Amazing Grace ja muita häähupsutuksia

Toissapäivänä Kulinaarimurulaan pystytettiin kuninkaallisten häiden kisastudio, jota varten taannoiselta Lontoon reissulta tuli hankittua tarvike jos toinenkin.

Väriteeveelähetystä seurattiin perin hartaina ja monarkiaa kritisoimatta. Morsian oli kaunis, sulhasen silmät vilkkuivat, hääväellä oli hassuja hattuja, ennustuksista huolimatta ei satanutkaan ja kirkossa oli ehkä ninjanunna!

Vihkiäisissä on brittiläiselle monarkialle epätyypillisen leppoisa tunnelma. Hääpari vaikutti umpirakastuneelta ja seremonioita töllötellessä tuli useampaan otteeseen samanlainen fiilis kuin Disneyn prinsessaleffoja katsoessa.


Siirappiin toi kuitenkin hilpeää särmää 3-vuotias Grace van Cutsem. Eipä ehtinyt hirveästi virrata vettä Thamesissa, kun tämän ääniherkän ja hymyttömän morsiuslapsen kuvaa jo istutettiin toinen toistaan riemastuttavampiin yhteyksiin.

Gracelle on ehditty perustaa useita fanisivuja Facebookiin. Tosin Pippa Middletonin istumalihasten palvontaan keskittyviä sivuja taitaa olla vielä enemmän.


Asiaan eli kisastudioon, joka oli koristeltu asianmukaisesti lipuilla ja ilmapalloilla. Union Jack-teema oli hallitseva myös kattauksessa. Lisäksi pöydällä oli Williamin ja Catherinen kuva sekä Yrjö VI:n kruunajaisten kunniaksi valmistettu voirasia vuodelta 1937.


Juomapuolella brittiläistä meininkiä loivat edesmenneen kuningataräidin lempigini sekä Pimm's, jota nautittiin jäiden, sitruunalimpparin, mansikoiden, appelsiini- ja kurkkusiivujen kanssa. Teetä joimme myös sekä englantilaisia siidereitä ja vaaleanpunaista shampanjaa.


Hääparin naamoilla koristetulle tarjottimelle oli kasattu prinssinnakkipiiloja sekä kurkku-vesikrassitäytteisiä pikkusandwicheja.


Tarjolla oli myös ruokalajia nimeltä Eggs Drumkilbo. Sitä on syöty muiden muassa kuninkaallisilla hääaamiaisilla vuonna 1973 (prinsessa Anne ja Mark Phillips) sekä vuonna 1986 (prinssi Andrew ja Sarah Ferguson). Munapöperön kerrotaan olleen myös kuningataräitivainaan herkkua.

Tuunasin reseptiä hiukan, sillä hummeri oli pyörryttävän hintaista. Korvasin sen jättikatkaravun pyrstöillä, joita marinoin yön yli hummerifondissa.


Makeiden palojen painikkeena meillä oli Chasen valmistamaa lippusinetöityä seljankukkalikööriä, jonka pohjana on potuista tehty vodka. Juoma on hirmu imelää, mutta sitä voisi kokeilla sekoittaa giniin, kuten The New Sheridan Club-blogissa ehdotellaan.


Likööriä naukkailimme snapsilaseista (niistä jotka onnistuin kuljettamaan ehjinä Lontoosta Helsinkiin), joissa komeilivat juhlaparin nassut. Seljankukkajuoman kanssa natustelimme Biscuiteers-leipomon sööttiin rasiaan pakkaamia hääkeksejä.

Varsinaisten kekkereiden kakut olivat mallia palkintosonni-, mutta upeista käsinkoristelluista kekseistäkin kehrättiin kisastudiossa paljon riemua.


Keksien joukossa oli lippuja, kruunuja (His & Hers, obviously), Westminster Abbey, hääkakkuja ja -pukuja, korkokenkiä, vaunuja...


...sekä tietysti se kuuluisa kihlasormus, jonka aito kopio kimalteli myös yhden kisastudiolaisenkin sormessa.


Keksikruunuja kokeiltiin tarjotinpäihinkin. Hyvin sopivat.


Oikein sopiva oli myös yybermagee juhlasilinteri, jonka toin tuliaisena kisakatsomomme karvakaverille. Kuvan ottaminen vaati kärsivällisyyttä sekä monta palaa prinssinnakkia, mutta eläintä ei vahingoitettu kuvausten tahi häälähetyksen aikana.

Eläköön suomalainen ruokakulttuuri!

Kalevalan päivänä juhlittiin suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:n merkeissä. Paikalla oli auditoriollinen suomalaisen ruoan arvostuksen edistämistalkoisiin tavalla tai toisella osallistuneita tahoja. Tilaisuudessa julkistettiin myös uutinen Helsingin yliopistoon perustettavasta vakituisesta ruokakulttuuriprofessuurista.


Itse edustin kekkereissä kuukauden ruokabloggaajia, joista kiitettävän moni muukin oli saapunut paikalle. Oli mukava havaita, että meidänkin panoksemme hyvän ruoan syömisen ilosanoman välittäjinä oli huomioitu ohjelman pääsihteerin Marja Innasen esityksessä, jossa hän summasi yhteen SRE:n keskeisiä saavutuksia.

Niistä itselleni jäi parhaiten mieleen ala-asteikäisille suunnattu Makukoulu-konsepti, jossa pirpanat pääsevät tutustumaan kaikilla aisteillaan erilaisiin raaka-aineisiin. Se miltä kala tai peruna näyttää, tuntuu, haisee tai maistuu ei ole nykypäivän tenaville itsestäänselvyys. Liian monelle lapselle kala on sama kuin kalapuikko ja potun tutuin muoto on ranskalainen peruna.


Lapset ja nuoret ovat keskeinen kohderyhmä myös Elastisen väsäämässä Maha määrää-biisissä, jonka Fintelligens vetäisi tilaisuudessa livenä. Elastinen on yksi SRE:n puhemiehistä.

Juhlien asiaosuudessa kuultiin myös Jorma Ollilaa, joka kertoi Tehtävä Suomelle-raportin kunnianhimoisista tavoitteista luomuruokaan ja puhtaaseen veteen liittyen. Lisäksi Tommi Laitio heitti meille hyvinsyömisen haasteen. Tommin ajatuksia herättävä esitys löytyy SlideSharesta.

Puheiden jälkeen oli aika syödä yhdessä.


Kuppeihin kaadettiin hirmuisen hyvää shampanjahernaria, jonka makua pystyi terästämään piparjuurella maustetulla kermavaahdolla ja pekonimurusilla.


Alkupalapöydän antimista tälle lautaselle päätyivät suloiset särkipallerot kutunrahkakastikkeen kanssa, mehevä rillette tyrnimajoneesilla, savusärkileipä sekä blini kylmäsavulohen mädillä ja muilla tilpehööreillä.

Osuin alkuruokajonoon samaan aikaan Jorma Ollilan kanssa ja pääsin smalltalkkaamaan hänen kanssaan särkifrikadelleista. Pääsimme myös jututtamaan legendaarista Jaakko Kolmosta koko bloggaajaporukan voimin ja kaikkein rohkeimmat meistä asettautuivat samaan kuvaan hänen kanssaan.


Pääruoista kauhoin lautaselleni salaattia ja kahdensorttista kiusausta: punajuurta, pottuja, kanaa ja vuohenjuustoa sekä herkullista pinaattista kylmäsavuhaukisysteemiä. Mistähän tuota kylmäsavuhaukea voisi ostaa?


Mustaleimaiseen emmentaliin saatiin lisää reikiä, kun siitä porattiin kyynelehtiviä makupaloja.


Jälkkäripöydästä löytyi vispipuuroja puolukasta, luumusta ja hillasta. Luumuvispipuuron ja hieman suolaisen inkiväärikerman yhdistelmä oli hyvällä tavalla jännä.


Makeaksi lopuksi natustelimme karvasmantelilta ja punssilta maistuvia sööttejä pikkuleivoksia.

