Pandaporukan ruokailta

Osallistuin viime viikolla WWF Suomen järjestämään tilaisuuteen, jossa ennestään tutun kala-oppaan rinnalle lanseerattiin ruoka-opas. Se on näppärä responsiivisesti suunniteltu sivusto, jota voit selailla laitteella kuin laitteella.

Oppaan sanoman voi tiivistää kolmeen ydinkohtaan:
1. korvaa osa lihasta kasviksilla
2. älä heitä ruokaa roskiin
3. suosi vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita.

Kahta ensimmäistä on ihan iisibiisi noudattaa, mutta kolmoskohta onkin kiharaisempi juttu aika monelta kantilta. Vastuullisuuteen liittyy muiden muassa ruoantuotannon ympäristövaikutusten huomioiminen, josta WWF Suomen Jussi Nikula kertoi meille. Hänen esityksenä herätti vilkasta keskustelua.

Kuva on A21 Flavour Studion Facebook-sivulta. Siinä Jussi puhuu ja me muut kuuntelemme.

Olisi tosi helppoa, jos valintojaan voisi perustella vain sillä, kuinka paljon tuotteen kasvatus, jalostus, kuljetus ja säilytys kuormittavat ympäristöä, mutta niiden lisäksi vastuullinen kuluttaja miettii varmasti myös valintansa eettisiä ulottuvuuksia.

Ostanko talvella kotimaisia tomaatteja, joiden kasvihuonekasvatukseen on kulunut enemmän energiaa kuin etelän auringossa kasvaneiden tomaattien kypsymiseen, vaikka Espanjan tomaattiorjien olot ovat mitä ovat? Entä ostanko luonnonlaitumella heinää imuroineen lehmän lihaa märehtijöiden ilmastopäästöistä piittaamatta vai suosinko sademetsään raivatulla tehotuotantoplantaasilla kasvanutta mutanttisoijaa syönyttä broileria, joka on jalostettu niin pitkälle, että sen lyhyt elämä on aikamoista kärsimystä?

Vaikeita kysymyksiä, joihin ei todellakaan ole vain yhtä oikeaa vastausta.Valinnalla eläin- ja kasviperäisen tuotteen välillä on Jussin mukaan suurempi ympäristömerkitys kuin sillä, valitseeko lähellä vai kaukana kasvaneen tai luomua vai ei-luomua. Hän totesikin, että "me vain suosittelemme minne hyllylle kannattaa mennä, mutta emme voi ohjeistaa, minkälaisia tai miten pakattuja papuja pitää ostaa".

Kauhugraafin lähde on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Illan meikäläistä eniten hämmentäneen tietopommin pudotuksesta vastasi WWF Suomen Matti Ovaska. Hän kertoi, että reippaasti yli 70 % täällä tuhansien järvien Suomessa syödystä kalasta on tuontitavaraa. Haloo? Ja että norjalaisten lohien kasvattamiseen kuluu enemmän ties mistä hörönkökkölästä saakka roudattua kalaa kuin mitä niistä saadaan markkinoille. Järki hoi!

Matin mukaan suurin osa Itämeren ja sisävesiemme kalakannoista on tosi kestävällä pohjalla, mutta monet lajit (esimerkiksi silakka) ovat alihyödynnettyjä. Lähikalojen lisäksi suotavaa olisi syödä myös MSC-sertifioitua kalaa.

Ruoka-oppaan lanseeraus tapahtui Teurastamon tiloissa sijaitsevassa A21 Flavour Studiossa. Puheenvuorojen lomassa saimme maistella villiyrttiäijä Sami Tallbergin "mitä kaapista löytyy"-periaatteella kehittelemiä eväitä.

Tarjolla oli kallioimarteella ja tillillä maustettua kaalisalaattia, valkosipulisia ja yrttisiä suppilovahveroleipiä, friteerattuja silakoita sellerimajoneesin ja puolukkajauheen kanssa sekä väinönputkivanukasta ja tyrnihunajaa. Oli aika hyvää tähderuokaa.

Friteerattu silakkaparvi.

Ruokaoppaan hengessä Sami paljasti meille vinkkejään ruokahävikin minimoimiseksi.
1. Tee ostoslista ennen kauppaan menemistä ja noudata sitä.
2. Osta vähän, älä hamstraa.
3. Opettele perusmaut, niitä yhdistelemällä saat aikaan uusia makuelämyksiä.
4. Osta aletuotteita, punaisellla tarralla varustetun paketin ostaminen on ekoteko.
5. Tee luova jääkaapintyhjennysateria kerran viikossa
6. Tee kerran kuussa pakastimen ja kuiva-ainekaapin inventaario.
6. Luota enemmän aistinvaraiseen arvioosi kuin viimeiseen myyntipäivään.
7. Hyödynnä jämät, kastikkeet voi laittaa leivän päälle, pataan voi panna mitä vaan.
8. Jaa ylimääräiset ruoat naapurisi kanssa, samalla voit saada uusia tuttavia.

