23. syyskuuta 2018

Piccalilli - brittipikkelsien aatelia

Viehättävästi nimetty piccalilli on yksi brittiläisen keittiön herkullisista luomuksista. Tämän kipakan, mutta samalla lempeästi lämmittävän säilykkeen vaikutteet sekä tykötarpeet tulevat siirtomaa-ajan Intiasta. Samoihin aikoihin samoilla huudeilla britit keksivät myös sekoittaa malarialääkkeenä käytettyä kiniinipitoista juomaa tiukkaan viinaan, mutta se onkin jo toinen juttu.

Mutta takaisin piccalilliin, joka on käytännössä mausteiseen etikkakastikkeeseen säilöttyjä vihanneksia. Sitä on perinteisesti nautitu kylmien leikkeleiden ja juustojen sekä liha- tai kalaruokien lisukkeena.

Valmistin piccalillia ensimmäistä kertaa itse BBC:n reseptiä mukaillen. Kukkakaalin tosin vaihdoin romanescoon, koska en vaan voinut olla ostamatta tuota syyskuun kuulaassa valossa toripöydällä suloisen vihreänä hohtavaa kaunotarta. Siiderietikan sijasta käytin omenaviinietikkaa.

Mitään pikaruokaa piccalilli ei ole, sillä mahtipikkelsi vaatii muutaman kuukauden muhituksen purkissa, että etikka ja mausteet ehtivät sulautua pehmeän harmoniseksi kokonaisuudeksi. Koemaistoin purkeista ylijäänyttä piccalilli-aihiota ja sekin oli ihan syötävää, joskin tavattoman etikkaista tavaraa. Palaan siis piccalillihommiin seuraavan kerran tuossa joulun tienoilla.
Tarvitset:
500 g romanescoa
2 sipulia
100 g vihreitä papuja
2 valkosipulinkynttä
7 dl mallasetikkaa
2 rkl korianterin siemeniä
ripauksen suolaa
200 g sokeria
3 rkl sinappijauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl inkivääriä
1 rkl kurkumaa
½ dl omenaviinietikkaa

Tee näin:
Pilko romanescon kukinnot suupaloiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se kuutioiksi. Pilko pavut parin sentin pätkiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne rouheaksi silpuksi.

Laita mallasetikka, korianterin siemenet ja suola isoon kattilaan. Kiehauta seos ja lisää joukkoon romanescot ja sipulit. Anna kiehua viitisen minuuttia.

Lisää pavut, valkosipulit ja sokeri kattilaan. Anna kiehua, kunnes sokeri on sulanut.

Laita ison kulhon päälle siivilä ja kaada kattilan sisältö siivilään.

Sekoita sinappijauhe, jauhot, inkivääri ja kurkuma pienessä kulhossa. Lisää joukkoon omenaviinietikka ja sekoita tasaiseksi.

Palauta etikkaliemi kattilaan ja anna sen kiehahtaa. Vispaa joukkoon sinappi-jauho-mausteseos ja sekoita tasaiseksi. Anna kastikkeen paksuuntua miedolla lämmöllä noin 10 minuutin ajan. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

Kippaa siivilässä olevat kasvikset kastikkeen joukkoon. Sekoita hyvin ja lusikoi seos steriloituihin purkkeihin. Sterilointiohjeita löydät esimerkiksi Marttojen sivuilta.

Laita jäähtyneet purkit jääkaappiin ja anna piccalillin ässehtiä kolme kuukautta.

20. syyskuuta 2018

MCA:n innoittama tarte Tatin päärynöistä

Kun Master Chef Australian, tuon ruokarealityhistorian ihan heittämällä parhaimman ohjelman, kymppikauden (<< klikkaa linkkiä omalla vastuulla, siitä avautuvalla sivulla on kattavasti spoilereita) kuutosjakson painetestissä kilpailijoiden piti valmistaa tarte Tatin hurmaavan Maggie Beerin ohjeella, niin kylläpä alkoikin tehdä mieli tätä klassista keikauspiirasta.  

Omenoiden sijasta tein tarte Tatinin päärynöistä, sillä olin juuri ostanut torilta satsin mahtavia, kotimaisia päärynöitä. Paitsi makunsa, niin myös kokonsa puolesta ne olivat kuin tehty tätä torttua varten.

