30. joulukuuta 2014

Perunapannareita vyötiäisbonuksella

Joululomalla piti mukamas päivittää Bloggerissa pitkään luonnoksina roikkuneet jutut postauksiksi saakka, mutta aika on kulunut muiden muassa humppakeilatessa sekä makkaratalkoissa. Parin viimeisen päivän ajan olen sekoittanut vuorokausirytmiäni katsomalla superkoukuttavan House of Cardsin molemmat tuotantokaudet putkeen. Toisaalta, onhan sitä lomaakin vielä viikko jäljellä.
Ennen vanhempien tarinoiden suman purkamisen miettimisen aloittamista kerron nopsasti joulupäivänä työstämistämme perunapannukakuista, jotka tunnetaan useilla eri nimillä hiukan maailman kolkasta riippuen. Ne ovat jonkinmoisia letun ja röstiperunan rapeita rakkauslapsia, jotka maistuvat oikein hyviltä.

Inttervepistä ja ameriikkalaisista televiissiosarjoista olen oppinut, että juutalaiset ovat antaneet näille lettusille nimen latke ja keksineet syödä niitä hanukka-juhlaruokana. Joulun kanssa samoille huudeille ajoittuva hanukka puolestaan tuo minun mieleeni Frendeissä esiintyneen The Holiday Armadillon. Ja kyllä, haen takkini.



Näiden erityisrapsakoiden latkejen (vai latkeiden?) ohjeen guuglasin Food & Wine-lehden sivuilta. Oheisessa ohjeessa ainekset on puolitettu ja sen mukaan tehdystä satsista syntyy kahdeksan latkea.

Tarvitset:
500 g puikulaperunoita
pienen sipulin
3 rkl vehnäjauhoja
munan
suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Lisäksi tarvitset: 
kirjolohen mätiä
smetanaa
tilliä

Tee näin:
Kuori perunat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Purista raasteesta keittiöpyyhkeen avulla ylimääräiset nesteet pois.

Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi.

Sekoita kuiviksi puristellut perunat, sipulit, jauhot ja muna kulhossa keskenään. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Kuumenna öljyä pannulla. Laita kuumaan öljyyn noin desin verran taikinaa ja levitä sitä hiukan. Lisää näitä desin taikinakasoja niin paljon kuin pannulle mahtuu (2-3 läjää pannun koosta riippuen).

Paista lettusia keskilämmöllä kunnes ne ovat ruskistuneet. Käännä letut ja kypsennä niitä vielä muutaman minuutin ajan.

Paista 3-4 letun eriä niin kauan kun taikinaa riittää.

Valuta valmiista letuista liiat rasvat keittiöpyyhkeeseen tai talouspaperiin.

Tarjoa letut kuumina mädin, smetanan ja tillin kanssa.

25. joulukuuta 2014

Kuninkaallinen tahmajälkkäri

Saimme äidin kanssa jouluähkyn aikaiseksi siitäkin huolimatta, että aaton menulta karsittiin pois laatikot, kinkut, rosollit, maksapasteijat, karjalanpaistit sekä -piirakat. Aloitimme aamun riisipuurolla, iltapäivällä lounastimme kaloja ja mätejä. Joulupukin käynnin jälkeen nautimme tuhteja kasslerpihvejä paistinperunoiden, ruusukaalien ja positiivisella tavalla mielenkiintoisen kermaisen piparkakkukastikkeen kanssa.

Heviä kamaa oli myös jälkiruoka sticky toffee pudding, jota en ole ennen tehnyt itse, vaikka makumuistissani on pysyvä merkintä tästä tahmaisesta herkusta. Reseptin löysin Delicious.-lehden sivuilta.Se oli kokoa suurperhe, joten oheiseen ohjeeseen puolitin tykötarpeiden määrän ja siltikin satsista syntyi neljä kookkaahkoa kakkaraa.
Olimme ehkä hivenen liian hätäisiä ja kumosimme puddingit vuoistaan liian kuumina. Kakkuset olisivat todennäköisesti irronneet kipoista väkivallattomammin aavistuksen haaleampina. Seuraavan kerrran yritän malttaa odottaa höttöisten leipomusten jäähtymistä hiukan pidempään.

Makuun hätäilyllämme ei onneksi ollut vaikutusta. Taatelit, siirappinen muscovado-sokeri ja rommi (kermasta ja voista puhumattakaan) muodostivat suuhun suloisen makeat joulubileet. Tämän imeläpommin haarukoimisen jälkeen mitä parhainta ajanvietettä oli paneutua kummitytöltäni joululahjaksi saamaani tarrakirjaan Ison-Britannian kuninkaallisista. Paras lahja evö!
Tarvitset:
120 g kuivattuja taateleita
½ dl tummaa rommia
½ dl vettä
voita vuokien voiteluun
90 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
ripauksen suolaa
40 g voita
75 g muscovado-sokeria
munan

Kastikkeeseen tarvitset:
1½ dl kermaa
100 g muscovado-sokeria
30 g voita
¼ dl tummaa rommia

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 180-asteiseksi.

Poista taateleista mahdolliset kivet ja pilko ne muutamaan osaan.

Laita taatelit, rommi ja vesi kattilaan. Kiehauta ja anna seoksen pöhistä lempeällä lämmöllä, kunnes taatelit ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.

Voitele neljä noin puolentoista desin vetoista vuokaa huolellisesti.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, ruokasooda sekä suola keskenään kulhossa.

Sähkövatkaa toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin.

Lisää voi-sokeri-munaseokseen jauhot ja jäähtyneet taatelit pienissä erissä hyvin sekoittaen. Jaa taikina vuokiin ja tasoita puddinkien pinnat.

Kypsennä puddingeja uunissa 20-30 minuuttia. Kokeile niiden kypsyyttä esimerkiksi cocktailtikulla (kun leivonnaiseen työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa, se on kypsä). Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Tee puddingien jäähtyessä kastike kiehauttamalla kerma, sokeri ja voi kattilassa. Anna kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon rommi ja anna kiehua vielä hetki.

Kumoa puddingit lautaselle ja kaada niiden päälle kuumaa kastiketta. Tarjoa heti.

23. joulukuuta 2014

Kuubalainen serenadi sianlihalle

Innostuin viime viikolla oivallisen Chef-leffan nähtyäni askartelemaan siinä kokkailtuja kuubalaisia leipiä. Jos totta puhutaan, niin näiden mahtileipästen tekeminen on kummitellut mielessäni siitä lähtien, kun törmäsin joskus kesemmällä Food & Wine-sivustolla olleeseen Roy Choin cubanos-reseptiin.
Cubanos-leipien oikeaoppinen valmistusväline lienee parilagrilli. Tähän hätään en ehtinyt sellaista hankkimaan, vaan käytin paistinpannua sekä huusholliin joskus nuoruusvuosina joululahjaksi saamaani voileipägrilliä, jonka koloset on suunniteltu viipaloiduille muovipussipaahtoleiville sopiviksi. Ihan hyvin sekin toimi, mutta leipiin tuli sileän pinnan sijaan tuommoinen hölömö kuvio. Makuun käytetyllä vehkeellä ei onneksi ollut vaikutusta.