Harjun hyvä makkarapasta

Viimeviikkoisella rutiinivisiitillä Hellaan & Herkkuun ostoskassiini sujahti  La Fabbrica Della Pasta di Gragnanon soossiystävällisesti pinnoitettua linguinea sekä purkki La Favorita Fishin tomaattikastiketta. Kastikkeesta olisi ollut tarjolla valmiiksi kiukkuista arrabbiata-versiota, mutta tällä kertaa valitsin perussoossia ja suututin sen itse.

Työstin Hellasta & Herkusta hankkimistani tykötarpeista ja Harjun makkaratehtaan tuotteista kielen mennessään vievää chilimakkarapastaa. Kipakkuutta sapuskaan toivat savustettu Aji Cristal-jauhe (joka on ehkä lempparichilini) sekä mielipuolisen herkulliset seitsemän chilin makkarat.

Niideen valmistukseen käytetään ancho-, chipotle-, passilla-, mulato-, quijilla-, arbola- ja habanerochiliä. Makkarat eivät ole hulluntulista kamaa, vaan chili maistuu niissä juuri sopivana lämpönä. Mahtavia makkaroita ovat ne (ja niin on koko tehdaskin).

Harjun makkaratehtaan logokin on niin hieno!

Vetelimme chilimakkarapastasta mojovat ähkyt kafruni Tiinan kanssa, joka lupautui talonmiehen hommiin marraskuisen Australian reissuni ajaksi. Vastapalvelukseksi lupasin salakuljettaa hänelle vompatin. Katsotaan onnistunko, niitä kun on tullut luvattua muillekin. Oma vompatti olisi myös tosi kiva juttu.

Tarvitset:
sipulin
valkosipulinkynnen
1 tl savustettua Aji Cristal-jauhetta
öljyä
3 kpl seitsemän chilin makkaraa
12 kirsikkatomaattia
180 g tomaattikastiketta
1 dl kermaa
300 g linguine-pastaa
parmesania

Tee näin:
Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy korkeareunaisessa pannussa. Freesaa sipuleita ja chilijauhetta öljyssä tovi niitä kuitenkaan polttamatta.

Paloittele makkarat ja nakkaa palat pannulle. Anna makkaroiden kypsyä muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen.

Puolita kirsikkatomaatit ja lisää puolikkaat pannulle.

Lisää pannulle tomaattikastike ja kerma. Sekoita ja anna soossin porista miedolla lämmöllä sen aikaa kun pasta kypsyy.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaa.

Kaada valutettu pasta ja puolisen desiä pastan keitinvettä pannulle. Sekoita hyvin ja tarjoa heti raastetun parmesanin kanssa. 

Simpukkapornoa ja kinkkipunkkua

Voihan ei kuinka kauan olenkaan vetkutellut tämän postauksen kanssa! Luulisi että kahden minulle mieluisan asian - ruoan ja elokuvien - yhdistelmästä kirjoittaminen olisi helppoa, mutta se on kaikkea muuta. 

Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestareilla vuosi sitten lanseerattujen leffaillallisten konsepti on hurmaava, mutta sekä viimesyksyisen että tämänvuotisten kokemusteni perusteella ruokatarjoilujen tasalaatuisuudessa on valitettavan paljon toivomisen varaa. 

Festareiden leffadinnerikumppanina on molempina vuosina toiminut ravintola Sunn. Suhteessa Kino Engeliin paikka onkin sijainniltaan optimaalinen, mutta siitä samasta korttelista löytyisi kyllä useita muitakin erittäin varteenotettavia paikkoja. Ihan vaan vinkkinä ensi vuotta ajatellen. 

Tänä vuonna kävimme Soppa-Hannan kanssa katsomassa kiehtovan Mussels in Love-simpukkadokkarin, jonka jälkeen vuorossa oli Inspired by the sea-menu. Eihän se täysin sysipaska ollut, mukana oli muutama onnistunut tuotos. Kylmiä alkupaloja sai noukkia buffapöydästä ja osteribaarista, lämmin ruoka ja jälkkäri tuotiin pöytiin.

Illan parasta antia olivat shottikokoiset annokset soseutettua bouillabaissea, mureat pikkumustekalat, merilevä-seesamisalaatti ja erinomaiset partaveitsisimpukat.

Muilta osin tarjoomukset olivat aika luokattomia. WWF:n kalaoppaan punakeltaisia liikennevaloja edusti kumiseksi savustettu piikkikampela. WTF-sektorilla oli läpeensä pehmoisia vohveleita lohimössöllä sekä rutikuivia taskurapu-koljakakkusia. Herkkien venussimpukoiden maku oli tapettu caviartilla ja gratinoiduista vihersimpukoista oli tainnut se gratinointi unohtua kokonaan. Onneksi kuohuviini (Pfaffl Grüner Veltliner Sparkiling) oli sentään hyvää.

