24. syyskuuta 2016

Olutpaketti antoi hirvelle siivet

Laastaroin kroonisena tykyttävää matkakuumettani lennähtämällä elokuun lopulla viikonlopuksi läntisen naapurimaamme pääkaupunkiin. Tukholmassa oli nätti ilma, sain pitkästä aikaa syödäkseni Toast Pelle Janzonin, onnistuin löytämään Åhlensilta uudet uunikintaat ja varaukset tekemiini ravintoloihin osoittautuivat onnistuneiksi valinnoiksi.

Perjantain illallispaikkani oli The Flying Elk (Mälartorget 15), jonka viereisessä korttelissa sijainnut Frantzén rakentuu parhaillaan uuteen lokaatioon. Molempien kuppiloiden takana on Björn Frantzén. Kävin ihastumassa Franzéniin viime vuoden huhtikuussa, joten senkin vuoksi odotukset tämän "karvahattupuolen" suhteen olivat aika korkealla.
The Flying Elkin ruokalistalta löytyi jokaiselle jotain. Oli mahdollista ottaa pientä huikopalaa drinksun kylkeen, kuuden annoksen maistelumenu tai kaikkea siltä väliltä. Esimerkiksi vakoilemastani naapuripöydän pariskunnasta daami tilasi yhden (!) osterin ja herra burgerin ranskalaislla (siitä mimmi tosin verotti leijonanosan).

Itse valitsin maistelumenun ja sille olutpaketin, koska sellainen oli tarjolla. Oluiden paritus koko menulle on vielä aika harvinaista. Bissepaketoinnin soisi kyllä yleistyvän, sillä erityyppisistä oluista saa sapuskoille ihan yhtä hyviä makupareja kuin viineistä.
Mutta first things first eli alkuun Geranium Ginistä, tonicista ja verigreipistä sekoitettu herkkujuoma.
Odottava tunnelmani snaidsti latistui, kun menun ensimmäinen annos, Fines de Normadie-osteri seljankukkakreemillä, saksanpähkinöillä ja kuivatuilla karviaisilla, oli aikamoinen pettymys, koska siinä ei osteri juurikaan maistunut.
Onneksi sen kanssa samalta lautaselta tarjoiltu hanhenmaksalla, granaattiomenalla ja pikkelöidyillä mansikoilla täytetty raparperimacaron kirjaimellisesti suli suuhun.
Erinomainen napo oli myös pikuruisen kukkakaali-spelttilangosin päälle lusikoitu keko Kalixin muikunmätiä, paistettua possunvatsaa, smetanaa, sipulipikkelsiä sekä ruskistettua voita raastettuna. Huhuh!
Rådanäs Bryggerin Ekologisk Saisonin tuoksussa oli jännää kalaisuutta ja järveä, mutta maku oli leppoisa ja sopivan katkera. Oiva pari erityisesti mätijudeemille.
Väliruoaksi sain pikku kipollisen silkkisen pehmoista kurpitsasoppaa maustettuna mustalla seesamille, jota löytyi tyynen pinnan alta paljon lisää.
Seuraavana oli vuorossa pajatson räjäyttäjä, isojen odotusten täyttäjä ja kaikinpuolin täydellinen kampasimpukka-annos. Kermaiset simpukat lepäilivät kuohkeaakin kuohkeammalla munakokkalipedillä. Kokkelin mausteena oli tryffeliä ja savustettua ruskistettua voita. Päällimmäisenä oli ihanan runsas läjä unelmarapeita ja -ohuita frittipottuja. Miten voi ruoka olla ruoka hyvää?
Kampasimpukoiden kaveriksi oli valittu Hantverksbryggerietin paahteisen maltainen Munken, jonka tuoksusta sekä mausta löytyi reilusti makeaa toffeekarkkimaisuutta. Onnistunut paritus, kertakaikkiaan!
Pääruokana oli tomaattimehussa kypsennettyä naudankylkeä, savustettua chiliä ja kevätsipulia, tomaatticonfit sekä mahtavaa paahdetusta maissista ja valkosipulista tehtyä pyreetä.
Sitruunavinegretillä maustetussa lisukesalaatissa oli pinaattia, vesikrassia, rucolaa ja paahdettuja valkosipulilastuja. Toimiva kokonaisuus.
Myös lehmälle paritettu Omnipollon Zodiak IPA oli kelpo valinta.
Ajattelin selviäväni tästä ateriasta ilman juustoja, mutta viereisen pöydän jamppojen tilaaman Comten vieno tuoksu oli niin houkutteleva, etten voinut vastustaa kiusausta. Haisujuuston kanssa lirpin Omnipollon hedelmäistä Fata Morgana Double IPAa.
Jälkiruokana oli marengista, sitruunaverbenamarinoiduista mansikoista, paahdetusta valkosuklaasta ja vanilja-inkiväärimoussesta koottu Eton Mess. Se oli ihan jees. mutta ei vetänyt vertoja sille Eton Messille, jota söin lontoolaisessa St Johnissa pari vuotta sitten.
Sen sijaan jälkkärin kanssa nauttimani Sahtipajan Berliner Weiße-tyyppinen Rött men inte Sött hurmasi minut supervadelmaisella happamuudellaan. Mainio olut!
Hirvitaidetta The Flying Elkin saniteettitiloissa.
Maksoin mahtigeeteestä, syömisistä sekä oluista yhteensä noin 120 euroa. Onhan se aika kova hinta gastropubidinnerille, mutta toisaalta upeat kampasimpukat sekä pieteetillä valitut oluet liudensivat orastavat fiilikseni kevyehköstä ylihinnoittelusta. Seuraavalla Tukholman reissulla Lentävässä Hirvessä voisi kyllä käydä testaamassa paikan hampurilaisen, sillä se näytti aika mehukkaalta. Ja jälkiruoaksi ottaisin ne kampasimpukat 

