31. joulukuuta 2012

Hämmentävä ja yllättävä

Nuo adjektiivit tulevat ensimmäisinä mieleen, kun mietin Studioravintola Paksuun (Yliopistonkatu 5) Soppa-Hannan kanssa tekemäämme neitsytvisiittiä muutama viikko sitten. Paikka oli yllättävä positiivisessa mielessä ja taisimme molemmat pamahtaa faneiksi kertalaakista.

Paksun konsepti sen sijaan hämmentää hiukan edelleen. Ravintolaan on yhdistetty valokuvausstudio, jossa suoritettavia kuvauksia on mahdolllista seurata aterioinnin yhteydessä. Kai tällekin on oma kohderyhmänsä?

Ruokalistakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Fine dining-tasoisten menujen ohella tilattavissa on muiden muassa kolmen kilon satsi tulisia kanansiipiä. Erityyppisistä sapuskoita innostuvien ihmisten syömäseurueet viihtyvät takuulla Paksussa.

Me valitsimme kahdesta kolmen ruokalajin menusta numero ykkösen. Kyytipojaksi tuntui ihan luontevalta tilata tuopillinen neljännen veroluokan Karhu-olutta.
Alkuun saimme matalalämpölohta ja savudressingiä. Kalapalat kirjaimellisesti sulivat suuhun ja soossi oli juuri sopivan savuisaa. Annoksessa oli myös ihanan rapsakkaa suolayrttiä. Mistähän sitä voisi ostaa kotikäyttöön?
Pääruoka piti sisällään rapeaa possunkylkeä ja häränkieltä, molemmat kerrassaan sanoinkuvaamattoman maukkaita. Lämpimänluttanat salaatinlehdet olivat pikkuisen turhaa lautasentäytettä.
Jälkkärinä oli paahdettua rommiananasta ja jogurttijäätelöä. Äkkimakeaa, mutta ihan kelpo päätös tälle setille.

Syömiset ja juominen maksoivat yhteensä 44 euroa eli Paksussa voi panna halvalla pöydän koreaksi. Kulinaarimurula suosittelee.

Lisää tarinointia vierailustamme löytyy Hannan sopasta.

30. joulukuuta 2012

Esikouluikäisen muistelmat

Toissapäivänä Kulinaarimurulan kuvitteellisesta synttärikakusta puhallettiin kuusi kynttilää ja ihmeteltiin, kuinka tylsinä joulunpyhinä vuonna 2006 pystyyn rykäisty blogintekele on edelleen olemassa. Jonkin aikaa blogi eli Välipala-nimisenä (kuten voit selaimen osoiteriviltä todeta) ja meikämadame postaili juttujaan Välispiikkinä.

Sittemmin uudelleennimesin blogin apuotsikosta "Kulinaarimuruja hampaankolossa" löytyneen termin mukaan. Hiukan myöhemmin raotin anonymiteetin alati ohenevaa verhoa ja aloin esiintyä omalla etunimelläni.
Loppukesästä 2009 avasin Kulinaarimurulan Facebook-sivun. Blogin kuudennen syntymäpäivän kunniaksi sivusta tykkäävien määrä saavutti pirullisen 666 henkilön rajapyykin. !ellijääkkyt ellikiak sotiiK

Horinoitani siis seuraavat sukulaisten ja ystävien lisäksi jotkut muutkin, mikä on kiva juttu. Alunperin blogista oli tarkoitus rakentaa varasto, jonne minun piti naputella talteen sanoma- ja aikakauslehdistä aikaa ennen intternettiä irti raastamani reseptit. Valtaosa vanhoista paperinpaloista pötköttelee edelleen laatikoissa, kaapeissa ja muuttokuormissa painamassa. Ja paperia kertyy koko ajan lisää...
Pieni osa paperireseptiarkistoani.
Kuuden vuoden aikana ruokablogirintamalla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Blogien määrä on räjähtänyt käsiin, enkä nykyään ehdi hyvällä tahdollakaan seurata kaikkia kiinnostavia blogeja entiseen malliin.

Luonnollisesti ruokabloggareidenkin nuppiluku on paljon suurempi kuin kuusi vuotta sitten. Isompaan sakkiin mahtuu enemmän erilaisia ihmisiä ja heterogeenisyyden lisääntyessä alkuaikojen tiiviimpi yhteisöllisyys on hajautunut pienempiin kuppikuntiin, joita muodostuu luontevasti samanlaisista asioista kiinnostuneiden tyyppien kesken.

Itselleni tällainen kehitys on ollut aika helpottavaa, sillä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi kaikkien ruokabloggareiden oletetaan olevan tekemisissä toistensa kanssa vain sen vuoksi, että he ovat ruokabloggareita. Olen toki löytänyt bloggareiden syvistä riveistä myös sellaisia inehmoja, joiden kanssa tulisin oletettavasti juttuun ilman tätä yhteistä bloggausharrastustakin.
Blogikamuja pikkujoulutunnelmissa.
Mieluinen harrastus bloggaamisesta kuitenkin on tullut ja harrastuksena sen myös haluan pitää. Paljon keskustelua herättänyt blogien kaupallistuminen on mietityttänyt minuakin, varsinkin kun olen kehunut estoitta omasta pussista maksamiani tuotteita, jos ne ovat oivallisiksi osoittautuneet.

Todella suuri muutos on tapahtunut myös elintarviketeollisuuden, ravintoloiden sekä muiden ruoka-alan toimijoiden suhtautumisessa ruokablogeihin. Edellä mainittujen tahojen aktiivisuus bloggaajien suuntaan on lisääntynyt merkittävästi parin kuluneen vuoden aikana. Tarjolla on ollut tuotenäytteitä ja tapahtumakutsuja laajalla skaalalla.

Se harmittaa, että jotkut alan yritykset ja mediatoimistot lähestyvät blogeja massana välittämättä perehtyä niiden teemoihin tai sisältöihin. Vegaanibloggaajalle lienee ajan hukkaa tyrkyttää lihaisaa hernekeittoa ja lihanjalostusyritysen tuotelanseeraukseen on turha kutsua bloggaajaa, joka on avoimesti arvostellut kyseisen lafkan toimintaa.

Kaikkein pahimpia ovat firmat, jotka uusiokäyttävät tiettyjä tarkoitusta varten kerättyjä osoitetietoja ja lähettävät tuotteitaan ilman bloggaajan suostumusta. Minua sellainen meininki nätisti sanottuna sylettää, eikä se liene ihan laillistakaan.
Nämä tuotenäytteet lähetettiin pyytämättä ja yllätyksenä.
Jossain vaiheessa tein tiukahkon henkisen linjauksen, että vastaanotan vain sellaisia tuotenäytteitä, joita ostaisin joka tapauksessa. Ilman lupaa lähetetyt kamat olen joko palauttanut tai jakanut kavereille. Toki otan vastaan periaatteisiini sopivia lahjuksia, mutta mainitsen aina, jos käytän resepteissäni ilmaiseksi saatuja tykötarpeita. Myös ravintolajutuissani olen yrittänyt viestiä, olenko liikenteessä omilla rahoillani vai onko kyseessä "ilmainen lounas".

Kulinaarimurulassa on vuosien saatossa muuttunut muutakin kuin nimi. Aika pitkään mentiin pelkillä resepteillä ja meemeillä, reissuraportit olivat aika suppeita enkä juuri kirjoitellut ravintolasyömisistäni. Jotkut vanhemmista ruokaohjeista ovat vähän noloja raaka-aineiden osalta - nykyään kun ei tule enää käytettyä broileria, tonnikalaa tai maustettuja ruokakermoja.

Joissakin asioissa mieli muuttuu ja joissakin vanhat tavat taas istuvat tosi tiukassa. Lopetin esimerkiksi säilykepurkeissa myytävän ruoan ostamisen nähtyäni Canned Dreams-dokumentin ja olen myös boikotoinut Valiota sen jälkeen, kun he myivät jäätelötuotantonsa Nestlélle. Sekasyöjänä suosin luomua, eettisesti tuotettuja ja mahdollisimman vähän prosessoituja tuotteita, mutta en pidä siitä kauheasti meteliä. Olen yrittänyt jättää saarnaamisen muille, mutta tehdä juttuja kuitenkin omatuntoni (toisinaan aika kovaa) ääntä kuunnellen.

Silläkin uhalla että tästä tulee ihan sairaan pitkä postaus, käyn läpi omaan mieleeni parhaiten jääneitä tapahtumia kuuden vuoden bloggaustaipaleeltani.
Edesmenneen Nakki Tehtaanmyymälän hodarimainos.
2007
Ensimmäisenä bloggausvuonna potkaistiin liikkeelle kuukauden ruokahaastepallo, joka pyörii edelleen. Aloitushaasteen aiheena oli punasipuli ja kisan voitto lopsahti Kulinaarimurulaan haastepizzalla, jonka pohjan ja tomaattisoossin tekisin nyt toisin. Keväällä muutin nykyiseen kämppääni ja aiempaa suurempaan kyökkiin. Elokuussa järjestetettiin valtakunnan ensimmäinen ruokablogimiitti, jonne saapuminen jännitti kaikkia kamalasti. Vuoden reseptihittejäni olivat jallupullat ja valkosipulikurkut, joita haetaan tilastojen mukaan yhä ahkerasti.

2008
Maaliskuussa vaihdoin työpaikkaa ja sain entisiltä duunikavereiltani läksiäislahjaksi Kokkipuodin lahjakortin, jolla hankin muiden muassa tohottimen. Meri-Ylimuuli Mukkeliksen kanssa toteutimme yhden hullun ideamme ja näpräsimme makeaa sushia. Nyttemmin hyytynyt salamahaaste lanseerattiin ja sen osuttua kohdalleni työstin Pastanjauhajille nimikkovoikkarit. Kesällä kävin Addis Abebassa ja joulun vietin Hong Kongissa.

2009
Reissaaminen jatkui, kun visiteerasin toukokuussa töiden puitteissa Lontoossa ja tein Puolan kiertueen elokuussa. Perustin blogille Facebook-sivun ja kokkaisin eineksistä herkullisen aterian. Lokakuussa herkuteltiin Julie & Julia-elokuvalla sekä Julia Childin ohjeella valmistetulla burgundinpadalla.

2010
Aloitin älyttömän mormoonimuffinssiprojektin, jota kaduin useaan otteeseen vuoden aikana. Kävin ensimmäistä kertaa säästöpossuretkellä ja täytin 40 vuotta Pietarissa. Kesällä nyyhkittiin Victorian ja Danielin häitä asianmukaisten tarjoilujen kera. Olin myös mukana järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumaa entisen kotipaikkakunnan hilupilttuuseen. SRE:n Kuukauden ruokablogi-tunnustusta juhlin muiden palkittujen kanssa marraskuussa juuri avatussa Chef & Sommelierissa. Adventtiajaksi kehittelin omatekoisen suklaakalenterin.
Sikamaisen hyvää säästöpossurokkaa sinappisydämellä.
2011
Aloitin raportoinnin helsinkiläisistä ravintolakokemuksistani. Bloggaajaporukalla maisteltiin shampanjoita ja kokkailtiin sekä kekkeröitiin suomalaisen ruokakulttuurin tiimoilta. Williamille ja Catherinelle pystytin pieteetillä hääkisastudion ja osallistuin mielipuolisiin euroviisubakkanaaleihin. Ensimmäinen Ravintolapäivä järjestettiin. Syksyllä vaihdoin työpaikkaa ja pääsin maallikkojäseneksi silakkaraatiin. Jouluksi työstin pekonijallua, joka ei ollut ollenkaan niin hyvää kuin aineksista voisi olettaa. Tänä vuonna tuli oltua melko taajaan reissun päällä: keväisessä Lontoossa, kesällä aurinkoisessa Pariisissa sekä sateisessa Kööpenhaminassa ja erityisesti Nomassa, syksymmällä Wienissä ja Brysselissä.

