Juustolautapeli-ilta

Vuoden loppumetreillä taisin saada hankittua itselleni uuden addiktion, Carcassonnen. Peliin jo pitkään koukussa olleet kaverini vihkivät minut sen saloihin pari päivää sitten ja nyt olen voittanut jo muutaman iPad-matsin konetta vastaan treenatessani. Kiitos opettajille!

Pelikoulutusillan huikopalaksi katoin juustoa, keksejä sekä ihan huippuhyviä parmesaanikeksejä (en suosittele rasvaisia asioita kammoaville). Keksien kanssa hörpimme glögiä viime joulun alennusmyynneistä hankkimistani tonttumukeista.

Mahtikeksien ohjeen saattoi tietoisuuteni Pumpkin Jamin Mari. Ekan kerran maistoin keksejä oululaisissa pileissä, jonne niitä oli valmistanut Peruspöperölän Virpi. Onpa hienoa, että hyvät reseptit lähtevät heti kiertoon!


Tarvitset:
150 g parmesaania
150 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
munan
pinjasiemeniä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Raasta parmesaani.

Sekoita huoneenlämpöiseen voihin jauhot ja noin kaksi kolmasosaa juustoraasteesta.

Muotoile taikinasta kaksi paksuhkoa pötköä. Kääri ne kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Leikkaa pötköt noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nosta viipaleet leivinpaperoidulle uunipellille.

Voitele keksit kevyesti vatkatulla munalla ja ripottele niiden pinnalle loput juustoraasteesta sekä pinjansiemeniä.

Paista keksejä uunissa noin 10 minuutin ajan.

Pari viiniparitusta ja viinipirujen koston paluu

Marraskuun loppupuolella sain usean muun bloggaajan lailla kutsun tapahtumaan, jonka teemana olivat chileläiset Cono Surin tuotteet. Viime keväänä tämä nuori viinitalo sai Green Company of the Year-prenikan.


Tastingissa olleista viineistä omaan suuhuni parhaiten sopi Alkon tilausvalikoimasta löytyvä 20 Barrels Pinot Noir.

Ennen maistelua Cono Surin toimitusjohtaja Adolfo Hurtado tarinoi muiden muassa luonnonmukaisista tuhohyönteisten torjuntakeinoista. Mieleeni jäivät erityisesti hanhet, jotka tepsuttelevat hilpeinä laumoina tiluksilla ja syövät muina lintuina pahalta maistuvalla liukastusaineella penslatuista köynnöksistä putoilevia burrittoja.

Ilta päättyi ruokailuun Yumessa (Kluuvikatu 2). Jokaiselle ruokalajille oli etsitty passelit juomat Cono Surin valikoimista.


Alkuun meille tarjoiltiin tonnikalatatakia. En ole ikinä ollut tuoreen tonnikalan ylin ystävä. Tai tuoreen ja tuoreen, meidän leveysasteillamme natusteltava "tuore" tonnikalahan on pakastekamaa kaikki tyynni.

Kysyessäni kalan mahdollisesta sertifioinnista, tarjoilijatar vastasi napakasti, että "kyllä on sertifioitu". Mutta kun niitä sertifikaatteja on kovin monenlaisia. No, sittemmin Yume(kin) on lakannut käyttämästä tonnikalaa annoksissaan, mikä on hieno juttu.

Valjun alkupalan kaveriksi valittu Gewürztraminer oli kyllä hirmuisen hyvää. Sitäkin saa pitkäripaisesta tilaamalla.


Saamamme sushi- ja sashimisatsin perusteella en tulisi Yumeen syömään. Riisi ei maistunut kerrassaan miltään!


Pääruokana ollut rapea ankka oli todella maukasta. Sen sijaan sen lisukesalaatissa oli niin paljon sitruunaruohoa, että se onnistui peittämään ihanan 100-prosenttisen Visión Single Vineyard Rieslingin aromit alleen. Pelkän ankan kanssa viini sopi hienosti.