Laiskana emäntänä oikaisin ja hain taikinan kaupan pakastekaapista, koska niin oli lupa tehdä Maggie Beerin sivustolta löytämäni ohjeen mukaan. Samira, Metter ja Michelle toki työstivät torttutaikinan lisäksi myös vaniljajäätelöä sekä syntisen paksua vaniljakastiketta, mutta he ovatkin Master Chef Australian finalisteja.

En myöskään käyttänyt karamelliin verjuicea eli hapanrypälemehua, koska semmoista ei sattunut kaapissani olemaan. Aika herkullisen leipomuksen sain siitäkin huolimatta aikaiseksi.
Tarvitset:
140 g sokeria
100 g suolatonta voita
noin kilon päärynöitä
pakastelehtitaikinalevyn

Lisäksi tarvitset:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Tee näin:
Ota pakastelehtitaikina sulamaan.

Laita uuni lämpenemään 190-asteiseksi.

Laita sokeri ja voi kattilaan. Anna niiden sulaa kattilassa keskilämmöllä. Kun seos alkaa kuplia, älä hämmennä sitä. Sekoita seosta heiluttelemalla kattilaa reippaasti noin puolen minuutin välein, kunnes seos alkaa karamellisoitua. Tässä vaiheessa ei kannata poistua lieden äärestä, sillä jos karamellia ei pidä silmällä, niin se kärtsää nopeammin kuin ehdit sanoa "Matt Preston". 

Ota karamellikattila pois liedeltä.

Kuori päärynät ja halkaise ne pituussuunnassa. Poista siemenkodat.

Asettele päärynänpuolikkaat leikkauspinta ylöspäin halkaisijaltaan 20 senttimetrin uunivuokaan. Kaada karamelli päärynöiden päälle.

Kauli sulanut lehtitaikina levyksi ja leikkaa siitä halkaisijaltaan 22-senttinen ympyrä. Peitä vuoassa olevat päärynät taikinalla. Painele taikinan reunat päärynöiden ja vuoan reunan väliin.

Kypsennä torttua uunissa noin puolen tunnin ajan.

Ota tarte Tatin pois uunista ja anna sen asettua kymmenisen minuuttia.

Laita iso lautanen tai tarjotin alassuin vuoan päälle ja keikauta rivakasti koko systeemi ylösalaisin, että torttu lopsahtaa irti vuoasta.

Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

18. syyskuuta 2018

Sanchez, tacotaivas Kööpenhaminassa

Meksikolaistaustainen mahtidaami Rosio Sanchez on jo muutaman vuoden ajan ihastuttanut kööpenhaminalaisia herkkupeppuja Torvehallernen ja Kødbyenin tacokioskeillaan. Viime vuoden marraskuussa avattu Sanchez (Istedgade 60) on kipsoja suurempi ja muutenkin ravintolamaisempi.  Sinne voi (=kannattaa) tehdä pöytävarauksia, erityisesti sunnuntaibrunssin on liverrelty olevan kokemisen väärti.
Satuin Kööpenhaminaan Sanchezin avajaisviikolla ja ilokseni onnistuin buukkaamaan hahmolleni baaritiskipaikan ensimmäiselle illalle, jolloin kuppila oli virallisesti auki.
Meksikolaisen sapuskan lisäksi Sanchezissa on kunnioitettava valikoima erilaisia mezcaleja, joten luonnollisesti sitä löytyy myös talon negronista, josta tykkäsin kovasti.
Ennen omien paikkojen pyörittämistä Rosio Sanchez on työskennellyt Nomassa, josta saadut skandivaikutteet näkyvät muiden muassa tässä chicharrónissa, joka on possun nahan sijaan työstetty turskan nahasta (toki sikamaistakin versiota menulla oli). Aika hemmetin hyvää dipattuna simpukoista ja vihreistä karviaisista valmistettuun salsaan ynnä hapankermaan.
Vakiolistalla on päivän taco, joka sattui vierailuiltanani sisältämään pehmeäkuorista rapua. Se oli NIIN herkullista, että äidyin tilaamaan niitä santsiannoksen. Olisin ihan helposti voinut vetää raputacoja vielä kolmannenkin satsin, mutta se olisi ehkä ollut jo liioittelua.
Aterioijille tuodaan tarjolle automaagisesti valikoima tujakkuusasteeltaan eri tasoisia salsoja ja soosseja, joista äkeimpiä kehotetaan maistamaan ensin varo-varo-vasti. Suosittelelen uskomaan annettua kehoitusta.
Ruokajuomaksi valikoitui pullollinen meksikolaista pilsneriä.
Siunatuksi lopuksi jaksoin vielä natustella appelsiiniparfait'lla kruunatun paistotuoreen churron...
...mutta sitten tilanne jo huusikin digestiivi-mezcalia. Päädyin testaamaan Alipús San Miguelin Tio Jesusta, jota kuvattiin termeillä "smokey, not for sissies, spices." Jestas mitä viinaa! Jo tämän yhden moukun perusteella olin valmis olemaan samaa mieltä Rosio Sanchezin kanssa siitä, että mezcalia voi juoda läpi koko aterian.