2012
Päättymässä oleva vuosi on ollut tapahtumarikas. Alkuvuodesta sydämentykytystä aiheuttivat presidentinvaalivalvojaiset ja Elviksen smörgari. Keväällä ruokabloggaajat tempaisivat Hävikistä herkuksi-kampanjalla, joka jatkuu tavallaan yhä. Tapahtumista jäivät mieleen mahtava Taste of Helsinki ja Herkkujen Suomi. Kulinaarimuruja oli ehdolla parhaaksi ruokablogiksi, Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestivaalien tiimoilla käynnistettiin leffaillalliset ja Mad Cook-dinnerillä maisteltiin katukeittiösapuskoita eri puolilta maailmaa. Omalla reissurintamalla tapetilla olivat ruokafriikin märkä uni New York, henkilökohtaisesti erittäin nostalginen Dublin sekä työmatkakohde Frankfurt.
Omenamartinia Boulevard Socialin terdellä.
Siunatuksi lopuksi vielä lyhyt tilastokatsaus. Viittavien sivujen kuuden kärjessä ovat Google, Pastanjauhantaa, Facebook, Blogilista, Ruokala.net ja Networked Blogs.

Blogiin tullaan ehdottomasti eniten hakusanalla "kulinaarimuruja". Toiseksi useimmin tänne saavutaan lampaanviuluun liittyvillä hakusanakombinaatioila ("lampaanviulu resepti", "lampaanviulu", "mysi lahtinen lammas"). Loput top kutosen hakusanat ovat mielestäni pikkuisen yllättäviä: "kesäkurpitsapikkelsi", "ahon jogurtti", "jallupullat" ja "paimenen piiras".

Kuusi kautta aikain luetuinta juttua ovat Mysi Lahtisen pääsiäislammasohje, Farangin karkkipossuresepti, valkosipuliset suolakurkut, raportti ensivierailustani Patronaan, toisen Ravintolapäivän jonoja kritisoiva kirjoitus sekä kurpitsasipsipostaus.

Näillä eväillä siis mennään eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

28. joulukuuta 2012

Juhlapöydän kunkusta arjen sankariksi

Kulinaarimurulassa paistettiin tänä jouluna palttiarallaa kolmen kilon luomupossurulla kinkun virkaa toimittamaan. Riittoisasta hyväkkäästä on syöty jo vaikka kuinka monta ateriaa, mutta lihapalasta tuntuu vaan löytyvän vuoltavaa.

Koska jouluruokakiintiö on täpötäynnä, pilkoin sikabiitistä eilen tykötarpeita kinkku-perunalaatikkoon. Hyödynsin lootaan myös smetana- ja kermapurkkien jämät sekä loput kinkun paistoliemestä työstetystä kastikkeesta. Lisäksi viritin sapuskan makuja savupaprikajauheella ja chililsoossilla niin kauas joulusta kuin pippuri kasvaa.

Kinkkua on vielä muuten sen verran jäljellä, että siitä saa tänään tehtyä pizzan.
Tarvitset:
300 g kinkkua tai muuta jämälihaa
400 g perunoita
(puna)sipulin
3 dl smetanaa, kermaa tai jotain muuta nestettä
suolaa
savupaprikajauhetta (sitä tulisempaa)
chilikastiketta (itse käytin Srirachaa)

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Kuutioi kinkku sekä kuoritut perunat ja sipulit (mitä pienemmiksi kuutioiksi maltat potut pilkkoa, sitä nopsemmin ne kypsyvät). Sekoita kuutiot kulhossa.

Mausta käyttämäsi neste suolalla, savupaprikajauheella ja chilikastikkeella. Kaada mausteliemi kuutioiden joukkoon ja sekoita hyvin.

Kumoa seos uuninkestävään vuokaan. Kypsennä lootaa uunissa reilun tunnin ajan.
Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

27. joulukuuta 2012

Makea päätös joululle

Tykkään kovasti appelsiinin ja suklaan yhdistelmästä. Ihan parasta on appelsiininen tumma suklaa, mutta aurinkohedelmillä maustettu maitosuklaakin on ihan jees.

Taannoisella Porvoon retkellä tuli piipahdettua Brunbergin tehtaanmyymälässä, josta mukaan tarttui superimeliä, mutta ah niin ihania appelsiinisuklaalastuja. Työstin niistä joulunajan jälkkäriksi appelsiinisuklaamoussea.

Maustoin samettisen pehmeän moussen reilulla lirauksella Cointreau-likööriä, josta herkku sai lisää appelsiinista makua. Lapsiystävällisemmän appelsiinimoussesta saa jättämällä viinatilkan pois.

Äkkimakean moussen voi somistaa keksin- tai kakunmuruilla. Itse käytin koristeluun korppupussin pohjalle jääneitä murusia. Pussissa olleet korput oli kuivattu viinereistä, munkeista, pullista ja muffinsseista, joten jämämuruissakin oli kiintoisia vivahteita.
Tarvitset:
200 g appelsiinisuklaata
1 rkl voita
2 keltuaisia
2 rkl Cointreauta
2 valkuaista
½ dl sokeria
2 dl kermaa

Tee näin:
Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon keltuaiset sekä likööri.

Vaahdota valkuaiset ja sokeri. Vatkaa eri kulhossa myös kerma vaahdoksi.

Sekoita molemmat vaahdot suklaan joukkoon. Jaa seos tarjoiluastioihin ja laita ne jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.

Mäti is all around

Ostin itselleni joululahjaksi Janne Tarmion ja Sami Tallbergin ihastuttavan kirjan Mäti - helmiä lautasella. Opus on sekä kaunis että kompakti mätitietopaketti. Lisäksi siinä on useita kokeilulistalle meneviä reseptejä, kuten purjososekeitto muikunmädillä sekä mateen maksa-pekonivoikkari.

Muuten oikein asiallisessa teoksessa on yksi hykerryttävän kaukaa haettu vertaus: "Love is all around" vakuutteli The Troggs-yhtye 1960-luvun lopulla hitissään, jota sittemmin kierrätettiin menestyksellisesti moneen otteeseen. Mätiä ei ole tyrkyllä aivan yhtä yleisesti, mutta mikään ongelma sen saaminen lautaselle ei 2000-luvun Suomessa ole. Vertauskuvahan huutaa Billy Mack-videota!



Tahaton komiikka sikseen ja takaisin asiaan eli mätiin, jolla on aina ollut vakiopaikka joulupöydässäni. Tänä vuonna sitä syötiin leivän päällä punasipulisilpun, smetanan ja maustepippurin kanssa sekä graavatun kalan kastikkeessa. Ohje graavisiikaan mätikastikkeella löytyy edellä mainitusta kirjasta.

Samaa herkkua oli tehty myös Silläsipulilassa, jossa ihmeteltiin soossiin tulevan öljyn määrää. Itselläni öljyn valumisongelmaa ei ollut, mutta kirveliä ei kaapeistani löytynyt, joten käytin yrttinä pelkkää tilliä. Maukasta tuli ja ruokavieraatkin tykkäsivät.
Kastikkeeseen tarvitset:
2 munaa
punasipulin
2 rkl tilliä
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Lisäksi tarvitset:
200 g graavisiikaa
100 g siian mätiä

Tee näin:
Keitä munia 7 minuuttia ja anna niiden jäähtyä.

Kuori ja raasta munat. Kuori sipuli ja silppua se niin pieniksi kuutioiksi kuin pystyt. Hienonna myös tilli.

Sekoita öljy ja etikka keskenään. Lisää joukkoon munat, sipulit ja tilli. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Anna ässehtiä puolisen tuntia.

Asettele kalaviipaleet lautaselle. Levitä kastike kalojen päälle ja lusikoi kastikkeen päälle mätikekoja.

26. joulukuuta 2012

M.O.T.

Pekoni todellakin tekee kaikesta parempaa, myös lipeäkalasta! Toki fanitan tuota mielipiteitä jakavaa herkkua ilman peksuakin, mutta yhdistelmää oli pakko kokeilla luettuani sen olemassaolosta työkaverin joululounaspäivityksestä Facebookissa.

Yleensä olen "joutunut" nauttimaan lipeäkalasta keskenäni, mutta tämänvuotinen joulupäivän ruokavieraani halusi elää reunalla ja maistaa ensi kertaa elämässään tätä mahtavaa perinneruokaa. Villin eksperimentin tuloksena maailmassa on yksi lipeäkalasta tykkäävä yksilö enemmän. Hurraa!

Lipeäkalan kanssa tarjoillaan tavallisesti keitettyjä perunoita, mutta nyt skippasin ne kokonaan. Pottujen korvikkeena toimivat maalaisleivän viipaleet, joilla sai kätevästi kaavittua kalanrippeet ihanine lisukkeineen lautaselta ääntä kohti.

Ohjeen mukaisesta satsista tulee sopivasti syötävää kahdelle hengelle.
Tarvitset:
700 g lipeäkalaa
3 siivua pekonia

Maitokastikkeeseen tarvitset:
2 rkl voita
2 rkl venhäjauhoja
4 dl maitoa
suolaa

Lisäksi tarvitset:
maustepippuria
voisulaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Laita kalat uuninkestävään astiaan nahkapuolet alaspäin. Kypsennä kaloja uunissa puolen tunnin ajan. Peitä kalat foliolla ja anna niiden vetäytyä hetken verran.

Pilko pekonit silpuksi ja paista niistä pannulla murusia.

Tee kastike. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot. Kypsennä seosta hetki, älä kuitenkaan päästä sitä ruskistumaan.

Lisää maito kattilaan muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Hauduta kastiketta viitisen minuuttia. Mausta soossi suolalla.

Perkaa kalat nahattomiksi ja ruodottomiksi.

Laita lautasille kalapaloja ja peitä ne kastikkeella. Ripottele päälle maustepippuria ja pekoninmuruja, viimeistele annokset voisulalla.

25. joulukuuta 2012

Pieniä joulukaloja

Onnistuneen rucolasillin lisäksi Pirkka-lehti toimi tänä jouluna reseptilähteenä myös toiselle kalakokeilulle. Kaprissilakat maistuivat oikein kivoilta ja niitä tullaan erittäin todennäköisesti tekemään uudelleen.

Yritin kerrankin säilyttää jonkin tolkun valmistettavien ruokien määrissä, joten puolitin originaaliohjeen tykötarpeet kapriksia lukuunottamatta. Pirkka-kermaviilin korvasin partaäijällä ja loppumaan pässeen hunajan tilalla käytin ruskeaa ruokosokeria. Aina kannattaa tuunata!
Tarvitset:
300 g silakkafileitä

Marinadiin tarvitset:
3 dl vettä
½ dl etikkaa
½ rkl suolaa

Kastikkeeseen tarvitset:
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl ruskeaa ruokosokeria
50 g kapriksia
½ dl ruohosipulia
mustapippuria

Tee näin:
Irrota silakkafileistä nahkat.

Sekoita marinadin ainekset ja lisää joukkoon silakkafileet. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sekoita sokeri jogurttiin. Lisää valutetut kaprikset ja hienonnetut ruohosipulit. Mausta pippurilla.

Valuta silakkafileet ja sekoita ne kastikkeeseen. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Vinkeää vihersilliä

Sitä maailmanloppua ei sitten tullutkaan, joten tänäkin vuonna päästiin nauttimaan joulupöperöistä. Olen oikeastaan koko aikuisikäni tykännyt joulunajan syömisistä ehdottomasti eniten erilaisista kylmistä kalaruoista: silleistä, silakoista, graavatuista kaloista ja tietenkin mädistä. Lipeäkalallakin on vakiopaikkansa Kulinaarimurulan joulupöydässä, tänä vuonna tosin pikkuisen tuunattuna.

Myös silleihin ja silakoihin on kiva kokeilla uusia makuja. Tämän rucola-sipulisillin ohjeen löysin Pirkka-lehdestä. Kyseisen aviisin kotiin jaettavasta paperiversiosta tulee ruokasivujen lisäksi selattua niksit, joiden joukossa on toisinaan nauruhermoja kutkuttavia vinkkejä.

Muilta osin nuodatin alkuperäistä ohjetta kohtuullisella tarkkuudella, mutta Pirkka-konjakkisinapin sijasta käytin omatekoista sinappia. Hyvää tuli!
Tarvitset:
170 g rasvasilliä
pienen punasipulin
puskan rucolaa
2 rkl sinappia
150 g ranskankermaa
mustapippuria

Tee näin:
Huuhdo ja kuivaa sillifileet. Leikkaa fileet noin sentin siivuiksi.

Kuori sipuli ja silppua se niin pieneksi hakkelukseksi kuin pystyt.

