21. tammikuuta 2017

Kolmen tunnin makkarakastike

Olen fanittanut Mysi Lahtista niin kauan kuin jaksan muistaa. Ruokaidolini Hesarin Kuukausiliitteeseen kirjoittamat jutut olivat jo silloin aikoinaan lempparilukemistani sekä reseptien että niiden rinnalla saumattomasti soljuvan tarinoinnin ansiosta. Hänen erinomaisen viihdyttävän Intohimot hellallani-keittokirjansa ohjeilla olen jo kauan valmistanut lukuisia perinteikkäitä ruokia pääsiäislampaasta kaalikääryleisiin.

Tuossa kirjassa olevaa makkarakastikkeen ohjetta en ole kuitenkaan ikinä kokeillut, koska sen tykötarvelistalle kirjattu margariini on hämmentänyt minua. Kastikkeeseen tulee hulppeat 200 grammaa rasvaa, josta 150 grammaa on voita ja 50 grammaa margariinia. "Sitä, miksi soosia ei tehdä pelkästään voihin, en osaa selittää, koska en aikoinaan tullut kysyneeksi äidiltä", kertoo Mysi kirjassaan.

Kun näin saman reseptin HS Kirjoilta arvostelukappaleena saamassani tuoreessa Mysi kokkaa ja kertoo-opuksessa, niin äimistyin isosti: makkarasoosiin Hilkka-rouvan tapaan ei enää ohjeistettukaan käyttämään margariinia, vaan "ainoastaan" 150 grammaa voita! Heti kokeiluun!
Annoskokoa kuitenkin pienensin ja työstin makkarakastiketta vain puolikkaan satsin. Ja tästä tuli sanaakaan valehtelematta parasta makkarasoossia, mitä olen konsaan tehnyt. Kolmen tunnin kypsyttely todella kannattaa, sillä tuossa ajassa kastike muhii intensiivisen makuiseksi ja ihanan kiiltäväksi.

Mysi kokkaa ja kertoo-kirjaan tykästyin myös, koska siitä löytyy ilahduttavan paljon uutta mysimäistä jutunjuurta, vaikka suuri osa resepteistä on aiemminkin julkaistuja. Sanat ovat minulle keitto- ja ruokakirjoissa paljon kuvia tärkeämpiä, joten senkin vuoksi ihastuin tähän kokonaan kuvattomaan teokseen kovasti.

Yhden virheen Mysi kokkaa ja kertoo-kirjasta löysin. Sivulta 201 alkava suomalaisen lihaliemen ohje loppuu nimittäin kesken. Siitä on kirjassa noin neljäsosa eli joidenkin ainesten käsittelyohjeet sekä tiedot ainesten kattilaanlaittojärjestyksestä ja liemen keittoajasta puuttuvat. Onneksi lihaliemen resepti löytyy myös Intohimot hellallani-teoksen sivuilta 16-17.
Onks 75 grammaa voita paljon vai vähän?
Tarvitset:
1 l lihalientä
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
valkopippuria
1½ dl kermaa
lenkkimakkaraa (käytin Korpelan savulenkkiä)

Tee näin:
Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi.

Sulata voi valurautaisessa padassa ja anna sen kuohahtaa.

Sekoita lastalla kolme neljäsosaa vehnäjauhoista rasvan joukkoon. Kypsennä koko ajan sekoittaen, kunnes tahna on tasaista ja alkaa rusehtaa.

Lisää loput jauhot pataan ja vaihda lasta vispilään. Kypsennä jauhot "niin tummiksi kuin hermot antavat myöten".

Kun hermot alkavat pettää, lisää pataan valkopippuri ja sekoita nopeasti. Kaada lihaliemi pataan ja vispaa tasaiseksi. Lisää pataan vielä desi kermaa.

Anna soossin kiehua reippaasti vartin verran ja käännä lämpö pienemmälle. Kypsennä kastiketta kannen alla miedolla lämmöllä vähintään kolme tuntia. Sekoita silloin tällöin.