Valmistin myös voikkareiden täytteeksi laitettua possun lapaa Roy Choin ohjeella. Reseptissä tosin kehoitetaan käyttämään luutonta lapaa, mutta pakastimeni kätköistä löytyneessä lapapalassa ollut luu ei tahtia haitannut.

Voi näihin leipiin niitä kuuluisia kinkunjämiäkin käyttää, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan myös täytelihojen kypsyttelyä pitkän kaavan mukaan. Marinadin ainekset (limen ja appelsiinin mehu sekä raastettu appelsiin kuori, valkosipulia sekä korianteri, minttu, oregano ja jeera) nimittäin muuttivat jo lähtökohtaisesti hyvältä maistuvan sianlihan ylimaallisen herkulliseksi.
Los marinados.
Tarvitset:
voita
palvikinkkua
patonkeja
amerikkalaista sinappia
mojo-marinoitua possunlapaa
emmentalia
suolakurkkuja

Tee näin:
Sulata nokare voita paistinpannulla.

Paista palvikinkkusiivut voissa molemmin puolin ruskeapilkullisiksi.

Leikkaa patongista (voileipä)grilliisi sopivi pätkiä ja puolita ne pituussuuntaisesti. Voitele patonkien leikkuupinnat ja ruskista nekin kevyesti pannulla.

Levitä ruskitettujen patonkien paistopinnoille reilusti sinappia.

Pinoa patonginpätkien alapuoliskoille palvikinkkua, possunlapasiivuja, juustoa sekä pituussuuntaan leikattuja suolakurkkuviipaleita. Sulje leivät patonginpätkien toisilla puoliskoilla.

Voitele täytetyt patonkipalat ulkopuolelta ja kypsennä niitä (voileipä)grillissä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja juusto on sulanut.

Syö heti ja nauti kyytipoikana lempioluttasi.

18. joulukuuta 2014

Herkullinen ruokaleffavuosi 2014

Kaltaiseni sekä ruokaa että elokuvia fanittava naisihminen ilahtuu suunnattomasti nähdessään hyvän ruokaleffan. Painotan vahvasti adjektiivia HYVÄ, sillä tähän ikään mennessä on tullut nähtyä jokunen teemaan liittyvä kehnompikin raina.
Leffapostereiden kuvat on napsittu IMDb:sta.
Koska näin joulukuun loppumetreillä kuuluu muistella kuluneen vuoden juttuja, niin aloitan aiheen käsittelyn viimeisten 12 kuukauden aikana nauttimistani HYVISTÄ ruokaelokuvista, joista paria on tullut santsattuakin. Lyhykäiset yhteenvedot leffoista ohessa ja * * * ne sisältävät juonipaljastuksia * * *

Chef 
Tämä kerrassaan loistava leffa tuli tsekattua jo kesäisen Australian matkan jollakin siirtymäosuudella lentokoneessa. Toiseen kertaan näin sen eilen Radio Helsingin Ystäväklubin tarjoamassa ennakkonäytöksessä ja elokuva kestää oikein hyvin monta katsomiskertaa.

Jon Favreaun esittämä keittiömestari lähtee lätkimään työpaikastaan, koska hän haluaa kokata ravintolan omistajan linjaaman klassikkoruokamenun sijasta "his own shit". Kaveri  päätyy hommaamaan ruokarekan, josta tulee supermenestys.

Leffassa nähdään kuolapadot avaavien ruoanlaittokohtausten lisäksi hyväntuulista toveruutta, viehättävästi kuvattua isä-poika-suhteen kehittymistä (toisin sanoen taas meitä tätejä itketetään) sekä arvovaltaisen ruokakriitikon suututtamista Twitterissä, Sosiaalisen median palvelujen voima niin hyvässä kuin pahassakin on elokuvassa keskeisessä roolissa.

Pääosaa näyttelevä Favreau on myös ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan, jonka inspiraationa toimii löyhästi Roy Choin tarina. Choi itse on ollut aktiivisesti mukana leffan teossa kouluttamalla Favreau'ta keittiöhommissa ja konsultoimalla muutenkin kaikkia ruokaan liittyviä nyansseja.

Elokuvan Suomen ensi-ilta on huomenna 19.12.2014. Kun menet katsomaan tätä, niin jää teatteriin myös lopputekstien ajaksi, sillä sokerina pohjalla näytetään lyhyt pätkä, jossa Choi opastaa Favreau'ta grillatun juustovoikkarin valmistuksessa. Itse ajattelin työstää viikonloppuna cubanoita.

Ruotsalaisdokumentti Foodies oli alkusyksyisen R&A-festivaalin ohjelmistossa, mutta jostain älyttömästä syystä siitä oli järjestetty ainoastaan yksi vaivainen näytös. Siihen ainoaankin oli linkitetty leffadinneri, joita pyrin välttelemään, kunnes niitä organisoiva ravintola vaihtuu. Onnekseni pääsin kuitenkin kokemaan elokuvan ruokatuntiaikaan pidettyssä pressitilaisuudessa (salasana "ruokabloggaaja"), sillä se oli kiinnostava.

Dokkarissa seurataan viiden bloggaavan ruokahullun vierailuja eri puolilla maailmaa sijaitseviin huippuravintoloihin. Sakkiin on saatu mukaan taustoiltaan hyvin erilaisia tyyppejä, joita kuitenkin yhdistää rakkaus hyvään ruokaan.

Toinen yhdistävä tekijä on se, että kenellekään (ehkä hongkongilaista nuorta naista lukuunottamatta) ei ole pulaa rahasta. Eksentrisen oloinen britti (joka söi vuonna 2012 kaikissa silloisissa 108:ssa kolmen Michelin-tähden ravintolassa) on kerännyt miljoonansa kansainväliselle öljy-yhtiölle kehittelemillään tietokantaratkaisuilla ja amerikkalaisen setämiehen omaisuus on peräisin levy-yhtiökaupoista (yksi leffan hilpeimmistä kohtauksista oli muuten hänen sanailunsa Wylie Dufresnen kanssa). Liettualainen ex-supermalli puolestaan taittaa gourmet-taivaltaan yksityskoneella ja Singaporen kaverin ruokahurjastelua rahoittavat hänen vanhempansa.