Ostereissa ei ollut mitään vikaa, mutta niiden kanssa tarjoiltu Guinness oli kaadettu lasiin täysin päin penaalia. Typpipatruunan sisältävästä tölkistä juoma tulisi kaataa kokonaisuudessaan yhteen tarpeeksi tilavaan lasiin, jolloin edes semisiedettävän vaahtohatun muodostuminen olisi teoriassa mahdollista. Tölkin sisällön jakaminen useampaan lasiin on yksinkertaisesti älytöntä. 

Pöydissä oli lisäksi tarjolla hiukan hämmentäviä snäksejä, jotka olivat voineet olla oikein herkullisia, jos ne olisi fritattu vähän kuumemmassa öljyssä, jolloin ne eivät olisi imaisseet rasvaa sisuksiinsa. Leipä oli Sunnin peruskelpoa normikänttyä, mutta viipaleita ei meinannut saada irti toisistaan.

Lämpimänä ruokana oli sinisimpukoita (OK), ranskalaisia (näyttivät rapeammilta mitä oikeasti olivat) ja aiolia (maistui valmismajoneesilta, johon oli puristettu valkosipulia). Hannan kipossa oli enemmän tyhjiä kuin täysiä simpukankuoria, mutta se ei daamia haitannut, sillä hän tiesi tekevänsä ite parempaa. Onneksi viini (Pfaffl'n Haidtwiertel Grüner Veltliner 2012) pelasti tämänkin setin.

Jälkkäriä ja jälkkäriviiniä sen sijaan ei pelastanut mikään. Lautasella oli aivan liikaa pehmeää, ylimakeaa muhjua (mehustettu päärynää, luttanaa "karamellisoitua" palsternakkaa, maitosuklaamoussea, hunajaa) ja lasissa tönkköimelää italialaista Scirafi Passito di Pantelleriaa. Nämä jäivät meiltä syömättä ja juomatta.

Hanna tavaa runoja ruusut poskillaan.

Syömisen lomassa oli myös oheisohjelmaa. Arvo Ahlroosin lausumat, hänen omaa tuotantoaan olevat eroottisehkot runot olivat hupaisaa kitschiä, mutta ravintolan naispuolisen henkilökunnan henkilökohtaisten prinsessaleikkien seuraaminen aiheutti seitsenmetrisiä myötähäpeän aaltoja. 

Simpukkaleffadinneri oli totaalisen ylihinnoiteltu. Elokuvalippu ja syömiset maksoivat 50 euroa, jonka lisäksi viinipaketista (kaksi lasia kelvollista viiniä, kaksi desiä laimeaa stoutia ja lasillinen juomakelvotonta sokerilientä) veloitettiin 39,90 euroa.

Toinen kokemani leffaillallinen oli jo lähtökohtaisesti hinnoiteltu siten, että 95 eurolla sai koko hoidon eli elokuvan, illallisen ja viinit. Tämä tuntui luontevalta, sillä dinneriä edeltävä Red Obsession-dokumentti käsitteli ranskalaisia laatupunaviinejä ja niistä höpsähtäneitä kiinalaisia.

"It's all about wine", hokivat prinsessaleikkeihin erikoistuneet sunnilaiset ennen leffan alkua suoritetussa tervetulitusseremoniassa, mutta silti jouduimme elokuvan jälkeen odottelemaan lasiemme täyttämistä ainakin puolen tunnin ajan.

Pitkiin pöytiin oli katettu valmiiksi pateita, juustoja, pikkelöityjä kasviksia ja leipää. Sen lisäksi haaleat scampi-simpukka"gratiinit" tuotiin meille myöhemmin. Sunnissa vissiin ymmärretään gratiini toisella tavalla kuin minä olen oppinut sen tuntemaan, koska tälläkään kertaa nilviäisille kuorrutteineen oli korkeintaan vilautettu uuninkulmaa.

Alkusyömät eivät todellakaan herättäneet mitään wow-efektiä. Pateet olivat ihan jees, mutta en kyllä erottanut kummassa niistä oli sieniä. Etikkaiset vihannekset eivät oikein toimineet viinien kanssa. Juustot olivat OK, mutta tuntui hassulta syödä niitä ennen ateriaa. "Gratiinin" ainekset olivat toisaan kädenlämpöisiä ja minulle osunut scampi kaiken lisäksi snadisti raaka.

Pääruoka oli oikein asiallista lammaspataa, mutta sen kaverina tarjoiltu selleripyree oli koostumukseltaan enemmänkin sellerikastiketta. Haaleaa sellerikastiketta.

Syömäseuralaiseni tykkäsivät aprikoosipiiraasta, mutta omaan suuhuni se maistui hivenen raa'alta. Pidän myös hiukan jämäkämmistä vaniljakastikkeista, mutta se lienee henkilökohtainen ongelmani.

3/5 punaviinidokkaridinneriseurueestamme ja ranskalainen kerta-annospullo.

Tämän toisen leffadinnerin kohokohtia olivat ehdottomasti Château Carsinin viinit, joista oli paikan päällä puhumassa itse Monsieur Carsin Juha Berglund.