Jälkkärisorbetti oli mukavan raikasta, mutta lasin pohjalla olleet suussa poksuvat rakeet olivat vähän turhia. Eivätkös ne muutenkin ole vähän ysäriä?

Joulukuun puolivälissä osallistuin Concha y Toron Suomen kotipesässä järjestettyyn illanviettoon, jossa maisteltiin chileläisiä ja argentiinalaisia viinejä.

Siellä oli myös liuta muitakin ruokabloggaajia sekä näköjään 50 % kulttimaineeseen kohonneen Pallolaajennuksen hilpeistä veijareista (tuolla paikan päällä taisin luulla häntä järjestävän seuran mieheksi).


Tilaisuuden konsepti oli mahdottoman kiva. Conchaytorolaiset olivat kattaneet pöytään perinteisiä joulusapuskoita sekä arsenaalin erilaisia viinejä. "Me ei tiedetä yhtään, että mitkä näistä sopivat minkäkin ruoan kanssa, mutta maistellaan", kuului isäntäväen evästys.


Jouluruokailemaan olivat saapuneet myös viime elokuisessa Pirunkellari-tilaisuudessa mukana olleet viinikouluopet Keke ja Pasi. Brittifutiksesta ja muistakin englantilaisista asioista tykkäävän meikäläisen sydäntä lämmitti kovasti, kun Keke kätellessään totesi että "No terve taas!"


Jalkapallolippis pelasti erään anonyymiyttä tavoittelevan ruokabloggaajan bad hair dayn, mutta niin hänen...


...kuin kuvaan kameroineen punkevan toisenkin bloggaajan hymyilevät nassut vilkkuvat illasta taltioidussa rainassa:


Onpas meillä ollut tunnelma kuin Strömsössä ♥


Buffasta löytyi rosollia, sienisalaattia, vihreää salaattia, kinkkua kastikkeineen, lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä keitettyjä pottuja.


Argentiinalainen La Chamiza Malbec osoittautui oivalliseksi yleisviiniksi. Se toimi melkein kaiken muun paitsi sienisalaatin kanssa. Adobe Reserva Gewürztraminer Chilestä maistui rosollin kanssa nautittuna ihan vedeltä!


Juusto-osastolla oli Castelloja, joista puna-valkohomeinen Marquis oli oikein positiivinen kokemus.


Rosollin vedeksi muuttama Gewürztraminer taasen oli yllättävän hyvää luomusinihomejuuston kanssa. Sunrise Carménère paljastui semmoiseksi punkuksi, jota voi lirppiä sujuvasti villasukat jalassa.

Saattaa sisältää pähkinää

Joulunajan jälkkärinä Kulinaarimurulassa syötiin sokeristakin sokerisempaa pekaanipähkinäpiirasta. Pekaanithan ovat niitä pikkuisen vähemmän aivoilta näyttäviä tyyppejä kuin sukulaisensa saksanpähkinät.

Ohjeen bongasin marraskuun loppupuolella paperi-Hesarin ruokasivuilla olleesta artikkelista, jossa piiraan parhaaksi kaveriksi oli paritettu tynnyreissä kypsytetty tawny.

Me kuitenkin nautimme pähkinäherkun kyytipoikana pulloissa ässehtinyttä Ferreira Late Bottled Vintagea. Se sopi hyvin myös juustojen kanssa lirpittäväksi ja pakkauskokokin oli kahdelle hengelle oikein optimaalinen.


Pohjaan tarvitset:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl ruskeaa ruokosokeria
2 rkl kylmää vettä

Täytteeseen tarvitset:
250 g pekaanipähinöitä
50 g voita
2 dl ruskeaa ruokosokeria
1 dl vaaleaa siirappia
vaniljatangon
3 munaa

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi.

Kuutioi voi ja sekoita joukkoon vehnäjauhot sekä sokeri. Lisää vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi.

Painele taikina pyöreän piirasvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 15 minuutin ajan.

Pilko puolet pähkinöistä karkeaksi rouheeksi.