Viipaloi lenkki ja paista makkaraviipaleet vähässä voissa pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Lisää makkarat ja loput kermasta pataan. Anna kastikkeen kiehahtaa ja tarjoa se esimerkiksi pottumuusin ja porkkanaraasteen kera.

15. tammikuuta 2017

Maata lähellä taivasta

Kampin keskukseen avautui viime joulukuun alussa iso ravintolakeskittymä, Kortteli. Koska työskentelen ihan Kampin keskuksen kupeessa, toivotin uudet lounaspaikat erittäin tervetulleiksi. Oman rytmini mukaiseen lounasaikaan yhden-kahden maissa iltapäivällä jonotkaan eivät ole niin hurjia kuin puolen päivän kieppeillä.

Kun Kortteliin tulevien ravintoloiden nimet julkistettiin, niin kovaäänisimmät sisäiset riemunkiljaisut kohdallani aiheutti Jord (Kampin keskus, Urho Kekkosen katu 1, 5. kerros), jonka takana on Michelin-tähditetystäkin ravintola Askista tuttu Langhoffin pariskunta.

Jordissa meininki on hyvin samanlaista kuin Askissakin: luomua, kausituotteita ja lähiruokaa. Langhoffien periaatteisiin voi tutustua myös mainion Från jord till bord-sarjan kautta. Kaikki 13 jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa vielä reilun neljän kuukauden ajan.
Kävimme pari viikkoa sitten Känttynatsi-Aleksin ja paremman puoliskonsa kanssa testaamassa Jordin iltamenun. Alkuun otimme Hven-luomuginistä sekoitetut geeteet, ja pienen mietinnän jälkeen ciabattalaiset valitsivat viiden ruokalajin Chef's menut ja minä napsin listalta suurinpiirtein saman verran annoksia.
Minun teki nimittäin jostain syystä älyttömästi mieli lihaa. Lihanhimon tyrehdyttäjän hommat aloitti aivan taivaallisen herkullinen naudanlihatartar (jota taisin joillekin jo kehua lammastartarina, sori siittä) karhunlaukan, pinaatin ja itujen kanssa. Tämä tartar haastaa vahvasti jopa Grönin huipputartarin, johon olen tähän saakka kaikkia raakoja lihoja verrannut.
Jatkoin lihalinjaa annoksella, jossa oli ohuen ohueksi viipaloitua poron sydäntä ja porkkanaa. Pintakypsennetyn sydämen rakenne oli kirjaimellisesti suussasulava ja happamanmakea porkkana toimi hienosti sen makuparina
Pääruoaksi valitsin lammasta ja palsternakkaa. Lammas oli kypsennetty ihanan hajoavaksi ja maku oli lievästi sanoen mieletön. Palsternakkaa oli lautasella sekä silkinsileänä, pähkinäisen makuisena pyreenä sekä ohuina (ilmeisesti pikkelöityinä) kiekkoina. Intensiivinen liemi sitoi annoksen elementit yhteen. Täydellistä talviruokaa!
Jälkkäriksi söin "vispipuuroa", jossa puolukka oli kulhon pinnalla ilmavana vaahtona ja sen alta löytyi muiden muassa jogurttia. Hyvää ja mukavan hapanta.
Lihanhimoni taustalla saattoi myös kuikuilla tähän vuodenaikaan vahvana oireileva punaviininpuutoksen uhka. Sen taltutti oivallisesti Domaine Du Mas Béchan Barrique Rouge 2014, jonka pehmoiset tanniinit sopivat erityisen hyvin lampaan kaveriksi.
Illallinen juomineen (geetee, neljä ruokaa, kaksi lasillista viiniä) maksoi Jordissa 102 euroa. Ei mitenkään tyypillinen kauppakeskushinta, mutta eipä kyllä ole Jord ihan perinteinen kauppakeskusravintolakaan. Mielestäni hyvinkin hintansa väärtiä.

Kävin joulukuussa pariin otteeseen tyyppaamassa myös Jordin lounastarjontaa, eikä siihenkään tarvinnut pettyä. Lounasaikaankaan siellä ei ihan yhdellä lounarilla pärjää eikä ässäbonuksiakaan kerry, mutta onneksi kaikki eivät niitä kaipaa.
Ensivierailulla nautin lounaaksi jo Askista tuttua sienirisottoa piristävillä lemoncurd-tipluilla, pikkuisen tilkan optimihapokasta Weingut Friedrich Beckerin Dobbelstück Spätburgunderiä sekä pannaria männynkerkkävaahdolla ja marinoiduilla kerkillä. Lounas maksoi yhteensä 26 euroa.
Joulunaluspäivien lounasvierailullani lusikoin muhevaa sipulilientä sienillä, tattarilla ja unelmalöysällä kananmunalla. Liemiviiniksi suositeltu, hivenen makea Domaine Laurent Vogtin Pinot Gris 2013 oli nappivalinta ja joulun kunniaksi lirpin sitä vähän reilumman tilkan. Lounas maksoi yhteensä 25 euroa.
Jordiin kannattaa tehdä (varsinkin ilta-aikaan) pöytävaraus, mutta kyökkisaarekkeen laidoilla olevalle baaritiskille katetuille paikoille pääsee toki ilman varaustakin. Tiskillä istuvilla on myös mahdollisuus seurata ateriointinsa lomassa aitiopaikoilta jordilaisten touhuja keittiössä, which is nice. Jordin sisääntuloaulaan on myös tulossa 16 hengen community table, jossa pääsee ruokailemaan ihan ventovieraidenkin kanssa.

Kulinaarimuruja ♥ Jord

10. tammikuuta 2017

Joulun makuinen jälkkäri

Vielä ehkä tohtinen postata jouluisen jälkkärireseptin, kun Nuutinpäiväkin on vasta loppuviikosta. Se kuuluisa vanha kansahan hokee, että "hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Samaisen lähteen mukaan "joulu loppuu loppiaiseen, Nuutinpäivään kumminkin".

Nyt päättymäisillään olevan sesongin särpimiksi en jaksanut tehdä hirmuisia määriä perinteisiä jouluruokia. Jotain spessua toki väsäsin: kylmiä kaloja oli juuri sopivasti, jouluburgeritarpeita riittävästi, juustoja enemmän kuin tarpeeksi ja joulukarkkejakin säällinen määrä. Karkkiosastoon lasken kuuluvaksi myös tämän pikkuisen satsin panna cottaa ja kardemummaluumuja

Luumut ovat olleet jossain muodossa joulupöydässäni oikeastaan niin pitkään kuin muistan. Kakarana luumurahkaa olisi voinut vetää kulhotolkulla ja joulutorttukiintiökin tuli täyteen jo hyvissä ajoin ennen täysi-ikäistymistä. Luumusoppa oli riisipuuron kanssa paljon parempaa kuin sekametelisoppa. Joulukinkkuakin muistan joskus koristellun luumuilla, mutta ne taisivat kyllä jäädä syömättä. 

Tämän luumusoseen maustoin jouluiseksi kardemummalla. Soseesta tuli täydellinen pari unelmanpehmeälle panna cottalle, jonka erinomaisuus ja helppotekoisuus tuppaa aina välillä unohtumaan.
Panna cottaan tarvitset:
1½ liivatelehteä
2 dl kermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Luumusoseeseen tarvitset:
2 dl kuivattuja luumuja
2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl jauhettua kardemummaa

Tee näin:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Laita kerma, sokeri ja vaniljasokeri paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna seos ja anna sen kiehua parin minuutin ajan.

Ota kattila liedeltä. Puristele liivatteista ylimääräiset vedet ja lisää ne kattilaan. Sekoita.

Kaada seos kahteen tarjoiluastiaan ja laita ne hyytymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.

Laita luumut, vesi, sokeri ja kardemumma kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna pöhistä miedolla lämmöllä, kunnes luumut ovat pehmenneet ja neste on haihtunut lähes kokonaan.

Sauvasekoita hiukan jäähtyneet luumut soseeksi.

Kokoa annokset lusikoimalla huoneenlämpöistä luumusosetta jääkaappikylmiin panna cotta-astioihin.

8. tammikuuta 2017

Baskimaan herkkuja

Misukkamestojen, Azurmendin ja Mugaritzin, lisäksi Baskimaassa vietetyn viikon aikana tuli syötyä ja juotua toinen toistaan herkumpia asioita paikoissa, joissa hinnat vaihtelivat muutamasta eurosta pariin kymppiin per vierailu. Viivähdin kolme päivää sateisessa Bilbaossa ja toiset kolme aurinkoisessa San Sebastianissa tai niin kuin paikallisella kielellä sanotaan, Donostiassa.

Referenssejä syömäpaikkojen ja syötävien valintoihin sain luotettaviksi kokemiltani tahoilta inttervepistä sekä seuraamalla vanhoja baskeripäisiä setiä. Setäosaston suosimissa kuppiloissa tuntui poikkeuksetta löytyvän emähyviä sapuskoita.

Tilausten tekeminen meni aika usein osoitteluksi, sillä kuppiloissa ei juuri lontoota puhuta. Osaan turistiespanjaksi peruskohteliaisuudet sekä jonkin verran ruokaan liittyviä sanoja, mutta baskien puhumaan euskaraan törmäsin tällä reissulla ensi kertaa. Kaikkein oikeimmin opin omasta mielestäni lausumaan sanan txakoli.

Kielimuurista huolimatta sekä Bilbaossa että Donostiassa tuli syötyä hyvin ja hyvin paljon. Ohessa listattu joitakin visiitin väärtejä paikkoja molemmista kaupungeista.
Casco Viejo, Bilbao.
Bilbaon vanhan kaupungin Casco Viejon eteläpuolella on Santutxun kaupunginosa, jossa on paljon mielenkiintoisia vanhoja setiä väijyttäviksi. Heitä seuraamalla päädyin muiden muassa Bar Santutxuun (Calle Santutxu 15), jossa söin 4 eurolla anjovista grillattuilla paprikoilla, tötteröllisen turskakroketteja pikkelöidyn paprikan ja sipulin kanssa sekä join pienen oluen. Bar Unaitxessa (Calle Karmelo 10) maksoin 7 euroa isosta lautasellisesta hanhenkauloja, mustekalasiivuista ja kolmen desin bissestä.
Bar Santutxu (vasen yläkulma), Bar Unaitxe (oikea yläkulma) ja Irrintzi (alarivi).
Vanhassa kaupungissa sijaitseva Irrintzi (Calle Santa Maria 8) harrastaa hiukan kokeellisempia suupaloja. Tykästyin paikkaan sen verran, että siellä tuli vierailtua pariin eri otteeseen. Ensimmäisellä kerralla otin katkarapuja majoneesilla ja raastetulla keltuaisella, järjettömän hyviä mustekala- ja mustekalanmustekroketteja, mustekalaa ja ibericopossua, possunpaloja ananaksella ja sinappikastikkeella sekä lasillisen txakolia (yhteensä 8 euroa). Myös toisella kerralla söin tummanpuhuvia mustekalakroketteja, taikinoituja scampeja aiolilla ja omenalla, uppopaistettua mozzarellaa rucolan, anjoviksen ja tomaatin kanssa sekä hörppäsin txakoli-lasillisen (yhteensä 7 euroa).     

Myös Irrintzin vieressä oleva Bar Gatz (Calle Santa Maria 10) oli kiva paikka. Siellä haukkasin sientä ja turskaa sekä uppopaistettua morcillaa kera txakolin (yhteensä 6 euroa).
Con B De Bilbao (ylärivi), Berton (vasen alakulma ja Casilda (oikea alakulma).
Samalla kadulla Irrintzin ja Bar Gatzin kanssa sijaitsee Con B De Bilbao (Calle Santa Maria 9), jonka valkosipulinen seepia oli kertakaikkiaan taivaallista. Sen lisäksi söin verimakkarakroketin ja join lasillisen vermuttia (yhteensä 7 euroa).

Kelpo paikka oli myös vanhassa kaupungissa oleva Berton (Jardines Kalea 11), jossa pitelin tovin sadetta natustellen anjovista grillatulla paprikalla ja gildaa sekä olutta lirppien (yhteensä 5 euroa). Toiselta puolen kaupunkia, aika läheltä hotelliani, bongasin oikein kiva Casildan (Máximo Aguirre Kalea1), jossa söin perunanaruun käärittyjä katkarapuja aiolilla ja paahtoleipään rullattua morcillaa kera ibericopossun sekä join lasillisen txakolia (yhteensä 4 euroa).
Roikkuvia kinkkuja donostialaisessa Casa Alcaldessa.
Donostia oli rakkautta ensi puraisulla. Sen vanhan kaupungin lukuisissa baareissa voisi notkua viikon, eikä sitli ehtisi syömään kaikissa paikoissa, joissa haluaisi. Yritys oli kyllä kova, mutta rajat ne olivat Neuvostoliitollakin.
A Fuego Negro (ylärivi) ja Bar Zeruko (alarivi).
Suurimmat ennakko-odotukset minulla olivat A Fuego Negroa (31 de Agosto 31) kohtaan, jonka vermuttihyytelötäytteisiä oliiveja on kehuttu taajaan. Ja kyllä ne olivatkin mahtavan makuisia, kuten myös paikan mustekalasta ja sen musteesta fritatut kakkarat sekä rapea risotto. Ne ja lasillinen txakolia maksoivat hiukan yli 20 euroa eli selkeästi baari sieltä tyyriimmästä päästä.

Kivikovat odotukset lunasti myös Bar Zeruko (Pescadería 10), johon ihastuin niin paljon, että kävin mässäilemässä siellä kahdesti. Ensimmäisellä vierailulla otin ihanan etikkaisia anjoviksia sipulin ja yrttiöljyn kanssa, marinoituja ja grillattuja herkkusieniä, sinihomejuustolla täytetyn ja friteeratun kesäkurpitsankukan, pieniä ankeriaita kera paistetun viiriäisenmunan "on toast" sekä "kultaisen" artisokan ankanmaksalla ja pinjasiemenillä. Ruoat huuhdoin alas parilla pienellä oluella ja maksoin lystistä yhteensä 17 euroa. Toisella istunnolla nautiskelin munanmuotoista tomaattihyytelöä vuohenjuuston ja seesamisiementen kanssa, pistaasipaneroitua morcillaa ja vadelmahyytelöä, merisiilin mädistä tehtyä vanukasta, mustekaloja kypsennettynä omassa musteessaan padrón-paprikoiden kanssa, filotaikinaan käärityn morcillasiivun karamellisoiduilla sipuleilla sekä join yhden oluen (yhteensä 17 euroa). Ja vielä jäi paljon kaikkea kiehtovaa kokeilematta!
Bar Zeruko (vasen yläkulma & oikea alakulma), Casa Alcalde (oikea yläkulma) ja Gandarias (vasen alakulma).
Casa Alcalden (Calle Mayor 19) gilda, pikkuankeriaat, anjovis-paprikaleipä ja txakoli toimivat erinomaisesti (yhteensä 8 euroa). Bar Martínezin (31 de Agosto 5) tarjoili myös hyviä gildoja, anjovista aiolin ja paahdetun paprikan kanssa, kinkun ja juuston kanssa kärtsättyjä ohuita purjoja sekä tietty txakolia (yhteensä 9 euroa),

Taberna Barduliassa (Fermin Calbeton 7) otin perushyvän perussetin: grillattua mustekalaa, kinkkukroketin, leipäsen ibericotahnalla sekä paikallista siideriä (yhteensä 7 euroa).  Baarissa nimeltä Gandarias (31 de Agosto 23) söin aivan törkeän hyvää merisiilin mätiä ja sipulia juustolla kuorrutettuna, grillattua paprikaa morcillalla ja paistetulla viiräisenmunalla, ibericoleivän ja palanpainikkeeksi yhden oluen (yhteensä 11 euroa).
Bar Néstor (vasen yläkulma), Bar  Zeruko (oikea yläkulma & vasen alakulma) ja Le Mejillonera (oikea alakulma).
Bar Néstor (Pescadería 11) on klassikkopaikka, joka tarjoilee laatulihaa grillattuna sekä jumalaista tomaattisalaattia, jossa ei ole mitään muuta kuin tomaatteja, suolaa ja oliiviöljyä. Lautasellinen taivaallisia tomaatteja ja olut maksoivat vitosen.

Toinen vanhan kaupungin klassikkokuppiloista on La Mejillonera (Calle del Puerto 15), jossa pääosassa ovat eri tavoin valmistetut simpukat. Täällä testasin simpukoita kipakassa tomaattikastikkeessa sekä paahdettuja padrón-paprikoita. Ne ja iso bisse maksoivat 9 euroa.

Hotellini lähellä oli Salaberria Sagardotegia (José María Salaberría Kalea 13), jossa haukkasin lähtöpäivän varhaiseksi lounaaksi siivun turskamunakasta, sämpylän ibericopossulla ja grillatulla paprikalla sekä lasillisen siideriä (yhteensä 6 euroa).

Yleensä en kirjoittele mitään hotelleista, joissa yövyn, koska ei niistä ole mitään sen ihmeellisempää sanottavaa. En hae hotelleilta luksusta, vaan käytän matkabudjettini mieluummin ruokiin ja juomiin. Majapaikaksi riittää perussiisti hotla, jonka sijainti on hyvä (lue: lentokentälle pääsee kätsysti julkisilla ilman useita kulkupelin vaihtoja).

Nyt on pakko naputtaa muutama rivi hotellista, jossa yövyin Donostiassa. Astoria7 (Sagrada Familia 1) on elokuvateemainen hotelli ja jos itse joskus lottovoitettuani päätyisin majoituspalvelubisneksiin, niin tämän tyyppisen hotellin haluaisin omistaa.
Aulassa päivysti jatkuvasti sohvalla istuva Alfred Hitchcock, jota säikähdin aina kun hänet ohitin. Sir Alfredin takana olevalle seinälle heijastettiin nonstoppina jotain klassikkoleffaa ja hotellin teeman mukaisessa somistuksessa oli nähty kiitettävästi vaivaa. Erityisesti tykkäsin vanhan liiton filmikelojen hyödyntämisestä valaisimissa. Respan viereisen sohvaryhmän taustalla olevalle seinälle oli kirjoitettu kaikkien huoneiden numerot ja niiden nimikkonäyttelijöiden tai -ohjaajien nimet.
Jokainen huone on nimittäin omistettu jollekin näyttelijälle tai ohjaajalle. Minä nukuin kolme yötä Ali McGraw'n kanssa (vähän kyllä toivoin unikaveriksi John Travoltaa).
"Do Not Disturb"-lipareeseenkin oli printattu hyssyttelevä Hitchcock. Huoneissa oli dvd-soittimet sekä pitkät listat alakerran kirjastosta lainattavissa olevista leffoista. Aamiaisen sai huoneeseen jättämällä tilauksensa oveen Audrey Hepburnin kuvalla varustetussa "Breakfast at Astoria7"-pussukassa. Ja mikä parasta, minibaarista löytyi ylikansallisten olutjättien tuotteiden sijasta paikallisen pienpanimon kamaa. Iso peukku tälle hotlalle!

7. tammikuuta 2017

Ihana, ihanampi, Mugaritz

Baskimaan reissuni toisen fine dining-elämyksen hankin Mugaritzissa (Aldura Aldea 20, Errenteria), johon tykästyin paljon enemmän kuin Azurmendiin, jossa vierailin muutamaa päivää aiemmin. Itse asiassa valloittava Mugaritz pompsahti kertalaakista henkilökohtaisen lempiravintolalistani kärkiviisikkoon.

Mugaritz sijaitsee San Sebastianin kupeessa ja sinne päästäkseen täytyy matkata taksilla vuoristoon noin parinkymmentä minuuttia. Omatoiminen autoilukin paikan päälle onnistunee, sillä ravintolan opasteita vilahteli tien reunoilla vähän väliä.
Lähtöruutu.
Perillä ravintolassa vastassa olivat pitkillä, valkoisilla pöytäliinoilla verhotut sekä valkoisilla, rikkonaisilla lautasfiguureilla minimalistisesti koristellut pöydät. Valkoinen teema ylsi riemukseni myös ikkunan takana sisäpihalla väijyneeseen kissaan, joka on kuulemma vakiovieras naapurimaatilalta.

Mugaritzissa ei ole valittavana useita erilaisia menuja, vaan kaikki illastajat pääsevät osalliseksi 24 ruokalajin gastronomisesta kokemuksesta. 24 annosta tuntuu paljolta, mutta monet niistä olivat vain suupalan tai parin kokoisia. Kaikki mitä Mugaritzissa suuhuni laitoin, oli makujensa puolesta poikkeuksetta tajunnan räjäyttävän hyvää.

Jännää oli myös se, että iso osa sapuskoista syötiin sormin. Toki joidenkin ruokien kanssa pöytään tuotiin työvälineitä, mutta ilmankin pärjäsi oikein hienosti.
Basa-Loren Igartzeta Getariako Txakolina.
Alati muuttuvalle makumatkalle ei ole tarjolla valmiiksi paketoituja juomasettejä, vaan ne räätälöidään tarjolla olevien sapuskoiden sekä ruokailijan omien mieltymysten mukaisesti. Itse toivoin säällistä määrää juotavaa, painotusta paikallisiin tuotteisiin sekä valkoisten preferointia, ja sainkin maisteltavakseni erinomaisia viinejä.
Toasted mollette, anchovy butter.
Anjovisvoi oli ihanaa lämpimän leivän päällä.
Lemon oyster.
"Oliivi" aiheutti suussa sitruunaisen osterisen ilotulituksen.
Cooked Mother rice and caviar.
Tahmean riisijauhoista työstetyn kakkusen kaverina oli reilu lusikallinen kaviaaria - lyömätön makuyhdistelmä ja hämmentävän toimiva rakenteiden sekoitus.
Natto pie with palo cortado.
Sherryinen nattopiiras yllätti positiivisesti kaltaiseni natto-epäilijän.
Bruno Paillardin Le Mesnil 2010.
Ensimmäisen suupala-aallon jälkeen pääsin hiukan jaloittelemaan, kun vuorossa oli visiitti kyökin puolelle, missä emäleveää ameriikan etelävaltioiden englantia vääntävä hongkongilainen mimmi kertoi keittiön toiminnasta ja Mugaritzin periaatteista noin muutenkin. Maistiaiseksi sain rapeaa kanannahkaa makealla soossilla.
Warm cloud of roe and hazelnut oil / Fried trout.
Pöytään palattuani herkkutykitys jatkui mykistävällä mätipilvellä ja rapeaksi fritatulla kalalla.
Live pasta and anchovies, in vinegar.
Vienosti etikkaista anjovista olisin mieluusti vedellyt isommankin erän. Minun suuhuni sopivaa kalan makua täydellisimmillään!
Clams glazed with lemon.
Simpukat maistuivat todella intensiivisen merellisiltä. Niissä oli jotenkin osterimainen makumaailma.
Spiced glaze and squid.
Pieniksi kuutioiksi leikattu mustekala maustelätkällä oli ihan helvetin hyvää (pardon my French).
Rib and "soup" bread / Stewed biscuit with Espelette.
Molekyylikokkailukikkailun helmiä edusti muhevan paprikainen annos "ribsejä".
Creamy emulsion of squid and cod with hake shavings.
Yksi illan suosikeistani oli tämä mustekala-annos, jota peittävän "kalapulverin" ansiosta sen haarukoiminen oli ällistyttävä kokemus: höttöinen rakenne ikään kuin suli siihen koskettaessa, mutta silti lautanen tuli kaavittua perusteellisen puhtaaksi.
Ossian Vinosin Ossian 2013.