Illalliselle osallistui myös Red Obsession-dokumentin toinen ohjaaja Warwick Ross, joka Berglundin lailla on viinitilallinen. Kävin vatkaamassa kaverin kättä tapahtuman päätteeksi, vaihdoimme yhteystietoja ja nyt Australian reissulleni on aikataulutettu audienssi Portsea Estate-tilalle. Että siinä mielessä tämä oli antoisa tilaisuus. 

Hippien kyrsässä luonnoton muovikuori

Vaikka en totaalisesti lihattomalle lokakuulle antautunutkaan, on tässä kuussa tullut kokattua aika kasvispainotteisesti. Lihaa olen järsinyt työperäisissä tilaisuuksissa, joihin tuli ilmoittauduttua jo aikoja sitten ja joissa paikan päällä oli jo liian myöhäistä kärttää kasvisvaihtoehtoa. 

Pekonia en ole nauttinut lokakuussa lainkaan, mikä lienee pienoinen ihme. Parissa oluttapahtumassa maistelin lihaisia makkaroita, mutta vastapainoksi olen duunannut omin pikku kätösin myös hippimakkaraa.

Kasvisslaikkareiden valmistus on ollut mielessäni siitä saakka, kun söin Juuressa kerrassaan loistavat kasvismakkaraperunat kaikilla mausteilla. Yrityksen, erehdyksen ja Käntty-Aleksin avaruusmakkarapostauksen innoittamana sain vihdoin väännettyä vegemakkaroita, joiden keskeisenä tykötarpeena hyödynsin kaupunkiviljelijätoverini kasvattamaa hokkaidokurpitsaa.

Kurpitsan lisäksi surrasin muhjuksi palsternakkaa ja porkkanaa, mutta vastaavia pötkylöitä voi tehdä niistä juureksista ja kasviksista, joista itse kaikkein eniten tykkäät. Lisäksi hyötykäytin makkaramassaan ricotta-purkin jämät ja ripottelin mukaan myös paahdettua sipulia makua antamaan. Yhdistelmästä tuli aika helkkarin hyvä.

Rapeiden vegemakkaroiden lisukkeiksi tein voilla, sitruunalla ja suolalla maustettua valkopapupyreetä sekä kesäkurpitsapikkelsillä terästettyä kaaliraastetta. Tajuttoman maukasta sapuskaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla! Nämä kasvismakkarat nimittäin pesevät soijanakot mennen tullen niin monesta eri näkövinkkelistä.

Vegemakkaroihin tarvitset:
hokkaidokurpitsan
palsternakan
pari porkkanaa
öljyä
1 dl paahdettua sipulia
1 dl ricottajuustoa
3 munaa
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
vettä keittämiseen
voita paistamiseen

Tee näin: 
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Kuori ja paloittele kurpitsa, palsternakka ja porkkanat. Hiero paloihin öljyä ja paahda niitä uunissa puolisen tuntia.

Sauvasekoita kurpitsanpaloista 4 desin verran sosetta. Palsternakkasosetta tarvitaan desi, samoin porkkanasosetta.

Yhdistä soseet kulhossa ja lisää joukkoon sipulit, juusto, munat sekä vehnäjauhot. Mausta makkaramassa suolalla ja pippurilla.

Kääri makkaramassasta tuorekelmun avulla haluamasi kokoisia napakoita pötkylöitä ja solmi niiden päät tiukasti, ettei massa pääse karkaamaan kypsennyksen aikana.

Kypsennä vegemakkarapötkylöitä vienosti hymyilevässä vedessä noin tunnin ajan.

Vapauta hieman jäähtyneet pötkylät kelmuistaan. Paista vegemakkaroihin voissa pannulla rapsakka pinta ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Museokadun mahtavat makaroonituubit

Ruokabloggaajakollegani Anna otti ja teki unelmastaan totta perustamalla Helsingin Töölöön Hella & Herkku-nimisen putiikin (jonka työnimi Hella ja Nyrkki olisi kyllä ollut paras ikinä). Kauppa on nätti kuin karkki ja Annan maalaamat hyllyt notkuvat vaikka mitä italialaisia herkkuja. Erityisesti pastavalikoima on hykerryttävän laadukas. 

Ensivisiitiltä Hellaan & Herkkuun mukaani tarttui pussillinen La Fabbrica Della Pasta di Gragnanon upeita cannelloneja, joiden ulkopinta on kastikeystävällisen uurteinen. 

Löysin kaappieni kätköistä vielä sen verran viimevuotisia lampaankääpiä, että niistä syntyi muheva täyte pastaputkiloille. Peittelin lampaankääpäcannellonit soossilla, johon holvasin reilulla kädellä Juustoportin vuohen gruyéreä. Juuston voimakas maku sopi sienten kumppaniksi kuin hanska käteen.    

Näiden putkien myötä Annasta tuli ykköspastadiilerini ja tunnustettakoon, että olen pahasti koukussa. Museokadulla kannattaa käydä tekemässä myös muitakin löytöjä, Kulinaarimurula suosittelee Hellaa & Herkkua mitä lämpimimmin!

Tarvitset:
3 dl kuivattuja lampaankääpiä (muutkin sienet käyvät)
10 kpl cannelloni-pastaputkiloita
pienen sipulin
20 g voita
lorauksen konjakkia tai Jaloviinaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria

Juustokastikkeeseen tarvitset:
20 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
150 g vuohen gruyéreä (myös joku muu kova ja vahvan makuinen juusto käy)
suolaa
valkopippuria

Tee näin: 
Kaada kulhossa oleville sienille kiehuvaa vettä ja anna niiden turvota tunnin verran.

Keitä pastaputkilot niiden pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Aloita sienitäytteen tekeminen puristelemalla sienistä nesteet pois. Pilko sienet ja sipuli pieniksi kuutioiksi.

Sulata voi pannulla ja lisää joukkoon sienet sekä sipulit. Freesaa niitä hetki ja lorauta pannulle reilun ruokalusikallisen verran viinaa. Anna viinan pöhistä haihduksiin.

Lisää pannulle jauhot ja sekoita hyvin. Kaada joukkoon kerma ja anna kiehua kasaan seosta säännöllisesti sekoitellen. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Täytä cannelonit hieman jäähtyneellä sienikastikkeella. Laita täytetyt pastaputkilot pötköttelemään voideltuun, uuninkestävään vuokaan.

Tee seuraavaksi juustokastike. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot. Sekoita hyvin. Älä päästä jauhoja ruskistumaan.

Lisää kattilaan maito parissa erässä koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua hissukseen kymmenisen minuuttia. Sekoita soossia välillä, ettei se kärtsää pohjaan.

Raasta juusto. Lisää kastikkeeseen noin kaksi kolmasosaa juustoraasteesta. Mausta soossi suolalla sekä pippurilla.

Kaada juustokastike cannelonien päälle ja ripottele pinnalle loput juustoraasteesta.

Kypsennä ruokaa uunissa noin puolen tunnin ajan.

Missä Jallu luuraa?

No nykyään viinakaapin ohella myös kirjahyllyssä. Sain jokunen viikko sitten Jonna Pulkkisen Jallu – Jaloviinan ja paloviinan historia-teoksesta arvostelukappaleen ja opusta onkin tullut selattua pätkissä useina iltapuhteina.

Kirja on kiintoisaa luettavaa. Siinä käsitellään Jaloviinan lisäksi kohtuullisen kattavasti yleistä tislauksen ja viinanpolton historiaa sekä valotetaan sitä polkua, jota pitkin on tarvottu nykyiseen suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. Opin muiden muassa sen, että alkoholia voi valmistaa pakastamalla ja että vielä 1600-luvulla papisto sai merkittäviä lisätienestejä polttamaansa viinaa myymällä. 

Syntinä viinan käyttöä (tai itse asiassa sen käytöstä seurannutta juopumusta) alettiin pitää vasta 1700-luvulla. Erinäisten kieltojen, lainsäädännön, valmistuksen ja tuonnin säätelyn sekä maaseudun anniskelurajoitusten vaikutukset alkoivat näkyä kunnolla 1800-luvun loppupuolella. 

Pulkkinen toteaa, että "Näillä kielloilla suomalainen ravintolakulttuuri alkoi näivettyä kun taas muualla Euroopassa majatalolaitos alkoi elää uutta kukoistusaikaansa. Myöskään suomalainen talonpoikaiskeittiö ei kehittynyt. Ihmisillä oli kuitenkin tarve kokoontua yhteen, joten maaseudulla majatalojen ja kestikievareiden sijaan kansa alkoi kokoontua kyläkauppojen kupeisiin." Tämä panee miettimään, miten asiat voisivat olla, jos kieltolinjan sijasta olisi aikoinaan valittu toisenlainen tie.

Jalluplörö ja tissit Kannaksessa.

Mutta takaisin Jaloviinaan. Sitä saadaan sekoittamalla konjakkia, etanolia, vettä ja sokeriväriä. Sokerista johtuen jokainen Jaloviina-erä on hiukan erivärinen. Jallua alettiin valmistaa kieltolain päätyttyä 1932 naapurikorttelissani Lönnrotinkadulla.

Tuolloin juomalla ei ollut vielä nimeä, joten Helsingin Alkoholiliikkeen työntekijöiden keskuudessa aiheen tiimoilta järjestettiin nimikilpailu. Kisan lopputulos on tietenkin selviö, mutta ehdotettujen nimien joukossa oli useita helmiä. Vai mitä olet mieltä seuraavista: Kultajuoma, Surunsurma, Kerhoseos tai Konjake de Napander?

Aikabaarin kryptinen Jallu-mainos.

Kirjassa käsitellään Jaloviinaa suomalaisessa populaarikulttuurissa Pekka Puupää-leffoista rillumarein ja iskelmäsanoitusten kautta nykybändien raidereihin. Kaikille tutuin elokuvaviittaus lienee Tuntemattomasta sotilaasta, jossa rintamalla oleville sotilaille jaetaan leikattua konjakkia Mannerheimin syntymäpäivien kunniaksi.