Sanchezin juomat ja syömät maksoivat 680 paikallista kruunua eli vähän yli 90 euroa. Ei nyt ihan sieltä edullisimmasta päästä, mutta hyvinkin hintansa arvoinen kokemus, sillä ruoat olivat yhtään liioittelematta loistavia ja palvelu supersydämellistä. Onneksi pääsen Sancheziin piakkoin uudestaan, sillä brunssivaraus lokakuun lopun Köpiksen reissulle on jo tehty.

14. syyskuuta 2018

Työperäistä hilloa

Viime kuukausina olen päässyt palkkatyöni puitteissa uppoutumaan Maaseudun Tulevaisuuden ruokaohjearsenaaliin, kun olemme rakentaneet reseptihakua aviisin verkkosivustolle. Arkistoja myllätessä vastaan on tullut useita reseptejä, jotka olen napannut "tätä pitää kokeilla"-listalleni.

Toissaviikolla keittelin parisen purkillista mustaherukka-sipulihilloketta, joka on osoittautunut nopeasti hupenevaksi tavaraksi herkullisuutensa ja monikäyttöisyytensä ansiosta. Se maistuu mahtavalta niin paahtoleivän päällä kuin liharuokien lisukkeena. Erityisen hyvää se oli hirviryynärin kaverina.

Tätä tulee tehtyä taatusti uudestaan. Seuraavalla kerralla aion tuunata alkuperäistä reseptiä jollain kylmenevään vuodenaikaan sopivalla lämpöisellä mausteella, kuten kanelilla, tähtianiksella tai chilillä.
Tarvitset:
5 dl sipulisuikaleita
2½ dl vettä
5 dl mustaherukoita
2 dl hillosokeria

Tee näin:
Suikaloi sipulit.

Laita sipulisuikaleet ja vesi kattilaan. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.

Lisää kattilaan mustaherukat ja sokeri. Anna kiehahtaa ja hauduta miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan.

Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin tölkkeihin.

13. syyskuuta 2018

"Havin' fun, got money to burn"

Tukholmalainen Frantzén (Klara Norra Kyrkogata 26) avautui uudessa osoitteessa syyskuussa 2017 ja ainakin minulle oli pienoinen yllätys, että jo tämänvuotisella Michelin-kierroksella ravintolalle rämpsähti kertalaakista kolme tähteä.

Kuppilan gastronominen nokkamies Björn Frantzén on työskennellyt ennen oman paikan perustamista muiden muassa lontoolaisessa Pied a Terressa ja pariisilaisessa L'Arpègessa. Lisäksi hänen menneisyyteensä kuuluu myös loistava tulevaisuus potkupalloilijana, mikä on aina laskettava ihmiselle eduksi. 

Frantzën on auki keskiviikosta lauantaihin. Perjantaisin ja lauantaisin on sekä lounas- että illalliskattaus, joissa molemmissa tarjoillaan sama menu. Which is nice, koska asiakaspaikkoja ravintolassa on varsin vähän ja varauksen tekeminen vaatii vikkelyyttä sekä vähän hyvää tuuriakin.

