Cubanos-leipien oikeaoppinen valmistusväline lienee parilagrilli. Tähän hätään en ehtinyt sellaista hankkimaan, vaan käytin paistinpannua sekä huusholliin joskus nuoruusvuosina joululahjaksi saamaani voileipägrilliä, jonka koloset on suunniteltu viipaloiduille muovipussipaahtoleiville sopiviksi. Ihan hyvin sekin toimi, mutta leipiin tuli sileän pinnan sijaan tuommoinen hölömö kuvio. Makuun käytetyllä vehkeellä ei onneksi ollut vaikutusta.
Valmistin myös voikkareiden täytteeksi laitettua possun lapaa Roy Choin ohjeella. Reseptissä tosin kehoitetaan käyttämään luutonta lapaa, mutta pakastimeni kätköistä löytyneessä lapapalassa ollut luu ei tahtia haitannut.
Voi näihin leipiin niitä kuuluisia kinkunjämiäkin käyttää, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan myös täytelihojen kypsyttelyä pitkän kaavan mukaan. Marinadin ainekset (limen ja appelsiinin mehu sekä raastettu appelsiin kuori, valkosipulia sekä korianteri, minttu, oregano ja jeera) nimittäin muuttivat jo lähtökohtaisesti hyvältä maistuvan sianlihan ylimaallisen herkulliseksi.
Los marinados. |
voita
palvikinkkua
patonkeja
amerikkalaista sinappia
mojo-marinoitua possunlapaa
emmentalia
suolakurkkuja
Tee näin:
Sulata nokare voita paistinpannulla.
Paista palvikinkkusiivut voissa molemmin puolin ruskeapilkullisiksi.
Leikkaa patongista (voileipä)grilliisi sopivi pätkiä ja puolita ne pituussuuntaisesti. Voitele patonkien leikkuupinnat ja ruskista nekin kevyesti pannulla.
Levitä ruskitettujen patonkien paistopinnoille reilusti sinappia.
Pinoa patonginpätkien alapuoliskoille palvikinkkua, possunlapasiivuja, juustoa sekä pituussuuntaan leikattuja suolakurkkuviipaleita. Sulje leivät patonginpätkien toisilla puoliskoilla.
Voitele täytetyt patonkipalat ulkopuolelta ja kypsennä niitä (voileipä)grillissä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja juusto on sulanut.
Syö heti ja nauti kyytipoikana lempioluttasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti