Burgerit kyytöstä

Vaan ei kyytön lihasta. Tähän herkkuruokaan paistellaan kyytönmaidosta tehtyjä juustopihvejä, jotka ovat niin hyviä ettei meinaa todeksi uskoa. 

Bongasin juustopihvit ensi kertaa viimevuotisesta Herkkujen Suomi-tapahtumasta, jolloin myös maistoin niistä valmistettua hampurilaista ja ostin pari pihviä mukaankin. Tämän vuoden Herkkujen Suomessa kävin jälleen juustopihviostoksilla, koska en ole onnistunut tapahtumien välillä niitä mistään löytämään. Jos joku tietää mahtipihvien myyntipaikkoja Helsingissä tai inttervepissä, niin saa paljastaa.

Kehittelin evääseen sen verran räyhäkkäät lisukkeet, että kyyttöjuustopurilaisten osaset muodostivat kokonaisuuden, joka oli paljon enemmän kuin osiensa summa. Valkosipuliset vissykurkkuviipaleet olivat tässä sapuskassa se piste iin päällä.

Ohjeen mukaisista aineksista syntyvät hampparit kahdelle syömärille. Kyytipojaksi passaa olut.

Tarvitset:
2 sämpylää (minulla Stockan Herkusta ostettuja, saa tehdä itsekin)
2 kyyttöjuustopihviä
voita
4 rkl majoneesia
2 rkl tilliä
suolaa
mustapippuria
2 rkl paahdettua sipulia
(pari tippaa savuaromia)
salaattia
etikkakurkkuviipaleita

Tee näin:
Lämmitä uuni 100-asteiseksi ja laita halkaistut sämpylät uuniin lämpenemään.

Sulata nokare voita pannulla ja paista pihvit molemmilta puoliltaan kauniin värisiksi.

Laita puolet majoneesista kippoon ja sekoita joukkoon silputtu tilli. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita loput majoneesista toiseen kippoon ja sekoita joukkoon paahdetut sipulit (sekä savuaromi).

Kokoa hampparit laittamalla alemmille sämpylänpuolikkaille tillimajoneesia, salaattia, juustopihvit, sipulimajoneesia ja kurkkuviipaleita. Laita kannet päälle ja yritä syödä sotkematta.

Taustamusaksi sopii erinomaisesti vaikkapa tämä hilpeä ralli:

Joka keitetyn paistaa...

...ja paistaa vielä toisenkin kerran ja laittaa takaisin keitinliemeen muiden tilpehöörien kanssa, saa tolkuttoman hyvää ramenia. Kokkasin tätä Japanissa suosittua soppaa viime viikolla, kun olo tuntui vähän tukkoiselta. 

Muhevan possuramenin liemeen laitoin kaikenlaista röörejä aukovaa kamaa, kuten chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Näillä tropeilla sain orastavan flunssan manattua matkoihinsa. Makumaailmaltaan ramenista tuli melko kiinalaista. Which was nice.

Ramenin tyylivariaatioita löytyy runsaasti. Hyvä liemi on kuitenkin kaiken perusta ja parhaan tuloksen saa keittelemällä mahtilientä luisista lihanpaloista. Tällä kertaa muhittelin kuitenkin luutonta luomupossunkylkeä, josta keittopohjaan irtosi mukavasti maukasta rasvaa.

Käyttämäni nuudelit olivat ihan perus-vehnänuudeleita, kun fancympiä nudikoita ei sattunut jemmassa olemaan. Ramen-puristit tuskin laittavat soppakulhoon mukaan korianteria, mutta minä laitoin. Ja tuli muuten niin maan perusteellisen herkullista.

Tätä soppaa on sitten lupa ryystää metelin kanssa suoraan kiposta. Nuudeleita ja isompia sattumia voi avitella puikoilla kohti tuulensuojaa. Voi tätä syödä lusikallakin, sapuska ei siitä pilalle mene.

Liemeen tarvitset:
pienen sipulin
3 valkosipulinkynttä
parin sentin pätkän inkivääriä
2 linnunsilmächiliä
2 l vettä
2 rkl misotahnaa
tähtianiksen
1 rkl viisimaustetta
600 g luutonta possunkylkeä

Lisäksi tarvitset:
munan per ruokailija
soijaa
2 vehnänuudelilaattaa
kevätsipulia
tuoretta korianteria
srirachaa

Tee näin:
Kuori sipuli, valkosipulit ja inkivääri. Paloittele ne muutamaan osaan. Chiliä ei tarvitse paloitella. Laita liemiainekset kattilaan lukuunottamatta possua.

Kiehauta liemi ja lisää mukaan possu. Anna liemen muhia miedolla lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan.

Nouki possu liemestä ja kypsennä sitä 30-40 minuuttia 180-asteisessa uunissa. Kääri kypsä liha folioon ässehtimään vartiksi.

Keitä munat puolikoviksi.

Viipaloi levännyt liha ja paista viipaleet rapeiksi pannulla.

Siivilöi keitinliemi ja säädä sen suolaisuus sopivaksi soijalla. Kiehauta siivilöity liemi ja lisää sinne nuudelit. Kypsennä nuudeleita parin minuutin ajan.

Kokoa annos kulhoihin laittamalla pohjalle nuudeleita ja lientä. Asettele niiden päälle viipaloidut munat ja rapeat lihapalat sekä reilusti silputtua kevätsipulia ja korianteria. Kukin ruokailija voi viimeistellä annoksensa itselleen sopivalla töräyksellä srirachaa.

Tohotettua tyrniä

Heräteostin rasian tyrnejä ilman mitään suunnitelmia niiden hyödyntämisestä. Loota nakotti aikansa keittiössä ja siitä tuli ohikulkiessa nappaistua marja-pari vähän niin kuin vitamiinipillereiksi.

Sitten piti keksiä jotain jälkkäriä paprikarisotolle. Aikani pähkäiltyä päätin valmistaa ruokavieraille tyrnillä maustetut crème brûléet.

Varioin tyrnibrûléet loistavassa munakeittokirjassa olevaa paahtovanukasohjetta mukaillen korvaamalla reseptin pistaasitahnan tyrnisoseella. Periaatteessa ideani oli oikein hyvä, mutta käytännössä tyrnit olisi ehkä kannattanut laittaa vanukasmassaan jossain toisessa muodossa, vaikkapa mehuna. Tai sitten sosetta olisi pitänyt holvata mukaan pikkuisen vähemmän.

Muna kädessä (no oli pakko).

Soseen holtiton käyttö vaikutti vanukkaiden rakenteeseen tehden niistä kummallisen jauhoisia. Maku oli onneksi ihan siedettävä ja emäimelä tyrnilikööri avitti brûléiden lusikoimista tuulensuojiin.

Tyrnisoseeseen tarvitset:

3 dl tyrnimarjoja
½ dl sokeria
½ dl vettä

Lisäksi tarvitset:
2½ dl maitoa
2½ dl kermaa
75 g sokeria
5 munankeltuaista
ruskeaa ruokokidesokeria

Tee näin:
Valmista ensin tyrnisose. Keitä marjoja, sokeria ja vettä kunnes nesteet ovat lähes haihtuneet. Paseeraa seos siivilän läpi niin että kivet jäävät siivilään.

Laita uuni kuumenemaan 120-asteiseksi.

Kuumenna hitaasti maito, kerma, 50 g sokeria sekä noin puolet tyrnisoseesta (itse laitoin kaiken ja se oli liikaa) kattilassa kiehuvaksi.

Vatkaa loput sokerit keltuaisten kanssa kevyeksi vaahdoksi.

Heti kun maitoseos kiehahtaa, kaada se muna-sokerivaahdon joukkoon pienissä erissä koko ajan sekoittaen.

Kaada seos neljään uunivuokaan (halkaisija 15 cm) ja nosta ne uunipellille.

Kypsennä vanukkaita uunissa puolen tunnin ajan tai kunnes ne ovat hyytyneet. Anna vanukkaiden jäähtyä kunnolla.

Ripottele juuri ennen tarjoilua vanukkaiden pinnalle reipas kerros ruokokidesokeria ja tohota sokeri rapsakaksi. Tarjoa heti.

Paahteinen makupari luomuviinille

Viime aikoina blogin sähköpostilootaan on tipahdellut useita reseptikilpailukutsuja. Kaikkiin en valitettavasti ehdi osallistumaan, koska vapaa-aikani on tänä syksynä kroonisesti kortilla ja marraskuullekin pukkaa kesälomareissua Australiaan. 

Matkan ennakkofiilistelyjen nimissä päätin lähteä mukaan kisaan, jonka ideana oli kehitellä kasvisruoka, joka sopisi yhteen Jacob’s Creek Earth.Vine.Grape Organic Chardonnay-luomuviinin kanssa. Kuvissa vilkkuva pänikkä ja siitä ruokaan loroteltu viini on siis saatu lahjaksi kilpailun järjestäjältä, muut tykötarpeet on ostettu omilla rahoilla.

Viinin rypälelaji kuitenkin hiukan huolestutti, sillä luulin juoneeni Chardonnay-kiintiöni täyteen reilut kymmenen vuotta sitten (no Chablis'ta ei lasketa). Tämä viini onnistui yllättämään positiivisesti, sillä sen kohtalaisen hapokkaan ja kirpsakan ensipuraisun jälkimaussa tammikypsytys tuntui mukavasti.

Tartuin kiinni tammiseen jälkimakuun ja paritin sille loppukesän mehevillä paprikoilla maustetun risoton. Ripsuttelin paahdettuun paprikarisottoon myös hiukan sitä lempeämpää savupaprikajauhetta, joka syvensi paahdetuista paprikoista surratun soseen makua juuri sopivasti.  

Risotto täyttää kasvisruokakriteerin, mutta vegaaneille se ei passaa, koska siinä on voita ja juustoa. Voin voi toki korvata oliiviöljyllä, mutta parmesania ei voi korvata millään. Siis minun mielestäni.

Syötin risottoa ja juotin kisaviiniä myös kahden ruokabloggaajaleidin muodostamalle testiryhmälle.  Hannan sopan Hanna määritteli sapuskan "umamiseksi" ja santsasi sitä niin monta kertaa, että sekosin laskuissa. Soul Kitchenin Anna puolestaan meni risotosta sen verran sekaisin, ettei ollut kykenevä kuvailemaan sen makua termiparia "hirveen hyvää" laveammin. Molempien daamien mielestä risotto sopi viinin kaveriksi oivallisesti.

Tarvitset:

3 punaista paprikaa
2 salottisipulia
50 g voita
2 tl savupaprikajauhetta
4 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
1½ l kasvislientä
parmesania
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Paahda paprikat mustiksi 200-asteisessa uunissa. Laita paahtuneet paprikat pussiin jäähtymään. Kuori jäähtyneet paprikat ja sauvasekoita paprikafileet muhjuksi.

Silppua sipulit.

Sulata voi kattilassa ja mausta se savupaprikajauheella.

Freesaa sipuleita voissa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon riisit ja hämmennä, kunnes riisit muuttuvat läpikuultaviksi.

Kaada joukkoon valkoviini ja anna sen pöhistä haihduksiin.

Lisää kattilaan kasvislientä pienissä erissä koko ajan riisejä sekoittaen.

Kun riisit ovat lähes kypsiä, lisää joukkoon paprikasose. Sekoita hyvin.

Lisää kattilaan parin desin verran raastettua parmesania. Mausta risotto suolalla ja pippurilla. Valmiin risoton tulisi olla koostumukseltaan kuin kermaista, löysää puuroa ja riisien tuisi olla kypsiä, mutta napakoita.

Raasta yksittäisten annosten päälle vielä hieman parmesania.

Retroruokien kantaäiti

1970-luvulle sijoittuneen varhaislapsuuteni ruokamuistojen kärkisijoilla sinnittelevät makkarakupit. Muistaakseni meillä ei niitä edes kovin usein syöty, mutta jostain syystä ne ovat jääneet mieleeni kummittelemaan. Ja nimenomaan pakasteherneillä täytettyinä! Olen varmaankin nähnyt kuvan sellaisista keittokirjassa, ruokakorteissa tai lehdessä, ja se on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Tuulestatemmattua-blogissa tarinoitiin joku vuosi sitten lapsuuden ruokamuistoista sekä blogissa järjestetyn makkarakuppikyselyn tuloksista, joiden perusteella tämän retroherkun ystävät ovat voittopuolisesti yli nelikymppisiä. Itse en tuolloin ollut vielä neljänkympin rajapyykkiä ylittänyt, mutta makkarakupit ovat minulle tuttu juttu. No, ehkäpä synnyin suoraan vanhaksi (enkä kasva milloinkaan aikuiseksi)?

Näinä päivinä makkarakuppitykötarpeiden löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kaikki jauhoiset tankomakkarat sullotaan nykyisin luonnonsuolen sijasta muovikuoriin. Muovikuoriset siipaleet eivät sovellu paistettaviksi ja ilman kuorta makkara ei suostu kuppiutumaan.

Mutta vielä on makkarakuppifaneilla toivoa, sillä suolimakkaraa valmistavat edelleen ainakin Lihatukku Veijo Votkin sekä Pajuniemi. Pajuniemen kyrsä on kaiken lisäksi luomua. Tähän koe-erään käytin Votkinin berliininmakkaraa ja kupit maistuivat ihan samalta kuin muinaisella 1970-luvulla.

Makkarakuppeihin tarvitset:
berliininmakkaraa
pakasteherneitä

Tee näin:
Leikkaa berliininmakkarasta noin sentin levyisiä siivuja yksi per syöjä. Älä poista kuorta, sillä ilman sitä kuppiefektiä ei synny.

Paista makkarasiivuja pannulla vain toiselta puolelta, kunnes ne kipristyvät kupeiksi.

Säikäytä pakasteherneitä parinkymmenen sekunnin ajan kiehuvassa vedessä (voit myös laittaa jäiset herneet siivilään ja dipata sitä kattilassa, jossa muussiperunat keittyvät, niin ei tule ylimääräistä kattilatiskiä).

Täytä makkarakupit herneillä ja tarjoa ne perunamuussin kanssa.

Sorsanprässäyshommia

Kun näin ankkaprässin ensi kertaa Anthony Bourdainin reissuohjelmassa, vehje alkoi kiehtoa minua luvattoman paljon. Halusin kiihkeästi omistaa sellaisen, vaikka tiesin, että en tulisi tekemään muuta kuin pyyhkimään siitä pölyjä. Kun kuulin ravintola Savoyn (Eteläesplanadi 14) tomuttaneen hämähäkinseitit omasta prässistään, raivasimme kafruni kanssa kalentereistamme sopivan illan lintumenun nauttimiselle.

Alkuperäinen prässiruoka tehdään ankasta ja se on kehitelty pariisilaisessa La Tour d'Argent-ravintolassa. Savoyssa sen sijaan tullaan syksyn aikana prässäämään ainakin patasorsaa, riekkoa sekä muita riistalintuja.

Itse vempele oli vaikuttava ilmestys, kuin suoraan Metropolis-klassikkoscifirainasta keskuuteemme pudonnut esine. Syömäseuralaiselle siitä tulivat mieleen myös Doctor Whon puitteet, omasta mielestäni härpäke muistutti aika lailla R2-D2:ta. Mutta hieno se oli.

Liki pari viikkoa sitten suoritetusta vierailusta on jo kulunut tarpeeksi aikaa, joten ihan kaikkia syötyjä nyansseja en kyllä enää muista. Todettakoon siis, että keittiöstä meitä tervehdittiin suupalalla, joka oli kalaa. Nuff said.

Sen sijaan alkuruoka jäi vahvasti makumuistiin. Lohta, fenkolia, omenaa ja vinkeitä fermentoituja mustikoita. Emähyvä setti ja kaupan päälle vielä nätti kuin karkki.

Suositusviineistä valitsin lohelle Dr. von Bassermann-Jordanin rieslingiä. Tykkäsin.

Sitten päästiin varsinaiseen asiaan eli iisalmelaisen tarhasorsan mehustukseen. Seremoniamestarina toimi Stefan Sjöholm, joka menetti meille prässineitsyytensä, sillä olimme ensimmäiset asiakkaat, joille hän sorsia puristeli.

Ensin hän poisti kypsennetystä sorsasta rinta-ja koipipalat, jonka jälkeen hän sulloi loppuruhon lihaliemilirauksen kera teräslieriöön, joka päätyi ihmevehkeen sisälle ja kiivas prässäys alkoi. R2-D2:n sylkemällä jumalaisella sorsamehulla maustettiin rintapaloille kaadettu mahtikastike, johon tuli myös sinihomejuustoa, mustaherukkaa ja kermaa.

Sorsan rinnan ja killerikastikkeen lisäksi annos koostui ihan tolkuttoman herkullisesta perunafondantista ja makoisasta punakaalihässäkästä.

Ennen toista sorsasapuskaa saimme sitruunaisen väliruoan, jota oli ilo lusikoida.

Sorsankoipiconfit tuotiin tarjolle sienirisoton, mustatorvisienten ja omenoiden kanssa. Oikein maistuvaa, mutta suolaa tuntui humpsahtaneen mukaan sen verran reilusti, että oltiin hyvin lähellä liian suolaisen ruoan rajaa. Myös risottoa oli annosteltu aika suurella kauhalla, mutta se oli niin ihanaa, että kaikki tuli kyllä syötyä.

Giorgio Pelisseron pehmeä Barbera d'Alba doc Piani 2010 oli passeli makupari sorsanpaloille.

Esijälkkärissä oli vaniljavaahtoa, ranskankermaa, marenkia ja olisikohan ollut vielä jotain marjaa? En muista, mutta namia se oli. Tai kuten vieruskaveri totesi: "Tää on ihan pimeen hyvää!"

Varsinainen jälkiruoka (rahkakakkua, laventelia ja lakkasorbettia) oli kertakaikkiaan suussasulavaa, mutta tässä vaiheessa dinneröintiä tuli havaittua, että se kuuluisa erillinen jälkiruokamaha on todellakin vain urbaanilegenda.

Laskun kanssa pöytään saapui suklaita, jotka jäivät lähestulkoon syömättä, koska olo oli kohtuullisen täysi. Seuralaiseni myös suhtautuu hyvin kriittisesti marjojen ja suklaan yhdistämiseen, mutta muuten hän on oikein kiva ihminen.

Syömiset ja juomiset (Tom Collins, lasi valkoviiniä ja lasi punaviiniä santsikaadolla) maksoivat karvan verran alle 200 euroa. Mitään halpaa lystiä Savoyssa illastaminen ei ole, mutta tähän sorsaprässikattaukseen sisältyneen showlisän maksoin erittäin mielelläni. Pikkuisen kyllä himottaisi mennä testaamaan sitä prässättyä teertäkin...

Höh, otan pekonii

Eilen oli aikamoinen työpäivä, tänään samanlainen rumba jatkui ja pahoin pelkään että huomennakin on melkoinen helmat hampaissa-meininki. No ehkäpä torstai on toivoa täynnä?

Minulla oli tarkoitus kirjoittaa vihdoin viimeviikkoisesta Savoyn prässisorsakeikasta, mutta nyt on takki niin tyhjä, että energiaa ei riitä kuin megalomaanisen avocado-pekoni-sinihomejuustopatongin kasaamiseen ja siitä lyhyesti kertomiseen.

Idea Drizzle & Dipistä, avocado Reilusta kaupasta, savuhomejuusto Tanskasta, luomupeksu Pajuniemeltä ja patonki Frambois'lta. Ei, ei ole maksettu mainos. Kyllä, on ihan törkeen hyvää.

Tarvitset:
pekonia
patonkia
voita
kurkkua
(savustettua) sinihomejuustoa
avocadoa
mustapippuria

Tee näin:
Paista pekonit rapeiksi.

Pätki patonki ja halkaise palat pitkittäin. Voitele.

Lado patonginpaloille kurkkusiivuja, juustomuruja ja avocadoviipaleita. Rouhi päälle pippuria.

Kruunaa patongit peksulla. Syö.