21. syyskuuta 2016

As seen on New York Times

Jokunen aika sitten Facebook-feedissäni vilahti The New York Times Foodin postaus kylmistä seesaminuudeleista ja suuhun herahti välittömästi muutama desi kuolaa. Viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi matkasta Hakaniemen etnosuoralle hakemaan oikeanlaisia, paksuja kiinalaisia munanuudeleita sekä joitakin täysiä maustepurkkeja tyhjentyneiden tilalle.

Voi herranen aika että näistä tuli hyviä! Seesamiöljyn, maapähkinävoin ja kiinalaisten asioiden yhdistelmä oli sanalla sanoen täydellinen.

Puolitin alkuperäisen ohjeen tykötarpeiden määrät, mutta olisi kyllä pitänyt tehdä täysi satsi. Seuraavalla kerralla olen viisaampi ja työstän seesaminuudeleita kerralla useamman päivän tarpeiksi.
Tarvitset:
200 g munanuudeleita
vettä
lorauksen seesamiöljyä

Kastikkeeseen tarvitset: 
½ rkl tuoretta inkivääriä
½ rkl valkosipulia
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl riisietikkaa
1 rkl seesamitahnaa
½ rkl maapähkinävoita
½ rkl ruskeaa ruokosokeria
2 tl chili-valkosipulitahnaa

Lisäksi tarvitset:
kurkkua
paahdettuja maapähkinöitä
tuoretta korianteria

Tee näin:
Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan (voit jättää ne aavistuksen verran napakoiksi). Kippaa kypsät nuudelit siivilään ja valuta niiden päälle kylmää vettä. Sekoita valutettuihin nuudeleihin loraus seesamiöljyä.

Kuori ja raasta inkivääri sekä valkosipulinkynsi. Sekoita vispilällä isossa kulhossa kaikki kastikeainekset tasaiseksi seokseksi.

Lisää kylmät nuudelit kastikekulhoon ja sekoita hyvin.

Tarjoa nuudelit kurkkutikkujen, paahdettujen maapähkinöiden ja korianterin kanssa.

18. syyskuuta 2016

Chef & Sommelier, Huvilakadun helmi

Kävimme Viva ciabatta-Aleksin kanssa aika tarkalleen kuukausi sitten dinnerillä Chef & Sommelierissa (Huvilakatu 28), koska ei oltu taas sielläkään vierailtu aikoihin. Aleksi on yleensä näiden ravintolapostausten tekemisessä nopea kuin Usain Bolt, mutta nyt voin kerrankin lesoilla, että ehdinpäs ensin!
Huvilakadulla on tullut tässä aikain saatossa vierailtua muutamaan eri otteeseen ja siitä on tullut yksi ihan ehdottomista lempiravintoloistani Helsingissä ja maailmassa. Nytkään ei tarvinnut pettyä, kun päädyimme ottamaan viiden ruokalajin menut, joiden sisällöt saimme vapaasti valita listatuista vaihtoehdoista. Kasvisvoittoisesti tuli jälleen tilattua, koska Chef & Sommelierissa jos missä vegehommat hanskataan aika suvereenisti.
Alkuun kilistelimme kuohujuomalaseja, joissa kupli viehättävää Strohmeierin roséa.
Amusena tarjoiltiin minttuista hernekräämiä ja anisiisopin kukkia mustasta riisistä työstettyjen kräkkereiden päällä.
"Punajuurta ja herukkaa"-niminen annos sisälsi mustaherukkamarinoitua punajuurta, ruusuetikkaisia villivadelmia sekä fermentoituja herukan- ja punajuurenlehtiä, ja se oli täynnä muhevia, yllätyksellisiä makuja.
Omaan suuhuni illan menulta sopi parhaiten hurmaava auringonkukansiemenistä, härkäpavuista ja kesäkurpitsasta valmistettu "risotto" - taas yksi tästä ravintolasta saatu loistoidea, jonka takuulla kopioin kotikeittiöön. En muista koskaan aikaisemmin maistaneeni varsinaista auringonkukkaa, joten ensikertalaiselle "risoton" kanssa tarjoiltu kukkasiivu oli jännä uutuus niin rakenteensa kuin makunsakin puolesta.
Chef & Sommelierien eksölentistä rosmariiniruisleipäviipaleista en ehtinyt tällä kertaa napata kuvaa, koska vetelimme ne tuulensuojaan ennätysajassa.
"Siikliä ja tykötarpeita" piti nimensä mukaisesti sisällään perunaa sekä fritattuna että paahdettuna. Pottujen höysteenä oli sipulia, omenamehuun säilöttyjä puolukoita sekä ihanaa savustettua poronsydäntä raasteena. Aivan tolkuttoman hyvää tämäkin.
Michael Gindlin raikas Grüner Veltliner little Buteo natsasi erityisen nätisti kaveriksi "risotolle".
"Sientä ja juurta"-setti koostui kantarelleista ja mustatorvisienistä sekä herkullisten juuresten kavalkadista, johon oli otettu mukaan retiisiä, porkkanaa, ovelasti lagerille maistunutta persiljajuurta, kaskinaurista ja kyssäkaalia. Korianterinkukat eivät olleet pelkästään koristeina, vaan niiden maku oli todella intensiivinen. Varsinainen syötävä ylistys alkusyksyn aineksille!
Syksyisen sapuskan kyytipojaksi laseihin kaadettiin kiintoisaa Three Barrel Projectin tuottamaa oranssia viiniä. Useiden muidenkin alkuviinien lailla myös tämä Vin de Naranja pääsi oikeuksiinsa oikeantyyppisen ruoan kanssa nautittuna.
Ennen jälkkäreitä teki mieli pientä nökärettä sinihomejuustoa. Himo tuli tyydytettyä Peltolan Bluella ja karviaismarjahillolla.
Väliruoaksi lusikoimme fermentoidulla ruusulla maustettua punaherukkasorbettia, jossa punaherukat maistuivat aivan mielettömän vahvasti. "Turpaanvetoherukkaa", sanoi Aleksi.
Jälkiruoaksi valitsemani "Tomaattia ja raparperia"-jälkiruoka koostui keksin päälle koostetusta keosta hullunhyvää paahdetusta tomaatista tehtyä hilloa, raperperia kirpeinä paloina ja kepeänä sorbettina sekä valkosuklaata. Nams.
Aleksi löi myrkkiä pöytään, kun aterian päätösnapojen (raparperia anisiisopin lehdellä) kuvaaminen kesti muka liian kauan.
Digestiiviksi lirpimme vielä fingerporilliset aina tasalaatuista Jaloviinaa*.

Viisi ruokalajia, juustopala, pari lasillista viiniä sekä jalluhömpsy kustansivat noin 87 euroa, mikä on mielestäni varsin kohtuullista tämäntasoisesta safkasta. Iloisena yllätyksenä laskujen tuomisen yhteydessä meille ilmoitettiin, että "vanhan ystävyyden kunniaksi tarjoamme teille kuohuviinit".

Kulinaarimurula kiittää & niiaa jälleen kerran, eikä malta odottaa seuraavaa visiittiä Chef & Sommelieriin.

15. syyskuuta 2016

Historiallinen munakoisovuoka

Historiallinen sen vuoksi, että tein tätä syntisen hyvää munakoisovuokaa Hella & Herkun kaupantäti-Annalle jo viime maaliskuussa. Koisoherkun alle tarjoilin niin ikään ärinomaista vitello rutilusta ja päälle suklaa-appelsiinipiirasta, joka kevensi (vaikkakin sen valmistukseen oli käytetty puoli litraa kermaa) kivasti raskaahkoa dinneriä.
Vaikeinta tämän ruoan valmistuksessa oli löytää savustettua scamorza-juustoa, jota en sitten loppupeleissä löytänytkään. Normi-scamorzaa hankin Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä ja tuunasin sapuskaan savun makua savusuolalla. Mutta jos tavallinenkin scamorza tuntuu olevan kiven alla, niin sen voi korvata mozzarellalla.
Tarvitset:
3 isoa munakoisoa
(savu)suolaa
vehnäjauhoja
öljyä
260 g scamorza-juustoa (tai mozzarellaa)
100 g prosciuttoa
50 g voita

Tee näin:
Viipaloi munakoisot. Ripottele viipaleille (savu)suolaa ja anna ässehtiä tunnin verran.

Kuivaa viipaleet, kierittele ne vehnäjauhoissa ja uppopaista ne öljyssä. Valuta paistetuista koisokiekoista ylimääräinen öljy talouspaperiin tai keittiöpyyhkeeseen.

Laita uuni lämpenemään 170-asteiseksi.

Viipaloi juusto ja revi kinkku suikaleiksi.

Lado uunivuoan pohjalle kerros munakoisoviipaleita. Ripottele viipaleiden päälle kinkkusuikaleita ja muutamia voinokareita. Päällystä koisot juustoviipaleilla.

Tee samanlaisia kerroksia kunnes tykötarpeet loppuvat. Päällimmäiseen kerrokseen tulee ainoastaan munakoisoja.

Lorauta päällimmäisille munakoisoille hieman voisulaa.

Kypsennä vuokaa uunissa noin puolen tunnin ajan kunnes päällimmäinen kerros on paahtunut kullanruskeaksi.

Anna vuoan vetäytyä hetkinen ennen tarjoilua.

13. syyskuuta 2016

Pitkästä aikaa Juuressa

Kestosuosikkini ravintola Juuri (Korkeavuorenkatu 27) tarjoaa ihan killerihyvää sapuskaa kaikenlaisia ruokavalioita noudattaville kansalaisille (ja Jared Letolle aina kun hän on Helsingissä), mutta tällä visiitillä keskityin nautiskelemaan lihattomista ja kalattomista vaihtoehdoista. Jos oli Pariisin L'Arpègessa erinomaiset vegesafkat, niin osataan sitä meilläkin!