Sauvasekoita rucola ja sinappi. Lisää joukkoon ranskankerma ja sekoita lusikalla tasaiseksi kastikkeeksi.

Lisää soossiin sillit ja sipulit. Mausta pippurilla.

Anna ässehtiä jääkaapissa yön yli.

21. joulukuuta 2012

Tikipossutykitystä

Ennen joulunalushärdellin alkamista ehdimme illastaa Kokomo Tikibar & Roomissa (Uudenmaankatu 16-20) Isolla Kirkolla piipahtamassa olleiden savolaistovereideni kanssa. En ollut aiemmin käynyt siellä, mutta olin kuullut paikasta ristiriitaisia arvioita: brunssia on mollattu ja drinkkejä kehuttu.
Hiukan kolkosti sisustettu Kokomo lienee Helsingin ainoa tikibaari ja sen ruokalistalta pitäisi löytyä viitteitä Tyynenmeren alueen ja erityisesti Havaijin keittiöön. Sapuskojen suhteen olimme siis liikkeellä melko avoimin mielin.
Kokomosta saa kolmea laatua Maui Brewing Companyn oluita, joista Coconut Porter kuulosti oikeasti eksoottiselta. Valitsin kuitenkin ruokajuomaksi pöntöllisen mukavasti humalaista Big Swell IPAa.
Alkuun otimme pari pikkuannosta per nuppi. Oma linnunmaksamousseni paahdetulla pekonilla osoittautui isoksi pettymykseksi. Pekonin rakenne oli jotenkin... outo.
Minisatsi paahdettuja possunribsejä sen sijaan oli aivan tolkuttoman hyvänmakuinen. Lihat irtosivat luista riuhtomatta ja wasabimajoneesi toimi kylkiluiden ryydittäjänä erinomaisesti. Toinen seuralaisistani nautti ribsejä pääruokakoossa ja hänkin tykkäsi niistä kovasti.
Itse söin pääruoaksi Zombie Burgerin, jonka pihvi olisi voinut olla hiukan mehevämpi. Tosin pecorino-juusto ei purilaisessa kauheasti maistunut ja kimchi oli aika pliisua. Onneksi peksua oli ymmärretty laittaa mukaan reilusti. Pienistä puutteista huolimatta kokonaisuus oli ihan OK.
Jälkkäriksi tilasin Chocolate Treen, jossa oli suklaata, kahvia, vaniljaa, appelsiinia sekä vaniljavodkaa. Juoma oli meikäläisen makuun ehkä turhan makea ja drinksun koristeena ollut Fazerin bulkkikonvehti oli vähän nolo.

Edellä kuvattu evässetti irtosi 40 eurolla eli hinnat ovat ihan kohdallaan (paitsi että liki kympin maksavat havaijilaiset bisset ovat ehkä snadisti ylihinnoiteltuja). Voisin kyllä vierailla Kokomossa toistekin ja natustella isomman lautasellisen niitä ribsejä.

15. joulukuuta 2012

Jauhopeukalo etsii paikkaansa

Leipominen ei todellakaan ole leipälajini, mutta silloin tällöin tulee silti yriteltyä jotain. Joskus onnistun kohtalaisesti ja joskus lopputulos on aivan käsittämätöntä scheibaa. Tämä kaurafocaccia on jotain siltä väliltä.

Leivonnassa vierastan ehkä eniten ainesten säntillistä mittaamista. Nykyisen vaakani pienin mittayksikkö on 20 grammaa, joten sitä pienemmät määrät on pakko arvioida lähinnä silmämääräisesti. Jos siis haluaisin pätevöityä mestarileipurina, niin täytyisi vissiin hankkia digivaaka, jolla voisi punnita tykötarpeita gramman tarkkuudella. Minä taidan kuitenkin olla suurpiirteisemmän kokkauksen ystävä.

Focacciaa rohkenin testata, koska olin kuullut monelta luotettavalta taholta, että se on pomminvarma leipä, joka onnistuu vaikka ohjetta pikkuisen tuunaisikin. Ainesten määriä voikin varmaan varioida vähän vapaammin, mutta osaa vehnäjauhoista EI olisi pitänyt korvata gluteenittomalla kauraleipäseoksella.

Vaikka käntystä tuli ihan hyvän makuista, ongelmana oli sen vähäinen kohoaminen. Se johtui konsulttini mukaan juuri tuosta käyttämästäni jauhoseoksesta, jota on vielä runsaasti jäljellä kaurahaasteen jäljiltä (kuten myös kauramaitoa ynnä lukuisia muita kauratuotteita). Seuraavan focaccia-kokeiluni teen kyllä pelkillä vehnäjauhoilla.
Taikinaan tarvitset:
25 g hiivaa
5 dl (kaura)maitoa
4 dl gluteenitonta kauraleipäseosta
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl oliiviöljyä
½ tl suolaa

Lisäksi tarvitset:
punasipulin
kalamata-oliiveja
sormisuolaa
oliiviöljyä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Lämmitä (kaura)maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva maitoon.

Lisää muut taikinan ainekset maitoon ja sekoita hyvin. Taikina saa jäädä melko löysäksi.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina pellille. Anna kohota noin puolen tunnin ajan.

Viipaloi sipuli ja halkaise oliivit. Jos käytät kivellisiä oliiveja, niin poista luonnollisesti kivet.

Levitä sipulit ja oliivit taikinan päälle. Sirottele sormisuolaa ja pirskottele oliiviöljyä sipuleiden ja oliivien kavereiksi.

Paista leipää uunissa 25 minuuttia. Anna sen jäähtyä hiukan ennen paloittelua.