Kiehauta voi, sokeri, siirappi sekä vaniljatangosta kaavitut siemenet kattilassa. Kaada täyte kulhoon ja anna jäähtyä kymmenisen minuuttia.

Sähkövatkaa munat yksitellen täytteen joukkoon. Sekoita joukkoon rouhitut pähkinät ja kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Koristele piiras kokonaisilla pähkinöillä.

Paista pähkinäpiirasta 35-45 minuuttia, kunnes täyte on jähmettynyt. Anna piiraan jäähtyä ennen tarjoilua.

Kastanjaa kaaliin ja ankalle alkoholia!

Tänä vuonna joulupäiväpöydän kunkku ja kuningatar olivat ankanrinnat, joiden kanssa tarjoilin hurmaavaa ruusukaali-kastanjahöystöä. Löysin ohjeen koukuttavalta BBC Good Food-sivustolta, missä chestnutsprouttien kerrottiin sopivan mukavasti kalkkunan kaveriksi.

Ei kaali-kastanjasörsseli vastaan yskinyt ankankaan kanssa, joka tosin lipsahti karvan verran liian kypsäksi. Paistoin rintafileitä omissa rasvoissaan ensin pannulla muutaman minuutin per puoli ja sen jälkeen folioon käärittyinä 200-asteisessa uunissa noin kymmenisen minuuttia.

Ennen kypsennystä ankan nahkaan kannattaa tehdä viiltoja ja läväyttää tissit kylmään pannuun nahkapuoli alaspäin. Kun lämpö nousee hissunkissun vaapulavissun, rasva sulaa ja nahka rapsakoituu. Mausteeksi riittävät suola ja pippuri.

Soossin tein keittelemällä kokoon pannulle jäänyttä maukasta ankanrasvaa, kermaa ja omenaviinaa sekä kohtuullisen kokoisen nokareen voita. Kun ei se nyt sitten loppunutkaan (paitsi Valiolta ja Arla Ingmanilta).

Kaali-kastanjahässäkästä tuli huippuhyvää! Muhevaa ruusukaalia olen fanittanut jo kauan, kastanjat puolestaan toivat makupalettiin jännää makeutta.

Veteen säilöttyä kastanjoita myydään ainakin Stockan Herkussa, josta hankitusta säilykepurkista tähän satsiin kului vain puolet. Mitähän kivaa niistä lopuista keksisi?


Tarvitset:
400 g ruusukaalia
50 g voita
1 dl kermaa
150 g kastanjoita
muskottia
suolaa

Tee näin:
Keitä ruusukaalit kypsiksi.

Kaada keitinvesi pois ja muussaa kaalit rouheaksi muhjuksi.

Lisää kaalin joukkoon voi ja kerma. Mausta ripauksilla muskottia ja suolaa.

Sekoita kastanjat muihin aineksiin ja anna niiden lämmetä.

Laatikoton joulu

Tänä vuonna ei tehnyt yhtään mieli niin sanottuja perinteisiä joulusapuskoita, joten Kulinaarimurulassa skipattiin kinkku- ja laatikkorumba kokonaan. Lisäksi lyhyet pyhät edesauttoivat ruokaostoksia pysymään järkevässä mittakaavassa.

Aattona pitäydyin riisipuurossa, siianmätileivissä ja haisevissa juustoissa. Joulupäivänä syömäkyläilemään saapui ystävä kera pienen koiransa ja menu oli suhteellisen simppeli mutta sitäkin herkumpi.


Kalaisen alkupalan kokosin paahdetuista ja voidelluista maalaisleipäkiekoista sekä haukitartarista. Tartarin sekoitin kuutioidusta kylmäsavuhauesta, voissa ja valkoviinissä haudutetusta punasipulisilpusta, smetanasta sekä suolasta ja valkopippurista. Juomana toimi oivallisesti Sparr Pinot Blanc Réserv.