Itselleni merkittävimpiä kohtauksia olivat årelaisessa Fäviken Magasinetisssa sekä tokiolaisessa Sushi Saitossa kuvatut pätkät, joiden aikana iskivät elämää suuremmat kademielifiilikset. Lisäksi tunsin vähän väliä jonkinsorttista sukulaissieluisuutta liki kaikkiin dokkarifoodieihin. Vakuutuin myös vihdoin siitä, että on täysin hyväksyttävää suunnitella matkakohteensa pelkästään niistä löytyvän ruoka- ja ravintolatarjonnan perusteella.

The Hundred-Foot Journey (suom. Herkullinen elämä)
Lasse Hallströmin ohjaamassa ja Richard C. Morais'n samannimiseen romaaniin perustuvassa elokuvassa liikutaan ajoittain lähellä laskelmoidun ällösentimentaalisen Hollywood-tuotannon rajaa. Onneksi ihana Dame Helen Mirren ja vielä ihanampi Om Puri pelastavat tilanteen.

Leffassa intialainen perhe joutuu pakenemaan kotimaastaan ja lopulta he päätyvät ranskalaiseen pikkukylään, jonne he avaavat pitäjän ihkaensimmäisen intialaisen ravintolan. Tien toisella puolella sijaitsee perinteikäs ja Michelin-tähditetty paikka, joten yhteentörmäyksiä on tiedossa. Tarinassa seurataan myös perheen pojan kehittymistä huippukokiksi ja loppu on tietenkin onnellinen.

Jos uskot kestäväsi paikoittaisen siirapin yliannostelun, niin tämä on ilman muuta katsomisen arvoinen elokuva.

The Lunchbox 

Intialainen ruoka on pääosassa myös tässä elokuvassa, jonka hindinkielinen nimi on Dabba. Dabba  tarkoittaa metallista, moniosaista lounasastiaa. Mumbaissa näiden astioiden kuljettamisesta kotoa ja ravintoloista työpaikoille vastaavat dabbawalat, jotka ovat luoneet täysin ilman aateekoota käsittämättömän virheettömästi toimivan logistisen systeemin. 

Leffassa kaksi dabbaa kuitenkin sekoittuu ja ne toimitetaan ihan väärille henkilöille. Eläköitymässä oleva yksinäinen toimistotyöläinen saa lounaakseen kulmakuppilan mitäänsanomattoman pöperön sijasta avioliitossaan turhautuneen nuoren vaimon mahtisapuskaa, jota pikkurouva on työstänyt pieteetillä tehdäkseen vaikutuksen puolisoonsa. 

Sekannuksesta alkaa lounasboksien välityksellä tapahtuva kirjeenvaihto. Viestien sisällöt muuttuvat henkilökohtaisemmiksi sitä mukaa, kun viestittelijöiden suhde syvenee ja saa romanttisiakin piirteitä. Peltipurkkidialogissa käsitellään niin unelmia, pelkoja kuin toiveitakin, mutta lopulta reaalimaailma voittaa haaveet.

The Lunchboxinkin olen nähnyt pariin otteeseen: ensi kerran keväällä Season Film Festivalilla, kertausharjoitukset suoritin lentokoneessa. Leffa on kaunis, hauska ja vähäsen haikea elokuva, jonka katsomisen jälkeen on ihan pakko saada intialaista ruokaa. Siis IHAN pakko.


Tämä Michael Winterbottonin ohjaama herkkupala oli Foodieiden tapaan syyskuisen R&A-festivaalin ohjelmistossa. Siinä brittinäyttelijät Steve Coogan ja Rob Brydon ovat vaihtaneet Englannin nummet Italian henkeäsalpaaviin maisemiin. Ruokarintamalla tarjonta on yhtä tasokasta kuin jamppojen emämaassakin.

Kulinaarisen road movien jatko-osan koston paluu etenee mukavalla tempolla, mutta herrojen näsäviisastelusta näppylöitä saaville sitä ei voi suositella. Amalfin rannikolla käsitellään ehkä karvan verran vakavampia teemoja (esimerkiksi vanhenemista) kuin Englannin turneella, mutta Sir Sean Connerya sekä Sir Michael Cainea imitoidaan edelleen. Which is rather nice.

Tämän leffan jälkimainingeissa piti a) etsiä CD-kätköistä ikivanha Alanis Morrissetten debyyttilevy b) alkaa semivakavissaan suunnitella retkeä Italiaan ja c) kokata pastaa.

13. joulukuuta 2014

Bottargaa Batalin tapaan

Blogikafru Käntty-Aleksi kävi paremman puoliskonsa kanssa jokunen kuunkierto sitten Barcelonassa ja sain reissutuliaisina bottargaa. Tätä herkkua olen himoinnut siitä lähtien, kun opin sen olemassaolon Tarmion & Tallbergin mätikirjasta.
Bottarga on pestyä, suolattua, tiiviiksi puristettua ja auringossa kuivattua mätiä, jota ovat valmistaneet jo ne maailmankuulut muinaiset foinikialaiset. Nykypäivinä sitä tuotetaan lähinnä Italiassa ja Espanjassa. Bottarga tehdään yleisimmin kelttikalojen tai tonnikalan mädistä. Lahjusbiittini oli tonnikalan mätiä, joka on muutaman asteen keltin mätiä tummempaa kamaa.
Kokkailin muutama viikonloppu takaperin vivaciabattalaisille bottagrapastaa Mario Batalin Foodnetwork-sivustolta löytyvällä reseptillä. En tiedä minkämoista kuivattua chiliä tuo oransseissa crocseissa kuljeskeleva mestarikokkaaja käyttää, mutta yksi ruokalusikallinen omista varastoistani kaiveltua chilirouhetta oli ihan pikkuisen liikaa. Mutta kukin holvatkoon chiliä oman sietokykynsä mukaan.

Pastana käytin Hella&Herkun Annan suosituksesta spaghetin sijaan lituskaisempaa linguinia  ("siihen tarttuu se soossi paremmin"). Bottargaa himoaville tiedoksi, että sitä saa nykyään myös tuolta Annan putiikista.

Linguini alla bottargan kyytipoikana ryystimme australialaisen Hewitsonin ihanaista sauvignon blanc LuLua. Sitä ei valitettavasti saa alkoholimonopolin hyllyiltä, mutta onneksi on verkkokauppa.
Tarvitset:
2 valkosipulinkynttä
8 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua chiliä (tai oman maun mukaan)
500 g linguinia (tai spaghettia)
persiljaa
120 g bottargaa
2 sitruunan kuoret raastettuna

Tee näin:
Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta vesi reilusti suolalla.

Silppua valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy pannulla. Lisää pannulle valkosipuli ja chili. Anna niiden pöhistä parin minuutin ajan ja ota pannu pois liedeltä.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Silppua persiljaa reilun desin verran. Raasta bottarga sekä pestyjen sitruunoiden kuoret.