13. joulukuuta 2012

Shakiran hame ja Jaggerin peruukki

Ravintolakerhomme joulukuun möötti pidettiin "iha vaa läpäl" uutuuttaan hohtavassa Hard Rock Cafe Helsingissä (Aleksanterinkatu 21). Minulle tämä HRC-vierailu oli ensimmäinen laatuaan, mutta tiedän että ketjuun voi jäädä koukkuun niinkin pahasti, että ryhtyy keräämään eri pitäjien HRC-pinssejä. Terveisiä vaan Hoo Moilaselle!
HRC:ssa oli näytillä aikamoinen arsenaali eri artistien soittopelejä. Vitriineissä roikkui myös starbojen vaatteita (kuten Cherin housut, John Lennonin hippipaita ja Shakiran hame, jonka väriin eräs kerhomme jäsen mätsäsi drinksunsa) sekä hämmentävä Mick Jagger-peruukki.
Rokkikahvilaan ei voi tehdä pöytävarausta etukäteen, joten odottelimme vapautuvaa pöytää puolisen tuntia baarin puolella. Olisi varmaan kannattanut ottaa joku Shakiran mekon värinen juomasekoitus, sillä tilaamani Tom Collins oli melko vetistä kamaa.


Ravintolaan toivat kyseenalaista tunnelmaa nonstoppina pyörivät musavideot, joiden ansiosta tunsin taantuvani takaisin 1980-luvulle. Tiukimmaksi korvamadoksi pesiytyi oheinen biisi, jonka sanat ovat vissiin syöpyneet muistiin ikuisiksi ajoiksi.
Ameriikkalaiseen tapaan ruokalistoihin oli printattu hyvin pienellä fontilla varoituksen sanoja: "Consuming raw or undercooked hamburgers, meats, poultry, seafood, shellfish or eggs may increase your risk of foodborne illness, especially if you have certain medical conditions." Että mieti nyt hei tarkkaan, haluatko sen pihvisi medium miinuksena vai läpikypsänä!
Valitsin Hickory-Smoked Pulled-Pork Sandwichin. Nyhtöpossu ja sämpylä olivat aika kuivakoita, soossi tavanomaista. Mutta leivän lisukkeina tarjoillut pavut puolestaan maistuivat himohyviltä. Myös coleslaw ja ranskalaiset olivat ihan kelvollisia. Brooklyn Brewery Lager on aina virkistävää juotavaa.
Jälkiruoaksi tilaamani pieni (!) annos mansikkajäätelöä ja kinuskikastiketta oli aivan mielipuolisen imelää, että sen lusikoituani huuleni eivät meinanneet irrota toisistaan. Gnaah! Pullanatsi-Aleksi nillitti juustokakustaan, joten häneltä ei loppujen lopuksi veloitettu siitä mitään. Reilu meininki.
Varsinkin Ilo, tuo pieni ja likainen seikkailukilpikonna viihtyi kuppilassa, koska hän sai skulata skebaa ja jorata käärmeennahkakuvioidulla pöydällä. Rok.

Hard Rock Cafe Helsinkiä on parjattu kalliiksi ja sen palvelua hitaaksi, mutta itse en väittämiä täysin allekirjoittaisi. Se tuntuu hassulta, että Sysi-Suomessa sijaitsevassa soittoruokalassa henkilökunta vääntää lontoota. Joka tapauksessa HRC:n camp-lukemat menevät yhteentoista.

Alkupaukku, ruoka, pari olutta ja jälkkäri maksoivat yhteensä 48 euroa, mielestäni ei mitenkään kohtuutonta. Seuraavalla kerralla (jos sellaista tulee) täytyy päästä John Lennon-looshiin ja kokeilla Pulp Fictionista tuttua burgerin ja pirtelön yhdistelmää.

Paistista pastakastikkeeksi

Vaikka karjalanpaisti on superherkkuruokaa, ei sitäkään pysty määräänsä enempää syömään. Rajat ne olivat Neuvostoliitollakin.

Mitä siis tehdä, kun paisti (tai kohta kinkku) ei lopu millään? Siitä voi tietenkin tuunata karjalanpaistipastaa. Samaan soossiin saa kätsysti kipattua myös kermapurkin pohjalle jääneen tilkan, ruohosipulipuskan viimeiset versot sekä hiukan kuivahtaneen juustogöntsän.

Liha voi olla mitä vaan ylijäämäkamaa. Kerman tilalla voit käyttää tuorejuustorasian viimeisiä nokareita, miksei myös kastikkeen tai sosekeiton jämiä. Ruohosipulin voit korvata millä tahansa yrtillä. Parmesanin paikalle kelpaa melkein juusto kuin juusto, kunhan se vaan on hyvää ja kovaa. Sapuskan muuntelumahdollisuudet ovat siis äärettömät!

Karjalanpaistipastasta tuli oikein mukavan makuista. Ohjeen mukaisesta satsista riitti vatsantäytettä kahdelle nälkäiselle siistin sisätyön tekijälle.
Tarvitset:
3 dl karjalanpaistin (tai muiden lihojen) jämiä
½ dl kermaa
½ dl vettä
ruohosipulia
3 dl keitettyä pastaa
parmesania
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Poista lihoista luut ja nouki pois maustepippurit.

Laita lihat kattilaan ja lisää kerma sekä vesi. Anna nesteiden kiehua kasaan ja lisää mukaan silputtua ruohosipulia.

Sekoita lihamuhennos keitetyn pastan joukkoon. Raasta joukkoon parmesania ja mausta suolalla sekä pippurilla.
Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

9. joulukuuta 2012

Talvinen arpajaisvoittoretki

Olin onnettaren suosikki, kun viime helmikuun ruokahaasteen yhteydessä arvottiin satasen ravintolalahjakortti. Kisa oli minulle menestys siinäkin mielessä, että voitin haasteen Elviksen sydänkohtausvoileivällä. I'm just a hunk, a hunk of burning love!