Allekirjoittaneella kävi tsägä ja onnistuin saamaan jonotuslistalta jakkaran lokakuiselle lauantaidinnerille reipas vuosi sitten. Ja nyt koen keskisuuria paineita saada tämä postaus aikaiseksi, koska ylihuomenna aikeissa on nautiskella Frantzénissa lounasta.
Uuteen Frantzéniin ei mennä kuin markkinoille, vaan ovikelloa pitää pimpauttaa ihan kuin kaverin luo kylään mentäessä. Eteisestä minut ohjattiin hämärään hissiin ja kehoitettiin painamaan kolmosta. Kun hissi nytkähti liikkeelle, kajareista alkoi soida Buffalo Springfieldin "For What It's Worth" ja valot kirkastuvat vähitellen ylöspäin mentäessä. Tuli vahvasti semmoinen olo, että nytten ollaan jännän äärellä.
Ilta alkoi takkatulen loimussa Dhont-Grellet'n shampanjaa lirppien ja natustellen alkupalasnäksejä, joita työstettiin tarjoilukuntoon olkkarin takaseinälllä olevassa keittiössä. Suupalan kokoisessa suolaisessa macaronissa oli kurpitsaa, hanhen maksaa, appelsiinia, tyrniä ja paahdettua kauraa.
Myös muut amuset asettivat loppuillan odotukset ihanan korkealle. Paahdetusta kaalista tehty minipiiras hummerilla ja tillisellä romanesco-soossilla. Frantzénin versio ruotsalaisklassikko rårakasta, jossa peruna oli suloisen rapeana rullana, jonka päältä löytyi muikunmätiä pikkelöidyissä punasipulirenkaissa. Munakokkelilla täytetty tartaletti vaahterasiirapilla ja tryffelillä. Chawanmushin tyyppinen pieni herkkupala. Ai että.
Antti Lukkari esittelee illan tykötarpeita.
Ennen kuin siirryin varsinaisten sapuskoiden pariin kerrosta alemmas, minulle esiteltiin raaka-aineet, joista illan appeet valmistettaisiin. Oppaana toimi Antti Lukkari, jonka askartelemilla Darth Vader-lakukaramelleilla minulla oli ilo herkutella Geraniumissa keväällä 2016.

Ehdin vierailla vanhassa Frantzénissa ennen kuin se suljettiin, ja siihen verrattuna varsinkin kokkausfasiliteetit ovat uudessa lokaatiossa aika hulppeat. Esimerkiksi avotulihommat piti ennen hoitaa ulkosalla, mutta nyt liekit leiskuvat kakkoskerroksen avokeittiössä, jota reunustavalla baaritiskillä valtaosa asiakaspaikoista sijaitsee.

Tykkään kovasti tämänmoisista lay outeista, koska minusta on kiehtovaa vakoilla, miten annokset valmistuvat ja kuinka tiimi toimii kuin hyvin rasvattu kone. Ja kun pakettiin kuuluu vielä kirjaimellisesti ryhmätyön tuloksista nautiskelu, niin en keksi montaakaan mukavampaa puuhaa, jota voi tehdä housut jalassa.

Menu koostui yhdestätoista toistaan sievemmästä annoksesta, joissa pääraaka-aineet todella nostettiin pääosaan. Korkeatasoisten, puhtaiden skandinaavisten tuotteiden ja aasialaisten valmistustapavaikutteiden yhdistelmä on kyllä killerihyvä kombinaatio.
crudo / tartar
Raa'asta kampasimpukasta ja hapatetuista turnipsisiipaleista koottu ruusu oli hyvää ja kaunista. Reilulla kaviaarikeolla kruunattu nieriätartar savustetuista kalanruodoista. merilevästä ja oliiviöljystä tehdyn vinegretin kanssa suli suuhun.
deep fried langoustine
Langustin pyrstö oli juuri niin namia kuin kuvitella saattoi. Pehmeälle äyriäiselle antoivat kivaa kontrastia ultrakevyt ja rapea riisileivitys. Sipulista, kirkastetusta voista ja inkivääristä valmistettu dippi oli maukasta.
king crab grilled over birch embers
Pahaa sanottavaa en keksi myöskään grillatusta kuningasravusta, jonka kastikeessa oli juuri sopivasti chilin kipakkaa potkua. Lisäksi annoksesta löytyi merisiilin mätiä ja krysanteemin terälehtiä.
Otin menulle räätälöidyn viinipaketin, jonka ensimmäinen kaato, Egon Müller 2016 Riesling Schatzhof, toimi hienosti äyriäissetin (erityisesti langustin) kanssa.
Sain myös testata talon oman riisi(!)lagerin sopivuutta kuningasravulle. Qvänum Mat & Maltin Frantzénilla panema Kuma oli raikasta tavaraa.
baked wild turbot
Yhdeksi suosikeistani nousi tämä jumalainen piikkikampela, jonka vaalealla misolla tuunattua voi-viinikastiketta olisi voinut juoda pillillä kattilasta (joka onneksi jätettiin eteeni tiskille parkkiin santsisatsia varten - arvostan!).
Frantzénissa tryffeleitä säilytetään komeassa tryffelirasiassa. Kun se otetaan esille, niin upeita asioita alkaa tapahtua.
french toast
Yksi näistä upeista asioista on jo vanhan Frantzénin menulla ollut "köyhä ritari", joka on nyt upgreidattu versioon 2.0. Siinä paahdetun briossin päälle on kasattu vienosti haisevaa juustoa ja hervoton läjä mustaa treffeliä. Klassikon mausteeksi hulautetaan vielä satavuotiasta balsamicoa. Huh huh.

