1. joulukuuta 2014

Porkkana + tilli = lovee

Porkkana ja tilli sopivat älyttömän hyvin yhteen. Niin hyvin, etten tyytynyt naittamaan makuja pelkästään porkkanasämpylöissä, vaan kotikokkailin niiden kaveriksi tillillä tuunattua porkkanasosekeittoa. Joskus enemmän vaan on enemmän.

Olin ensin aikeissa hulauttaa soppaan kookosmaitoa, mutta tillin vuoksi valitsin sitten kuitenkin kerman. Kookosmaito voisi toimia ohenteena, jos tillin korvaisi korianterilla. Tai basilikalla.

Jos normikerma on pannassa kaloreidensa vuoksi tai se pierettää, niin sapuskaan voi lisätä soseutuksen jälkeen kasvislientä tai porkkanamehua. Tai vaikka pelkkää vettä. Ruoka"kermaa" sen sijaan en keittoon laittaisi.
Tarvitset:
300 g porkkanoita
pienen sipulin
kourallisen tilliä
6 dl vettä
kasvisliemikuution
1 dl kermaa
mustapippuria
(suolaa)

Tee näin:
Pese porkkanat hyvin ja pilko ne muutamaan osaan.  Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Silppua tilli.

Laita porkkanat, sipulit, tillit, vesi ja liemikuutio kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista miedolla lämmöllä kunnes porkkanat ovat pehmeitä.

Sauvasekoita kattilassa olevat ainekset tasaiseksi. Lisää joukkoon kerma ja lämmitä keittoa kunnes se alkaa pulpahdella.

Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Koristele soppa-annokset tillillä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...