Matkapullossa oli kyssäkaali-omenamehua. |
Ravintola C:n viinivastaava Christina Suominen suoriutui hienosti myös bussiemännän hommista vajaan puolen tunnin pituisella matkalla Tampereelta Kangasalan Raikkuun. Saimme kuulla, että Rekola on Suomen vanhimpia biodynaamista viljelyä harjoittavia tiloja, siellä on toimittu Rudolf Steinerin oppien mukaan jo 1970-luvun alusta lähtien.
Biodynaaminen viljelyn perustana on luonnonvarojen kestävä käyttö. Maaperän hedelmällisyyttä pidetään yllä muiden muassa kompostoinnin, viherlannoituksen ja vuoroviljelyn avulla. Varsin järkeenkäypää näin maallikon mielestä.
Tilalle päästyämme saimme esimakua illan sapuskoista. Juustokeksi, jonka päällä oli kyntelillä maustettua rahkaa, maistui lupaavalta.
Henri Murto ja biodynaaminen jedimiekka. |
Rekola pop upin varsinainen ravintola oli rakennettu vanhaan navettaan...
...jonne oli myös koottu näytille tykötarpeita, joista illan aikana päästäisiin nauttimaan. Rekola pop upin menu ei siis ollut tiedossa etukäteen, vaan jokaisen illan 15-20 ruokalajia muodostuivat sen perusteella, mitä keittiömestari Ilkka Isotalo kulloinkin saatavilla olevista aineksista keksi valmistaa. Jännän äärellä oli asiakkaiden lisäksi siis myös keittiön väki.
Navetan salissa oli 28 asiakaspaikkaa per kattaus ja kaikki viisi kattausta varattiin loppuun suhteellisen sukkelasti.
Ruokailuvälineet Rekola pop upin navettaan oli roudattu Tampereelta ja koska keittiön fasiliteetit olivat alkeellisehkot, niin meidän toivottiin käyttävän samoja aterimia läpi aterian. Astiat, lasit ja aterimet kuljetettiin illan päätteeksi pestäviksi ravintola C:hen ja seuraavana päivänä takaisin ja sama rumba uudelleen.
Viinilistalla oli runsas valikoima alkuviinejä, joista moni oli valmistettu biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä. Valitsin aloitusjuomaksi Charles Dufour Bulles de Comptoir #5 NV -shampanjaa.
Amuseparaatin aloitti kokoelma pikkuherkkuja. Sokerisuolattu naudanliha sekä sipulin varsista tehdyllä pyreellä, kesäkurpitsalla ja ketunleivillä täytetyt pienet punasipulit olivat oikein hyviä, mutta minttumajoneesia ja sokeriherneitä sisältäneet piiraspalat olivat aivan taivaallisia.Tykkäsin kovasti myös punamangoldinvarsien, tarhakäenkaalin ja mustaherukoiden kanssa tarjoillusta punajuuresta.
Tomaatista, kurkusta, salaatista ja basilikaöljystä koottu annos oli simppeli ja raikas.
Hurmaavan makuinen valkojuurigazpacho oli maustettu fenkolilla, valkosipuliöljyllä sekä kruunutillin kukinnoilla.
Grillissä paistetun ja hapanjuureen leivotun leivän kaveriksi saimme voita Heikkilän tilalta ja kekomuurahaisia lähimetsästä. Suomalaiset muurahaiset maistuivat samalla tavalla happaman sitruksisille kuin aiemmin maistamani tanskalaisetkin muurahaiset.
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji koostui salvian ja rukiin kanssa kypsennetystä porkkanasta, jonka intensiivistä makua komppasivat saksankirveli, siankärsämö sekä sokerin kanssa paahdetut vehnämurut. Ja sieväkin se oli kuin sika pienenä.
"...vihaan tyyntä myrskyn edellä, kun tapahtuu on helpompi hengittää..." |
Haudutetun kuhan kanssa söimme hullunhyvää savulahnamureketta sekä purjoa ja kesäkaalia, mustaa retiisiä, kurkkuvaahtoa ja keltasinapin kukkia.
Seuraavaksi pöytiin kannettiin eri tavoin työstettyjä kantarelleja salottisipulin sekä pujoöljyn kanssa. Grillatut kantarellit olivat maukkaista, mutta vielä enemmän tykästyin mustaherukanlehtiliemessä marinoituihin söpöläisiin.
Shampanjasta siirryin toiseen ranskalaisviiniin, ja Zind-Humbrechtin mineraalinen Riesling Roche Volcanique 2014 osoittautui sen verran suunmukaiseksi, että lirpin sitä toisenkin lasillisen.
Limousine-ragu ja suolakuoressa kypsennetyn lantun palaset oli piilotettu lantun sokeroiduista varsista ja lehdistä leikattuihin suikaleisiin, joiden päälle oli pirskoteltu selleriöljyä.
Illan juusto oli Mouhijärven Vilhoa, joka oli pimpattu poltetusta kaalista valmistetulla liemellä, jossa juusto oli pötkötellyt kahdeksan kuukauden ajan. Juuston lisukkeina oli ohuita hapatetusta nauriista siivutettuja lastuja sekä kaurakeksicrumblea.
Catherine Bernardin Le Carignan 2015 jatkoi hyväksi havaittua ranskalaista viinilinjaa, ja toimi loistavasti ragun kyytipoikana.
Jälkkärikimaran aloittivat kukkien terälehdillä koristellut vihreät ja punaiset mansikat, jotka köllöttelivät kamomillasaunioliemessä anisiisoppiöljyllä ryyditettyinä.
Toisena jälkiruokana oli Ilkka Isotalon pidemmän tuotekehittelyn tuloksena syntynyttä paahdetuista puikulapotuista tehtyä jäätelöä. joka tarjoiltiin edellisenä päivänä lingotun hunajan sekä paahdetun vehnän kanssa. Kyllä, perunajäätelöä. Hullunhyvää!
Pottujäätelöni pääsi myös Aamulehden kuva-arkistoihin, kun pöytäkaverinani ollut kyseisen aviisin kuvaaja ikuisti annoksen. Aamulehdessä oli myös juttu Rekola pop upin ensimmäisestä illasta.
Jälkkäriviiniksi valikoitui niin ikään ranskalainen Camin Larreydan Au Capceu 2015 ja voi kuinka kauniisti se sopikaan perunajäätelön pariksi.
Kahvin kanssa saimme vielä lusikalliset kantarellikinuskia mustikoilla ja orvokilla. Itse otin kahvin kylkeen vielä moukullisen tammijallua.
"One done, four to go" |
Iso kiitos ja syvä niiaus sekä C:n että Rekolan porukoille ikimuistoisesta illasta. Ensi vuonna uudestaan?