Uusi ritari oli hemmetin hyvää, mutta jos ihan totta puhutaan, niin pidin ehkä kuitenkin enemmän siitä ensimmäisestä versiosta, jossa oli muiden muassa laardia ja merisiilin mätiä *pökr*
bitter & pickled greens
Lokakuussa kauden vihannekset ovat pikkelöityjä tai muilla tavoin säilöttyjä. Niistä rakennetun salaatin lisukkeina tarjoiltiin rapeiksi fritattuja kalansuomuja, yrttejä ja piimäkastiketta. Roppakaupalla mielenkiintoisia makuja.
Lucien de Moinen 2014 Corton-Charlemagne Cran Cru oli pettämätön makuparitus erityisesti köyhälle ritarille.
barbecued duck
Täydellisen hiiligrillatun ankan lisukkeina oli endiiviä, päärynää ja kastanjasosetta - älyttömän hyviä yhdessä! Ankan soossi, "sauce à la presse", oli puolestaan väännetty vanhan liiton ankkaprässillä. Tämä oli tietääkseni toinen kerta, kuin sain syödäkseni linnun lihaisista luista puristettua kastiketta. Ensimmäisen kerran koin prässäyksen ihmeen Savoyn sorsaviikoilla vuonna 2013.
Occidental 2014 Sonoma Coast Pinot Noir passasi ankalle kuin hanska käteen.
sweden vs japan
Naudanliha-annoksessa oli sekä paikan päällä raakakypsytettyä ruotsalaista jaloa elikkoa että laatulihaa Japanista. Niitä komppasi setti kaikkea hullunhyvää: Alban tryffeliä, enoki-sieniä, matsutake-majoneesia, bordelaise-kastiketta, pikkelöityjä karhunlaukan nuppuja ja punaista merilevää.
tea of grilled beef
Seuraavaksi tarjolle tuotiin muhevaa lihalientä, jossa sattumina oli sieniä sekä tryffelillä maustettuja tofukuutioita. Minusta ei kyllä tullut tofun ystävää tämänkään annoksen myötä, vaikka tryffeli.
Mahtibriossia lihaliemen kylkeen. Tälle iso peukku.
Illan toinen punkku oli eksölentti Margaux Château Giscours 2005 Grand Cru Classé (viinilasin läpi näkyy muuten se päheä ankkaprässi).
preserved blueberries
Mustkoiden mausteena oli suun vinkeästi puuduttavaa sichuaninpippuria. Annoksessa oli myös kuusenkerkkiä, joista en yleensä juurikaan piittaa, koska niiden havuisuus tuppaa peittämään kaikki muut maut alleen. Nyt niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kokonaisuus oli aika hauska.
Kuvankauniin marenkikukkasen alle oli kätketty puhvelinmaitojäätelöä.
Kracher 2016 Sweigelt Beerenlause oli oiva viini mustikkajälkkärille.
Sumpille siirryin takaisin kolmanteen kerrokseen takkaloungeen. Kahvin seuraksi oli tarjolla vähintäänkin seitsemää(toista) sorttia makeita herkkuja. Olo oli aika täysi, joten vihreän mysteeripalleron ja melonisiivun lisäksi napsin namilistalta maisteluun vain kaikkein mielenkiintoisimmat karkit: puolukka & veri- ja rakuuna & greippi-suklaat, mesimarjahyytelön sekä ruskeasta juustosta valmistetut fudgen.
Ruskistetulla voilla maustettuihin korvapuusteihin en enää kyennyt, mutta sain niitä (plus pari rakuuna-greippisuklaata) mukaani seuraavan päivän aamiaiseksi.
Sain suomenkielisen laskun. Tack!
Halpaa lystiä Frantzénissa rilluttelu ei kyllä ole, mutta aina toisinaan tämän rakkaan ravintolaharrastuksen kustannusten edessä sitä vaan sulkee silmänsä ja ajattelee pörröisiä asioita. Menun hinta on 3 000 SEK ja juomani (viinit ja lasillinen shampanjaa) maksoivat 1 915 SEK eli yhteensä vajaat 5 000 SEK (nykykurssilla noin 500 euroa).

Matkalla takaisin maan pinnalle hissimusiikiksi oli valittu osuvasti James Brownin "The Boss", jonka lyriikoista tämän postauksen otsikkokin on pöllitty.

9. syyskuuta 2018

Sussexin herttuattaren tsukkiinisoossi

Tähän reseptiin törmäsi jokunen tovi sitten kaikkialla intterwebzissä. Sen keksijäksi on kruunattu Sussexin herttuatar, joka ennen arvonimeään tunnettiin Meghan Marklena. Brittihoville uskollisena kaappirojalistina koin, että kuninkaallisen kesäkurpitsapastan kotikokkaus oli velvollisuuteni.

Oma versioni perustuu delish.comin ohjeeseen, jossa mainitun kasvisliemikuution tosin korvasin tummalla misotahnalla. Vaikka skaalasin reseptin tykötarpeiden määriä reippaasti pienemmiksi, sain aikaan kesäkurpitsamuhjua noin viikon tarpeiksi yhden hengen talouteeni. Se toimi kyllä oivallisesti myös kylmänä leivän päällä (kuten niin monet muutkin soossit tapaavat tehdä).

Kastikkeesta tuli hemmetin hyvää, mutta sen usealla taholla vouhkattua kermaisuutta en kyllä allekirjoita. En myöskään kutsuisi sitä harhaanjohtavasti bologneseksi, koska se eroaa siitä kuin meikämandoliino Meghan Marklesta. Miksi kesäkurpitsasta tehtyä soossia ei voi kutsua selkeästi kesäkurpitsasoossiksi?
Tarvitset:
pienen sipulin
2 kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
1 dl vettä
1 rkl misotahnaa
1-2 rkl sitruunan mehua
1dl pecorinoraastetta
ripauksen kuivattua chiliä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi tarvitset:
maccheronia, rigatonia tai jotan muuta "putkipastaa"

Tee näin: 
Paloittele sipuli ja kesäkurpitsat.

Kuumenna loraus oliiviöljyä isossa kattilassa. Lisää sipulit ja freesaa niitä muutaman minuutin ajan.

Sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot, vesi ja misotahna.

Anna muhia kannen alla miedolla lämmöllä neljän tunnin ajan. Sekoita ahkerasti. Lopputuloksen pitää olla ihan reilua sosetta.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan,

Mausta kesäkurpitsamuhju sitruunan mehulla, pecorinoraasteella, chilillä, suolalla ja pippurilla,

Sekoita kastiketta valutetun pastan joukkoon ja tarjoa heti. Raasta annosten päälle vielä hieman pecorinoa.

7. syyskuuta 2018

Suuri pastel de nata-vertailu

Tai siis suuri Suomen mittakaavassa. Maassamme pastel de nata-tarjontaa kun ei ole harmiksi saakka. Onneksi muutama toimija on kuitenkin nähnyt näissä vaniljaisella kreemillä täytetyissä leivonnaisissa myyntipotentiaalia myös pullakansan piirissä.

Pastel de nata on portugalilainen herkku, joka useiden syötävien klassikoiden tapaan on syntynyt ikäänkuin vahingossa. Se luotiin 1700-luvulla Hieronymuksen luostarissa, jossa vaatteiden tärkkäykseen käytettyjen kananmunanvalkuisten "oheistuotteena" syntyneille keltuaisille piti keksiä hyötykäyttöä. 

Itse en ole koskaan käynyt Portugalissa, joten en ole myöskään maistanut pastel de nataa niiden kotimaassa. Olen kyllä syönyt niitä Portugalin entisessä siirtomaassa Macaossa, minkä turvin rohkenin ryhtyä arviointihommiin kera toisen portugalinoviisin. Mainittakoon vielä sellainen anekdootti, että kumpikaan meistä ei pidä Christiano Ronaldosta.
Pastéis de nata
Ostin omilla rahoillani testiryhmällemme yhden pastel de natan Graniittitalon Lidlistä, Forumin alakerran Picnicistä sekä Runeberginkadun Levainista.

Arvioinnissa keskityimme ulkonäköön, makuun ja suutuntumaan. Emme sirotelleet torttujen päälle kanelia, vaikka olemme nähneet inttervepissä ja ruokaohjelmissa niin tehtävän.

Lidl / Pastel de nata-leivos 0,59 euroa (tuotetiedot)
Lidlin versiossa täyte oli tanakahko ja väriltään keltaisin. Kuori oli heittämällä testin rapein. Lisäksi kuoren ja täytteen välinen suhde oli Lidlin leivonnaisessa optimaalisin. Myös sen maku oli tasapainoinen, vaikka vanilja sitä dominoikin. Sitruunaa täytteen mausta emme löytäneet. Hinnaltaan Lidlin pastel de nata oli joukon edullisin.
”Oho, tää on tehty Portugalissa!”
”Taikinasta tulee mieleen joulutorttu."
"Voiskohan Lidl paistaa näitä ilman tuota surullista alumiinivuokaa?”

Picnic/ Portugalilainen leivos marjoilla 2,50 euroa (tuotetiedot)
Picnicin portugalilaista leivosta koristi kolme mustikkaa, joiden päälle oli sihdattu reippaalla kädellä tomusokeria. Emme ymmärtäneet niiden lisäarvoa tahi tarkoitusta.
Picnicin leivonnaisessa täyte oli omituisen vetistä, ehkä jopa pikkuisen juoksettunutta. Kokonaisuus oli yltiömakea (koska tomusokeroidut mustikat), vaikka snadisti palanut sivumaku leikkasi imelyyttä jonkin verran. Mustikat maistuivat, vaikka nypimme ne pois.
”Paistopinta on khyl onnnistunut.”
”Maistuu mustikoilta, wtf?”
”Tää täytehän on viittä vaille munakokkelia! Tai ainakin varttia vaille.”

Levain / PASTEIS DE NATA 3,50 euroa (tuotetietoja ei saatavilla)
Levainin tortun täyte oli rakenteeltaan kiistatta paras. Siinä myös maistui sitruuna kaikkein selkeimmin. Sinänsä hyvää täytettä oli kuitenkin aivan liikaa suhteessa ohueen kuoreen. Lisäksi kuoresta puuttui rapeus. Levainin leivonnaisen kipurajoja hipova hinta oli testisatsin korkein.
"Tää on jotenkin lössöä."
"Tooodella sitruunainen, en oo varma onks se hyvä vai huono juttu?"
"En haluis ostaa näitä, kun rahat kilahtaa sen dressinkiäiän tatskarahastoon."

2. toukokuuta 2018

Kummitätihommissa Tampereella

Katkaistaanpas Kulinaarimurulan kunniakkaan 11-vuotisen (!!!) historian kiistatta pisin blogihiljaisuusjakso kuvareportaashilla viime syyskuisesta (!!!) visiitistä tamperelaiseen ravintola C:hen (Rautatienkatu 20) niin että napsahtaa.

C on vanha tuttu, jonka eksölenteistä tarjoiluista olen todistetusti raportoinut kerran aikaisemminkin. Kirjailin muutaman sanasen myös C:n viime elokuisesta Rekola pop-upista, jossa ruoan lisäksi puitteet olivat kerrassaan hurmaavat.

Tampere on näin Helsingissä asuvan näkövinkkelistä aivan loistava päivämatkakohde. Aamujunalla ehtii bouillabaisse-lounaalle kauppahalliin, sen jälkeen eläkeläistyyliin teatteriin päivänäytökseen katsomaan vaikuttavan Huojuvan talon, sieltä dinnerille ja viimeisellä junalla takaisin kotiin.
Fenkolia.
Syyskuiset iltasyöntihommat suoritin Tampereella opiskelevan kummipoikani kanssa. Hän vieraili C:ssä ensimmäistä kertaa ja ihastui paikkaan minun laillani kertalaakista. Aloitimme illan drinksuilla, jotka oli sekoitettu Kyrön Koskuesta, seljankukkamehusta, tonicista ja tyrneistä. Sen kanssa kelpasi natustella suloisia suupaloja, joita keittiöstä pöytäämme kannettiin.
Perunaa, keltuaista ja heraa.
Cavolo neroa, viiriäisenmunaa ja kanalientä.
Makeaa juuresleipää ja hapanta ruisleipää.
C:ssä on mahdollista tilata kuuden ruokalajin menu tai valita haluamansa määrä ruokia menua hieman laajemmalta listalta. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, joskin napsimme molemmat omiin setteihimme valmiilla menulla olleita sapuskoita (mutta emme tietenkään samoja).
Ensimmäinen varsinainen annokseni oli monen "roskakalana" pitämää särjen sukuista sulkavaa raakojen punaherukoiden, purjon, fenkolin ja hapatetun kerman kanssa. Aivan ihana kokonaisuus, vaikka kala olikin hintsusti liian suolaista.
Suolaisuutta liudensi Domaine Beguden Le Secret du Sud Gewürztraminer 2016.
Ruiskukilla koristeltu kyssäkaalinen granita putsasi makunystyrät tehokkaasti.
Pääruoaksi bingosin itselleni voitokkaasti ankkaa, joka tarjoitiin lanttupyreen sekä lehti- ja punakaalin kanssa. Koska olimme Suomen virallisessa siipipääkaupungissa, niin lautaselta löytyi luonnollisestikin myös "drumstick" eli ankankoipi. 
Pelisseron Dolcetto d'Alba passasi ankan pelikaveriksi paremmin kuin hyvin.
Vaikka ankka oli herkullista, tunsin vienoa annoskateutta seuralaiseni kuhaa kohtaan, varsinkin kun hän moppasi leivällä kalan soossit tarkasti talteen viimeistä pisaraa myöten. Tädin poika!
Emme pystyneet kieltäytymään tarjolla olleesta juustosta, joka oli Herkkujuustolan nokkosten kanssa kypsytettyä Villi-Viliä, jota ryydittivät horsmankukkasiirappi, purjo ja kyntelikeksi. Taivaallista!
Kepeästi pirskahteleva Marencon Pineto Brachetto d'Acqui toimi juuston kanssa erinomaisesti.
Mansikkaa ja ruusua.
Mansikkainen ja ruusuinen esijälkkäri aurasi kivasti tietä parhaimmalle naismuistiin syömälleni jälkiruoalle, joka sisälsi porkkanaa moussena, kakkuna ja porkkanana sekä pihlajanmarjajäätelöä ynnä hullunhyvää pihlajanmarjakinuskia. 
Porkkanaherkun kyytipoikana oli jo Rekolan pop-upista tuttu Camin Larreydan Au Capceu 2015. Täydellinen makupari!
Aterian päättivät kriikunankivimoussella täytetyt valkosuklaakonvehdit sekä jännät punajuuritikut...
...joiden kanssa lirpin kiehtovaa, C:ssä uutettua mesiangervoviinasta. Seuralainen joi yllytettynä This Is Not Calvadosta. Aamen.

Tampereella laadukkaan syömisen kustannukset aiheuttavan helsinkiläishintoihin tottuneelle kerta toisensa jälkeen snadin järkytyksen - positiivisessa mielessä. Kahden hengen syömät (alku-, pää- ja jälkiruoat plus välijuusto) ja juomat (alkudrinksut, neljä lasillista viiniä ja avecit) maksoivat yhteensä 208 euroa eli laskua kuitatessani (koska se on kummitätien tehtävä) koin totta vieköön saavani vastinetta rahoilleni. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...