin olisi)?
Van Volxemin Saar Riesling 2014 sopi hyvin kalaisan voileipäkakun kaveriksi.
KESÄKEITTO
Sesongin tuotteista valmistettu kesäkeitto oli yksi suosikkisapuskoistani. Kasviksissa oli mukavasti puruvaraa ja ne oli maustettu kepeän etikkaisiksi, mikä toi kontrastia maukkaalle, kermaiselle liemelle. Heittämällä parasta lusikoimaani kesäkeittoa evö!
SAVUSIIKAA JA SIIKLIÄ
Siika oli optimaalisen savuisaa ja suolaista, mutta kalapaloihin oli jäänyt ikävästi pari ruotoa. Peruna oli uutta kotimaista satoa, eikä mikään maistu niin kesältä kuin uusi pottu. Näiltä puisilta lautasilta tarjoiltuja asioita piti paloitella kieli keskellä suuta astian epästabiilihkon pohjan vuoksi.
Lua Cheia em Vinhas Velhasin sopivasti hapokas Maria Papoila Vinho Verde passasi erityisesti kesäkeiton kanssa lirpittäväksi.
KESÄKAALI MAAKUOPASTA
Kaalifanina innostuin kovasti myös lohkosta yyberkypsää kesäkaalia, joka tuoksui ja maistui taivaalliselta. Simppeliä ja täydellistä.
RULLASYLTTY MALLASPORSAASTA
Possusta valmistettu rullasyltty vei kielen mennessään. Fläsärullan lisukkeena olleet perunahelmet olivat jännä, uusi tuttavuus.
Sebastien Riffault'n Akmèniné 2010 oli kuin tehty porsasrullan kera nautittavaksi.
FINNJÄVELIN MEIJERI, VOL 1
Tuore voi lämpimän leivän päällä on aina hyvää. Oman voin tekeminen ei ole enää aikoihin ollut ravintoloissa mitenkään harvinaista, mutta Finnjävelin meijerissä maitoa jalostetaan voin lisäksi ainakin piimäksi ja viiliksi. Omia lehmiä kuppilalla ei vissiin kuitenkaan ole?
FINNJÄVELIN MEIJERI, VOL 2
Kylmä piimä on perinteisesti ollut suosittu juoma hellekeleillä, eikä se hassummalta maistunut puolipilvisenäkään kesäpäivänä.
Leivän kyytipojaksi laseihin kaadettiin Finlandia-sahtia. Oma sahtimakuni suosii hieman vähemmän makeaa kamaa.
KARJALANPIIRAKKA
Finnjävelin karjalanpiirakkaan on tullut törmättyä pitkin alkukesää sosiaalisessa mediassa, jossa levinneissä kuvissa annoksen ulkoasussa on ollut havaittavissa variaatioita. Meidän visiitillämme piirakka näytti tältä ja sitä silmät kiinni natustellessa pääsi kyllä samoihin fiiliksiin kuin mummin uunilämpimillä piirailla herkutellessa.

Viinin löytäminen karjalanpiirakalle munavoilla on ollut ilmeisen haastavaa, joten sen kanssa olin kuullut suositeltavan sakea. Tällainen suositus tehtiin naapuripöytään, mutta meille sake-optiota ei edes tarjottu.
VERILETTU
Verilettu mustaherukoilla oli yksi aterian kohokohdista. Ohukaisessa oli valloittavan rapeat pitsireunat ja mustaherukat toimivat lätyn lisukkeina melkein paremmin kuin ne perinteiset puolukat.
Sen sijaan veriletulle paritettu Hermannin Viinitilan mansikoista ja mustaherukoista tehty "viini" oli ihan kamalaa. En ole ikinä koskaan missään onnistunut maistamaan hyvää marja"viiniä", mistä johtuen niiden valmistamisessa ei ole mielestäni juurikaan tolkkua. Marjaisat väkevät viinit sekä marjaliköörit ovat asia erikseen, ja olisin ilolla siemaillut verilettuni kanssa esimerkiksi mustaherukkalikööriä.
TILLILIHA
Suurimmat ennakko-odotukseni kohdistuivat tillilihaan, josta tykkäsin jo kouluaikoina eli minulle se ei ole minkään sortin "traumaruokaa". Vasikka oli oivallisen mureaa ja tillin makua oli niin liemessä kuin pureessakin. Sen sijaan jäin kaipaamaan tillilihaan olennaisesti kuuluvaa hapanimelää, etikkaista makumaailmaa. Kukkakaalit olivat jotenkin turhia, ne olisi voinut jättää poiskin annoksen siitä kärsimättä.
Château de Coulainen Chinonista minulle ei jäänyt mitään erityistä mielikuvaa...
...lukuunottamatta pelonsekaista jännitystä aiheuttanutta viinin kaato-operaatiota monsterimaisesta dekanterista, jonka hallinnassa sommelierin koordinaatio- ja tähtäystaidot nousevat arvoon arvaamattomaan.
Ennen jälkkäriä pöytään tuotiin kuusenkerkkäsohjosta ja suklaasta koottu setti, josta en hirveästi innostunut. Tuntuu että kuusenkerkkää tupataan nykyään joka tuutista ja sen maku on niin vahva, että se helposti jyrää kaiken muun alleen. Niin kuin tässäkin tapauksessa.
SUVIVIRSI
Jälkiruoka piti sisällään raparperia ja mansikoita eri muodoissaan. Se oli suloinen päätös aterialla...
...kera hurmaavan Paulo Saraccon Moscato d'Astin.

Alkudrinksu ja kymmenen ruokalajin menu viinipaketilla kustansivat aika tarkalleen 200 euroa. Vaikka itse ruoat olivatkin pääsääntöisesti oikein onnistuneita, oli hinta kokonaiskokemukseen nähden ehkä hivenen tyyriihkö, Vierailun jälkeen ahmaisin ravintolan perustamisesta kertovat ohjelmasarjan, joka osaltaan avasi hinnoittelun perusteita: ei ole kapakan perustaminen ja pyörittäminen tuollaisessa lokaatiossa mitenkään huippuedullista.

Sitä en tosin tajua, että miksi helvetillisellä vaivalla speksattu konsepti remontteineen ja designauksineen on alun perinkään tehty kestämään vain tietyn määräajan. Tätä kirjoittaessa Finnjävelin sivuilla raksuttava laskuri kertoo ravintolan lopettamiseen olevan aikaa 632 päivää. Ihan niin kuin tyypit eivät itsekään uskoisi ideaansa?

7. heinäkuuta 2016

Naattipestoa retiisinvarsista

Blogiparka on jäänyt potkupallohulluuden sekä työkiireiden vuoksi turhan pitkäksi aikaa lapsipuolen asemaan. Onneksi (suosikkijoukkueeni Englannin kannalta jälleen kerran pettymysten) kisat ovat pian ohi ja lomakin alkoi, joten lähiviikkoina päivissä pitäisi riittää tunteja myös tälle harrastukselle.

Muiden aktiviteettien ohella Kulinaarimurulassa on kyllä kokkailtu kovasti, vaikka en ole niistä täällä ehtinyt kertoa. Blogin Instagram-tiliä seuraavat ovat kyllä pysyneet kohtalaisen hyvin kärryillä siitä, mitä on tullut syötyä.
Viime aikoina sapuskani ovat rakentuneet aika pitkälti Kaupunkilaisten oman pellon antimien ympärille. Satokausi käynnistyi juhannuksen alla ja tänä vuonna päätin vierailla jakelupisteessä vain joka toinen viikko. Yhden hengen taloudessa kassillinen pellon tuotteita kun riittää yllättävän kauan.

Olen aikain saatossa tehnyt peruspeston lisäksi pestomaisia tahnoja ainakin tillistä, kaalista, punajuuresta, rucolasta, vuohenputkesta ja lehtikaalista. Viimeisin kokeiluni on naattipesto retiisinvarsista, joka osoittautui oikein maistuvaksi. Eivätkä mene naatit hukkaan!
Tarvitset:
100 g retiisien naatteja
valkosipulinkynnen
50 g cashew-pähkinöitä
50 g parmesania
1 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Pese retiisien naatit hyvin ja revi ne pienemmiksi.

Kuori valkosipulinkynsi ja pilko se muutamaan osaan.

Laita naattisilppu, valkosipuli, pähkinät, raastettu juusto ja öljy korkeaan astiaan.

Sauvasekoita ainekset tahnaksi. Mausta tahna suolalla ja pippurilla.

Tarjoa pastan kanssa tai grillattujen asioiden kastikkeena.

7. kesäkuuta 2016

Saksanpähkinäinen ruusukaalihässäkkä

Säännöllisin väliajoin käyn läpi palttiarallaa tsiljoonan bookmarkin listaa, joihin olen jemmannut lontoonkielisten ruokalehtien verkkosivustoilta löytämiäni reseptejä, jotka olen mieltänyt kokeilemisen arvoisiksi. Erityisesti brittiläisen Delicious Magazinen sivuille listoiltani löytyy useita kymmeniä linkkejä.

Toisinaan niitä sitten intoutuu ihan oikeasti tekemäänkin. Niin kävi esimerkiksi viime vuoden loppupuolella (!), kun kokkasin ruusukaali-saksanpähkinägratiinia. Olin kerrankin suht uskollinen originaaliohjeelle ja se kannatti, sillä tästä tuli herkkua.

Gratiinin tekeminen oli helppoa kuin mikä ja ohjeen mukainen satsi oli tosi riittoisa. Se sopii mainiosti syötäväksi ihan sellaisenaankin, mutta toiminee lisukkeenakin. Ja maistuu hyvältä myös kylmänä.
Tarvitset:
300 g ruusukaaleja
2 dl kermaa
½ dl valkoviiniä
valkosipulinkynnen
½ tl raastettua muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
30 g gruyèrea
30 g saksanpähkinöitä
2 rkl korppujauhoja
oliiviöljyä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Puolita ruusukaalit ja asettele ne uuninkestävään vuokaan leikkauspinta ylöspäin.