Illastimme Juuressa emämaassa vierailemassa olleen sudeettisuomalaisen kafruni kanssa elokuun puolivälin tienoilla. Juuri valikoitui treffipaikaksi sekä eksölenteiksi tiedettyjen eväidensä takia että siksi, koska se pitää oviaan ilahduttavasti auki myös sunnuntaisin. Aika moni kiva helsinkiläiskuppila ei nimittäin pidä.
Kun seuralainen oli tapojensa mukaan myöhässä, oli häntä odotellessa aikaa lirppiä lasillinen Juuren maahantuomaa Christoph Koenenin CK Riesling Brut Sekt 2013-kuohuviiniä.
Alkulämmittelyksi saimme pikku kipolliset mukavan kirpeää kylmää kurkkukeittoa ja mummonkurkkuja.
Juuri on lanseerannut iloksemme sapas-termin. Sapaksilla tarkoitetaan pieniä maistiaisannoksia, ne ovat tavallaan kotimainen vastine espanjalaisten tapaksille. Seuralainen päätti vedellä pelkkiä sapaksia, itse tilasin alkuun muutaman, joista tämä "kukkakaalia ja kuorrutetta" sisältänyt setti oli aivan hävyttömän herkullinen.
Porkkanavanukas violettien porkkanoiden ja persiljakreemin kanssa oli myös oikein onnistunut yhdistelmä. Ensin minulle tosin tuotiin possusapas porkkanana, mutta erhe paikattiin hienosti.
"Sieniä, selleriä ja sieniä" oli todellakin nimensä veroinen! Juuriselleristä oli työstetty jumalaista pyrettä, osa sienistä oli pirteän etikkaisia, osa rapeiksi paistettuja ja osa sellerin lailla pyreenä *pökr*
Juuren näkkäri (vai olisiko se ennemminkin hapankorppu?) ja voi olivat yhdessä varsin koukuttavaa kamaa.
Pääruoaksi tilasin "palkokasveja, sinappia ja juustoa" ja olin siitä niin innoissani, että yllätin itsenikin, kun unohdin ottaa kuvan koskemattomasta annoksesta. Mutta kun ei siihen voinut olla käymättä kiinni! Ja maut - ne meinasivat oikeasti viedä järjen!

Lautasella oli härkä- ja pensaspapuja, kuorrutettu (ja uppopaistettu) juustopallo, herneitä sekä persiljamunakasrulla, jonka täytteenä oli mannasuurimoista ja pavuista tehtyä ihanuutta. Kastikkeessa maistuivat kahvi ja manteli. Ettehän poista tätä listalta ikinä (tai kun kuitenkin poistatte, niin palauttaisitteko sen sinne säännöllisin väliajoin takaisin pliide)?
Ruokajuomana minulla oli Louis Michelin Chablis 2015. Tykkäsin (no kukapa meistä ei chablis'ta tykkäisi),
Jälkkäriksi valitsin "mansikkaa ja pullaa", joka oli onnistunut muunnelma rikkaista ritareista. Ja hirmuisen sieväkin vielä!

Syömisten ja juomisten listahinta oli 67 euroa (mukana ei ole kuoharia, koska sitä ei laskutettu hyvitykseksi sapas-sekaannuksesta). Koska satun omistamaan siivun (=yhden osakkeen) Juurta, miinustettiin laskulta "asiakasomistaja-alennus" 15 % eli loppusumma jäi karvan verran alle 57 euron. Väittäisin, että sain rahalla vastinetta ja vähän enemmänkin.

Miksei Juuressa tule käytyä useammin?

11. syyskuuta 2016

Satokauden paras papupasta

Rakastan, siis RAKASTAN, pitkiä papuja, joita löytyy ainakin vihreina, keltaisina, liki valkoisina ja syvän purppuran värisinä. En ole oikein ikinä päässyt selville, pitäisikö heitä kutsua pensaspavuiksi, salkopavuiksi, vahapavuiksi vai joksikin aivan muiksi pavuiksi. Rakkailla pötköillä on monta nimeä, mutta olen antanut periksi ja viittaan heihin yleistermillä "pitkät pavut".

Ilokseni tänä kesänä käyttämässäni Kaupunkilaisten oman pellon jakopisteessä on ollut monta kertaa tarjolla ihania vihreitä pitkiä papuja. Ne ovat parhaita pikaisesti ryöpättyinä tai pannulla pyöräytettyinä mausteenaan ainoastaan suolaa ja vuolaisu-pari voita. Hurjina hetkinä voin pimpata niitä valkosipulilla tai pekonimuruilla. Joskus taas koluan kaapeista kaikki kiinalaiset maustepänikät ja työstän pavuista addiktoivia seesamipapuja.