Kinkkuna vetelimme pornaislaista Alhopakan ankanrintaa calvados-kermakastikkeen ja ruusukaali-kastanjahöystön kanssa. Ankka paistui ihan aavistuksen ylikypsäksi, mutta helkkarin hyvää se silti oli. Kyytipoikana oli leppoisaa La Buxynoise Bourgogne Réserve Pinot Noiria.


Juustoina meillä oli ikisuosikkiani Peltolan Blueta sekä Armas-perheen tautisen ihanaa Savu-Armasta ja aivan loistavaa löllövaluvaa Metsuria.


Jälkkäriksi sokerihumalluimme pekaanipähkinäpiiraasta, jossa oli riittävästi voita ja sokeria. Sekä juustojen että piiraan kanssa lirpimme portviiniä.

Tapaninpäivänä tekikin sitten jo mieli jotain ihan muuta.

Suklaaöverit Töölössä

Jatkan makeiden postausten sarjaa rapsalla suklaatastingista, johon osallistuin Petri's Chocolate Roomissa (Museokatu 11). Erilaisten suklaiden ja niistä valmistettujen herkkujen maistelun ohella tietoisuuteen mäjähti paljon mielenkiintoista aiheeseen liittyvää informaatiota.

Muiden muassa se, että muinaiset azteekit ovat käyttäneet kaakaopapuja rahana. Sadalla pavulla sai orjan tai vaimon, kymmenellä jäniksen. Tai se, että konvehtien täytteenä yleisesti käytetty ganache on syntynyt vahingossa, kun sokerileipurin apupojalta on joskus kauan sitten 1800-luvulla kaatunut kuumaa kermaa sulan suklaan joukkoon (ganache tarkoittaa ranskaksi typerystä).


Tastingin vetäjä Petri Sirén on puuhastellut suklaan parissa yli 20 vuotta. Oman suklaapuodin hän perusti kolmisen vuotta sitten Fiskarsiin ja Museokadun toimipaikka avattiin viime keväänä.

Konvehtien valmistajana Petri on aikamoinen hifistelijä. Laatu on tärkeää ja noin 60 % käytetyistä raaka-aineista on miehen itsensä maahantuomia. Iso osa suklaista on niin sanottuja origin-suklaita eli ne tulevat hyvin rajatulta alueelta tai tietyltä kaakaoplantaasilta.

Kaakaolajikkeitakin on useita. Valtaosa viljellystä kaakaosta on Forasteroa, vivaihteikkaamman makuisen Criollon osuus on vain 0,03 prosentin luokkaa kokonaistuotannosta. Kolmas lajike, Trinitario, on Trinidadissa kehitetty hybridi.


Suklaa valmistetaan kaakaopavuista puristetusta rasvasta eli kaakaovoista, loppupavuista jauhetusta rouheesta sekä sokerista. Valkosuklaassa ei ole lainkaan kaakaorouhetta, maitosuklaaseen puolestaan lisätään maitoa tai kermaa.

Suklaalevyissä ilmoitettu kaakaoprosentti kertoo, kuinka paljon kaakaorouhetta siihen on käytetty (esimerkiksi 64 % tarkoittaa, että rouheen ja sokerin suhde on 64/36).

Kaakaoprosentti ei siis välttämättä ole merkki loistosuklaasta, vaan enemmän merkitystä on kaakaovoin osuudella suhteessa massaan. Jos kaakaovoita on vähintään 40 %, voidaan jo puhua hyvälaatuisesta suklaasta.


Varsinainen tasting aloitettiin kupillisella valehtelematta maailman parasta kaakaota. Sen tykötarpeena oli käytetty venezuelalaista puhdasta usean plantaasin Criolloa eli mistään jokapäiväisestä kaakaosta ei todellakaan ollut kyse.


Maistelulautaselta tutustuimme ensin lusikallisiin kaakaovoita ja -rouhetta. Puhdas kaakaovoi yllätti meikäläisen, sillä se ei maistunut yhtään miltään!

Sitten natustelimme suklaamassanappeja ja sen jälkeen niistä työstettyjä konvehteja. Aloitimme yläriviltä ja etenimme vasemmalta oikealle: raikasta maitosuklaata Madagaskarilta, equatorilaista Forasteroa ja kuivattua mustaherukkajauhetta, uskomaton yhdistelmä kuubalaista suklaata ja minttua Petrin kotipihalta sekä dominikaanista yhden plantaasin tavaraa ja balsamicoa.

Kaksi viimeistä suupalaa oli valmistettu kaakaostakin tutusta Venezuelan Criollosta. Toisessa mausteena oli pistaasia ja toinen oli maustamaton talon tryffeli. Tajuttomia elämyksiä kaikki!


Kun kysyin Petriltä, kuinka paljon suklaata työpäivän aikana tulee syötyä, niin hän vastasi, että teoriassa yksi kappale per laatu riittäisi, mutta laadunvarmistuksen nimissä tuotteita tulee kuulemma testattua vähän enemmänkin.

Valmiit konvehdit säilyvät noin neljä viikkoa ja mahdolliset vanhenemassa olevat namut syödään Sirénien perhepiirissä.

Tänä vuonna ostin muuten kaikki joulukalenterisuklaani Petri's Chocolate Roomista eli kuluvan kuukauden aamuherätykset ovat olleet oikein makoisia.

Viime hetken illallinen

Meinasi käydä vanhanaikaisesti eli Helkan Keittiön (Pohjoinen Rautatiekatu 23) järjestämän modernin perinneruokakisan osallistumispalkkioksi saadun lahjakortin voimassaolopäivä uhkasi umpeutua. Raivasin kalenteriin tilaa ja ehdin kuin ehdinkin kortin käyttää.

Menussa sinihomejuustoetanoiksi mainostetussa annoksessa oli mukana myös rutkasti valkosipulia ja minä inhoan tuota makuyhdistelmää! Etanat kirjaimellisesti uivat rasvassa ja juustoa oli annoksessa jopa minun makuuni liikaa. Pointsit kuitenkin paahdetusta ruisleivästä.

Pääruoaksi söin haudutettua vasikanposkea tillikastikkeessa. Poski oli juuri niin mureaa, kuin tuntitolkulla hautunut lihapala voi vaan olla, mutta kastikkeessa tilli maistui ihan liian ujosti.

Jälkiruoaksi tilasin pallon kesänmakuista mansikkasorbettia.

Lahjakortti kattoi kahden hengen syömiset, omalta osaltani juomat (alkudrinkki sekä lasit valko- ja punaviiniä) kustansivat 22 euroa. Ruokien hinnat omalla rahalla maksettaessa olisivat olleet kohtuutasolla nekin.

Sokerihumalahakuiset joulukarkit

Koska New Yorkin matkani meni mönkään peruutettujen lentojen vuoksi, ehdinkin väsäämään jouluisia juttuja reissua varten varatulla lomaviikolla. Lohtu se on laihakin lohtu!

Anyhow, tällä glögifudgella osallistun myös kuukauden ruokahaasteeseen.

Namuihin käyttämäni glögi oli Loimua, jossa tänä vuonna maistuvat punaviini, karpalo, neilikka ja kaneli. Karkeissa jatkoin juoman makumaailmaa kuivatuilla karpaloilla, jotka toivat pientä kirpakkuutta yli-imelään fudgeen.

Oheinen ohje on sovelma MTV3:n sivuilla olevasta reseptistä. Vegaaniruokavalioon sopivan siitä saa vaihtamalla kerman vaikkapa kaurakermaan, voin öljyloraukseen ja eläinperäisillä tuotteilla kirkastetun viiniglögin omatekoiseen mehuversioon.


Tarvitset:
3 dl Reilun kaupan sokeria
2 dl kermaa
1 dl Loimu-glögiä
50 g voita
1 tl vaniljaesanssia
1 dl kuivattuja karpaloita

Tee näin:
Sekoita sokeri, kerma, glögi, voi ja vanilja paksupohjaisessa kattilassa.

Kiehauta seos ja anna sen kuplia miedolla lämmöllä, kunnes vesilasiin pudotettu seospisara jähmettyy ja siitä pystyy pyörittelemään palleron.

Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon pilkotut karpalot.

Vuoraa pieni vuoka leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Anna jämäköityä ja leikkaa fudgesta haluamasi kokoisia paloja.

Hyvää Jyväskylästä

Joulukuun alussa olin työreissulla Jyväskylässä, jonka ruokapaikoista kyselin vinkkejä kesäisen rengasmatkani jälkeen. Nyt pääsin tutustumaan Figaroon (Asemakatu 4), jota yhdessä kommenteista tuolloin suositeltiinkin.

Ravintola on ilmeisesti ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta sen omistaja on vissiin vaihtunut lähimenneisyydessä. Paikan viereen rakennetaan parhaillaan viinibaaria, joka avautuu vuodenvaihteessa. Sinne siis seuraavalla Jyväskylän vierailulla!


Figarossa alkuun syömäni vuohenjuustobrulee oli maukasta ja ideana ältsin kiva. Sen kanssa tarjolla oli kirsikkatomaateista tehtyä salaattia ja mielenkiintoista basilikasorbettia.


Pääruoaksi otin pariloitua poronvasan maksaa tummalla valkoviinikastikkeella ja kirpakalla puolukkasabayonilla. Maksa oli kypsennetty juuri sopivasti vienon mediumiksi ja se maistui mielettömältä. Myös lisukkeena ollutta suppilovahverorisottoa olisi voinut syödä saavillisen.


Jälkkärilistalla oli kolmen juuston lajitelma, mutta päätin tyytyä yhteen laatuun. Kermaisen Saint Agurin kanssa siemailin ihanaa Burmesterin Colheita Portoa.

Figaro osoittautui oikein viehättäväksi ruokailupaikaksi. Kulinaarimurula suosittelee ja kiittää Jyväskylän väkeä mukavasta ravintolakokemuksesta sekä loistoseurasta!


Jyväskylästä siirryin viettämään viikonloppua pari pitäjää itään päin. Kummitytön luona perjantain "pieneksi iltapalaksi" katettiin setti juustoja, makkaroita ja oliiveja sekä erittäin suunmukaista katalonialaista valkoviiniä.


Pöydän kunkku oli Le Rustique-kiekko, jota oli lämmitetty folioon käärittynä puolisen tuntia 200-asteisessa uunissa. Leipätikuilla ääntä kohti kauhottu pehmoinen camembert oli aivan törkeän hyvää. Kiitokset kestityksestä myös Savoon!

Belgialaisia asioita

Pari viikonloppua sitten piipahdin teiniaikaisen ystäväni luona Brysselissä. Reissun tarkoituksena oli juoruta 12(!) vuoden kuulumiset ajan tasalle sekä nauttia hyvistä syömistä ja juomista. Tässä vaiheessa voinen jo todeta, että tavoitteet saavutettiin loistavasti. 

En ollut aiemmin käynyt Belgiassa, mutta maan rikkaaseen olutkulttuuriin olen tutustunut sen verran, että tiedän pitäväni lambic-oluista. Tätä hirmu hyvää gueuzea löytyi pikkuisesta kuppilasta, josta piti ostaa jotain akuutin vessakeikan vastineeksi.

Lauantaina suuntasimme St. Catherinen joulumarkkinoille (Place Sainte-Catherine), jotka oli avattu samalla viikolla. Kojuja oli pitkät rivistöt kirkolta maailmanpyörälle ja niissä myytiin ilahduttavan paljon kaikkea jännää syötävää.

Ja tietenkin myös juotavaa. Mekin hörppäsimme mukilliset glöginomaista Glühweinia.

Markkinabändin tuubansoittajallakin oli viinilasi kädessään, ettei jano päässyt keikan aikana yllättämään.

Lumoavalle quichetiskille jumituimme joksikin aikaa. Ostimme pari piiraan puolikasta seuraavan päivän aamupalaksi.

Makkarataivas.

Juustotaivas.

Etanamyyjän tarjoomukset näyttivät mahdottoman houkuttelevilta...

...mutta kallistuin kuitenkin herkuttelemaan ostereilla ja shampanjalla. Toimiva yhdistelmä, ei sille mitään mahda.

Lähtiessämme talsimaan Grand Placelle päin, vastaan tuli toinen toistaan hervottomampia vohvelikioskeja. Juuri silloin ei kuitenkaan makeahammasta kolottanut, joten nämäkin jäivät testaamatta.

Keskustakierroksen viimeinen rasti oli Manneken Pis, joka oli yllättävän pieni kaveri. Patsas oli visiittini aikaan puettu jonkinmoiseen kreikkalaiseen sotilasunivormuun (linkistä avautuvassa lehtijutussa on asusta parempi kuva).

Pissaavan pikkupojan hahmolla myydään suklaata kaikissa sateenkaaren väreissä.

Pissapoika suklaatonttuna.

Kotimatkalla pysähdyimme syömään ravintolaan nimeltä l’Esprit de Sel Brasserie (Place Jourdan 52-54) ja minä sain vihdoin simpukoita! Moules marinières ja alsacelainen Pinot Blanc maistuivat mielettömiltä.

Loppuilta menikin sitten sohvilla makoillen ja koiria rapsutellen. Kyläpaikassa on kolme komeaa koiruutta, joista höperöin ja hellyydenkipein osaa avata vierashuoneen oven ja punkea viereen kerjäämään huomiota.

Kolmikko odottaa hännät vispaten aamupalaa, kuvassa äärimmäisenä oikealla on henkilökohtainen herätyskelloni ♥

Ihmisaamiaiseksi oli edellisenä päivänä joulumarkkinoilta ostettuja quicheja. Toisen puolikkaan täytteenä oli pinaattia ja toisessa oli neljää eri juustoa. Droooool!

Piirasövereiden jälkeen läksimme tihkusadetta uhmaten kulman takana olevan Place Jourdanin sunnuntaimarkkinoille. Vihannestorilla oli normaalin punasikurin lisäksi myynnissä myön lonkeromallista tavaraa.

Hassuja keltaisia porkkanoita. Kuvassa ylävasemmalla vertailun vuoksi normiporkkanoita.

Belgiassa sienikausi jatkuu edelleen.

Miksei meilläkin myytävissä sitrushedelmissä ole lehtiä tallella? Ne näyttävät mukavilta.

Torilta olisi saanut grillattua kanaa. Tipu pakattiin pussiin yhdessä alaritsillä kypsyneiden pottujen ja sinne valuneen rasvan kanssa.

Pâtétaivas.

Tymäkän oloisia kakkuja.

Lounaan haimme pitäjän todennäköisesti kuuluisimmasta frittipaikasta, Maison Antoinesta (Place Jourdan 1).

Frites paistetaan kahdesti ja tarjoillaan paperitötteröstä erittäin reilun majoneesiplöräyksen kanssa. Majoneesin lisäksi valittavana on toistakymmentä erilaista dippiä, joita voi ostaa päälleturautuksen sijasta pienissä purkeissa.

Antoinen frittien kanssa on lupa mennä Place Jourdania reunustaviin kuppiloihin.

Rasvaisia belgianperunoita ja olutta - täydellistä dagen efter-sapuskaa!

Tuliaisiksi en jaksanut roudata konvehteja, mutta purkillisen Godivan suklaa-hasselpähkinälevitettä ostin lentokentän herkkukaupasta. Saman putiikin juustohyllystä tarttui mukaan luostarissa valmistettua Orvalia sekä lupaavasti lemuavaa Bou d'Fagnea.

Ensikokemuksn perusteella Belgia ei vaikuttanut lainkaan hullummalta maalta, sinne tulee takuulla mentyä uudelleen! Ja taas tuli lisämotivaatiota ranskan opiskeluun...