Itselleni mieluisin Jaloviina-repliikki on tullut Faktan homman Aulis Kaakon suusta, kun hän tilaa baaritiskillä "pullon Jaloviinaa ja asbestihanskat". Kyseinen kohtaus alkaa tämän Youtube-koosteen kohdasta 2:09.

Jallukirjan lopussa on myös ruoka- ja käsityövinkkejä. Torin legendaarisia jallupullia siellä ei ihme kyllä ole, mutta resepti Marttojen Punatähti-nimiselle juomalle löytyy kyllä. Samainen ohje löytyy myös tästä blogista.

Ohje on todellakin saatu syksyllä 2007 makkarakurssin sivutuotteena Uudenmaan Marttojen Hilkka Huttuselta. Hän kertoi tämän "mukavan joulujuoman" tykötarpeet ja teko-ohjeet suullisesti ja minä kirjasin ne kynä sauhuten muistiin. Nimellä Punatähti juomaa siunattiin vasta siinä vaiheessa, kun nakeloin siitä postausta ja jutulle piti keksiä vetävä otsikko. 

Niin että saiskos seuraavaan painokseen tarkennuksen nimen synnystä kiitos?

Schnitzelin näköisiä lettuja

Postauspaussit näköjään pitenevät sitä mukaa kun kauan odotettu kesälomareissuni lähestyy. Kulinaarimurula on jäänyt pahasti paitsioon, sillä olen aina kirjoitusasentoon istahdettuani harhautunut guuglailemaan kaikenlaisia australialaisia asioita. Hyvin jännää.

Mutta niin palkka- kuin blogityöpöytäkin on putsattava ennen vapaalle vaihtamista ja aloitan suman purkamisen kyssäkaaliletuilla. Ihanan rapsakkaa kyssäkaali kuuluu ehdottomasti kaalien top viitoseeni (muita samaan sakkiin sijoittuneita kaaleja ovat täysin satunnaisessa järjestyksessä kukka-, ruusu-, lehti- ja varhais-), joten uudet käyttövinkit tälle herkulle ovat aina tervetulleita.

Senpä vuoksi Project Mama-blogin lettureseptiin törmätessäni sitä oli pakko kokeilla hetimiten. Lätkistä tuli aika pirun rumia, mutta ah niin hyviä, että niiden syömisessä meinasi karata mopo käsistä. Smetanan lisäksi höystin lettusia kaalisuikaleilla sekä silputulla kevätsipulilla, joiden joukkoon lusikoin kesäkurpitsapikkelsiä ja nokareen majoneesia. Erittäin toimiva yhdistelmä!

Ohjeen mukaisesta satsista tulee kahdeksan blinin kokoista lettua tai tusinan verran pienempiä kakkaroita. Maistuvat ihan päteviltä myös kylminä.

Tarvitset:
400 g kyssäkaalia
1 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
munan
suolaa
mustapippuria
voita paistamiseen
smetanaa syömiseen

Tee näin:
Kuori kyssäkaali ja ja raasta se.

Lisää raasteen joukkoon jauhot, sooda ja muna. Sekoita tasaiseksi.

Paista taikinasta voissa pannulla haluamasi kokoisia lettuja.

Syö letut kuumina smetanan kanssa.

Päättymätön zukkiini, osa 2

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa totesin, työkaveriltani saatu mammuttimainen kesäkurpitsa on osoittautunut erittäin riittoisaksi. Kätevä emäntä olisi tietty raastanut siitä kamaa pakastimeen, mutta säästöpossun, starwars-eläimen ja lampaan palojen sekaan ei nyt vaan lertakaikkiaan mahtunut enää mitään.

Onneksi kesäkurpitsaa voi lykätä melkein minne vaan, jopa suklaakakkuun. Tämän kesäkurpitsa-suklaakakun ohjeen muistan repineeni talteen jo muutaman vuoden takaisesta painetusta Hesarista, mutta se lienee hautautunut muiden "tätä on pakko kokeilla joskus"-paperilappujen joukkoon. Onneksi resepti löytyi myös verkkolehden arkistosta.

Taikinaan tulee aika paljon asioita, mutta mikään monen työvaiheen leipomus tämä ei onneksi ole, sillä ainekset vain sekoitetaan ronskisti keskenään. Hasselpähkinät toivat mukavaa tekstuuria muhevan mehevään kakkuun ja kuorrutuksen käyttämäni ricotta sopi tarkoitukseen erinomaisesti. Aika ihana kakku!

Taikinaan tarvitset:
6 dl vehnäjauhoja
1½ dl kaakaojauhoja
4 dl sokeria
2 dl öljyä
5 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
2½ tl ruokasoodaa
1½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja-aromia
2 dl maitoa
2 rkl perunajauhoja

Kuorrutukseen tarvitset:
150 g ricotta-juustoa
3 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Lisäksi tarvitset:
voita
korppujauhoja
kokonaisia hasselpähkinöitä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Sekoita kaikki taikinan tykötarpeet isossa kulhossa.