Tai sitten teen papu-oliivi-sardellipastaa. Olin toki kokkaillut oliivi-sardelliseoksella kyllästettyjä pastasapuskoita useaan otteeseen ennenkin, mutta vasta törmättyäni jokunen aika sitten tähän Delicious Magazinen ohjeeseen, tajusin holvata mukaan myös papuja. Sen jälkeen tätä papuisaa versiota on tullut tehtyä aika monta kertaa.

Oheisen reseptin mukaisista tykötarpeista syntyy kaksi isoa annosta.
Tarvitset:
100 g pitkiä vihreitä papuja
10 kalamata-oliivia
2 valkosipulin kynttä
tuoretta persiljaa
200 g spaghettia
oliiviöljyä
3 sardellifileetä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Puhdista pavut ja leikkaa papujen päistä puumaiset kiinnikkeet pois.

Poista oliiveista mahdolliset kivet ja pilko oliivit muutamaan osaan. Kuori ja silppua myös valkosipulinkynnet. Hienonna lisäksi kourallinen persiljaa.

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Nakkaa pavut pastan joukkoon kypsennyksen pariksi viimeiseksi minuutiksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Freesaa oliiveja, valkosipuleita ja persiljaa öljyssä pannulla. Lisää joukkoon sardellifileet ja anna niiden sulaa muihin aineksiin.

Valuta kypsä pasta sekä pavut. Lisää ne pannulle, sekoita hyvin, mausta suolalla ja mustapippurilla.

Lorottele pastan joukkoon vielä hiukan oliiviöljyä, koristele silputulla persiljalla ja tarjoa heti.

10. syyskuuta 2016

L'Arpège - rakkautta Pariisissa

Kun on paikan päällä Stade de Francella todistamassa, että täysin väärä joukkue vie potkupalloilun Euroopan mestaruuden, niin paras tapa piristää tunnelmaa on illastaa seuraavana päivänä L'Arpègessa (84 Rue de Varenne).

Jos ihan totta puhutaan, niin odotin Pariisin reissulta paljon enemmän visiittiä tähän ravintolaan kuin sitä EM-loppuottelua. Minulla oli ilo tavata paikkaa jo 30 vuoden ajan pyörittänyt Alain Passard toukokuisissa OAD-orgioissa Kööpenhaminassa ja olin niin sanotusti onnesta soikeana, kun tämä hurmaava herrasmies muisti meikäläisen. Hänen rohkaiseva tokaisunsa "Don't worry, I'll cook for you!" sai potkupallotappion unohtumaan ja velatkin tuntuivat saatavilta.
L'Arpège on onnistunut pitämään kolme tähteään viimeiset 20 vuotta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus mille tahansa kuppilalle. Kasvikset ovat jo pitkään olleet L'Arpègessa pääosassa ja tykötarpeet tulevat yhä enenevässä määrin ravintolan omilta pelloilta.

Tarjottavat ruoat määrittyvät kulloisenkin sesongin mukaan. Tämän huomasin, kun vertailin parhaillaan Le Cordon Bleu-koulussa opiskelevan Jenni Tuomisen kanssa noin kuukauden välein nauttimiemme vegemenujen ruokia, joista moni oli tuossa ajassa jo ehtinyt vaihtua.
Vegemenun amuse-bouches, joista punajuureva suupala oli kaikista paras.
Jennin suosituksesta päädyin siis valitsemaan kasvismenun, joka osoittautui ihan tajuttomaksi kokonaisuudeksi. Seuralaiseni oli sekasyöjän menunsa ruokiin myös oikein tyyväinen ja tosi hyviltä ne näyttivätkin, mutta annoskateutta ei kyllä päässyt syntymään.