Sapiens. Cut your meat.
Kiinnostavin työkalu tuli kera lihapalan, josta piti veistää siipaleita kivestä tehdyllä veitsellä. Kiviveitsessä on sarjanumero ja sen sai kuppilasta mukaansa. On muuten yllättävän terävä tuo vehje!
Lobster and bone marrow stew.
Hummerin mätiä luuydinliemessä *pökr*
Sweetbread and garlic.
Taju meinasi lähteä näitä suloisia lampaan kateenkorvia natustellessa. Annosta kaunistaneet valkosipulinkukat eivät olleet vain koristeina, vaan ne myös maistuivat vahvasti valkosipulilta.
Leaves dressed with pork.
Kuiviksi paahdettujen lehtien alta löytyi meheviä biittejä sianlihaa. Tämä ruoka syötiin sormin ja lehdillä sai mopattua possuliemen lautaselta viimeistä pisaraa myöten.
Bodegas Licinian Licinia 2011.
Red mullet in colorá.
Keltajuovamullo kirjaimellisesti suli suuhun.
Roasted song thrush with tomato miso and plums.
Laulurastas lisukkeineen oli tulvillaan umamia.
Artisan "profiteroles" and hare chivet.
Suolaisia tuulihatun tyyppisiä kakkaroita tarjoiltiin tuhdin pupusoossin kanssa.
Savory chip of orange and duck.
Supertiivistetty tilkka ankkalientä ja "siivu appelsiininkuorta" oli klassikkomakupari pitkällä jälkimaulla.
The cheese.
Paikallinen lampaanmaitojuusto tuotiin tarjolle kangasliinaan käärittynä lämpimän leipäpalan kanssa.
Bodegas Aranen Sorte Souto 2011.
Pumpkin and spiced brioche.
Jälkiruokakimaran käynnisti paljon jouluisia mausteita sisältänyt kurpitsainen pläjäys. Pidin sitä kovasti, koska se ei ollut yliömakeaa.
Sugared rose window, liquor mousse.
Illan toiseen kääröön oli kätketty ohuen ohut ruusuvedestä ja lehdistä tehty kiekko, joka murusteltiin kulholliseen unelmankeveää moussea. Jälkkäriparhautta!
Kombucha mother and strawberries.
Mansikkainen haukkapala oli hauskan näköinen ja maistui kesältä.
Toasted soup of oxidised wine.
Viimeinen jälkiruoka oli misukkainstituutiolle lievästi ilveilevä viinin ja vaahtokarkin kombinaatio, joka sekä huvitti että maistui.
Oivaa espressoa hörppiessäni ajattelin, että nytpä voisi vaikka kuolla onnellisena, mutta Mugaritzilla oli vielä aikamoinen finaalispektaakkeli hihassaan...
Seven Deadly Sins.
...nimittäin hervoton puupömpeli, jonka seitsemästä kerroksesta löytyi seitsemää kuolemansyntiä kuvaavia asioita. Ihan hullunhieno vaihtoehto perinteisemmälle petit fours-setille.
PRIDE.
ENVY.
WRATH.
GLUTTONY.
GREED.
LUST.
SLOTH.
Synnit olivat kekseliäästi toteutettu. Turhamaisuus oli kullalla silattu suklaakuori vailla sisältöä, kateus oli kitkerääkin kitkeräämpää tummaa suklaata, vihavaahtokarkki oli chilillä kuorrutettu, mässäily oli valtavan iso annos maissiraksuja vaniljakastikkeella, ahneus oli tyhjää täynnä, himo oli punastuttava marjaisa jellylerputin ja laiskuus leuat väsyttävä toffeekarkki.
Ilta Mugartzisssa (safkat ja viisi lasillista viiniä) kustansi yhteensä 288 euroa, mikä on mielestäni aika kohtuullinen korvaus näin upeasta elämyksestä. Kahvista ja vedestä ei muuten veloitettu mitään.

San Sebastian on aikamoinen paratiisi ruokaan höpsähtäneille yksilöille. Siellä pystyy kyllä syömään erittäin hyvin erittäin edullisestikin (siisä lisää omassa postauksessa), mutta jos matkakassa kestää vierailun Mugaritzissa, niin suosittelen siellä ateriointia mitä lämpimimmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...