Kaada valutettu pasta valkosipuli-chiliöljyn joukkoon. Lisää pannulle persilja, bottarga ja sitruunankuoret. Sekoita hyvin ja kuumenna hetkinen. Tarjoa heti.

12. joulukuuta 2014

Kaviaaria ja shampanjaa

Panin jo Silakkamarkkinoiden aikaan merkille, että Eteläranta kahteenkymppiin oltiin remppaamassa kaviaaribaaria. Kiinnostus heräsi, joten kun sain kutsun Finlandia Caviar Shop & Restaurantin pressitilaisuuteen, ilmoittauduin oitis mukaan.
Valoisassa, skandinaavishenkisesti sisustetussa Finlandia Caviarissa voi herkutella kaviaareilla ja mädeillä paikan päällä tai ostaa niitä mukaan. Tuotteita voi tilata joko yksitellen (annoskoot alkavat 10 grammasta) tai maistelumenuina. Omatoimisen kokeilun ohella on myös mahdollista osallistua ravintolan omistajan Valeria Hirvosen vetämiin kaviaarikoulutuksiin.
Venäjän Japanin puoleisessa päädyssä sijaitsevasta Khabarovskista lähtöisen olevan Valerian poika Kirill Siren työskentelee äitinsä rinnalla Finlandia Caviarissa. Oheisessa kuvassa he poseeraavat hienon kaviaariteemaisen taulun edessä. Eeva Pikaraisen taiteilemia teoksia on seinillä enemmänkin.

Valerian mukaan mäti sopii mainiosti arkikäyttöön ja kaviaarin voi säästää juhliin. Hän haluaa myös korostaa mädin terveellisyyttä, sillä ihanasti suussa poksuvissa ja raksuvissa palleroissa on roppakaupalla vitamiineja sekä fosforia ja seleeniä. Mäti on myös hyvä Omega3-rasvahappojen lähde.
Sampikalojen mätiä kutsutaan kaviaariksi. Eri sampilajikkeita on toistakymmentä, joten niiden mädeissäkin on selviä eroja. Finlandia Caviarin valikoiman helmi on itseoikeutetusti maailman parhaana pidetty, kitasampien tuottama Beluga-kaviaari. Vitriineistä löytyy useiden eri kaviaarilajien lisäksi myös muiden tuttujen (esimerkiksi muikun) ja vähän tuntemattomampienkin kalojen (kuten villakuore) mätejä.
Finlandia Caviarissa meille tarjottiin valkoisen sammen kaviaaria viiriäisen munan ja smetanan kanssa. Oivia napoja, joskin muna peitti mielestäni hiukan liikaa kaviaarin omaa ominaismakua.
Saimme maistella myös Ossetra-kaviaarilla. Kuvassa näkyvän kaltaisia, erityisesti kaviaarin ja mädin tarjoiluun soveltuvia astioita on tulossa myyntiin Finlandia Caviariin. Kiva idea vaikka joululahjaksi (tai miksi tahansa -lahjaksi mätihöpsöille herkkusuille).
Ossetraa pääsi testaamaan tryffelivoilla siveltyjen keksien kanssa tai ihan pelkiltään. Valerian mielestä kaviaari maistuu parhaimmalta, kun sitä annostelee helmiäis- tai hopealusikalla kämmensyrjälle ja lipaisee sen siitä suoraan suuhun. Olen tismalleen samaa mieltä!
Finlandia Caviarissa myydään myös ostereita, joita meille pressitilaisuudessa availi moninkertainen osterinavaamisen Suomen mestari Johann Schlag.
Täydellinen belon-osteri valmiina nautittavaksi.
Osteri- ja kaviaarimaistiaisten kaverina siemailimme Taittingerin shampanjaa.
Shampanjoiden ohella Finlandia Caviarin palanpainikevaihtoehtoina on venäläisiä Beluga-vodkia, joiden etiketeissä komeilee luonnollisesti sampia. Beluga Gold Line-pullon lisävarusteisiin kuuluu harjaspäinen vasara, jolla korkkia suojaavan sinetin voi moukaroida rikki sekä putsata pullon suun ennen jalon juoman kaatamista lasiin. Asiallista meininkiä.

Finlandia Caviarissa on myynnissä myös suomalaisen Carelian Caviarin tuotteita. Pääsin muutama vuosi sitten tutustumaan yrityksen tuotantolaitokseen vieraillessani syntymäkaupungissani Varkaudessa, missä sampia kasvatetaan mädintuottajiksi paikallisen paperitehtaan tyhjiksi saneeratuissa tehdashalleissa. Varkauden altaissa polskii sekä kitasampia että siperiansampia, joiden mädistä valmistetaan Ossetra-kaviaaria.

Sampien sukupuoli voidaan määrittää vasta niiden ollessa muutaman vuoden ikäisiä. Se tsekataan ultraäänellä ja poikakalat päätyvät armotta fileerauspöydälle. Aiemmin kaviaarituotannon sivutuotteena syntyneitä sampivainaita jatkojalostettiin samalla paikkakunnalla, mutta nyttemmin toiminta on siirtynyt muualle. Harmin paikka, sillä savustetut varkautelaissammet olivat maistuvia Savon tuliaisia.

7. joulukuuta 2014

Mätiä ja shampanjaa

Eilisissä pienimuotoisissa kahden hengen itsenäisyyspäiväkekkereissä oli tarjolla hyydytettyä mätikakkua, sinihomejuustoja ja pipareita sekä sinivalkoista kakkua, josta lisää myöhemmin. Ohjelmapuolella mentiin melko perinteiseen malliin eli ensin katselimme töllöstä kättelyohjelmaa, jonka jälkeen siirryimme katselemaan Popedaa Tavastialla. Suomalaisuuden ytimessä oltiin siis aika monella tasolla. 
Mutta takaisin kakkuun, joka on mätihupsun unelma. Jos mäti ei uppoa, niin sen voi korvata vaikkapa savustetulla tai graavatulla kalalla. 150 grammaa kalaa plus 150 grammaa mätiä voisi olla myös toimiva täyteyhdistelmä.

Olen tehnyt vastaavaa mädillä kyllästettyä kakkua aiemminkin, mutta blogiin saakka ohjetta en ole näköjään saanut. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Suomen synttäreiden kunniaksi mätikakku viimeisteltiin pienellä lipulla.
Juhlajuomana meillä oli rapsakkaa Bouché Père & Fils Cuvée Saphir-shampanjaa, jota skoolaten julistimme muiden muassa talvisodan vihdoin päättyneeksi.
Pohjaan tarvitset:
300 g saaristolaisleipää
50 g voita
2 rkl sitruunanmehua

Täytteeseen tarvitset:
6 liivatelehteä
300 g kirjolohen mätiä
ruohosipulia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g kermaviiliä
2 rkl sitruunamehua
1 dl kermaa
suolaa
valkopippuria

Koristeluun tarvitset:
ruohosipulisilppua

Tee näin:
Murustele leipä ja sulata voi. Sekoita leivänmurut ja sulatettu voi keskenään. Mausta seos sitruunanmehulla.

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia, sulje vuoka ja leikkaa liiat leivinpaperit pois. Taputtele leipäseos tasaisesti vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Valuta mäti ja silppua ruohosipuli.

Sekoita tuorejuusto ja kermaviili keskenään tasaiseksi tahnaksi. Lisää mukaan mäti sekä vajaan desin verran ruohosipulisilppua. Sekoita.

Kuumenna sitruunanmehu ja liota pehmenneet liivatelehdet siihen. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.

Kääntele liivateseos sekä kermavaahto mätiseoksen joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada seos leipäpohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljän tunnin ajan.

Irroita rengasvuoan reunus varovasti ja koristele hyytynyt kakku ruohosipulisilpulla.

1. joulukuuta 2014

Porkkana + tilli = lovee

Porkkana ja tilli sopivat älyttömän hyvin yhteen. Niin hyvin, etten tyytynyt naittamaan makuja pelkästään porkkanasämpylöissä, vaan kotikokkailin niiden kaveriksi tillillä tuunattua porkkanasosekeittoa. Joskus enemmän vaan on enemmän.

Olin ensin aikeissa hulauttaa soppaan kookosmaitoa, mutta tillin vuoksi valitsin sitten kuitenkin kerman. Kookosmaito voisi toimia ohenteena, jos tillin korvaisi korianterilla. Tai basilikalla.

Jos normikerma on pannassa kaloreidensa vuoksi tai se pierettää, niin sapuskaan voi lisätä soseutuksen jälkeen kasvislientä tai porkkanamehua. Tai vaikka pelkkää vettä. Ruoka"kermaa" sen sijaan en keittoon laittaisi.
Tarvitset:
300 g porkkanoita
pienen sipulin
kourallisen tilliä
6 dl vettä
kasvisliemikuution
1 dl kermaa
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Pese porkkanat hyvin ja pilko ne muutamaan osaan.  Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Silppua tilli.

Laita porkkanat, sipulit, tillit, vesi ja liemikuutio kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista miedolla lämmöllä kunnes porkkanat ovat pehmeitä.

Sauvasekoita kattilassa olevat ainekset tasaiseksi. Lisää joukkoon kerma ja lämmitä keittoa kunnes se alkaa pulpahdella.

Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Koristele soppa-annokset tillillä.

Rumia, mutta hyviä

Kun ei ole sitä jauhopeukaloa, niin kaikista leipomuksistani tuppaa tulemaan vähän sinne päin-tyyppisiä ratkaisuja. Niin kuin nyt näistä porkkanasämpylöistäkin, jotka pyöräytin eilen porkkanasosekeiton kylkeen.

Joku ammoin tuntemani sämpyläguru taisi joskus tokaista, että mitä löysemmästä taikinasta sämpylät tekee, niin sitä parempia niistä tulee. Siten mitattuina näiden olisi pitänyt olla veret seisauttavan herkullisia, sillä sen verran kettumaista taikinaa oli työstää.
Vali vali. Ihan hyviltähän nuo maistuvat, mutta mitään palkintosonnisämpylöitä ne eivät todellakaan ole. Kuten kuvasta näkyy.

Koska pilkoin tilliä myös sämpylöiden kanssa nauttimaani soppaan, kippasin sitä kohtalaisen kokoisen kasan taikinaankin. Hienosti toimi, tillin ja porkkanan maut sopivat hyvin yhteen.
Tarvitset:
3 dl vettä
15 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
250 g porkkanaraastetta
tilliä

Tee näin: 
Liuota kulhossa hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola ja hunaja.

Lisää mukaan jauhoja ja kaurahiutaleita pienissä erissä. Sekoita lopuksi jokkoon porkkanaraaste sekä noin kourallinen pieneksi pilkottua tilliä.

Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna kohota puolisen tuntia.

Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.

Pyörittele jauhoitetuin käsin taikinasta palleroita. Laita pallerot leivinpaperoidulle uunipellille, peitä leivinliinalla ja anna kohota puolisen tuntia.

Paista sämpylöitä uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä hetkinen ennen syömistä.

30. marraskuuta 2014

Passio - Kalevankadun helmi

Siitä ei ole vielä kuukauttakaan, kun oululainen toverini oli visiitillä täälä Hessoissa ja vaihdoimme kuulumisiamme dinneröinnin merkeissä. Että ei näitä Kulinaarimurulan postauksia mitenkään älyttömästi myöhässä kirjoitella.

Treffasimme Passiossa (Kalevankatu 13), joka on savonlinnalaisen Huvila-panimon olutmestarin Jussi Hukkasen pääkaupunkiin kuluvan vuoden huhtikuussa avaama ravintola. Tämä ei ollut ensivierailuni Passioon, sillä kävin siellä jo aiemmin syksyllä Suomen Gastronomien Seuran järjestämässä oluiden ja ruokien paritustastingissä.

Ihastuin jo tuolloin sekä paikan syömiin että juomiin ja päätin, että tänne pitää palata. Paluuta puolsivat myös monelta taholta kuullut kehut keittiömestari Jesse Vottosen sapuskoiden konstailemattomista mauista. Korviini oli kantautunut negatiivistakin palautetta liittyen palvelun takkuisuuteen ja sen hitauteen, mutta omalle kohdalleni moisia kokemuksia ei ole osunut. Tai noh, jouduimme tovin odottamaan pöytämme vapautumista, mutta eipä tuo haitannut kun nenän alla oli geeteetä,
Harkitsimme hetken verran, valitsemmeko pöytäkunnittain tarjoiltavat yllärimenut vai napsimmeko ruokia päivän poimintojen listalta. Päädyimme poimintoihin, jotka olivat järjestään aivan loistavia. Erityisesti oma alkuruokani, jossa oli veripalttua, maailman mureinta naudan kieltä ja harvinaista herkkua kateenkorvaa, oli mieletön elämys. Seuralaisen paperilla hiukan tylsältä kuulostanut tomaatti-mozzarellasalaatti oli kuulemma emähyvää sekin.