Bileet järjestettiin Heurekassa joten syönnin päälle pääsimme tutustumaan Bon Apétit - Syödään yhdessä-näyttelyyn. Saimme mennä näyttelyalueelle viinilasiemme kanssa, joten käyttäydyimme noin muutamaa desibeliä äänekkäämmin kuin sokerihumalainen Fazerilla vieraillut luokkaretkiporukka.


Näyttely olisi varmasti hauska selvinpäinkin, mutta pienessä viinihönössä ihmisen ruoansulatusjärjestelmän sateenkaaren väreissä säteilevästä paksusuolesta ja tietokilpailun hassuja ääniä päästelevistä vastausnappuloista sai paljon enemmän irti! Kuvassa ruokabloggaajia asiallisesti ostoskärryjen äärellä tutustumassa ruokien lisäainepitoisuuksiin.

Jatkoille mentiin hotelli Vantaaseen, jonka yökerho oli onneksi kiinni. Hertas Pubissa pidetty karaokekilpailu sai kuitenkin aikaan riittävän autenttisen ruotsinlaivaefektin eli olisit Aleksi tullut mukaan vaan!

Minun lisäkseni juhlista ovat raportoineet ainakin silläsipulit, kokkaavat siskot, Jokapäiväistä leipää sekä pastanjauhajat.

Kuumia juomia ja kylmiä ruokia

Kulinaarimurulan glögikausi avattiin jo pari viikkoa sitten, mutta raportin laatiminen on jäänyt arkihuolten jalkoihin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Järjestimme siis pyhäinpäivän ratoksi pienellä poppoolla glögimaistajaiset. Juomat hommattiin nyyttikestiperiaatteella ja meikäläinen askarteli pientä huikopalaa.


Herkkäaistiset makuraatilaiset arvostelivat Perinteisen Punaviiniglögin nimensä mukaisesti perinteisen glögin makuiseksi, mutta sitä ei kuitenkaan pidetty kovin hyvänä.

Glühweinin etiketistä arvioijille tuli mieleen Mikko Alatalon aloite alkoholitarjoilun sallimisesta joulumyyjäisissä, muovipullossa ollut Hassel Glögi haisi ohenteelle ja brandyhöyryistä V.S.O.P. Juhla Glögiä sopisi otettavaksi termarissa mukaan hiihtolenkille, joka ei ulotu takapihaa pidemmälle.

Kattilassa lämmäytetty ja vaniljavodkalla maustettu normipunkku oli raadin mielestä ihan OK (paitsi jos tiukkaa viinaa ei muistanut sekoittaa kunnolla viiniin), mutta Blossan viimevuotinen mandariiniarominen juoma ei herättänyt testaajissa suuria tunteita.

Tämän joulun vuosikertablossan maku olisi sahraminen ja konjakkinen, mutta taaskaan sitä ei saa Suomesta. Syynä on lähiviinakaupan kaverin mukaan se, että glögi ei ole läpäissyt Alkon tiukkoja testejä maun osalta. "Mut kyllä mä sitä aion käydä laivalta hakemassa", tunnusti tietolähteeni Bulevardin pitkäripaisesta.


Ruokapuolelle näpertelin hirmuisen läjän klassisia nakkipiiloja sinihomejuustotwistillä. Tunnustan käyttäneeni purkkitaikinaa.


Kylmäsavuporosta, tuorejuustosta ja piparjuuresta tehdyllä tahdaksella päällystin jälkiuuninappeja, joita sain Fazerilta koemaisteltaviksi.

Maistelijat pitivät leipien mausta, mutta nappien koko herätti keskustelua. Palttoonnappeihin tottuneille ne olivat hieman liian suuria suupaloiksi. "Vähän niin kuin hobitin Reissumies", totesi eräs seurueemme jäsen.


Ruisnapeille siveltiin myös keitetyistä kananmunista, punasipulista, anjoviksesta, tillistä ja ruohosipulista työstettyä gubbröraa.


