27. lokakuuta 2016

Kaartin kutosen kakkoskattaus

Viime keväänä ensimmäistä kertaa järjestetty Kaartin6 oli onnistunut tapahtuma, joten kun kuulin lipunmyynnin alkaneen Kaartin kutosen toiseen kattaukseen, kävin varmistamassa paikkani kierrokselle hetimiten. Toissapäiväiselle rundille kanssani osallistuivat Hella & Herkun Anna sekä pullantuoksuinen isukki-Aleksi paremman puoliskonsa kanssa.

Kaartin kutosessa on mukana kuusi kuppilaa, joista jokaiseen kokoontuu samaan aikaan lähtöpäivänä 30 henkilöä. Ravintola, josta lippu on ostettu, toimii kierroksen aloituspaikkana ja siellä nautitaan ensimmäiset herkut.

Sen jälkeen "matkanjohtajana" toimiva aloitusravintolan edustaja luotsaa ryhmänsä läpi viiden muun kapakan. Siirtymien aikana pöydät putsataan ja katetaan uudelleen. Homma toimii paremmin kuin sata jänistä ja kaikkien kuuden paikan tarjoilut jaksaa kyllä vetää ilman (isompaa) ähkyä ravintoloiden välisten happihyppelyjen ansiosta.
Juuren alkumalja oli irkkuviskillä terästettyä kuumaa omenamehua.
Tällä kertaa starttasimme rundin Juuresta (Korkeavuorenkatu 27) ja taputimme itseämme useampaan kertaan selkään ravintoloiden erinomaisen kiertojärjestyksen valinnan johdosta. Alkuun saimme kevyempiä vege- ja kalasapuskoita, joista sitten siirryttiin lihaisimpiin annoksiin. Meillä oli Annan kanssa yhtä hyvä ruokatuuri myös ensimmäisellä kierroksella.  
Ilokseni Juuren ruoka oli sama jumalainen palkokasvi-ihanuus, jota sain syödäkseni käydessäni Juuressa elokuussa. RAKASTAN tätä ruokaa, joten luonnollisesti se oli minulle heittämällä kierroksen paras annos.
Lempiruoakani kanssa tarjoiltu Meierin 2015 Spätburgunder Blanc de Noir edusti hienosti Juuren itse maahantuomia viinejä.
Otettiin myötsie Juuren edustalla.
Juuresta siirryimme kulman taakse Spisiin (Kasarmikatu 26). Paikan olemassaolo tuppaa unohtumaan, pitäisi kyllä ehtiä käymään täälläkin vähän pidemmän kaavan mukaan.
Spisin safka on kekseliästä ja ennen kaikkea ihan älyttömän hyvää. Nyt tarjolla oli unelmapehmeää turskaa, jänniä punajuuren makuisia perunahelmiä sekä todella intensiivisen tillistä kastiketta.
Vanha tuttu Sebastien Riffault'n Les Quarterons Sancerre 2012 oli oiva pari turskalle.

Seuraava etappi oli Gastrobar Emo (Kasarmikatu 44), joka on ollut olemassa vasta kolmen vuoden ajan. Jotenkin tuntuu, että se olisi toiminut emoravintolansa Olon entisissä tiloissa jo paljon pidempään.
Emossa laseihimme kaadettiin pirskahtelevaa Domaine Huet'n Vouvray Pétillantia.
Ruoan pääosassa oli hurmaava maa-artisokka, jota oli lautasella monessa eri muodossa. Vienosti etikkaiset omenanpalat sekä muikunmätinökäreet komppasivat kokonaisuutta kivasti.
Emossa maistelimme myös aivan ihastuttavaa italialaista lakritsilikööriä, Laneran Liquiriziaa. Nam!