Huvila-panimon omat tuotteet ovat luonnollisesti erityisasemassa Passiossa ja niitä suositellaan kiitettävästi ruokajuomiksi läpi koko aterian. Alkuruoan kanssa siemailin oivallista Belgian Alea.
Pääruoaksi otin paistettua kuhaa, joka tarjoiltiin ihanan ohraton, kampasimpukan ja napakoiden kasvisten kanssa. En muista enää mitä kaikkea hyvää annoksesta löytyi (ainakin retiisejä, parsaa ja merikorallia), mutta sen muistan, että ihan hirveästi olisi tehnyt mieli nuolla lautanen puhtaaksi. Myös syömäkaveri kehui omaa lammastaan kovasti.
Kuhalle suositeltu viini, Barale Fratellin Langhe Arneis DOC 2013, edusti minulle ennestään tuntematonta rypälelajiketta, mutta se sopi tarkoitukseensa erinomaisesti.
Jälkkäriksi tilasimme molemmat tuhtia suklaakakkua tyrnillä ja pätkisjäätelöllä kera hurmaavan stoutin. Varsinkin suklaakakku ja stout toimivat yhdessä niin hienosti, kuin vain jälkiruokataivaassa siunattu liitto voi toimia.

Kolme ruokalajia, kaksi olutta, lasi viiniä ja yksi gin tonic maksoivat 85 euroa. Hinta-laatusuhde on siis Passiossa erittäin kohdillaan. Kulinaarimurula suosittelee paikkaa etenkin oluthöpsöille, mutta kannattaa sinne muidenkin mennä.

29. marraskuuta 2014

Punakaalihommia

Hienon värinen ja makuinen punakaali on loistovihannes, jota tulee käytettyä vähän turhan harvoin. Se sopii erinomaisesti pitkää muhittelua vaativiin ruokiin, mutta toimii oivallisesti myös raakana esimerkiksi salaateissa.

Alkuviikosta tekemääni punakaali-porkkanasalaattiin toi aasialaista klangia sekä vinkeää potkua kastike, johon lsekoittelin muiden muassa kalakastiketta, inkivääriä ja seesamiöljyä. Soossin tulisuutta voit säädellä omaan suuhusi sopivaksi srirachan määrää virittelemällä. 

Salaattia pystyy haarukoimaan ongelmitta suoraan kulhosta ihan pelkiltäänkin, mutta tällä kertaa söin sitä hoisin-kastikkeella maustettujen jauhelihapökäleiden kanssa. Oli aika onnistunut kombo, kokeile tätä kotona!
Tarvitset:
300 g punakaalia
2 porkkanaa
kevätsipulin

Kastikkeeseen tarvitset:
1 rkl soijaa
1 rkl kalakastiketta
1 rkl ruskeaa ruokosokeria
parin sentin pätkän inkivääriä
töräyksen srirachaa
lirauksen seesamiöljyä

Tee näin:
Valmista ensin kastike. Lämmitä kattilassa soija ja kalakastike. Lisää kattilaan sokeri ja raastettu inkivääri. Hämmentele, kunnes sokeri on kokonaan liuennut. Sekoita lopuksi joukkoon chilikastike ja seesamiöljy.

Suikaloi kaali, raasta porkkanat ja pilko kevätsipuli. Sekoita kaalit, porkkanat sekä kevätsipulit keskenään isossa kulhossa.

Kaada kastike kulhoon ja sekoita hyvin. Anna salaatin maustua jääkaapissa ainakin tunnin verran.

28. marraskuuta 2014

Tähtihetkiä Neilikkaklubilla

Bloggaajakollega Chez Jasu on ylistänyt lontoolaista The Clove Clubia (Shoreditch Town Hall, 380 Old St) jo pitkään, mutta siltikin lähimenneisyyden Lontoon visiiteillä on tullut päädyttyä samaan paikkaan syömään. Kuluvan vuoden loka-marraskuun vaihteeseen ajoittunutta viimeisintä reissua suunnitellessani päätin vihdoin testata Jasun hehkuttaman kuppilan.
Pöytävarauksen tekeminen onnistui, sillä olin melko ajoissa (lue: syyskuun puolessa välissä) liikkeellä. Varaukseni jälkeisellä viikolla Brittein saarten Michelin-luokitukset julkistettiin ja The Clove Club sai ensimmäisen tähtensä. Aika hyvä ajoitus siis!

  

The Clove Clubin keittiömestarina toimii skotlantilainen Isaac McHale. Ennen ikioman paikan perustamista hän työskenteli useamman vuoden ajan legendaarisessa The Ledburyssa. Uransa alkuaikoina McHale on ollut muiden muassa René Redzepin ja Tom Aikensin opeissa. Nomassa vietetty aika näkyykin ravintolan annoksissa, eikä miehen pientuottajia, luomua ja villiruokaa suosiva filosofia ole pudonnut kauaksi esikuviensa puista - skottiviboja unohtamatta.
A Selection of Snacks to Start
Aloitin istuntoni iltakuudelta, jotan minulla oli ruhtinaallisesti aikaa nautiskella koko kymmenen ruokalajin setti. Ennen varsinaisia sapuskoita eteeni kannettiin hurja arsenaali erilaisia snäksejä (esimerkiksi paikan päällä valmistettuja makkaroita, ravintolan salissa kypsytettyjä lihoja sekä rapeiksi paistettuja kananjalkanahkoja dippisoossin kera), joiden kanssa siemailin talon Dry Martinia.
Raw Orkney Scallop, Mustard Leaf,Cobnuts & Brown Butter
Ensimmäisen ruoan herkullisuudesta minulle olivat kertoneet etukäteen silläsipulit, jotka olivat syöneet (niin ikään Jasun innoittamina) The Clove Clubissa pari viikkoa aiemmin. Eivätkä kehut olleet turhia! Sinapinlehtien, pähkinöiden sekä ruskistetun voin kanssa tarjoillut raa’at kampasimpukan siivut olivat emähyviä.

Menun alkupään viininä toimi mainiosti optimihapokas Bernard Defaix'n Chablis 1er Cru Côte de Lechet 2012.
Scottish Blood Pudding & Braeburn Apple
McHalen skottitausta pilkahteli esiin useissa ruoissa, myös tässä kampasimpukkaa seuranneessa black puddingissa, johon oli liitetty määre ”Scottish”. Kun tiedustelin tarjoilijalta, miten skotti-pudding eroaa englantilaisesta tai irlantilaisesta puddingista, sain vastaukseksi tokaisun ”It’s just better.”