Kuminanäkkäreille pursotin möhnää, jonka tehosekoitin kylmäsavustetuista silakoista, punasipulista, sitruunanmehusta ja ranskankermasta.


Lisäksi tarjolla oli sika- ja katkarapunaksuja sekä chilisiä paahdettuja cashew-pähkinöitä.


Makeiden syömien osastolla oli tarjolla piparisuklaata sekä Pandan lahjoittamia Juhlapöydän konvehteja. Ananakset eivät kelvanneet kenellekään muulle kuin minulle. Onnenpäivä!

Ananaksisen namun ulkoasu on muuttunut ja lootaan on tullut pari uutta makua. Läsnäolijoiden lempparikonvehdin Pehmeän toffeen rinnalle kehitetystä Toffeecremestä pidettiin jopa enenmmän kuin perinteisestä toffeesta.

"Vanhaa Pehmeää toffeeta ei voi syödä kuin viisi, uutta Toffeecremeä vois syödä viistoista!", kommentoivat anonyymit suklaaholistit.


Glöginmaistelun lomassa pelattiin Sybaritia huutoäänestämällä vastausvuorot sekä juotiin hiukan shampanjaa.

Eräs vieraista toi muassaan halloween-henkisen hehkuvan pääkallon, jonka löysin kinkereitä seuraavana aamuna kulpajuomapullosta sykkimässä. Ihan pikkuisen vain säikähdin.

Sinivalkoista sormiruokaa

Elämä on ollut hektistä ja hässäköinti vain kiihtyy joulua kohti mentäessä. Pimeän vuodenajan piristäjinä ovat toimineet muiden muassa Suklaafestivaali ja Pipariviikko sekä Ylimuulin organiseeraamat viehkot Elävän Ravinnon Pikkujoulut.


Ja viime sunnuntaina Suomi täytti 92 vuotta. Sen kunniaksi näpräsin satsin suomalaisia suupaloja, joita oli helppo napsia parempiin suihin mekkojen kommentoinnin lomassa.

Omia silmiäni miellytti eniten Pimppis-Paulan klänninki, kanssa-arvostelija puolestaan tykkäsi Maria Guzenina-Richardsonin pukimesta ja kumpikin fanitti satasella kilttiä skottiproffaa!


Pötypöydässä veden viljaa edustivat ruohosipulituorejuustolla sivellyille kuminanäkkäreille silputut graavilohisuikaleet, maustamattoman tuorejuuston ja mustaherukkasilakoiden seoksella ja salottisipulirenkailla päällystetyt saaristolaisleivän palaset sekä palttoonapeilla köllötelleet mätihyytelöt.


Lihalinjalla oli tarjolla palttoonappeja kahdella tavalla. Toiset maistuivat porosulatejuustolle ja kylmäsavustetulle porolle, toiset taas piparjuurituorejuustolle, hirvelle ja hillosipulille. Aika hyviä olivat molemmat.


Isältä saamani suolasienet jalostuivat Kulinaarimurulassa klassiseksi sienisalaatiksi. Sille muodostivat sopivia alustoja kuminanäkkärit ja haukkapalat saivat koristeikseen komeat Suomen liput.


Makealla osastolla keikistelivät leipäjuustosta leikatut ja hilloilla kruunatut kukkaset sekä Aura-juustohunnutetut piparkakut. Testipenkissä ollut vuohenmaidosta valmistettu leipäjuusto osoittautui oivalliseksi, kiitokset siitä liitävät jälleen kerran Lentävään Lehmään.

Sormisyömät huuhdoimme alas epäisänmaallisesti ranskalaisilla shampanjoilla. Kotimaisista vaihtoehdoista sahti olisi varmasti sopinut eväiden kanssa nautittavaksi, mutta kuplajuomakin toimi palanpainikkeena oikein mukavasti.

Jalossa juomateemassa pysyen mainostan vielä joulukuun ruokahaastetta, jonka aiheena on alkoholi. Hanat auki ja ideat virtaamaan! Muistuttelen myös, että jos aiot tehdä jouluryypyksi Punatähteä, niin alkaapa olla kiire...