Juomapakettia emme menuille ottaneet, enkä edes yrittänyt perehtyä ravintolan (yhtään liioittelematta kahden puhelinluettelon paksuiseen) viinilistaan, vaan pyysimme sommelieria valitsemaan muutaman lasillisen sapuskoihin sopivia viinejä.
Menun aloitusannoksesta, punajuurinigiristä geraniumöljyllä, näen unia vieläkin. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen.
Ilolla haarukoin tuulensuojaan myös hasselpähkinäkermaan peiteltyjä kurkkupaloja kera suolaheinän.
Kuin kesä lautasella oli tämä salaatti, joka koostui tomaatista, raitajuuresta, kurkusta, kukkakaalista, porkkanasta, keltajuuresta, mustaherukoista, mansikoista ja fenkolista kastikkeenaan hunajainen mustapippurisoossi.
Le Rocher des Violettes La Négrette 2014 sopi helteisen päivän iltaan kuin nyrkki silmään ja toimi erityisen hyvin hasselpähkinäkurkkujen kanssa.
Raviolien täytteistä löytyi kyssäkaalia, punajuurta ja lehtikaalia. Punajuurinen nyytti oli suosikkini.
Tämä annos oli yksi lemppareistani. Vihreät pavut olivat saaneet seurakseen yrttistä voivaahtoa sekä musta-, puna- ja valkoherukoita. Voi herranen aika miten hyvää!
Raikas kesäkurpitsagratiini oli maustettu suolaheinällä ja rakuunalla.
Seuraavaksi pöytään kannettiin pökerryttävän herkullinen voitaikinavannike, jonka sisuksiin oli kätketty härkäpapuja ja herneitä. Vaahto tuli mopattua huolella lautaselta viimeiseen pisaraan saakka leipäpaloilla.
Denis Jeandeaun Pouilly-Fuissé "Secret Minéral" 2014 toimi sulavasti sekä papujen että vannikkeen kaverina.
Muheva oliivivaahto sitoi perunat. kurkut, sokeriherneet ja pinaatin hienosti yhteen ja parmesaaniraaste viimeisteli maukkaan kokonaisuuden.
Couscous oli rikastettu pavuilla, erivärisillä porkkanoilla, kyssäkaalilla, turnipsilla, kesäkurpitsalla, purppuraisella kukkakaalilla, mustaherukoilla sekä mausteisella kasvis"chorizolla". Raparperivaahto oli mukavan kirpeää. Kesäistä makuilotulitusta parhaimmillaan!
Clos Saint Jeanin supermarjainen ja tuhti Chateauneuf du Pape 2014 oli täydellinen makupari coucous-annokselle.
Jälkiruokakimaran aloittanut valkosipuli-crème brûlée (kyllä!) kuulosti liian jännältä ollakseen hyvää, mutta tämä vienon valkosipulinen poltettu kerma olikin itseasiassa yllättävän miellyttävän makuista.
Tässä vaiheessa syöminkejä vatsat alkoivat olla kovin täynnä, joten emme parhaalla tahdollakaan pystyneet tyhjentämään tarjotinta makeista herkuista. Chef Passardin vinkkaamana testasin keskellä olevan viidakkokurkusta työstetyn makupalan (suli suuhun) sekä itseohjautuvasti kermaisen karamellin (tarttui ihanasti hampaisiin).
Mustaherukkaista mille-feuillea piristi timjami ja sen kanssa tarjoiltu sitruunajäätelö virkisti leivonnaista sopivasti.
Le Clos Saint-Vincentin Vino di Gio 2014 oli jälkiruokaviini, jota voisi juoda helposti ilman jälkkäreitäkin.
Siunatuksi lopuksi tilasimme digestiiveiksi moukut "omenaisinta calvadosta mitä teiltä löytyy" ja saimme eteemme lasilliset Calvados Michel Huardia.  Törkyisen kallista, mutta hirmuisen hyvää!

Mitäkö lysti maksoi? Vegemenun hinta oli 320 euroa ja juomat maksoivat noin 130 euroa, you do the math. Mutta onhan niitä turhempiakin rahareikiä kuin illallinen kolmen Michelin-tähden ravintolassa. Onhan?

Pelkästään L'Arpègen vuoksi haluaisin voittaa lotossa ja asua Pariisissa, jolloin voisin käydä ravintolassa säännöllisin väliajoin nauttimassa vaihtuvien kausien tarjonnasta vähän lyhyemmän kaavan mukaan.

Kulinaarimuruja ♥ L'Arpège
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...