Fair enough. Verimakkara ja omena (soseena sekä vaahtona) olivat yllätyksellisen hyvin yhteensopiva makupari.
Gently Cooked Squid, Tarragon & Bacon Fat
Vaikka kampasimpukkakin oli herkkua, niin oman makupajatsoni tyhjensi kuitenkin rakuunainen mustekala-annos, joka oli ensimmäistä iltaa listalla. Pehmoisen napakat squidisuikaleet oli kypsennetty hissun kissun hiljakseen omassa musteessaan ja pekonin rasvassa *pökr*
Cornish Red Mullet, Oak Smoked Roe, Spinach & Brown Butter
Tykkäsin kovasti myös keltajuovamullosta sekä sen lisukkeina olleista savustetulla mädillä ryyditetyistä ranskankermatipluista. Ne saivat minulle ennestään vieraan kalan maistumaan ihan savustetulta lahnalta!
Duck Consommé & Hundred Year Old Madeira / Montgomery Cheddar Tart & Crystal Malt  
Seuraavaksi pöytään kannettiin tyhjä viinilasi, jossa oli huljuteltu tilkkaa satavuotiasta madeiraa. Siis aikuisten oikeesti satavuotiasta! En uskaltanut kysyä, kuinka paljon fingerporillinen tuota jaloa juomaa olisi maksanut. Nuuhkimiseni (mahtavat aromit!) jälkeen lasi täytettiin ankkaliemellä ja sen kanssa sain natusteltavaksi suupalan kokoisen juustopiiraan. Oi nam!
Ballotine of Scottish Pheasant, Creamed Oats & White Truffle
Skotlantilaisesta fasaanista työstetyn muhevan ballotinen kaveriksi oli valittu ihanan makuista, risottomaista kaurasysteemiä (kaurattoa?) ja koko komeuden päälle oli raastettu valkoista tryffeliä. Voi herranen aika, miten hyvää!
Roast Mallard, Pumpkin, Fresh Walnut & Clementine
Reilusti roseeksi jätetty sorsa, kurpitsa, saksanpähkinät ja klementiinit muodostivat erinomaisen kokonaisuuden. Ihan pelkkää kastikettakin olisi voinut vetää litran.

Menun lihaisten appeiden kyytipoikana lirpin San Leonardoa vuodelta 2007.
Amalfi Lemonade & Sarawak Pepper
Ensimmäisessä jälkiruoassa hämäävän kepeän sitruunahötön alta löytyi jännittävää pippurijätskiä. Elementtien maut eivät erikseen maisteltuina herättäneet suuria tunteita, mutta yhdessä ne olivat tolkuttoman hyviä.
Poached Quince & Ginger Biscuit
Toinen jälkkäri oli söötti kuin minipossunpoikanen, eikä inkiväärisen keksirinkulan ja superilmavan kvittenivaahdon maussakaan ollut mitään nipottamista. Kertakaikkisen onnistunut päätös huikealle aterialle.
Petits fours olivat myös ihan omaa luokkaansa: savuviskimäskiä sisältävä kakkunen, omatekoista suklaata, pikkuinen suklaatorttu suolakukilla sekä Dr Henderson eli minttulikööriä ja Fernet Brancaa karkin muodossa. Aamen.

Kymmenen ruokalajin menu, kolme lasia viiniä sekä alkudrinksu maksoivat yhteensä 146 puntaa eli noin 190 euroa. Ei missään nimessä Euroopan halvinta lystiä, mutta ihan jokaisen sentin ja pencen arvoista.

Kulinaarimurula suosittelee The Clove Clubia mitä lämpimimmin!

17. marraskuuta 2014

Sunnuntaipaistia brittikaavan mukaan

Kotitila.fi:n järjestämän lihakisan aiemmilla kierroksilla teemoina ovat olleet grillaus, sadonkorjuu ja jauheliha. Neljännen ja viimeisen erän aiheena ovat "juhlakauden uudet maut" ja lihana luomunaudan paisti. Skaba huipentuu finalistireseptin väliseen mittelöön Facebookissa joulukuussa, mutta siitä lisää sitten aikanaan.

Paisti eri muodoissaan on toki tuttua suomalaista juhlaruokaa, mutta mieleni perukoilla oli muhinut jo pitkään aatos peribrittiläisen Sunday roastin valmistuksesta. Sen lisäksi keksin, että helmenharmaa marraskuinen sunnuntai on oivallinen ajankohta järkkäillä syöttäjäiset taannoisen aussireissuni ajan talkkarina toimineelle lajitoverilleni Tiinalle. Ja kiitosdinneri jos mikä on erinomainen juhlan aihe!
Juhla-ateriaksi kokkailin melkoisella pieteetillä sunnuntaipaistia kaikilla lisukkeilla. Kun tein vielä jälkkäriksi elämää suuremman ämpärillisen triflea, niin piti ihan taputtaa itseään selkään ja todeta, että minusta tulisi NIIN kätevä brittiemäntä että!  

Kotitila.fi ohjeisti raakakypsyttämään tykötarpeeksi toimittamansa naudan paistin. Se tarkoitti käytännössä lihan säilyttämistä jääkaapin kylmimmässä osassa 3-4 viikon ajan. Minä muhittelin lihakimpaletta nelisen viikkoa, jonka jälkeen laitoin sen reiluksi pariksi viikoksi pakastimeen odottelemaan kekkereitämme.
Göntsä uuniin menossa.
Kypsensin paistin miedossa lämmössä uunissa. Ennen uunitusta ruskistin kimpaleen pinnat kauttaaltaan voissa pannulla. Toimenpiteellä ei ole juurikaan vaikutusta lihasta tihkuvien nesteiden määrään, mutta operaatio tuo paistiin mukavasti lisämakua.
Lihalämpömittaria en käyttänyt, mutta noin 700 gramman painoiselle lihapalalle tunnin uunitus lempeässä lämmössä ja sen jälkeinen puolen tunnin tekeytyminen tiiviissä foliokääreessä tuottivat lopputuloksen, joka oli hyvin lähellä täydellistä. Punaisen lihan tulee olla syöntitilanteessakin punaista eikä harmaata.
Ensin näytti siltä, että mini-yorkieni eivät kohoa ollenkaan, mutta kuinkas sitten kävikään!
Jos lihan kypsyys oli nappisuoritus, niin yli odotusteni onnistuivat myös Yorkshire puddingit. Olen syönyt noita hassuja kakkaroita muutamaan otteeseen, mutta itse tein niitä nyt ensimmäistä kertaa. Mutta en takuulla viimeistä, sillä sen verran ahnaasti huokoiset paistokset imivät itseensä soossia maistuen lihan ynnä muiden tilpehöörien kanssa aivan taivaallisilta.

Joku viisastelija on joskus todennut, että Helvetissä täytyy olla englantilainen keittiö. Jos näin on, niin loppusijoitun sinne mieluusti, jahka minusta aika jättää.
Yorkshire puddingeihin tarvitset:
100 g vehnäjauhoja
suolaa
2 munaa
1½ dl maitoa
1 rkl öljyä

Paistiin tarvitset:
700 g naudan sisäpaistia
voita
suolaa
mustapippuria
1 dl vettä

Kastikkeeseen tarvitset:
lihan paistolientä
kermaa

Lisäksi tarvitset:
perunoita
nauriita
suolaa
mustapippuria
pakasteherneitä
voita

Tee näin:
Tee puddingtaikina jo edellisenä päivänä. Laita vehnäjauhot ja suola kulhoon. Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan. Vispaa mukaan maito pienissä erissä, kunnes seos on sileää. Kelmuta kulho ja anna taikinan ässehtiä jääkaapissa yön yli (puolikin tuntia riittää hätätapauksessa).