Silppua valkosipuli.

Sekoita kerma ja viini kulhossa. Mausta seos valkosipulisilpulla, muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla. Kaada seos vuokaan ruusukaalien päälle.

Raasta juusto ja rouhi pähkinät.

Sekoita juustoraasteeseen pähkinärouhe sekä korppujauhot. Ripottele seos vuokaan ruusukaalien päälle. Pirskottele vuokaan vielä hiukan oliiviöljyä.

Kypsennä ruusukaaleja uunissa 20-30 minuuttia kunnes pinta on kullanruskea.

6. kesäkuuta 2016

Lyon - viriili viisikymppinen

Pari kuukautta sitten illastimme Museokadulla kaupan tätinä toimivan Annan kanssa ravintola Lyonissa (Mannerheimintie 56). Visiitti oli oikein onnistunut ja sapuskat sen verran mainioita, että ajattelin naputella dinneristä tällaisen jälkijunapostauksen.
Alkuvuoden aikana olen kuullut lukuisten täysin vakavasti otettavien herkkupeppujen ylistävän Lyonia ja rohkeimmat heistä ovat veikanneet kuppilalle Michelinin tähteä seuraavalla jakokierroksella. Senkin vuoksi oli korkea aika päivittää oma mielipiteeni Lyonista, sillä edellisestä vierailusta oli kulunut vähintään 10 vuotta.

Tänä vuonna Lyon viettää jo viisikymppisiään, mikä on ravintolalle kunnioitettava saavutus. Juhlavuoden erikoistarjouksena oli ainakin tuolloin huhtikuussa viiden ruokalajin setti 50 eurolla, jonka Annan kanssa valitsimme.
Peukku ylös sitruunanmehusta oikealla tavalla samealle Tom Collinsille.
Lyonin ruoat olivat vahvasti kasvispainotteisia ja erilaisilla kaaleilla oli menussa iso rooli. Which is nice, koska kaalit ovat parhautta! Neljä toinen toistaan maukkaampaa keittiön tervehdystä loivat suuria odotuksia varsinaisille annoksille (jotka ne täyttivät ihan heittämällä).
Sitruunajogurttia, varhaiskaalijauhetta ja riisikeksejä.
Balsamicolla ja oreganolla maustettua kaalilientä - nam!
Juuriselleriä ja muikunmätiä - ihan hullunhyvä combo!
Naudanlihaan käärityt kaalinversot persiljakermaviilin kanssa säväyttivät esillepanollaan.
Ensimmäinen annos tuotti kaltaiselleni sipulin ystävälle suurta iloa. Lautasella oli hopeasipulia sekä palasina, pyreena, hillona että maukkaana liemenä. Puffattu ohra toi annokseen kivaa rapsakkuutta.
Seuraavaksi meille tuotiin sydänsimpukkaa ja kyssäkaalia simpukkaliemen sekä valkoherukka-valkosipuliemulsion kanssa. Sitruunaverbena maustoi kokonaisuuden mukavan pirteäksi. Tämä oli ehkä suosikkini illan syömisistä.
Sitten saimme siikaa kera kaalien, lehtien ja kukkien. Soossissa oli kalalientä, tilliöljyä ja sinappia. Hienon annoksen kruunasi pakastettu keltuainen, jonka rakenne oli hyvällä tavalla jännä.
Viinipaketin sijaan valitsin paria lasillista eri viiniä, joista ensimmäinen oli Domaine Marcel Deissin emähyvää vuoden 2014 Alsace Blacia.
Sitruunasoodavaahdosta ja katajanmarjagranitesta olisi saanut ginillä terästettynä oivan drinkin.
Pääruokana oli supermureaa karitsanlapaa pikkelöidyn varsisellerin sekä voista ja fermentoidusta ohrasta työstetyn kastikkeen kanssa. Tästäkin tykkäsin kovasti.
Ihastuin myös karitsan kaveriksi paritetusta Jeff Carellin Les Darons Rouge 2014-punaviinistä. Mahtipunkku!
Uuniomenasabayon suolaheinajäätelöllä ja puffatulla ohralla olisi riittänyt minulle jälkkäriksi vallan mainiosti...
...sillä varsinainen jälkkäri eli passionsorbetti kurpitsalla ja suolakaramellilla ei ollut oikein minuun makuuni. Hyväähän se toki oli, mutta olisin ollut vielä tyytyväisempi, jos tämä olisi tarjoiltu toiseksi viimeisenä.

Kaiken kaikkiaan Lyon onnistui yllättämään minut positiivisesti. Keski-ikäisyydestään huolimatta ravintola on tarjoomansa kanssa ajan hermolla kallistuen yhä enemmän skandikeittiön suuntaan. Aplodit sille!

Hinnoittelussa Lyonin linja on varsin asiallinen. Drinksu, pari reipasta kaatoa viiniä ja viiden ruokalajin synttärimenu maksoivat karvan verran yli 80 euroa. Kulinaarimurula suosittelee Lyonia hinta-laatusuhteeltaan erittäin palkitsevana ravintolana.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...