Sorsanprässäyshommia

Kun näin ankkaprässin ensi kertaa Anthony Bourdainin reissuohjelmassa, vehje alkoi kiehtoa minua luvattoman paljon. Halusin kiihkeästi omistaa sellaisen, vaikka tiesin, että en tulisi tekemään muuta kuin pyyhkimään siitä pölyjä. Kun kuulin ravintola Savoyn (Eteläesplanadi 14) tomuttaneen hämähäkinseitit omasta prässistään, raivasimme kafruni kanssa kalentereistamme sopivan illan lintumenun nauttimiselle.

Alkuperäinen prässiruoka tehdään ankasta ja se on kehitelty pariisilaisessa La Tour d'Argent-ravintolassa. Savoyssa sen sijaan tullaan syksyn aikana prässäämään ainakin patasorsaa, riekkoa sekä muita riistalintuja.

Itse vempele oli vaikuttava ilmestys, kuin suoraan Metropolis-klassikkoscifirainasta keskuuteemme pudonnut esine. Syömäseuralaiselle siitä tulivat mieleen myös Doctor Whon puitteet, omasta mielestäni härpäke muistutti aika lailla R2-D2:ta. Mutta hieno se oli.

Liki pari viikkoa sitten suoritetusta vierailusta on jo kulunut tarpeeksi aikaa, joten ihan kaikkia syötyjä nyansseja en kyllä enää muista. Todettakoon siis, että keittiöstä meitä tervehdittiin suupalalla, joka oli kalaa. Nuff said.

Sen sijaan alkuruoka jäi vahvasti makumuistiin. Lohta, fenkolia, omenaa ja vinkeitä fermentoituja mustikoita. Emähyvä setti ja kaupan päälle vielä nätti kuin karkki.

Suositusviineistä valitsin lohelle Dr. von Bassermann-Jordanin rieslingiä. Tykkäsin.

Sitten päästiin varsinaiseen asiaan eli iisalmelaisen tarhasorsan mehustukseen. Seremoniamestarina toimi Stefan Sjöholm, joka menetti meille prässineitsyytensä, sillä olimme ensimmäiset asiakkaat, joille hän sorsia puristeli.

Ensin hän poisti kypsennetystä sorsasta rinta-ja koipipalat, jonka jälkeen hän sulloi loppuruhon lihaliemilirauksen kera teräslieriöön, joka päätyi ihmevehkeen sisälle ja kiivas prässäys alkoi. R2-D2:n sylkemällä jumalaisella sorsamehulla maustettiin rintapaloille kaadettu mahtikastike, johon tuli myös sinihomejuustoa, mustaherukkaa ja kermaa.

Sorsan rinnan ja killerikastikkeen lisäksi annos koostui ihan tolkuttoman herkullisesta perunafondantista ja makoisasta punakaalihässäkästä.

Ennen toista sorsasapuskaa saimme sitruunaisen väliruoan, jota oli ilo lusikoida.

Sorsankoipiconfit tuotiin tarjolle sienirisoton, mustatorvisienten ja omenoiden kanssa. Oikein maistuvaa, mutta suolaa tuntui humpsahtaneen mukaan sen verran reilusti, että oltiin hyvin lähellä liian suolaisen ruoan rajaa. Myös risottoa oli annosteltu aika suurella kauhalla, mutta se oli niin ihanaa, että kaikki tuli kyllä syötyä.

Giorgio Pelisseron pehmeä Barbera d'Alba doc Piani 2010 oli passeli makupari sorsanpaloille.

Esijälkkärissä oli vaniljavaahtoa, ranskankermaa, marenkia ja olisikohan ollut vielä jotain marjaa? En muista, mutta namia se oli. Tai kuten vieruskaveri totesi: "Tää on ihan pimeen hyvää!"

Varsinainen jälkiruoka (rahkakakkua, laventelia ja lakkasorbettia) oli kertakaikkiaan suussasulavaa, mutta tässä vaiheessa dinneröintiä tuli havaittua, että se kuuluisa erillinen jälkiruokamaha on todellakin vain urbaanilegenda.

Laskun kanssa pöytään saapui suklaita, jotka jäivät lähestulkoon syömättä, koska olo oli kohtuullisen täysi. Seuralaiseni myös suhtautuu hyvin kriittisesti marjojen ja suklaan yhdistämiseen, mutta muuten hän on oikein kiva ihminen.

Syömiset ja juomiset (Tom Collins, lasi valkoviiniä ja lasi punaviiniä santsikaadolla) maksoivat karvan verran alle 200 euroa. Mitään halpaa lystiä Savoyssa illastaminen ei ole, mutta tähän sorsaprässikattaukseen sisältyneen showlisän maksoin erittäin mielelläni. Pikkuisen kyllä himottaisi mennä testaamaan sitä prässättyä teertäkin...