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen sen laittamista uuniin.

Laita uuni kuumenemaan 125-asteiseksi.

Kuori ja kuutioi perunat ja nauriit. Levitä kuutiot uunivuoan pohjalle pediksi paistille. Suolaa ja pippuroi kuutiot.

Sulata paistinpannulla nokare voita ja ruskista lihapala joka puolelta.

Nosta liha uunivuokaan peruna- ja nauriskuutioiden päälle. Lorauta vuokaan vesi sekä voin jämät paistinpannulta. Kypsennä paistia noin tunnin ajan ja ota se pois uunista. Hiero paistin pintaan suolaa ja pippuria. Kääri paisti folioon.

Valuta paistovuokaan kertynyt neste paistinpannulle. Palauta peruna- ja nauriskuutiot uuniin. Nosta tässä vaiheessa uunin lämpötilaa 180-asteeseen.

Valmista seuraavaksi puddingit. Sudi öljyä kuusikoloisen muffinssipellin (silikonijutut eivät tähän sovellu) koloihin ja laita pelti viideksi minuutiksi uuniin. Ota pelti uunista ja kauho varovasti puddingtaikinaa koloihin. Paista puddingeja kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja kohonneita eli noin puolen tunnin ajan.

Keitä paistinpannulla olevaa paistolientä kokoon. Lirauta joukkoon kerma ja anna kastikkeen kiehua vielä lisää kasaan. Tarkista maut ja mausta lisää tarvittaessa.

Höyrytä pakasteherneet lämpimiksi ja sekoita niiden joukkoon nokare voita.

Leikkaa paisti poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Tarjoa se peruna- ja nauriskuutioiden, herneiden, Yorkshire puddingien ja kastikkeen kanssa.

Sunnuntaipaistin taustamusaksi sopii toissapäiväisen Morrisseyn keikan kunniaksi repeatilla soiva Everyday Is Like Sunday. "Come, Armageddon! Come!"


Osallistun tällä reseptillä Kotitila.fi:n järjestämään Lihaa parhaimmillaan-blogikilpailuun.
Naudan sisäpaistin olen saanut lahjoituksena järjestävältä seuralta,
muut ainekset olen ostanut omilla rahoillani.

13. marraskuuta 2014

Vihdoinkin Leibää

Nyt taidan viimein saada aikaiseksi nakeloida juttunjuurta tallinnalaisesta Leib resto ja aedista (Uus 31), jossa illastin äitini kanssa lokakuun puolivälissä. Mihin tää aika oikein kuluu, kohta on joulu?
Olin kuullut ravintolasta paljon positiivisia asioita monelta taholta jo pitkään, mutta syömismatka lahden toiselle puolelle realisoitui vasta tänä syksynä. Ihan virallistakin tunnustusta Leib on saanut ollen jo kolmatta vuotta top kympin tuntumassa Tallinnan ravintolarankingissa. Pöytävaraus kannattaa tehdä siis heti, kun reissuajankohta on selvillä.
Aloitimme illastuksen kelpo negroneilla, mutta jälkiviisaasti voisi ehkä todeta, että olisi kannattanut ryhtyä syömään välittömästi. Meille varattu kaksi ja puoli tuntia ei nimittäin meinannut riittää mihinkään, sillä alkuruoan jälkeen syömien ja juomien välittymisessä pöytäämme saakka ilmaantui meistä johtumaton pitkähkö häiriö ja loppuaterian kanssa tuli sitten hiukan hoppu.
Vaikka serviisi pikkuisen pyki, ei itse ruoassa ollut mitään valittamista. Paitsi että huippuhyvän leivän kanssa tarjolla ollut voi olisi voinut olla pehmeämpää.
Alkuun valitsin salaatin, jonka pääraaka-aineet olivat Liivinmaalla heinään syöneen lehmän liha sekä samaisen ammun sydämestä tehty mieletön tartar. Niiden lisäksi lautaselta löytyi marinoitua lanttua ja piparjuurikermaa. Suositusriesling (Torresin Waltraud Penedès) epäilytti ensin, mutta se sopi annoksen kyytipojaksi erittäin hyvin. Äiti söi mätisalaattia puffatulla tattarilla, joi shampanjaa ja tykkäsi.
Pääruokia venttailimme palttiarallaa puoli tuntia ihmetellen samalla juosten eteneviä tarjoilijoita. Taisi olla aika kiirus lauantai. Sapuskat olivat kuitenkin kaiken odotuksen arvoisia. Sieniragout'ni ricottagnocchien ja Alt-Laurin lehtikaalin kanssa oli lievästi sanottuna taivaallista. Torresilta löytyi nappiviini (Celeste Crianza Ribera del Duero) tällekin ruoalle. Äiti puolestaan söi naudan sisäfileetä juurisellerin, mustajuuren ja punaviinisoossin kera. Ja tykkäsi.
Kahden hengen juustosetti sisälsi virolaisia vuohenmaito- ja tuhkajuustoja, jotka voin lailla tarjoiltiin kera luumusoseen ja herkkukorppujen harmillisesti suoraan kylmiöstä. Juustojen painikkeeksi lirpimme makoisaa Põltsamaa Kuldne 2005-viiniä.
Jälkkäriksi söin ihania, pinkkejä punaviinimarjavaahtokarkkeja keksinmuruilla. Äiti olisi halunnut tilata hasselpähkinäkakkua ja -jätskiä, mutta niiden valmistaminen olisi kestänyt varttitunnin ja meillä oli ajastimessa enää parikymmentä minuuttia jäljellä. Tästä pitkästä valmistusajasta olisi ollut tosi kiva tietää jo illan aluksi, niin olisimme voineet jättää juustot väliin (tai yrittää aktiivisemmin saada katsekontaktia henksuun alku- ja pääruokien välisellä luppojaksolla). Äiti päätyi sitten vetämään jälkiruoaksi kahvia konjakilla, joista hän kyllä tykkäsi.

Pienistä palvelufiboista ja ikävästä kiireen tunnusta huolimatta nostan Leib resto ja aedille molemmat peukut pystyyn, sillä ruoka oli hurmaavan hyvää. Äidillekin nostan molemmat peukalot pystyyn, sillä tällä kertaa hän maksoi lystin. Kiitokset siitä sekä matkaseurasta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...