Lahjakorttikohde oli Haikon Kartano (Haikkoontie 114, Porvoo), josta minulla ei ollut aikaisempia omia kokemuksia ja paikasta eri tahoilta kuulemani arviot olivat melko ristiriitaisia. Niistä huolimatta hyppäsimme Soppa-Hannan kanssa rohkeasti bussiin ja retkeilimme Porvooseen pitkälle lounaalle viime viikonloppuna.
Lahjakortin saatteena sain aikoinaan toimitusjohtaja Veikko Vuoriston nimikoidun ja käsin allekirjoitetun kortin, joten aavistelin muidenkin puitteiden edustavan vastaavaa old school-meininkiä. Ilokseni en ollut väärässä, sillä vierailumme Haikossa oli kaikin puolin ihana aikamatka menneeseen maailmaan, jossa tarjoilijoilla on mustat hameet sekä valkoiset puserot ja isommille seurueille sapuskat tarjoillaan vadeilta.
Keltainen Salonki oli nätti kuin karamelli. Siellä kelpasi kippailla kynttilänvalossa Castillo Pereladan Cava Brut Reservaa ja glögiä.
Kuplajuoma passasi oikein kivasti kaveriksi metsäsienikeitolle, jonka saimme keittiön tervehdyksenä Chef de Cuisine Jari Uotilan espressokupin tassille sopivan kortin kera. Pöytään kannettiin myös leipäkori, mutta voi unohtui vissiin kylmiöön.
Viehkoja pikku yksityiskohtia löytyi koko ajan lisää, kuten Haikko-logolliset vesipullot. Rakastan tällaisia nyansseja!
Alkupaloiksi valitsimme molemmat riista-crème brûléet hillottuilla kantarelleilla ja sipuleilla. Crème brûléessa juusto-munamassan joukkoon oli kätketty lihahippusia ja sen pintaan sulatettu kuori oli niin ikään juustoinen. Kokonaisuus maistui mahtavalta! Esterhàzyn Pinot Noir Classic 2010 toimi ruokajuomana oivallisesti.
Pääruoissakin etenimme samoilla linjoilla ja tilasimme kuhaa Mannerheimin tapaan. Sienisoossi oli vannikkeen (love that word!) muotoon pursotetun perunamuussin sisällä ja sitä olisi voinut olla enemmänkin. Kuhan kypsyys oli oikein onnistunut ja piparjuurta oli uskallettu laittaa voinappiin kerrankin tarpeeksi. Sienistä, purjosta ja porkkanoista valmistettu lisuke oli hämmentävän herkullista.

Roger Champault'n kertakaikkiaan taivaallinen Les Pierris Sancerre 2011 oli mitä parhain seuralainen kuhalle. Tosin olisin voinut siemailla sitä ihan ilman ruokaakin useamman lasillisen. Hieno viini!
Jälkkäriksi söin lakkapannacottaa, jolle Eiswein Blaufränkisch 2008 oli nappivalinta. Hanna natusteli suklaakakkua mustaherukkasorbetilla ja tykkäsi.

Sadan euron lahjakortti ei ihan riittänyt kattamaan kaikkia syömiä ja juomia, vaan omasta pussista piti laskunmaksun aikaan kaivaa vielä muutama kymppi. Eipä se haitannut, sillä ruoka ja viinit olivat ensiluokkaisia. Pienenä miinuksena on mainittava, että alku- ja pääruokien juomat aiottiin ensin kaataa samanaikaisesti, mutta moka paikattiin tyylikkäästi.
Vierailu Haikossa oli positiivinen elämys, mutta sinne olisi tuskin tullut eksyttyä ilman arpajaisvoittolahjakorttia, joten kauniit kiitokset Herkkusuun lautasella-blogille tästä kokemuksesta! Seuraavan kerran Haikossa voisi vierailla hiukan vähälumisempana vuodenaikana, jolloin terassille pääsisi leikkimään kartanonrouvaa.

Bourdainin munat

Otsikointi onnahtelee jälleen, mutta "Bourdainin kokkeli" olisi ollut poliittisesti aivan yhtä epäkorrekti, kun muistaa tyypin päihdemenneisyyden. Siksi munat.

Jos joku miettii, että kenen munista nyt puhutaan, niin kyse on Anthony Bourdainin munista. Bongasin tämän ohjeen The Layoverin Los Angeles-jaksosta. Bourdainin ohjelmia katsellessa tulee aina tolkuton matkakuume ja nälkä. Lisäksi sitä huomaa tarvitsevansa mitä oudoimpia asioita, kuten esimerkiksi ankkapuristimen.

Mutta takaisin pekonikokkeliin, joka on ihan huippuhyvää. Käyttämäni pekoni oli kylmäsavustettua tavaraa (loistava keksintö muuten), josta irtoaa naftimmin rasvaa kuin tavallisesta pekonista. Jos siis käytät normipeksua, voita ei todennäköisesti tarvitse lisätä.

Oheisen reseptin mukaisista tykötarpeista valmistuu erittäin tuhti aamiainen yhdelle. Juomasuosituksina iso kipollinen mustaa kahvia ja lasillinen jääkylmää appelsiini-veriappelsiinimehua.
Tarvitset:
4 siivua (kylmäsavu)pekonia
(nokareen voita)
kourallisen silputtua ruohosipulia
2 munaa
suolaa
mustapippuria
1 rkl smetanaa

Tee näin:
Viipaloi peksut ja paista ne pannulla rapeiksi.

Lisää pannulle (nokare voita ja) silputut ruohosipulit. Sekoita.

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki.

Kaada munat pannulle, sekoita hyvin ja nollaa levyn lämpö.

Hyydytä munat jälkihöngällä massaa koko ajan sekoittaen.

Kun munat ovat juuri ja juuri hyytyneet, sekoita joukkoon suola, pippuri ja smetana.

Kumoa kokkeli lautaselle ja koristele se ruohosipulisilpulla. Syö.

6. joulukuuta 2012

Karjala takaisin!

Karjala takaisin vaikka paisti kerrallaan, vai miten se sanonta nyt menikään?

Tästä isin ohjeella tehdystä karjalanpaistista olen blogahtanut aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti (tai tässä tapauksessa ehkä isä). Parhaan tuloksen saat käyttämällä luisia lihanpaloja, joissa on myös rasvaa mukana. Niistä tulee ruokaan makua eri tavalla kuin suojakaasuun pakatuista valjuista "karjalanpaistilihoista", jotka suosittelen lämpimästi jättämään markettien laareihin.
Ehkä kaikkein tärkeintä karjanlanpaistin valmistuksessa on pitää nesteen määrä niin pienenä kuin mahdollista eli ne reseptit, joissa lihat kehoitetaan peittämään vedellä, kannattaa unohtaa. Oikeasti. Paistista tulee noin miljoona kertaa maukkaampaa, kun et keitä lihoja vaan annat niiden muhia omissa liemissään.
Karjalanpaisti sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Nautiskelimme tätä maailman parasta paistia tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi Soppa-Hannan kanssa. Lihojen kaverina tarjoilin voilla ja suolalla maustettua lanttumuhjua. Täydellinen yhdistelmä!

Jälkkäriksi vetäisimme elämää suuremmat kuppikakut, joita en todellakaan leiponut itse vaan Niia's Cupcakes teki ne puolestani. Leivonnaiset olivat supermakeita, mutta kuorrute oli samalla jännän kepeää.
Karjalanpaistiin tarvitset:
1,5 kg possun luista lapaa
1,3 kg naudan luista lapaa
voita
sipulin
25 maustepippuria
suolaa
1 dl vettä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 150-asteiseksi.

Leikkaa huoneenlämpöiset lihat melko isoiksi kuutioiksi. Ruskista lihapalat pienissä erissä pannulla. Possusta irtoaa mukavasti rasvaa, mutta nautaa varten pannulle voi vuolaista nokareen voita.

Laita kannelliseen valurautapataan kerroksittain ruskistettuja lihoja, sipuliviipaleita, maustepippureita ja suolaa.

Lisää vesi pannulle. Kiehauta vesi ja kaada se pannulta pataan.

Laita pataan kansi päällä ja kypsennä karjalanpaistia uunissa 4-5 tunnin ajan.

5. joulukuuta 2012

Rule, Britannia!

Taannoisesta Britannian hovin vauvauutisesta kuultuani intouduin kokkaamaan juustoleipien ehdotonta kuningasta nimeltä Welsh rarebit. Ilosanoma Cambridgen herttuattaren tiineydestä liikutti minua, koska olen intohimoinen kaappirojalisti. Paitsi että en taida niin kauhean syvällä siellä komerossa lymytä.
Olen tehnyt mahtileipää jo muutamaan otteeseen joku aika sitten The Guardianista löytämäni ohjeen mukaan, enkä enää muihin resepteihin kajoa. Tämän parempaa ei vain yksinkertaisesti ole.

Varsin hassunnimiseen lämppäriin tulee ihanan paljon englantilaista cheddaria. Mitä kypsempää, sitä parempaa. Lisäksi sinappijauhe, Worcestershire-soossi sekä stout antavat kuorrutteelle aivan mahtavaa makua.

Oluena käytin tällä kertaa skotlantilaista Belhaven McCallum's Stoutia. Koska stoutia kului juustokastikkeeseen vain liraus, hyödynsin loppupullon ruokajuomana. Hienosti toimi siinäkin roolissa!
Tarvitset:
1 tl sinappijauhetta
3 rkl stoutia
30 g voita
1 tl Worcestershire-kastiketta
150 g englantilaista cheddaria
2 keltuaista
2 viipaletta maalaisleipää

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 250-asteiseksi.

Sekoita sinappijauhe ja olut kattilassa. Lisää joukkoon voi ja W-soossi. Lämmitä, kunnes voi on sulanut.

Lisää kattilaan raastettu juusto. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Paahda leipäviipaleita uunin ritilällä viitisen minuuttia.

Lisää hiukan jäähtyneeseen juustokastikkeeseen keltuaiset hyvin sekoittaen.

Ota leivät uunista ja laita ne leivinpaperoideulle pellille. Lusikoi juustoseosta leipien päälle.

Kypsennä leipiä uunissa kunnes juusto alkaa kuplia ja saada hiukan väriä. Tarjoa heti.

3. joulukuuta 2012

No onkos tullut Meksiko nyt talven keskelle!

Saatiin sitten tänne Helsinkiinkin kertalaakista kunnon talvi! Viime torstaina alkanutta myräkkää olisi todennäköisesti tullut seurattua kotona verhojen raosta, ellei minulla ja parilla kafrulla olisi ollut pöytävarausta Patronaan (Annankatu 20).
Jo aiemmin oivallisiksi todettujen herkkujen ääreen lumituiskua oli oikein kiva paeta. Molemmat seuralaisistani olivat Patronassa ensimmäistä kertaa, mutta menettivät paikalle sydämensä ensi-imaisulla mahtavasta Margaritasta - tosin disclaimerina vielä todettakoon, että kumpikaan daameista ei ole erityisen perso alkkohoolille.
Otin alkuun annoksen nimeltä queso fundido con hongos, joka on aikamoinen jötkäle sulatettua juustoa sekä paistettuja sieniä. Jär-kyt-tä-vän hyvää.
Sulaa sienijuustoa syötiin pikkuruisiin vehnätortilloihin kiedottuna sekä pico de gallolla ja chilisoossilla maustettuna. Syömäseuralaiset natustelivat guacamolea rapsakoilla tortilla chipseillä sekä cevicheä onnelliset hymyt huulillaan (paitsi että toisen toverin hymy hyytyi hetkeksi, kun hän erehtyi nauttimaan palan habaneroa).
Pääruoaksi tilasin tacos de birria con su sonsome eli kipakassa tomaattikastikkeessa pitkään kokattua lampaanlihaa lettusilla sekä jumalaista lammaslientä. Ihan parasta talviruokaa! Myös vieruskaveri päätyi lammassapuskaan, vastapäätä herkuteltiin kana-enchiladoilla suklaakastikkeessa (ja hillittiin hienosti akuutisti iskenyttä halua hieroa omaa naamaa nätisti koristeltuun pöperöön).
Ähky uhkasi iskeä paljon ennen eväiden loppumista, joten päädyimme hörppäämään välisnapsit. Pumpulinpehmeän ja jälkimaultaan hedelmäisen tequilan pullo oli upean värinen, ja jalo juoma avitti meitä syömään lautasemme tyhjiksi.

Varsinaisia jälkkäreitä emme kyenneet ajattelemaankaan, mutta aatoksissa siinsivät jotkut kivat drinksut. Jäimme kuitenkin niitä vaille, sillä Patronan anniskeluoikeudet ovat voimassa vain iltakymmeneen. Täysin älytöntä!

Ruoat ja juomat maksoivat yhteensä 54 euroa, mikä on mielestäni erittäin kohtuullista suhteessa tarjoomusten laatuun. Kun nuo käsittämättömät anniskeluajat saataisiin vielä kuntoon, niin yksilöiden ei tarvitsisi taapertaa jälkiruokajuomille nurkan taakse Coronaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...