Kierroksen kolmas paikka Vinkkeli (Pieni Roobertinkatu 8) oli ainoa ravintola, joka ei ollut mukana kevään häppeningissä. Tästä huhtikuussa avatusta paikasta on kiirinyt korviini kovasti kehuvia arvioita, mutta en ole sinne(kään) vielä ehtinyt dinneröimään. Tilanne on korjattava mitä pikimmin, sillä Vinkkelin anti vaikutti varsin lupaavalta.
Häränhäntäconsommé maistui juuri niin muhevalta kuin vain tuntikausia ässehtinyt liemi voi maistua. Lisukkeena oli häränhännistä riivityistä lihoista prässätty ”lihapulla.”
Klassikkoliemen kaverina on tarjoiltu perinteisesti sherryä, joten Chateau-Chalonin alueella tuotettu erittäin sherrymäinen vin jaune sopi liemelle kuin nenä naamaan. Loistokas pari!
Vinkkelistä jatkoimme makumatkaa Raguun (Ludvikinkatu 3-5), jossa pöytiimme kannettiin savuisaa ankkaragua ja talon ankkamakkaraa sinappipolentan kanssa. Ragu oli tykkiä tavaraa, samoin makkara (sekä sen lisukkeeksi sovitettu omena-taatelihillo), mutta polenta oli minun makuuni ehkä turhan jäykkää.

Henkilökohtaisesti en pidä myöskään siitä, että ruokaa tarjoillaan purkeista, koska se on melko paska käyttöliittymä siihen tarkoitukseen. Purkkiolosuhteet kun tekevät erityisesti viimeisten ruoanrippeiden saamisesta ja soossinjämien moppauksesta hirmu hankalaa.
Ankanpainikkeeksi siemailimme vallan kelvollista Burn & Shine-nimistä amber alea, jota Solmu Brewery on Ragulle tehnyt.
Kierroksemme finaalipaikka oli Pastis (Pieni Roobertinkatu 2). Siellä tarjottu setti oli illan hiekoin lenkki, koska annoksessa oli pari omaan suuhuni täysin sopimatonta komponenttia. Tempehistä en ole konsaan tykännyt, eikä se kyllä maistunut minulle nytkään (sitäkään en hiffanut, että miksi sitä ylipäätään on ranskalaistyyppistä bistroruokaa tarjoilevan ravintolan arsenaalissa). Myös fermentoidusta valkosipulista valmistettu tanha oli floppi, sillä se jyräsi alleen kaikki muut maut ja jäi siksi minulta syömättä. Sen sijaan karitsan sydän oli erittäin hyvää, samoin sienivaahto ja tattibiitit.
Annallekin Pastiksen serviisi oli hyvin haasteellinen, koska daami ei syö sieniä eikä sisäelimiä. Talking about tuplajättipotti!
Château le Cèdre d'Arthusin Bordeaux Supérieur oli passeli valinta sekä karitsan että meidän syöjien sydämille.
Pastiksen jälkiruoassa oli paljon hyvää (pistaasikreemi oli ihanan karvasmantelista, praliinijäätelö ja kirsikat emähyviä), mutta natinan aihetta aiheutti kirsikkafinancier. Se oli kuiva kuin… no, sanotaanko diplomaattisesti, että se oli todella kuiva.
When in Pastis, drink pastis!
Onneksi Pastiksesta sai Pastis Henri Bardouinia, joka oli mitä parhain päätös näille ruokaorgioille.

Kierros maksoi tasan 100 euroa. Hintaan sisältyi ruoka-annos kera juoman kaikissa kuudessa ravintolassa plus alkudrinksu aloituspaikassa ja jälkkäri viimeisellä rastilla. Rahalle sai siis todellakin vastinetta eikä kotiin tarvinnut mennä nakkiputkan kautta. Lisäksi ravintoloista sai ostaa erikseen snapsityyppisiä ratkaisuja, joihin yours truly pariin kertaan lankesikin.

Kiitokset järjestäjille hienosta tapahtumasta! Kierretäänhän Kaartin6 jälleen ensi keväänä?

25. lokakuuta 2016

Jätskiä lakufestareiden tuliaisreseptillä

Olin huhtikuun lopulla mukana risteilemässä Tukholmaan parin tutun ja muutaman vähän vieraamman ruokabloggaajan kanssa. Retken tarjosivat Lakrits Sverige AB ja Viking Line.

Reissun kohteena oli vuodesta 2009 saakka järjestetty Lakritsfestivalen-tapahtuma, jonka sanotaan olevan maailman suurin lakritsi- ja salmiakkihäppening. Eikä suotta, sillä tänä vuonna festareilla kävi 11 000 lakuhullua!

Mukaan festivaaleilta tarttui erinäisten lakritsi- ja salmiakkiostosten lisäksi myös Choklad&Lakritsin messulehti, josta bongasin kiinnostavan oloisen lakritsijäätelön ohjeen.  
Lakujäde kiinnosti senkin vuoksi, että sen tekeminen onnistui ilman jäätelökonetta (jollaista en siis omista). Lakritsikastikkeen sijaan tein jätskiin raitoja Huhtasrinteen lakritsihunajalla, jota ohensin juoksevammaksi tilkalla kuumaa vettä.  

Jätskistä tuli älyttömän hyvän makuista, mutta sen rakenne olisi kyllä voinut olla jäätelöisempi (eli minun olisi pitänyt käydä vatkaamassa sitä jähmettyvää massaa ahkerammin). Olisikohan jäätelökone oikeasti uhka vai mahdollisuus?

Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit ovat rantautuneet ilmeisen pysyvästi myös Helsinkiin, sillä tulevana viikonloppuna (29.-30.10.2016) verenpainetta nostatetaan Wanhassa Satamassa jo kolmatta kertaa. Sain järjestävältä seuralta pääsylipun tapahtumaan, mutta omalla rahalla aion osallistua lauantaina pidettävään lakritsi- & viinitastingiin. Ja ostan taas todennäköisesti ihan liikaa lakua ja salmiakkia. 
Aleksi vilkuttaa Lakritsfestivalenin partsilta kuin knugen ikään.
Lakritsijäätelöön tarvitset:
3 dl maitoa
2 dl kermaa
 ½ tl lakritsijuurijauhetta
vaniljatangon
4 munanvalkuaista
100 g ruskeaa ruokosokeria
lakritsihunajaa

Tee näin:
Kaada maito ja kerma kattilaan. Lisää joukkoon lakritsijuurijauhe.

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet irti veitsellä. Lisää siemenet ja tangonrangat kattilaan.

Kiehauta ainekset ja ota kattila pois liedeltä.

Vispaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. 

Yhdistä hieman jäähtynyt maito-kermaseos ja muna-sokerivaahto keskenään. Siivilöi seos (mielellään kannelliseen) pakastuksen kestävään astiaan. 

Laita jäätelömassa jääkaappiin vähintään 12 tunniksi.

Ota jäätelömassa jääkaapista ja sekoita sitä hiukan. Laita massa pakastimeen noin viideksi tunniksi. 

Sekoita jäätelömassaa noin puolen tunnin välein. Kun se alkaa jähmettyä, liruttele jäätelöön sekoituksen yhteydessä lakritsihunajaraitoja.  

22. lokakuuta 2016

Mehevät falafelit härkäpavuista

Falafeleja tulee tehtyä ihan liian harvoin kotikeittiössä, vaikka niiden väsääminen on kaikkea muuta kuin hankalaa. Aikaavievin vaihe on kuivattujen papujen liottaminen, mutta onneksi niiden turpoamista ei tarvitse seurata koko ajan vierestä (ellei sitten välttämättä halua niin tehdä, lienee melko meditatiivista meininkiä se).

Tykkään valmistaa falafelini mieluummin härkäpavuista kuin kikherneistä. Minusta ne maistuvat paljon mukavammilta, ja Gobbas Gårdin kuivatut, kuoritut härkäpavut ovat lähiruokaa sieltä parhaimmasta päästä.

Mikäli haluat falafeleistasi kauniin pyöreitä, niin suosittelen niiden uppopaistamista. Jos taas vierastat ajatusta kattilallisesta kuumaa öljyä, voit vallan hyvin kypsentää pallerot paistinpannulla. Nämä härkäpapufalafelit on paistettu pannulla, joten ne eivät ole mitään muotovalioita, mutta voi jestas minkä makuisia ne ovat!

Ohjeen mukaisesta satsista tulee 25-30 falafelia.
Tarvitset:
3 dl kuivattuja härkäpapuja
pienen sipulin
3 valkosipulin kyntta
40 g vaaleaa leipää
kourallisen tuoretta persiljaa
kourallisen tuoretta korianteria
½ dl vettä 
1 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
2 tl ruokasoodaa
auringonkukkaöljyä paistamiseen

Tee näin:
Liota härkäpapuja runsaassa vedessä 8 tuntia.

Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet.

Huuhtele liotetut härkäpavut. Laita ne blenderiin sipulin, valkosipulin, leivän, yrttien ja veden kanssa. Surauta tahnaksi.

Siirra tahna kulhoon ja mausta se juustokuminalla, paprikajauheella, suolalla sekä pippurilla. Peita kulho kelmulla ja anna ässehtiä tunnin verran.

Lisää tahnaan ruokasooda ja sekoita hyvin.

Pyörittele tahnasta läpimitaltaan muutaman sentin kokoisia palleroita.

Paista pallerot pannulla öljyssä pienissä erissä kullanruskeiksi ja tarjoa lämpiminä.

15. lokakuuta 2016

Vauvanruokaa aikuiseen makuun

Otsikko ei ole kannanotto mihinkään muuhun kuin tämän muhevan purjo-peruna-cheddarpaistoksen koostumukseen, josta tuli helposti syötävän mössömäistä. Makujensa puolesta en suosittelisi paistosta ihan pienille pilteille, koska purjon ja perunan lempeyteen tuovat ärtsyä särmää ikivanha britti-cheddar ja ranskalainen Dijon-sinappi.

Sapuska syntyi tarpeesta hyötykäyttää Kaupunkilaisten oman pellon sadonjaoista kertyneitä perunoita, joita riittää takuuvarmasti talven varalle. Myös ruokaan pilkottu purjo on kotoisin samalta pellolta.

Paistos on loistavaa syysruokaa jo senkin vuoksi, että sen kanssa sopii erinomaisesti vähän tuhdimpi punkku, esmes joku kiva aussishiraz. Juuri tällaisten makuparien vuoksi syksy on ihmisen parasta aikaa!
Tarvitset:
500 g perunoita
250 g purjosipulia
50 g voita
1 dl maitoa
2 dl raastettua cheddaria
1 rkl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.

Laita uuni lämpenemään 220-asteiseksi.

Pese purjo huolellisesti ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi.

Sulata paistinpannulla puolet voista. Lisää purjot pannulle ja anna niiden pehmetä miedolla lämmöllä.

Valuta kypsistä perunoista vesi.

Lisää perunoiden joukkoon loput voista sekä maito. Muussaa potut ja lisää kattilaan purjot, raastettu juusto sekä sinappi. Sekoita hyvin ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Siirrä seos uuninkestävään vuokaan. Ripottele pinnalla hieman juustoraastetta.

Kypsennä uunissa 20 minuutin ajan tai kunnes paistoksen pinta on kullanruskea.

Anna ruoan jäähtyä hetken verran ennen tarjoilua.

12. lokakuuta 2016

Kellerin kastike

Tämä salaattikastike on ollut simppelin sitruunavinaigretten ohella lempisoossejani jo pitkään. En muista mistä tai keneltä ohjeen aikoinaan sain, mutta alunperin sen on kehitellyt Thomas Keller.

Thomas Kellerin salaattikastike on naurettavan helppo valmistaa ja se sopii oikeastaan salaatille kuin salaatille. Ja se on TODELLA riittoisaa, little sure goes a long way!

Pehmeämmille, lehtisalaateille kastiketta kannattaa lähinnä pikkuisen roiskia, riisi-, linssi-, pasta- ynnä muille vastaaville perustuksille rakennetuilla salaateille sitä voi lusikoida hiukan enemmän ja erilaisille juures- tai raastepohjaisille ratkaisuille saa kostuketta holvata vähän reilummalla kädellä.
Tarvitset:
salottisipulin
valkosipulinkynnen
keltuaisen
3 rkl balsamicoa
2 rkl Dijon-sinappia
2 rkl vettä
2 dl auringonkukkaöljyä
1 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli.

Laita sipulit, keltuainen, balsamico, sinappi ja vesi kapeaan, korkeareunaiseen astiaan.

Sauvasekoita ainekset tasaiseksi seokseksi.

Liruta öljyt ohuena nauhana astiaan sauvasekoittimen surratessa koko ajan.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Säilytä valmis salaattikastike suljetussa astiassa jääkaapissa.

9. lokakuuta 2016

Luun ytimessä Meat District Porvoossa

Käynnistimme silläsipuleiden kanssa lihattoman lokakuun kertakaikkisen asiattomasti illastamalla pitkän kaavan mukaan Meat District Porvoossa (Gabriel Hagertin kuja, Porvoo).

Viime huhtikuussa avatun Meat District taustalta löytyvät Porvoossa muiden muassa pikkuista Pariisin Ville-hotellia pyörittävä Riku Stenros sekä Samuli Wirgentius, jonka luotsaama helsinkiläinen Postres laittoi pari vuotta sitten pillit pussiin.

Nyt Postres on noussut tuhkasta ja jatkaa makeaa elämäänsä Meat District Porvoon kyljessä Cafe Postresina. Molemmista paikoista saa originaali-Postresin kuulua Tarte Tatinia, joka meidänkin jälkiruokasuunnitelmissamme kieltämättä kummitteli.
Kuvan bambit eivät olleet ruokalistalla.
Meat District Porvoon juttu on liha ja erityisesti leikkeleet, joista esimerkiksi salami on paikan päällä valmistettua. Ravintola käyttää paljon lähialueen tilojen luomukamaa, jotka he raakakypsyttävät itse. Salissa oleva massiivinen, koko seinän levyinen lihojen riiputuskaappi on kieltämättä pysäyttävä näky.
Sapuskoita voit valita á la carte-listalta tai antaa keittiön päättää syömiset puolestasi. Tarjolla on laaja MD all in-maistelumenu tai sen suppeampi versio MD half in. Noin nanosekunnin harkinnan jälkeen otimme kaikki MD all init, koska pitkä matka ja kova nälkä.

Minä ja Merituuli tilasimme myös viinipaketit. Kuskin hommiin nakitetulle Jukallekin ravintola räätälöi "autoilijan viinipaketin" eli hän sai liraukset samoista viineistä, joita me Merkkarin kanssa lirpimme sitten vähän enemmän. Loistavaa palvelua!
Lihaorgioiden aperitiivina herkuttelimme Porvoo/Hki Gran Turismo-drinkillä, joka oli sekoitettu lakritsijuurella maustetusta Helsinki Distilling Companyn ginistä, tonicista ja greipistä. Erittäin suunmukaista geeteetä!

Sitten alkoivat kolmisen tuntia kestäneet lihakekkerit. Liki kaikki ruokalajit oli katettu isoille lautasille tai kulhoihin, joista jaoimme ne virsiä hyräillen kristillisesti kolmeen osaan.
Aivan ensimmäiseksi pöytään tuotiin loistavia leikkeleitä, oliiveja ja leipää. Salamista tykkäsin eniten, mutta hyviä olivat chorizo ja ilmakuivattu kinkkukin.
Bosgårdin naudoista pilkottu tartar oli kaikin puolin täydellinen - suolausta myöten. Lisäksi laatulihakeon kätköissä oli piparjuurella maustettua smetanaa ja päällä tosi rapeiksi friteerattuja suppilovahveroita sekä ranskalaista suolaheinää (Merituuli sen ranskalaiseksi tunnisti, minä en puhunut heinän kieltä).
Lihaparaatin vegeannoskin oli aivan ihana: siinä oli maa-artisokkaa paahdettuna, pyreenä ja rapeina lastuina sekä pikkelöityjä sinapinsiemeniä.
Meat District Porvoo toimii samassa tilassa, jossa aikoinaan sijaitsi etanaravintola Timbaali. Timbaalin muistoa kunnioitettiin tuunatulla etanasetillä, jota maustoivat salvia, valkosipuli sekä laardi, ja joka oli kuorrutettu reilulla satsilla Västerbotten-juustoa *pökr*
Chorizon kanssa samaan kippoon oli päätynyt sekoitus valkoisia papuja, maissia ja leipäkuutioita, jotka imaisivat maukkaat liemet itseensä kuin sienet. Syysruokaa parhaimmillaan.
Alkupalakavalkadin päätteeksi makunystyröitämme järisyttivät nämä upean muhevat häränhäntäraviolit, joissa maistui kiitettävän reippaasti myös herkkutatti.
Slovenialainen Čotarin raikkaan tanniininen punaviini Teran toimi oikein oivallisena kyytipoikana ensimmäisen aallon syömisille.
Sitten räjähti pajatso. Pyyhkeiden päälle tuotiin halkaistu, paahdettu ydinluu, joita koristi reilu knölli muikunmätiä. Muita tykötarpeita olivat smetana sekä lemon curd (!), joita ohjeistettiin lusikoimaan leivälle. Niiden päälle kehotettiin sitten lastaamaan luuydintä sekä mätiä.

Jumaleissön mikä makupommi tämä olikaan! Ennen maistamista yhdistelmä tuntui aivan järjettömältä, mutta lemon curd toi muuten melkoisen raskaaseen annokseen sen kaipaamaa raikkautta...
Etsi kuvasta kuski.
...jota komppasi uskomattoman hienosti hivenen makea, mutta kuitenkin mukavan mineraalinen riesling (Rudolf Trossenin Madonna Auslese 2010). Täydellinen pari juuri tuolle sekopäisen hyvälle luuytimelle!
Pääruokasi saimme överikypsää karitsan niskaa tillikastikkeen, suolapaahdettujen salottisipuleiden, grillattujen sydänsalaattien sekä frittisiiklien kanssa. Veikkailimme, että lammasta oli ensin kypsennetty pieni iäisyys jonkin sortin mausteliemessä ja ennen tarjoilua siihen kärtsättiin puugrillissä hurmaavan makuinen pintakerros.
Tässä vaiheessa ateriaa meitä ei enää nälkä vaivannut, mistä johtuen pystyimme tuhoamaan niskabiitistä vain murto-osan. Onneksi jämät pakattiin doggy bagina toimineeseen leivoslaatikkoon ja ne matkasivat silläsipulilaan hävikkiherkuksi.
Camparon Barolo 2007 oli jumalaisen hyvää. Juuri tällaista punkkua on ihmisen tarkoitus juoda villasukat jaloissa, kun ulkona tuuli vinkuu nurkissa ja räntää sataa vaakasuoraan päin näköä.
MD all inin jälkiruokana oli fiksusti säällisen kokoinen pallo raikasta tyrnisorbettia.
Tahtoisin tietää, mitä tapahtuu tuolle pullossa lionneelle ompulle, kun leka tyhjenee.
Ei puhettakaan, että olisimme kyenneet syömään haaveilemaamme Tarte Tatinia. Jotain omenaista oli kuitenkin saatava, joten otin tarpeeseen tulleeksi digestiiviksi Calvados Christian Drouinin Pomme Prisonnièrea.

Oma osuuteni syömistä ja juomista (MD all in, geetee, All-in wines sekä calvados) oli 144 euroa. Laatuun ja määrään nähden varsin edukasta siis, vastaava serviisi olisi Helsingissä kustantanut taatusti lähemmäs 200 euroa.

Meat District Porvoo on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka. Vaikka sen ensisijaista kohderyhmää ovat tietty lihansyöjät, saamassani varausvahvistuksessa todettiin, että "vaikka fokusoimme vahvasti lihaan, vegemenu onnistuu myös mitä mainioimmin." Sitäkin houkuttaisi kyllä kokeilla!

2. lokakuuta 2016

Lohtupastojen aatelia

Kun työt stressaavat ja maailma tuntuu kaatuvan päälle, niin arkista ahdistusta voi paeta hetkeksi lautasen ääreen, jolla pötköttää elämää suurempi keko gorgonzola-herne-kinkkupastaa. Sen tekeminen on helppoa ja nopeaa. Kaloreita siinä on ihan liikaa laskettavaksi, joten unohda koko kalkulointi yhden aterian ajaksi.

Tämän lohtupastareseptin bongasin jokunen vuosi sitten mainiolta Food Republic-sivustolta. Alkuperäisessä ohjeessa sapuskaan suositellaan käytettäväksi farfalle- tai orecchiette-tyyppistä pastaa.Viimeisimpään versiooni keitin Hella & Herkusta (joka on muuten muuttanut isompiin tiloihin osoitteeseen Museokatu 34) hankkimaani La Fabbrica Della Pasta di Gragnanon straccettia, joka sopi tarkoitukseen oikein hyvin.

Käyttämäni kinkku oli Korpelan savusaunapalvattua kamaa. Homejuustona minulla oli hiukan makeahkoa ja snadisti hiivaista Gorgonzola Dolcea. Muitakin juustoja voi soossiin sulattaa, mutta kannattaa valita aika mietoja tyyppejä, ettei pasta maistu pelkästään sinihomejuustolla.

Ohjeen mukaisesta satsista syntyy reilu annos kahdelle TODELLA nälkäiselle tai pienemmät setit (esimerkiksi alku- tai väliruoat) jopa neljälle.
Tarvitset:
200 g pastaa
2 dl kermaa
100 g miedon makuista sinihomejuustoa
100 g pakasteherneitä
100 g (savu)kinkkua
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Kypsennä pasta reilusti suolatussa runsaassa vedessä al denteksi.

Kuumenna kerma korkeareunaisessa paistinpannussa. Lisää joukkoon juusto ja anna pöhistä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan kunnes juusto on liuennut kermaan.

Lisää pannulle herneet ja pieniksi kuutioiksi leikattu kinkku. Sekoita hyvin ja ota pannu pois liedeltä.

Sekoita valutettu pasta muiden ainesten joukkoon.

Mausta pippurilla (ja tarvittaessa suolalla).

Tarjoa heti.

1. lokakuuta 2016

Pimeen hyvä Volt

Siis ihan kirjaimellisesti, sillä tukholmalaisessa Voltissa (Kommendörsgatan 16) oli pimeää kuin mörön pyllyssä, mutta siellä tarjoillut syömät ja juomat olivat kerrassaan erinomaisia. Vähäisestä valosta johtuen tämän postauksen kuvat ovat hämärämpiä kuin kännykkäkameroimani otokset yleensä.

Illastin Voltissa elokuisella Tukholman viikonloppuvisiitilläni. Volt on pieni, noin 30-paikkainen ravintola Östermalmin sydämessä. Siellä kokataan tutuilta tuottajilta hankituista sesongin raaka-aineista "far from industrially produced food as one can get", which is nice.
Valittavina olevista neljän ja kuuden ruokalajin menuista päädyin suppeampaan, koska kateenkorva. Otin myös juomapaketin, jota pohjustin tavoilleni uskollisena geeteellä. Drinksun alkoholi oli tällä kertaa ruotsalaista luomukamaa, mukavan mausteista Tärnö Giniä.
Amusena olleet tyrnillä ja ruskistetulla voilla penslatut porkkannpuolikkaat nostivat jo ennakkoon korkealla olleita odotuksia vieläkin ylemmäs. Miten näin yksinkertainen yhdistelmä voi maistua ihan älyttömän herkulliselta?
Paahdetusta rukiista tehdyistä jauhoista leivottu hapanleipä oli myös tosi maukasta.
Menun aloittivat grillatut pavut ostereiden ja muhkean umamisen merileväpyreen kanssa. Herkut oli peitelty oikein rapeaksi friteeratulla lehdellä, jonka tarkempi lajimääritelmä ei jäänyt mieleeni.
Kaikki Voltissa kaadettavat viinit ovat luomutavaraa ja tosi monet niistä ovat myös niin sanottuja alkuviinejä. Papuviini, Originel 2014, oli näitä molempia. Se tuli Julien Courtois & Heidi Kukan tilalta ja oli alkuviiniksi varsin hyvänmakuista ilman ruokaakin.
Seuraava annos, fenkolia suolatun laardin, mantelimaidon ja manteleiden kanssa, oli ehdoton suosikkini. Kalvakan näköinen setti oli tulvillaan yllättäviä, vahvoja makuja. Kaikkein hämmentävintä oli kokea ihana kavasmantelinen jälkimaku, joka syntyi ruoan tykötarpeiden ja makeahkon viinin yhteisvaikutuksena. Päänsekoitussafkaa parhaimmillaan!
Fenkolille paritettu ihmeviinii oli Anne-Marie & Pierre Lavaysse'n  Le Petit Gimios Vin de Table Muscat Sec des Roumanis. All hail to that wine!
Ilahduttavan reilu satsi paistettua kateenkorvaa oli peitelty lehtikaalilla. Kastikkeesta löytyi muiden muassa pikkelöityjä vihreitä mansikoita, valkosipulia sekä  ja pinaattia. Nuorisokielellä tykkihyvää.
Kateenkorvan kaverina loisti pehmeääkin pehmeämpi Le Pianen Mimmo 2010.
Jälkkäriksi lusikoin piimäpohjaista moussea kera pikkelöityjen seljankukkien ja mantelitahnasta tehdyn murun. Se maistui ihan yhtä nätiltä miltä näyttikin.
Jälkiruoan kyytipoikana olleessa Eric Bordelet'in Poiré Authentique-päärynäsiiderissä tuoksui toffeekarkki, mutta maku oli raikas ilman liiallista makeutta,
Karamellikuorrutteisen kirsikan viereen tilasin digestiiviksi vielä moukun kiintoisaa, ymmärrykseni mukaan oluesta tislattua (onkohan se mahdollista?) belgialaista Gin Belet "nr6" giniä.

Illan kustannukset olivat yhteensä 1 450 kruunua eli noin 155 euroa. Mielestäni jokaisen äyrin ja sentin arvoista.

Eksölentin ruumiin ravinnon lisäksi Voltissa hivellään myös sielua soittolistan vähintäänkin mielenkiintoisilla biisivalinnoilla. Illan aikana taustamuzakina pyöri meikäläisen makuun sopiva sekoitus kaikkea mahdollista Beatlesista Kraftwerkin kautta Joy Divisioniin. Moneksi päiväksi pollajukeboksiin jäi looppaamaan Nina Perssonin suomeksi vetämä Itämaista rakkautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...