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Nostele taikina vuokaan ja paista kakkua uunissa 45 minuutin ajan.

Anna kakun jäähtyä.

Sähkövatkaa kuorrutusainekset tasaiseksi tahnaksi.

Kuorruta kakku ja koristele se kokonaisilla hasselpähkinöillä.

Päättymätön zukkiini, osa 1

Eräänä kuulaana syyspäivänä työhuoneeni pöydälle oli ilmiintynyt monsterimittainen kesäkurpitsa. Sen välittömässä läheisyydessä oli liimalappu, johon tussattu nuoli osoitti kohti jättiläisvihannesta ja nuolen alla luki "RUOKAHAASTE". Otin haasteen nöyränä vastaan ja pienen salapoliisityöskentelyn jälkeen sain haastajankin selville. Että kiitosta vaan asianosaiselle!

Virallisten valvojien läsnäolleessa suoritettu punnaus osoitti tyypin painavan huimat 3,2 kiloa. Se on melko paljon kesäkurpitsaa se. Hänestä on nyt valmistettu pikkelsiä, kakkua sekä tässä postauksessa esiteltäviä lettuja, mutta jötkälettä on jäljellä vielä pitkälle toista kiloa. Käyttökohdevinkkejä otetaan vastaan.

Näiden kesäkurpitsa-ricottalettujen ohje on löydetty mistäpä muualtakaan kuin Food & Wine-sivustolta. Alkuperäisessä reseptissä tosin puhutaan frittereistä, mutta minun taikinastani tuli sen verran löysää, että siitä syntyi 20 pikkulettua.

Ja voi miten herkullisia lettuja! Sitruuna sopii kesäkurpitsan ja ricottan kaveriksi aivan mielettömän hyvin. Jytiksen tuomasta tillipuskasta riitti tavaraa tähänkin sapuskaan ja tilli toimi joukon jatkona erinomaisesti. Lisukkeeksi työstin salaattia superkypsästä avocadosta, porkkanoista ja lehtisalaatista. Kastikkeen sekoitin sitruunanmehusta. oliiviöljystä, mustapippurista sekä suolasta. Hyvää tuli.

Lettuaterian kyytipojaksi tiristin vihonviimeiset liraukset kasvisruokakilpailua varten saamastani luomuchardonnay-tötsästä. Viinipakkaus on ollut megakurpitsan lailla erittäin riittoisa.

Kisaan osallistuvaa paahdettua paprikarisottoani voit muuten käydä äänestämässä Facebookin Juomavinkki-sivulla. Tuosta sivusta täytyy valitettavasti tykätä ennen kuin äänestäminen on mahdollista, mutta jos tykkääminen ahdistaa, niin sen suhteen voit halutessasi muuttaa mielesi heti äänen antamisen jälkeen (näin toimin aika usein itsekin, sillä pakkotykkääminen on penaalista).

Tarvitset:
8 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 valkosipulinkynttä
3 kevätsipulia
tilliä maun mukaan
150 g ricottaa
2 munaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
suolaa
mustapippuria
2 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:
Raasta kesäkurpitsa. Silppua valkosipulinkynnet, kevätsipulit ja tilli.

Laita kurpitsaraaste, silputut sipulit sekä tilli isoon kulhoon. Lisää joukkoon ricotta sekä munat. Sekoita hyvin.

Mausta seos raastetulla sitruunankuorella, suolalla ja pippurilla.

Sekoita lopuksi joukkoon jauhot.

Kuumenna öljy pannulla ja paista taikinasta halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä lettuja.

Paprika ja tilli ne yhteen soppii

Tällä viikolla alkaneesta lihattomasta lokakuusta huolimatta Herkku & Koukku-blogin Jytis vieraili residenssissäni harjoittelemassa lihansyöntiä. Muassaan hän toi puskan tilliä ja haastoi minut keksimään sille muitakin kavereita kuin kala.

Vinkkasinkin hänelle jo porkkanarisotosta, jonka tilli nosti ihan uudelle tasolle, mutta mielessäni muhi jo seuraava tillinhyödyntämiskohde. Ihanalta Food & Wine-sivustolta löydetty feta-paprikasandwichien resepti suorastaan huusi tillituunausta.

Tillin lisäksi varioin ohjetta vaihtamalla focaccian järjettömän hyvään vehnäleipään, jota valmistaa Patisserie Teemu & Markus. Työpaikkani kainaloon kavereiden juuri avaama myymälä-kahvila on sekä uhka että mahdollisuus.

Chiliä paprikatahnaan kukin voi lisätä omasta lempparipurkistaan ja myös määrää voi säädellä omaan suuhun sopivaksi. Itse käytin aika tujua kamaa, joten olin sen kanssa melko maltillinen, ettei kiukku tappaisi muita makuja alleen.

Tarvitset:
2 punaista paprikaa
2 tl chilitahnaa
4 vehnäleipäviipaletta
100 g fetaa
runsaasti tilliä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Paahda paprikat uunissa mustiksi. Laita paahtuneet paprikat pussiin jäähtymään ja nosta uunin lämpöä 250 asteeseen.

Kuori jäähtyneet paprikat ja sauvasekoita paprikafileet muhjuksi. Sekoita joukkooon chilitahna.

Laita leipäviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille.

Voitele viipaleet paprikatahnalla ja murentele niiden päälle fetaa.

Uunita 5-7 minuuttia kunnes leivät ovat rapsakoita ja juusto hieman pehmentynyt.

Kylvä leiville tillisilppua.

Paina kaksi leipäviipaletta toisten kahden leipäviipaleet päälle siten, että juustopuolet ovat vastakkain.

Leikkaa syntyneet sandwitchit kahteen osaan ja tarjoile.

Kaukaista kuminaa

Ajallisesti kaukaista siis, sillä tämän kuminaisen kaalipiiraan työstöstä taitaa olla kulunut jo reipas kuunkierto. Piirakan pääosassa on ikisuosikkini keräkaali, mutta sivuosaa luonnenäyttelee Harry Dean Stantonin herkkyydellä ihanainen kumina.

Tai tarkemmin ottaen kiuruveteläisen Arctic Milkin valmistama kuminalla maustettu kermajuusto, jonka ostin elokuisesta Herkkujen Suomi-tapahtumasta. Mikäli tuota herkkujuustoa ei ole saatavilla, voit käyttää korvikkeena tavallista kermajuustoa sekä noin ruokalusikallista kuivattuja kuminansiemeniä.

Kuminaan suhtautuminen taitaa olla samanlaista kuin suhtautuminen korianteriin tai mämmiin eli sitä joko rakastaa tai sitä ei voi sietää. Minun peukkuni on jämäkästi pystyssä kuminalle (kuten korianterille ja mämmillekin). Jos et lämpene kuminalla, niin raasta täytteeseen haluamaasi juustoa ja mausta se omalla lempiyrtilläsi. Tai jätä yrtit kokonaan pois, piirakka kyllä kestää sen.

Pohjaan tarvitset:
100 g vehnäjauhoja
ripauksen suolaa
50 g voita
lirauksen vettä

Täytteeseen tarvitset:
150 g kaalia
voita
suolaa
mustapippuria
munan
1 dl maustamatonta jogurttia (partaäijää)
50g kuminajuustoa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Sekoita pohjataikinaa varten jauhot ja suola. Nypi joukkoon voi. Lisää vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja muotoile siitä pallo. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintää puoleksi tunniksi.

Suikaloi kaali. Sulata pannulla nökäre voita ja muhittele kaali siinä letkeäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään muna, jogurtti ja raastettu juusto. Lisää joukkoon jäähtynyt kaali.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Painele taikina vuoan (halkaisija 18-20 cm) pohjalle ja reunoille. Siisti reunat ja levitä täyte pohjan päälle.

Kypsennä piirasta uunissa 40 minuutin ajan. Anna jäähtyä hiukan ennen syömistä.

Pinkkiä puuroa

Parin kuluneen viikon aikana vaivoinani ovat olleet aivan tolkuttoman täysi kalenteri sekä keskivaikea bloggausblokki, mutta nyt tunnelin päässä alkaa taas näkyä valoa (eikä se ole juna). Herkku & Koukku-Jytiksen minulle eilen IRL heittämä tillichallenge sekä kuukauden ruokahaasteen teema saivat bloggausinnostukseni heräilemään. Jytiksen tilleistä lisää myöhemmin, nyt keskityn hyvää tekeviin pinkkeihin asioihin.

Vispipuuroa voi valmistaa puolukoiden ohella muistakin marjoista sekä hedelmistä. Tämä punaviinimarjapuuro tekee makunystyröille erityisen hyvää. Lisäksi huttua lusikoimalla tulee hyvälle tuulelle MOT. Puuromarjat sain lahjaksi työkaveriltani, myös siitä tuli aikoinaan hirmu hyvä mieli. Ihan win-win-puuroa siis!

Hempeän pinkin värinsä vuoksi puuron ilmoittaminen lokakuun ruokahaasteeseen on enemmän kuin luontevaa. Reseptiskaban puitteissa ruokabloggaajilla (ja miksei ihan normaaleillakin tyypeillä) on mainio tilaisuus tehdä myös toisenlaistakin hyvää lahjoittamalla sopivaksi katsomansa summa Roosa nauha-keräykseen.  

Tarvitset:

1 l vettä
4 dl punaviinimarjoja
1 dl sokeria
1½ dl mannasuurimoita

Tee näin:
Kiehauta vesi, marjat ja sokeri kattilassa.

Lisää joukkoon mannasuurimot koko ajan sekoittaen.

Anna kiehua miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan.

Sähkövatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi.