Helmikuinen "syö oululaisten kanssa"-sarjani sai jatkoa, kun illastin pastanjauhajien kanssa Juuressa (Korkeavuorenkatu 27).
Alkuun otin sapas-listalta pintasavustettua poron sydäntä, joka oli hirmuisen hyvää (vaikkakin aika suolaista). Lisäksi söin mahtavaa ankanmaksaa paahtoleivällä ja vaniljasiirapilla. Ja taustalla näkyvät Rosmariinin kassi, naurislepuska ja Juuren tuoremakkarat vodkasinapilla.
Maistelimme myös tuota sapas-sanaa. Se on mitä ilmeisimmin suomalainen väännös tapaksista ja termin keksijän tarkoitus on ollut varmasti hyvä, mutta jotenkin se vaan kuulostaa hieman keinotekoiselta.
Pääruoaksi söin haukiwallenbergin, jonka kastikkeena toiminut suolakurkkusabayon oli hämmentävän hyvää.
Jälkiruokana koko porukka nautti ihanat löllösisuksiset suklaa-omenafondantit ja Ålvadosjäädykettä. Myös kyytipoikana oli Ålvadosta, jota valmistavalla Tjudön viinitilalle minulla oli ilo vierailla pari vuotta sitten.
Ruoat ja juomat (alkugeetee, lasit cavaa, valkkaria ja Ålvaa sekä espresso) maksoivat 80 euroa ilman tippejä.
Mutta eipä iltamme jauhajien kanssa vielä tähän päättynyt. Kävimme vielä parissa kuppilassa sekä geokätköilemässä (itse tosin pyörin kätköllä vain hang aroundina).
Tässä pastanjauhajat iloitsevat Ruttopuistosta löytyneestä kätköstä.
28. helmikuuta 2011
27. helmikuuta 2011
Mahtavia makusynonyymeja
Luin viime syksynä Uneliaan Annan blogista mielenkiintoisesta The Flavour Thesaurus-kirjasta. Opus jäi pyörimään mieleeni ja lopulta hankin sen itselleni joululahjaksi.
Kirjan perusidea on esitellä hyvin yhteensopivia makupareja. Mukana on sekä klassisia kokoonpanoja (esimerkiksi lammas & minttu tai kahvi & suklaa) että hiukan radikaalejakin komboja, kuten kaviaari & banaani!
The Flavour Thesaurus on koukuttava. En ole edes yrittänyt lukea sitä kronologisesti kannesta kanteen, vaan selailen opusta vähän niin kuin sanakirjaa: mikä on "virheellinen" ruotsiksi ja minkä kanssa voisin syödä avocadoa?
Vanhana anjovisfriikkinä tsekkasin tietty ensimmäiseksi, että mitä kavereita suolaiselle ystävälleni suositellaan. Yhdistelmä anjovis & kova juusto inspiroi minut valmistamaan oheisen talvisen iltapalan, joka osoittautui mielettömän maukkaaksi.
Tarvitset:
2 viipaletta maalaisleipää
voita
4 anjovisfileetä
valkosipulinkynnen
1 dl raastettua Parmesania
1 tl Dijon-sinappia
Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 250-asteiseksi.
Voitele leipäviipalaeet kevyesti.
Pilko anjovikset ja asettele palaset voidelluille leiville.
Silppua valkosipulinkynsi niin pieniksi paloiksi kuin pystyt.
Sekoita valkosipuli, juusto ja sinappi keskenään. Levitä seos leiville.
Paista leipiä uunissa kunnes juustoseos on saanut kauniin värin.
Kirjan perusidea on esitellä hyvin yhteensopivia makupareja. Mukana on sekä klassisia kokoonpanoja (esimerkiksi lammas & minttu tai kahvi & suklaa) että hiukan radikaalejakin komboja, kuten kaviaari & banaani!
The Flavour Thesaurus on koukuttava. En ole edes yrittänyt lukea sitä kronologisesti kannesta kanteen, vaan selailen opusta vähän niin kuin sanakirjaa: mikä on "virheellinen" ruotsiksi ja minkä kanssa voisin syödä avocadoa?
Vanhana anjovisfriikkinä tsekkasin tietty ensimmäiseksi, että mitä kavereita suolaiselle ystävälleni suositellaan. Yhdistelmä anjovis & kova juusto inspiroi minut valmistamaan oheisen talvisen iltapalan, joka osoittautui mielettömän maukkaaksi.
Tarvitset:
2 viipaletta maalaisleipää
voita
4 anjovisfileetä
valkosipulinkynnen
1 dl raastettua Parmesania
1 tl Dijon-sinappia
Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 250-asteiseksi.
Voitele leipäviipalaeet kevyesti.
Pilko anjovikset ja asettele palaset voidelluille leiville.
Silppua valkosipulinkynsi niin pieniksi paloiksi kuin pystyt.
Sekoita valkosipuli, juusto ja sinappi keskenään. Levitä seos leiville.
Paista leipiä uunissa kunnes juustoseos on saanut kauniin värin.
26. helmikuuta 2011
Mumminperintöä
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma SRE haastoi kuukauden ruokabloggaajat kertomaan, että "Minkä asian suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä siirtää?".
Kun aloin pohtia tehtävänantoa, ajatukseni pyörivät hyvin pitkälti samantyyppisillä laduilla muiden aihetta miettineiden bloggaajien kanssa (erityisesti Jannan). Lopulta päätin kuitenkin valita omaksi asiakseni karjalaisen piirakkakulttuurin ilosanoman levittämisen.
Keskeisin keino homman suorittamiseksi on opetella tekemään samanlaisia karjalanpiirakoita kuin mummi ja välittää oppimani vähintään yhdelle henkilölle Jamie Oliverin Ministry of Food-hengessä.
Varsinais-Suomessa (!) syntyneelle mummilleni piirakat eivät olleet tuttuja ennen kuin hän avioitui Salmin Orusjärveltä kotoisin olevan kaunissilmäisen karjalaispojan kanssa. Ukin siskot opettivat nuorikolle, millaisia piirakoita heillä kotona oli tavattu tehdä.
Ukista ja hänen sisaristaan aika on jo jättänyt, mutta mummi on yhä hyvissä voimissa. Olen siis etuoikeutettu, koska voin vielä sparrailla reseptiä ja leipoa piirakoita yhdessä mummini kanssa ♥
Apu tulee tarpeeseen, sillä ongelmaksi piirakkamaakarin urallani on muodostunut kuoritaikinan rakenne. Vaikka olen katsonut vierestä sen tekemistä ja merkinnyt tykötarpeet tarkasti muistiin, ei taikinasta tule koskaan omassa keittiössä samanlaista kuin mummolassa!
En myöskään saa kaulittua kuoria niin ohueksi kuin pitäisi (tämä liittyy varmasti vääränlaiseen taikinaan). Minulla on kyllä state of the art-pulikka, mutta oikea tekniikka on vielä erittäin hakusessa.
Rypytys sen sijaan ei ole hankalaa, sillä olen ymmärtänyt että kukin työstää piirakoista joka tapauksessa omannäköisiään.
Täytteeseen tarvitset:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
2 tl suolaa
2 kananmunaa
Kuoritaikinaan tarvitset:
5 dl ruisjauhoja
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
50 g voita
Voiteluun tarvitset:
50 g voita
1 dl maitoa
Tee näin:
Valmista ensin täytepuuro. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon riisit. Anna pöhistä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
Lisää maito riisin joukkoon ja anna sen kiehahtaa. Anna puuron porista miedolla lämmöllä 40 minuuttia. Hämmennä välillä, ettei puuro kärtsää pohjaan.
Mausta puuro suolalla ja anna sen jäähtyä. Lisää puuroon munat ja sekoita hyvin.
Laita uuni lämpenemään 300-asteiseksi.
Valmista taikina sekoittamalla jauhot, vesi ja suola. Sulata voi ja lisää se taikinaan. Vaivaa tasaiseksi.
Pyörittele taikinasta pitkä pötkö, jonka läpimitta on kolme senttiä. Leikkaa pötköstä sentin paksuisia viipaleita. Jemmaa viipaleet pyyhkeen alle, etteivät ne kuivu.
Kauli viipaleista pulikalla ohuita, pyöreitä piirakan kuoria. Pinoa valmiit kuoret päällekkäin. Ripottele kuorten väleihin jauhoja etteivät ne tartu toisiinsa kiinni. Peitä kuoripinot pyyhkeellä.
Levitä kuorille riisipuuroa. Jätä kuorien reunoille parin sentin verran puurotonta aluetta. Käännä reunat täytteen päälle rypyttäen.
Paista piirakoita uunissa 15-20 minuuttia.
Sulata voi paistinpannulla. Sekoita joukkoon maito. Penslaa kypsät piirakat voi-maitoseoksella.
Laita voidellut piirakat astiaan ja peitä ne pyyhkeellä, että piirakat pehmenevät hiukan. Tarjoa karjalanpiirakat lämpiminä munavoin kanssa.
Kun aloin pohtia tehtävänantoa, ajatukseni pyörivät hyvin pitkälti samantyyppisillä laduilla muiden aihetta miettineiden bloggaajien kanssa (erityisesti Jannan). Lopulta päätin kuitenkin valita omaksi asiakseni karjalaisen piirakkakulttuurin ilosanoman levittämisen.
Keskeisin keino homman suorittamiseksi on opetella tekemään samanlaisia karjalanpiirakoita kuin mummi ja välittää oppimani vähintään yhdelle henkilölle Jamie Oliverin Ministry of Food-hengessä.
Varsinais-Suomessa (!) syntyneelle mummilleni piirakat eivät olleet tuttuja ennen kuin hän avioitui Salmin Orusjärveltä kotoisin olevan kaunissilmäisen karjalaispojan kanssa. Ukin siskot opettivat nuorikolle, millaisia piirakoita heillä kotona oli tavattu tehdä.
Ukista ja hänen sisaristaan aika on jo jättänyt, mutta mummi on yhä hyvissä voimissa. Olen siis etuoikeutettu, koska voin vielä sparrailla reseptiä ja leipoa piirakoita yhdessä mummini kanssa ♥
Apu tulee tarpeeseen, sillä ongelmaksi piirakkamaakarin urallani on muodostunut kuoritaikinan rakenne. Vaikka olen katsonut vierestä sen tekemistä ja merkinnyt tykötarpeet tarkasti muistiin, ei taikinasta tule koskaan omassa keittiössä samanlaista kuin mummolassa!
En myöskään saa kaulittua kuoria niin ohueksi kuin pitäisi (tämä liittyy varmasti vääränlaiseen taikinaan). Minulla on kyllä state of the art-pulikka, mutta oikea tekniikka on vielä erittäin hakusessa.
Rypytys sen sijaan ei ole hankalaa, sillä olen ymmärtänyt että kukin työstää piirakoista joka tapauksessa omannäköisiään.
Täytteeseen tarvitset:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
2 tl suolaa
2 kananmunaa
Kuoritaikinaan tarvitset:
5 dl ruisjauhoja
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
50 g voita
Voiteluun tarvitset:
50 g voita
1 dl maitoa
Tee näin:
Valmista ensin täytepuuro. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon riisit. Anna pöhistä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
Lisää maito riisin joukkoon ja anna sen kiehahtaa. Anna puuron porista miedolla lämmöllä 40 minuuttia. Hämmennä välillä, ettei puuro kärtsää pohjaan.
Mausta puuro suolalla ja anna sen jäähtyä. Lisää puuroon munat ja sekoita hyvin.
Laita uuni lämpenemään 300-asteiseksi.
Valmista taikina sekoittamalla jauhot, vesi ja suola. Sulata voi ja lisää se taikinaan. Vaivaa tasaiseksi.
Pyörittele taikinasta pitkä pötkö, jonka läpimitta on kolme senttiä. Leikkaa pötköstä sentin paksuisia viipaleita. Jemmaa viipaleet pyyhkeen alle, etteivät ne kuivu.
Kauli viipaleista pulikalla ohuita, pyöreitä piirakan kuoria. Pinoa valmiit kuoret päällekkäin. Ripottele kuorten väleihin jauhoja etteivät ne tartu toisiinsa kiinni. Peitä kuoripinot pyyhkeellä.
Levitä kuorille riisipuuroa. Jätä kuorien reunoille parin sentin verran puurotonta aluetta. Käännä reunat täytteen päälle rypyttäen.
Paista piirakoita uunissa 15-20 minuuttia.
Sulata voi paistinpannulla. Sekoita joukkoon maito. Penslaa kypsät piirakat voi-maitoseoksella.
Laita voidellut piirakat astiaan ja peitä ne pyyhkeellä, että piirakat pehmenevät hiukan. Tarjoa karjalanpiirakat lämpiminä munavoin kanssa.
20. helmikuuta 2011
Nipponschnitzel
Kyökkiperäisten asioiden to do-listalla on kertynyt tehtävä jos toinenkin, joten olen aloittanut niiden tekemisen aikataulukriittisessä järjestyksessä.
Tänään on helmikuun ruokahasteen viimeinen postauspäivä eli viikonlopun aikana piti kehitellä jotain japanilaista syötävää.
Koska pakastin oli puolillaan sianpaloja ja jääkaapista löytyi joku tovi sitten kaiken varalta ostettua makeahkoa kastiketta sekä alkuviikosta hankitun retikan jämäpätkä, päätin lähteä mukaan kisaan tonkatsulla.
Muistan syöneeni tätä wieninleikkeen tapaan valmistettua possua joskus ravintolassa, mutta itse en ole sitä ennen tehnyt. Enkä kyllä ymmärrä miksi, sillä ruoasta tuli aivan mielettömän hyvää eikä sen duunaaminen ollut vaikeaa.
Tonkatsun kanssa tarjoillaan ilmeisesti raastettua daikonia tai kaalia. Korvasin ne surutta retikalla, eikä salama ole iskenyt minuun vieläkään.
Tarvitset:
200 g possun ulkofileetä
suolaa
mustapippuria
munan
½ dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
öljyä
Lisäksi tarvitset:
retikkaa
tonkatsu-kastiketta
Tee näin:
Leikkaa possusta reilun sentin paksuisia viipaleita. Suolaa ja pippuroi viipaleet molemmin puolin.
Riko munan rakenne kevyesti vispaamalla.
Kierittele possusiivuja ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen munassa ja viimeiseksi korppujauhoissa.
Paista viipaleita melko kuumalla pannulla reilussa öljyssä muutaman minuutin ajan per puoli. Valuta kypsistä paloista liiat rasvat talouspaperiin tai -pyyhkeeseen.
Viipaloi possubiitit ja tarjoile ne retikkaraasteen sekä tonkatsu-kastikkeen kera.
Tänään on helmikuun ruokahasteen viimeinen postauspäivä eli viikonlopun aikana piti kehitellä jotain japanilaista syötävää.
Koska pakastin oli puolillaan sianpaloja ja jääkaapista löytyi joku tovi sitten kaiken varalta ostettua makeahkoa kastiketta sekä alkuviikosta hankitun retikan jämäpätkä, päätin lähteä mukaan kisaan tonkatsulla.
Muistan syöneeni tätä wieninleikkeen tapaan valmistettua possua joskus ravintolassa, mutta itse en ole sitä ennen tehnyt. Enkä kyllä ymmärrä miksi, sillä ruoasta tuli aivan mielettömän hyvää eikä sen duunaaminen ollut vaikeaa.
Tonkatsun kanssa tarjoillaan ilmeisesti raastettua daikonia tai kaalia. Korvasin ne surutta retikalla, eikä salama ole iskenyt minuun vieläkään.
Tarvitset:
200 g possun ulkofileetä
suolaa
mustapippuria
munan
½ dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
öljyä
Lisäksi tarvitset:
retikkaa
tonkatsu-kastiketta
Tee näin:
Leikkaa possusta reilun sentin paksuisia viipaleita. Suolaa ja pippuroi viipaleet molemmin puolin.
Riko munan rakenne kevyesti vispaamalla.
Kierittele possusiivuja ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen munassa ja viimeiseksi korppujauhoissa.
Paista viipaleita melko kuumalla pannulla reilussa öljyssä muutaman minuutin ajan per puoli. Valuta kypsistä paloista liiat rasvat talouspaperiin tai -pyyhkeeseen.
Viipaloi possubiitit ja tarjoile ne retikkaraasteen sekä tonkatsu-kastikkeen kera.
Solig söndag i Stockholm
Viime sunnuntaina läntisen naapurimaamme pääkaupungissa oli niin nätti ilma, ettei harmittanut yhtään seistä puolta tuntia jonossa. Jonon päässä oli huikeita maistiaisia Xi'anin terrakotta-armeijasta. Muinaiset kiinalaiset ovat kyllä olleet vähintään yhtä suuruudenhullua sakkia kuin egyptiläisetkin pyramideineen.
Patsastelun jälkeen steppailimme Södermalmille syömään. Kuninkaanlinna kylpi talven valossa, kultakruunut kimalsivat Skeppsbronin kaiteilla ja kaikki vastaantulevat ruotsalaiset hymyilivät. Vad kul!
Meillä turisteillakin oli aihetta iloon. Jos ruoat paatilla olivat laadultaan vaihtelevia, niin sitä pelkoa ei ollut Folkbarenin (Hornsgatan 72) sapuskoissa.
Ravintolassa tarjoillaan mieletöntä ruotsalais-ranskalaista husmanskostia viehättävissä puitteissa. Bongasin paikan Eat Sweden Stockholm-opuksesta ja voin lämpimästi suositella siellä syömistä.
Alkuun otimme MUMM-lasilliset ja minä söin yhden elämäni parhaista raakaliha-annoksista. Toast Pelle Janzonissa paahtoleipä oli peitelty hartaasti ohuenohuilla häränfileen siivuilla med klassiska tillbehör (puna- ja ruohosipulia, muikunmätiä ja raakaa munankeltuaista).
Lankullisen alkupalanapoja tilannut matkakumppani kärsi kevyttä annoskateutta pelleleivästäni.
Pääruoaksi nautin järjettömän maukasta bouillabaissemaista kala-äyriäispataa. Sen kanssa oli tarjolla tomaattista rouillea ja valkosipulileipää. Padan painikkeeksi otin Kuentz-Basin rapsakkaa rieslingia.
Annokset olivat todella reilun kokoisia. Pelle Janzonin söin kokonaan, mutta pääruokaa en jaksanut lusikoida loppuun. Jälkiruokaa en pystynyt edes ajattelemaan.
Reissukaveri tykkäsi omasta nieriästään, mutta intoutui siitä huolimatta vielä loppumetreillä toppaamaan leipää kalapatani liemeen. Eli maistuis varmaan sullekin!
Seuralainen myös viihdytti minua taittelemalla lautasliinansa hassuun muotoon. Siihen liittyy vitsi, jossa on nunna ja jota ei voi kertoa kirjoittaen vaan se täytyy esittää askarrellen.
Kahden ruokalajin setti juomineen Folkbarenissa maksoi ilman tippejä 650 kruunua (noin 75 euroa). Ihan loistava hinta-laatu-suhde!
Ehdimme myös pyörähtää ICA:ssa kadehtimassa ruotsalaisten salaattilaareja. Sen sijaan että mangoldinlehtiä, pinaattia, rucolaa ynnä muita ei-ihan-tavallisia-salaatteja myytäisiin isoissa perhepakkauksissa, niitä saakin napsia pussiin tasan haluamansa määrän. Tahtoo tällaista Suomeenkin ja äkäseen!
Hemköpin hyllyllä puolestaan havaitsin prinsessakakkujen kuorruttamista varten valmiiksikaulittuja (!) marsipaanilevyjä - myös mansikanmakuisina! Miksei meidän marketeistamme saa näitä, kysyn vaan?
Ruokatuliaisiksi hankin kolmea (!) erilaista Kallen mätitahnaa. Vaikka Guld-putkilon perspuolella lukee, että I tuben finns extra mycket fin rom, maistuu se perustahnalta.
Prickigasta en kauheasti tykkää, sillä se on mätitahnapilkuilla koristeltua tuorejuustoa. Mutta Randiga ägg on huippuhyvää! Siinä on kananmunalla maustettua tuorejuustoa ja mukavasti myös savustettua mätiä.
Tahnojen lisäksi ostin pekonisulatejuustoa, pari Maraboun kookospatukkaa sekä banaanileikkurin. Banaanileikkuri on niin outo ja tarpeeton vempele, että sellainen oli saatava ihan pelkän kuriositeettiarvon vuoksi.
Patsastelun jälkeen steppailimme Södermalmille syömään. Kuninkaanlinna kylpi talven valossa, kultakruunut kimalsivat Skeppsbronin kaiteilla ja kaikki vastaantulevat ruotsalaiset hymyilivät. Vad kul!
Meillä turisteillakin oli aihetta iloon. Jos ruoat paatilla olivat laadultaan vaihtelevia, niin sitä pelkoa ei ollut Folkbarenin (Hornsgatan 72) sapuskoissa.
Ravintolassa tarjoillaan mieletöntä ruotsalais-ranskalaista husmanskostia viehättävissä puitteissa. Bongasin paikan Eat Sweden Stockholm-opuksesta ja voin lämpimästi suositella siellä syömistä.
Alkuun otimme MUMM-lasilliset ja minä söin yhden elämäni parhaista raakaliha-annoksista. Toast Pelle Janzonissa paahtoleipä oli peitelty hartaasti ohuenohuilla häränfileen siivuilla med klassiska tillbehör (puna- ja ruohosipulia, muikunmätiä ja raakaa munankeltuaista).
Lankullisen alkupalanapoja tilannut matkakumppani kärsi kevyttä annoskateutta pelleleivästäni.
Pääruoaksi nautin järjettömän maukasta bouillabaissemaista kala-äyriäispataa. Sen kanssa oli tarjolla tomaattista rouillea ja valkosipulileipää. Padan painikkeeksi otin Kuentz-Basin rapsakkaa rieslingia.
Annokset olivat todella reilun kokoisia. Pelle Janzonin söin kokonaan, mutta pääruokaa en jaksanut lusikoida loppuun. Jälkiruokaa en pystynyt edes ajattelemaan.
Reissukaveri tykkäsi omasta nieriästään, mutta intoutui siitä huolimatta vielä loppumetreillä toppaamaan leipää kalapatani liemeen. Eli maistuis varmaan sullekin!
Seuralainen myös viihdytti minua taittelemalla lautasliinansa hassuun muotoon. Siihen liittyy vitsi, jossa on nunna ja jota ei voi kertoa kirjoittaen vaan se täytyy esittää askarrellen.
Kahden ruokalajin setti juomineen Folkbarenissa maksoi ilman tippejä 650 kruunua (noin 75 euroa). Ihan loistava hinta-laatu-suhde!
Ehdimme myös pyörähtää ICA:ssa kadehtimassa ruotsalaisten salaattilaareja. Sen sijaan että mangoldinlehtiä, pinaattia, rucolaa ynnä muita ei-ihan-tavallisia-salaatteja myytäisiin isoissa perhepakkauksissa, niitä saakin napsia pussiin tasan haluamansa määrän. Tahtoo tällaista Suomeenkin ja äkäseen!
Hemköpin hyllyllä puolestaan havaitsin prinsessakakkujen kuorruttamista varten valmiiksikaulittuja (!) marsipaanilevyjä - myös mansikanmakuisina! Miksei meidän marketeistamme saa näitä, kysyn vaan?
Ruokatuliaisiksi hankin kolmea (!) erilaista Kallen mätitahnaa. Vaikka Guld-putkilon perspuolella lukee, että I tuben finns extra mycket fin rom, maistuu se perustahnalta.
Prickigasta en kauheasti tykkää, sillä se on mätitahnapilkuilla koristeltua tuorejuustoa. Mutta Randiga ägg on huippuhyvää! Siinä on kananmunalla maustettua tuorejuustoa ja mukavasti myös savustettua mätiä.
Tahnojen lisäksi ostin pekonisulatejuustoa, pari Maraboun kookospatukkaa sekä banaanileikkurin. Banaanileikkuri on niin outo ja tarpeeton vempele, että sellainen oli saatava ihan pelkän kuriositeettiarvon vuoksi.
Hki - Sto - Hki
Astuimme viime viikonloppuna ystäväni kanssa M/S Mariellan kyytiin. Reissun tarkoituksena oli huvenneiden ginivarastojen täydennys sekä punaisten paattien ruokatarjonnan tsekkaus.
Alkuvauhtia syömiselle otimme Tapas & Wine-ravintolasta, jonka idea vaikutti onnistuneelta: kohtuuhinnoiteltuja napoja & viiniä pikkunälkään & -janoon. Kolme sormiruokaa (lammasta ja tsatsikia sekä poro- ja mätimoussea) ja lasillinen kelvollista gewürztramineria kustansivat 14 euroa.
Pakollisten ostosten (sitä giniä, parfyymiä, karkkia töihin) lisäksi tax freestä tarttui matkaan puolikas Drappier ja patukka Godivan 72-prosenttista. Ihan kiva välipala kello kahdeksan kattausta odotellessa.
Koska Viikkarin wlan toimi vain pienen hetken ajan satamassa, emme pystyneet kertaamaan ammoin Toini ja Heikki Haaman Show'ssa annettuja seisovan pöydän käyttäytymissääntöjä:
Siitä huolimatta uskaltauduimme illastamaan Viking Buffetiin, jossa tarjolla olleet eväät eivät valitettavasti olleet kovinkaan tasalaatuisia.
Lämpimät ruoat ovat aina olleet seisovien pöytien heikkous, mutta tällä kertaa myös kylmät kalat aiheuttivat pettymyksiä, joista suurimman tuottivat umpijäiset katkaravut.
"Mäti"valikoimassa oli keltaista ja mustaa merileväkaviaaria sekä hauenmätiä, joka oli tosi hyvää pikkublinien kanssa.
Sillit olivat erittäin jees, erityisesti tomaattisesta tykkäsin kovasti.
Siikatartar ja kalaterriini onnistuivat maistumaan kylmiöltä. Graavilohipalat olivat järjettömän paksuja ja lohirullan täyte jäähileistä. Marinoitu hiilisilakka sen sijaan oli herkkua.
Basilikaöljytyt minimozzarellat ja feta-kaalisalaatti olivat kivoja, artisokat purkkitavaraa, uunipunajuuret vähän raakoja ja ceasarsalaatin kastike ei ollut anjovista nähnytkään.
Vuohenjuustolla täytetyissä kylmäsavukinkkunökäreissä oli hieman teollisen oloinen meininki, hirvimakkara oli hirveän ihanaa, kanavartaat vähän tylsiä ja savustettu riistamousse samaa kamaa, jota Tapas & Winessa myytiin poromoussena.
Lämpimät ruoat olivat surullista katsottavaa. Kokolihapalat muistuttivat kengänpohjia ja bèarnaisekastike oksennusta. Jos minulla olisi ollut oikeasti nälkä, niin olisin ehkä syönyt nakkipiiloja lastenruokasaarekkeesta.
Kuminagoudakuutiot olivat maukkaita, muut juustot eivät oikein maistuneet miltään, koska ne olivat ihan liian kylmiä. Lisukkeena tarjoiltu viikunamarmeladi oli namia.
Tiramisu oli mukavan mehevää, myös suklaamousse oli ihan OK. Suklaa-rommikeksien kaveriksi olisin kaivannut makeaa viiniä, mutta minipullokärryjen tarjonta rajoittui Bailey's-Jägermeister-osastolle.
Buffet maksoi 32 euroa, mikä on mielestäni liikaa tarjooman tason huomioiden. Hintaan tosin sisältyivät juomat (paitsi sillin kaveriksi tilatut akvaviitit taisivat olla 4 euron arvoisia), mikä näkyikin jonoina olut- ja viinipisteellä. Olut oli kiitettävän huurteista, mutta hanapunkku aidosti pahaa.
Kolesterolinkohotusristeilymme jatkui kiireettömällä aamiaisella Food Gardenissa, jonka ikkunapöydässä saimme käynnistyä rauhassa Tukholman hyistä saaristoa ihaillen. Setti maksoi 15 euroa ja siihen sisältyi lasi kuohuviiniä. Normiaamu siis.
Pekonia, perunalettu ja söötti, mausteinen lammasmakkara. Pekoni toimii aina.
Edellisen illan vakavaa mätivajetta piti paikata muhkealla siianmätileivällä.
Sunnuntaibrekun makeaksi päätteeksi herkuttelin viipaleella prinsessakakkua. Lisäksi addiktoiduin tarjolla olleeseen greippimehuun.
Food Garden-konsepti on saanut kymmenisen vuotta sitten Sapphire Award-prenikan. Aikoinaan kiinnostava toimintamalli kaipaisi kyllä päivitystä ja Food Gardenin pikku kaupassa voisi olla myynnissä muutakin kuin niitä iänikuisia peltipurkkipateita.
Fiksut ihmiset olisivat kuitanneet paluumatkan iltaruokailun kevyellä tapastelulla. Meitä järjen valo ei tavoittanut, joten istutimme itsemme Food Gardeniin. Alku- ja jälkiruokapöydän hintaan (27 euroa) ei kuulunut juomia, joten tilasin puolikkaan Drappierin 22 eurolla.
Retken mätikiintiö alkoi pikku hiljaa täyttyä siianmätimunilla ja -leivällä. Ei shampanjan kanssa tarvitse aina olla kaviaaria, muidenkin kalojen mäti kelpaa kyllä ;-)
Sillitahna palttoonapilla ja lohimöhnä saaristolaislimpulla eivät herättäneet suuria tunteita. Äyriäissalaatti sen sijaan ei ollut hassumpaa.
Ceasar-soossiin ei ollut yön aikana ilmestynyt anjovista. En innostunut myöskään parmankinkkurullasta, joka oli tökätty shottilasiin muhennetun melonin kanssa. Lihaisten alkupalojen joukossa olisi ollut myös poromoussea, jota Viking Buffetissa kutsuttiin riistamousseksi. En ottanut.
Ankkapatee oli hyvää ja viikunamarmeladi sopi sen kanssa loistavasti yhteen. Sen sijaan teriyakikana oli Viking Buffetin tylsä kanavarras tunnistamattoman makuisella kastikkeella kyllästettynä.
Jälkkärit olivat oivallisia. Paahtovanukkaan pinta olisi saanut rasahtaa rapsakammin rikki, mutta maku oli oikealla tavalla vaniljaisen kermainen. Karpalovanukas ei ollut liian makeaa ja kinuskikastiketiplu tasoitti sen kirpeyttä kivasti.
Tukholmassa söimme pelkästään oivallisia sapuskoita. Teen niistä ihan oman postauksen, koska tästä jutusta tulee muuten pirullisen pitkä.
Alkuvauhtia syömiselle otimme Tapas & Wine-ravintolasta, jonka idea vaikutti onnistuneelta: kohtuuhinnoiteltuja napoja & viiniä pikkunälkään & -janoon. Kolme sormiruokaa (lammasta ja tsatsikia sekä poro- ja mätimoussea) ja lasillinen kelvollista gewürztramineria kustansivat 14 euroa.
Pakollisten ostosten (sitä giniä, parfyymiä, karkkia töihin) lisäksi tax freestä tarttui matkaan puolikas Drappier ja patukka Godivan 72-prosenttista. Ihan kiva välipala kello kahdeksan kattausta odotellessa.
Koska Viikkarin wlan toimi vain pienen hetken ajan satamassa, emme pystyneet kertaamaan ammoin Toini ja Heikki Haaman Show'ssa annettuja seisovan pöydän käyttäytymissääntöjä:
Siitä huolimatta uskaltauduimme illastamaan Viking Buffetiin, jossa tarjolla olleet eväät eivät valitettavasti olleet kovinkaan tasalaatuisia.
Lämpimät ruoat ovat aina olleet seisovien pöytien heikkous, mutta tällä kertaa myös kylmät kalat aiheuttivat pettymyksiä, joista suurimman tuottivat umpijäiset katkaravut.
"Mäti"valikoimassa oli keltaista ja mustaa merileväkaviaaria sekä hauenmätiä, joka oli tosi hyvää pikkublinien kanssa.
Sillit olivat erittäin jees, erityisesti tomaattisesta tykkäsin kovasti.
Siikatartar ja kalaterriini onnistuivat maistumaan kylmiöltä. Graavilohipalat olivat järjettömän paksuja ja lohirullan täyte jäähileistä. Marinoitu hiilisilakka sen sijaan oli herkkua.
Basilikaöljytyt minimozzarellat ja feta-kaalisalaatti olivat kivoja, artisokat purkkitavaraa, uunipunajuuret vähän raakoja ja ceasarsalaatin kastike ei ollut anjovista nähnytkään.
Vuohenjuustolla täytetyissä kylmäsavukinkkunökäreissä oli hieman teollisen oloinen meininki, hirvimakkara oli hirveän ihanaa, kanavartaat vähän tylsiä ja savustettu riistamousse samaa kamaa, jota Tapas & Winessa myytiin poromoussena.
Lämpimät ruoat olivat surullista katsottavaa. Kokolihapalat muistuttivat kengänpohjia ja bèarnaisekastike oksennusta. Jos minulla olisi ollut oikeasti nälkä, niin olisin ehkä syönyt nakkipiiloja lastenruokasaarekkeesta.
Kuminagoudakuutiot olivat maukkaita, muut juustot eivät oikein maistuneet miltään, koska ne olivat ihan liian kylmiä. Lisukkeena tarjoiltu viikunamarmeladi oli namia.
Tiramisu oli mukavan mehevää, myös suklaamousse oli ihan OK. Suklaa-rommikeksien kaveriksi olisin kaivannut makeaa viiniä, mutta minipullokärryjen tarjonta rajoittui Bailey's-Jägermeister-osastolle.
Buffet maksoi 32 euroa, mikä on mielestäni liikaa tarjooman tason huomioiden. Hintaan tosin sisältyivät juomat (paitsi sillin kaveriksi tilatut akvaviitit taisivat olla 4 euron arvoisia), mikä näkyikin jonoina olut- ja viinipisteellä. Olut oli kiitettävän huurteista, mutta hanapunkku aidosti pahaa.
Kolesterolinkohotusristeilymme jatkui kiireettömällä aamiaisella Food Gardenissa, jonka ikkunapöydässä saimme käynnistyä rauhassa Tukholman hyistä saaristoa ihaillen. Setti maksoi 15 euroa ja siihen sisältyi lasi kuohuviiniä. Normiaamu siis.
Pekonia, perunalettu ja söötti, mausteinen lammasmakkara. Pekoni toimii aina.
Edellisen illan vakavaa mätivajetta piti paikata muhkealla siianmätileivällä.
Sunnuntaibrekun makeaksi päätteeksi herkuttelin viipaleella prinsessakakkua. Lisäksi addiktoiduin tarjolla olleeseen greippimehuun.
Food Garden-konsepti on saanut kymmenisen vuotta sitten Sapphire Award-prenikan. Aikoinaan kiinnostava toimintamalli kaipaisi kyllä päivitystä ja Food Gardenin pikku kaupassa voisi olla myynnissä muutakin kuin niitä iänikuisia peltipurkkipateita.
Fiksut ihmiset olisivat kuitanneet paluumatkan iltaruokailun kevyellä tapastelulla. Meitä järjen valo ei tavoittanut, joten istutimme itsemme Food Gardeniin. Alku- ja jälkiruokapöydän hintaan (27 euroa) ei kuulunut juomia, joten tilasin puolikkaan Drappierin 22 eurolla.
Retken mätikiintiö alkoi pikku hiljaa täyttyä siianmätimunilla ja -leivällä. Ei shampanjan kanssa tarvitse aina olla kaviaaria, muidenkin kalojen mäti kelpaa kyllä ;-)
Sillitahna palttoonapilla ja lohimöhnä saaristolaislimpulla eivät herättäneet suuria tunteita. Äyriäissalaatti sen sijaan ei ollut hassumpaa.
Ceasar-soossiin ei ollut yön aikana ilmestynyt anjovista. En innostunut myöskään parmankinkkurullasta, joka oli tökätty shottilasiin muhennetun melonin kanssa. Lihaisten alkupalojen joukossa olisi ollut myös poromoussea, jota Viking Buffetissa kutsuttiin riistamousseksi. En ottanut.
Ankkapatee oli hyvää ja viikunamarmeladi sopi sen kanssa loistavasti yhteen. Sen sijaan teriyakikana oli Viking Buffetin tylsä kanavarras tunnistamattoman makuisella kastikkeella kyllästettynä.
Jälkkärit olivat oivallisia. Paahtovanukkaan pinta olisi saanut rasahtaa rapsakammin rikki, mutta maku oli oikealla tavalla vaniljaisen kermainen. Karpalovanukas ei ollut liian makeaa ja kinuskikastiketiplu tasoitti sen kirpeyttä kivasti.
Tukholmassa söimme pelkästään oivallisia sapuskoita. Teen niistä ihan oman postauksen, koska tästä jutusta tulee muuten pirullisen pitkä.
8. helmikuuta 2011
Sitä itteensä
Viimekesäiseltä Tampereen retkeltä tuli hankittua teos, jossa mustastamakkarasta on kerrottu kaikki oleellinen. Julkaisun viimeiset sivut on omistettu paikallisten keittiövaikuttajien resepteille, joissa kaikissa tummanpuhuva perinneherkku on keskeinen tykötarve.
Myös Hans Välimäki, tuo Mansen kolmas lahja maailmalle, on mörkömakkaran tunnustuksellinen fani. Mustaa on käytetty raaka-aineena Chez Dominiquessakin.
Välimäen panos kirjan ohjeistoon on mustamakkararisotto. Suosittelen sitä lämpimästi ainoastaan siinä tapauksessa, jos himoitset mustaamakkaraa muissakin muodoissa. Ommeinaan aika heviä kamaa!
Tarvitset:
2 salottisipulia
3 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
5 dl kanalientä
200 g mustamakkaraa
2 herkkutattia
2 dl raastettua Parmesania
½ dl kermaa
suolaa
valkopippuria
Tee näin:
Silppua sipulit ja kuullota silppua riisin kanssa oliiviöljyssä kattilassa. Lisää valkoviini sekä kanaliemi.
Keitä miedolla lämmöllä kannen tai folion alla välillä sekoittaen kunnes riisi on viittä vaille kypsää.
Poista makkarasta kuori ja murentele sisukset riisin joukkoon.
Lisää kattilaan pilkotut tatit (jos käytät kuivattuja sieniä, liota niitä hetki vedessä), juustoraaste ja kerma. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Syö. Taustamusiikkina toimii erinomaisesti Mustajärven Paten veivaama Tammerkoski.
Myös Hans Välimäki, tuo Mansen kolmas lahja maailmalle, on mörkömakkaran tunnustuksellinen fani. Mustaa on käytetty raaka-aineena Chez Dominiquessakin.
Välimäen panos kirjan ohjeistoon on mustamakkararisotto. Suosittelen sitä lämpimästi ainoastaan siinä tapauksessa, jos himoitset mustaamakkaraa muissakin muodoissa. Ommeinaan aika heviä kamaa!
Tarvitset:
2 salottisipulia
3 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
5 dl kanalientä
200 g mustamakkaraa
2 herkkutattia
2 dl raastettua Parmesania
½ dl kermaa
suolaa
valkopippuria
Tee näin:
Silppua sipulit ja kuullota silppua riisin kanssa oliiviöljyssä kattilassa. Lisää valkoviini sekä kanaliemi.
Keitä miedolla lämmöllä kannen tai folion alla välillä sekoittaen kunnes riisi on viittä vaille kypsää.
Poista makkarasta kuori ja murentele sisukset riisin joukkoon.
Lisää kattilaan pilkotut tatit (jos käytät kuivattuja sieniä, liota niitä hetki vedessä), juustoraaste ja kerma. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Syö. Taustamusiikkina toimii erinomaisesti Mustajärven Paten veivaama Tammerkoski.
6. helmikuuta 2011
Sorbetti meni kakkoseen (ja fiilis)
Minulla oli ilo ja kunnia saada kutsu Helkan Keittiössä (Pohjoinen Rautatiekatu 23) järjestettyihin ruokabloggaajien kokoontumisajoihin, joissa maistelimme shampanjaa, kokkasimme ja söimme yhdessä sekä pidensimme ikiämme nauramalla remakasti koko päivän.
Koolla oli kolmisenkymmentä lajitoveria. Hyvin jännää oli se, että mukana oli hämmentävä määrä pariskuntia, joiden miespuolinen jäsen osoittautui insinööriksi. Porukan ainoan naisinsinöörin selitys asialle oli yksinkertainen: "Niitä nyt vaan on niin paljon."
Normilauantaimme alkoi Essi Avellanin luennolla. Hän kertoi meille shampanjan historiasta, eri rypälelajikkeista ja niiden kasvupaikoista sekä omasta matkastaan tämän jalon juoman maailmaan. Oli lumoavaa kuunnella ihmistä, joka puhui asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti hänelle ilmiselvästi rakkaasta aiheesta.
Essi oli yksi niistä muutamista onnekkaista, jotka pääsivät maistamaan ikivanhoja Ahvenanmaalta hylystä löytyneitä shampanjoita. Itkijänainen minussa pyrki jälleen kerran ulos, kun Essi kuvaili fiiliksiään siemailtuaan todennäköisesti samaa Veuve Clicquot'a kuin Madame Clicquot, jonka mukaan juoma on nimetty.
Mekin pääsimme shampanjan makuun, mutta pullomme olivat tältä vuosituhannelta. Joukossa oli kolme yhden lajikkeen (Chardonnay, Pinot Meunier tai Pinot Noir) viiniä sekä yksi 50/50-sekoitus (Chardonnay ja Pinot Noir). Omassa suussani parhaalta maistui tuo rypälesekoitus, Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998.
Kuplien poksahdellessa päissämme söimme kevyen salaatti- ja lohisoppalounaan. Meidän lounastaessamme Helkan Keittiön väki oli kyhännyt kokoustilaan masterchefimäisen oloisen kenttäkeittiön, jossa aloitimme ruoanlaiton.
Valmistimme illallissapuskamme viiden hengen ryhmissä keittiöpäällikkö Jani Ruohosen ohjeiden mukaan. Teemana olivat kotimaiset raaka-aineet. Minulle nakitetuista eväistä siikaceviche ja omenalisuke onnistuivat ihan hyvin, mutta marinoidut punasipulit mokasin erittäin perinteisesti.
Tein kuten A.W.Yrjänä Sokkokokissa eli kaadoin kippoon suolaa sokerina. Mein Gott! Eipä siinä auttanut kuin ryhtyä uudelleen sipuleita leikkaamaan. Kirottu vieraan keittiön syndrooma!
Kimppakokkailu oli kivaa mutta hikistä puuhaa, kun kuumat keittolevyt ja tyypit lämmittivät tunnelmaa. Pääsimme visiitille myös Helkan Keittiön oikeaan keittiöön, jossa oli aika paljon lämpimämpää kuin neukkarikyökissämme. Janin mukaan viime kesän helteillä köksän plus 50-asteisessa hehkussa tarkeni mukavasti.
Kaikki tuotoksemme taisivat läpäistä laadunvarmistusseulan, sillä illallisella oli tarjolla samannäköisiä asioita mitä parin tunnin ajan työstimme. Ruokajuomat olivat Essi Avellanin valitsemia. Varsinkin pääruoan kumppanina nautittu punaviini, Hewitson Baby Bush Mourvèdre, oli mielettömän hyvää.
Alkuun söimme lajitelman sapaksia (tämä lienee vakiintunut nimike tapaksien suomalaisversioille): oivallista savumuikkua ja perunasalaattia, Polven Juustolan leipäjuustoa ja kirsikkatomattihilloketta, savuporotartaria ja sitä juukelin marinoitua punasipulia, siikacevichea ja ruisleipää sekä paahdettua saaristolaisleipää, sinihomejuustomoussea ja marinoitua omenaa.
Pääruoakana oli poron paahtopaistia, jota oli kypsennetty pieni ikuisuus ja sen jälkeen grillattu nopeasti. Suussa sulavan poron kavereina oli mustaherukkakastiketta, perunapaistosta sekä uunijuureksia. Annos (joita eräs ruokabloggaajatar söi huhujen mukaan kaksi) oli kruunattu pätkällä Chef Wotkinsin peuramakkaraa.
Väliruoaksi lusikoimme jumalaista rosmariini-limesorbettia kuohuviinissä, josta muodostuukin hutera aasinsilta tämän postauksen otsikkoon. Löysin sen shampanjamuistiinpanojeni jatkeeksi kirjoitettuna ja muistan myös varanneeni sanat itselleni otsikkotarpeiksi, mutta minulla ei ole enää selkeää mielikuvaa siitä, mihin ne tarkalleen liittyivät. Hjälp?
Jälkiruokalautasen edessä jouduin nöyrtymään. Suklaakakun lisäksi jaksoin maistaa vain ihan pikkuiset palaset mustikkaista juustokakkua, punaherukkajädykettä sekä mansikkasorbettia. Rajat ne olivat Neuvostoliitollakin!
Loppuilta menikin sitten ruokia sulatellessa Helkan Baarin sohvilla lojuen ja levottomia puhuen (viittaan taas tuohon otsikkoon). Kiitos kaikille mukana olleilla ja erityiskiitokset järjestäneelle seuralle: meillä kaikilla oli niin mukavaa!
Hetkiä tästä ruokabloggaajien hilpeästä joukkokohtauksesta ovat taltioineet ainakin silläsipulit, Pumpkin Jamin Mari, Janna Ruokahommista, Kädenvääntöä-blogin Pitkä, Sorsanpaistaja, pastanjauhajat, Herkun ja Koukun Jytis ja Ellu, Rauna Kannat kattoon-blogista, Unelias kokki, Peruspöperölän Virpi, Cebicin keittiön Hanna, Liemessä-blogin Jenni, avaruusasemalaiset, kokkaavien siskojen Nelle, Voisilmäpelin Eeva, Ketun keittiön väki sekä Äijäruokaa-blogin Ari.
Koolla oli kolmisenkymmentä lajitoveria. Hyvin jännää oli se, että mukana oli hämmentävä määrä pariskuntia, joiden miespuolinen jäsen osoittautui insinööriksi. Porukan ainoan naisinsinöörin selitys asialle oli yksinkertainen: "Niitä nyt vaan on niin paljon."
Normilauantaimme alkoi Essi Avellanin luennolla. Hän kertoi meille shampanjan historiasta, eri rypälelajikkeista ja niiden kasvupaikoista sekä omasta matkastaan tämän jalon juoman maailmaan. Oli lumoavaa kuunnella ihmistä, joka puhui asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti hänelle ilmiselvästi rakkaasta aiheesta.
Essi oli yksi niistä muutamista onnekkaista, jotka pääsivät maistamaan ikivanhoja Ahvenanmaalta hylystä löytyneitä shampanjoita. Itkijänainen minussa pyrki jälleen kerran ulos, kun Essi kuvaili fiiliksiään siemailtuaan todennäköisesti samaa Veuve Clicquot'a kuin Madame Clicquot, jonka mukaan juoma on nimetty.
Mekin pääsimme shampanjan makuun, mutta pullomme olivat tältä vuosituhannelta. Joukossa oli kolme yhden lajikkeen (Chardonnay, Pinot Meunier tai Pinot Noir) viiniä sekä yksi 50/50-sekoitus (Chardonnay ja Pinot Noir). Omassa suussani parhaalta maistui tuo rypälesekoitus, Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998.
Kuplien poksahdellessa päissämme söimme kevyen salaatti- ja lohisoppalounaan. Meidän lounastaessamme Helkan Keittiön väki oli kyhännyt kokoustilaan masterchefimäisen oloisen kenttäkeittiön, jossa aloitimme ruoanlaiton.
Valmistimme illallissapuskamme viiden hengen ryhmissä keittiöpäällikkö Jani Ruohosen ohjeiden mukaan. Teemana olivat kotimaiset raaka-aineet. Minulle nakitetuista eväistä siikaceviche ja omenalisuke onnistuivat ihan hyvin, mutta marinoidut punasipulit mokasin erittäin perinteisesti.
Tein kuten A.W.Yrjänä Sokkokokissa eli kaadoin kippoon suolaa sokerina. Mein Gott! Eipä siinä auttanut kuin ryhtyä uudelleen sipuleita leikkaamaan. Kirottu vieraan keittiön syndrooma!
Kimppakokkailu oli kivaa mutta hikistä puuhaa, kun kuumat keittolevyt ja tyypit lämmittivät tunnelmaa. Pääsimme visiitille myös Helkan Keittiön oikeaan keittiöön, jossa oli aika paljon lämpimämpää kuin neukkarikyökissämme. Janin mukaan viime kesän helteillä köksän plus 50-asteisessa hehkussa tarkeni mukavasti.
Kaikki tuotoksemme taisivat läpäistä laadunvarmistusseulan, sillä illallisella oli tarjolla samannäköisiä asioita mitä parin tunnin ajan työstimme. Ruokajuomat olivat Essi Avellanin valitsemia. Varsinkin pääruoan kumppanina nautittu punaviini, Hewitson Baby Bush Mourvèdre, oli mielettömän hyvää.
Alkuun söimme lajitelman sapaksia (tämä lienee vakiintunut nimike tapaksien suomalaisversioille): oivallista savumuikkua ja perunasalaattia, Polven Juustolan leipäjuustoa ja kirsikkatomattihilloketta, savuporotartaria ja sitä juukelin marinoitua punasipulia, siikacevichea ja ruisleipää sekä paahdettua saaristolaisleipää, sinihomejuustomoussea ja marinoitua omenaa.
Pääruoakana oli poron paahtopaistia, jota oli kypsennetty pieni ikuisuus ja sen jälkeen grillattu nopeasti. Suussa sulavan poron kavereina oli mustaherukkakastiketta, perunapaistosta sekä uunijuureksia. Annos (joita eräs ruokabloggaajatar söi huhujen mukaan kaksi) oli kruunattu pätkällä Chef Wotkinsin peuramakkaraa.
Väliruoaksi lusikoimme jumalaista rosmariini-limesorbettia kuohuviinissä, josta muodostuukin hutera aasinsilta tämän postauksen otsikkoon. Löysin sen shampanjamuistiinpanojeni jatkeeksi kirjoitettuna ja muistan myös varanneeni sanat itselleni otsikkotarpeiksi, mutta minulla ei ole enää selkeää mielikuvaa siitä, mihin ne tarkalleen liittyivät. Hjälp?
Jälkiruokalautasen edessä jouduin nöyrtymään. Suklaakakun lisäksi jaksoin maistaa vain ihan pikkuiset palaset mustikkaista juustokakkua, punaherukkajädykettä sekä mansikkasorbettia. Rajat ne olivat Neuvostoliitollakin!
Loppuilta menikin sitten ruokia sulatellessa Helkan Baarin sohvilla lojuen ja levottomia puhuen (viittaan taas tuohon otsikkoon). Kiitos kaikille mukana olleilla ja erityiskiitokset järjestäneelle seuralle: meillä kaikilla oli niin mukavaa!
Hetkiä tästä ruokabloggaajien hilpeästä joukkokohtauksesta ovat taltioineet ainakin silläsipulit, Pumpkin Jamin Mari, Janna Ruokahommista, Kädenvääntöä-blogin Pitkä, Sorsanpaistaja, pastanjauhajat, Herkun ja Koukun Jytis ja Ellu, Rauna Kannat kattoon-blogista, Unelias kokki, Peruspöperölän Virpi, Cebicin keittiön Hanna, Liemessä-blogin Jenni, avaruusasemalaiset, kokkaavien siskojen Nelle, Voisilmäpelin Eeva, Ketun keittiön väki sekä Äijäruokaa-blogin Ari.
3. helmikuuta 2011
Cocktaileja ruokajuomina
Taannoisessa Bocuse D'Or-kisassa hienosti pärjännyt Matti Jämsen ja hänen juomamestariystävänsä Timo Siitonen perustivat jo viime lokakuussa K17 kitchen cocktailin (Kalevankatu 17), mutta taas minulla kesti muutaman kuukauden päästä tutustumaan tähän naapurikorttelissani sijaitsevaan paikkaan samoilla huudeilla asuvan ystävättäreni kanssa.
K17:n erikoisuus on makujen parittaminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että menuille on suunniteltu sopiva setti minicocktaileja, jotka jatkavat ja tukevat ruoan makuja. Kiinnostava konsepti!
Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä skagen-tyyppisellä tahnalla päällystetyt leipäset.
Silakan ja sillimoussen kyytipoikana tarjoiltu porkkanainen minidrinksu toimi kalojen kanssa yllättävän hyvin.
Seuraavien makujen teemat oli haettu Italiasta. Muhevan parmesaaniraviolin alle vedetyt tryffeliset vauhtiraidat maistuivat ylimaallisen hyviltä ja hieman yrttinen pikkujuoma komppasi kokonaisuutta kivasti.
Menun henkilökohtaisen suosikkini oli suussasulava vasikan kieli pienten piparjuurikastiketiplujen kanssa. Myös drinkissä maistui piparjuuri. Täydellinen yhdistelmä.
Kallioanturan seurana oli merirapua vaahtona ja pinaattia muhennettuna. Lisäksi maa-artisokkaa löytyi sekä lautaselta että lasista. Cocktailissa oli myös aika tiukasti inkivääriä, mutta se sopi hienosti muihin makuihin.
Väliruoaksi saimme granitén, joka maistui martinille.
Pääruoaksi söimme "Wallenbergin pihvit", joissa vasikkaa oli sekä fileenä että jauhettuna. Annoksessa oli ilokseni mukana myös kateenkorvaa. Juomassa oli katajanmarjaa ja yrttejä. Maukas kombinaatio tämäkin.
Jälkkärit aloitimme ylihyvällä Galliano-moussella.
Ateria päättyi banaanihässäkkään, jonka kera tarjolla ollut maapähkinäjäätelö meinasi viedä kielen mennessään. Drinkin mansikka ja viikuna eivät mielestäni oikein toimineet banskun ja pähkinän kavereina.
K17:n ruoka oli loistavaa ja cocktailit sopivat sapuskoiden kanssa yllättävän hyvin yhteen (viimeistä yhdistelmää lukuunottamatta).
Alkuun hörppimäni ranskalainen G'Vine-tonic, maistelumenu sekä minicocktailit maksoivat 100 euroa. Paikka on vierailun väärti, siellä on vaihtunut listakin ihan äskettäin.
K17:n erikoisuus on makujen parittaminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että menuille on suunniteltu sopiva setti minicocktaileja, jotka jatkavat ja tukevat ruoan makuja. Kiinnostava konsepti!
Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä skagen-tyyppisellä tahnalla päällystetyt leipäset.
Silakan ja sillimoussen kyytipoikana tarjoiltu porkkanainen minidrinksu toimi kalojen kanssa yllättävän hyvin.
Seuraavien makujen teemat oli haettu Italiasta. Muhevan parmesaaniraviolin alle vedetyt tryffeliset vauhtiraidat maistuivat ylimaallisen hyviltä ja hieman yrttinen pikkujuoma komppasi kokonaisuutta kivasti.
Menun henkilökohtaisen suosikkini oli suussasulava vasikan kieli pienten piparjuurikastiketiplujen kanssa. Myös drinkissä maistui piparjuuri. Täydellinen yhdistelmä.
Kallioanturan seurana oli merirapua vaahtona ja pinaattia muhennettuna. Lisäksi maa-artisokkaa löytyi sekä lautaselta että lasista. Cocktailissa oli myös aika tiukasti inkivääriä, mutta se sopi hienosti muihin makuihin.
Väliruoaksi saimme granitén, joka maistui martinille.
Pääruoaksi söimme "Wallenbergin pihvit", joissa vasikkaa oli sekä fileenä että jauhettuna. Annoksessa oli ilokseni mukana myös kateenkorvaa. Juomassa oli katajanmarjaa ja yrttejä. Maukas kombinaatio tämäkin.
Jälkkärit aloitimme ylihyvällä Galliano-moussella.
Ateria päättyi banaanihässäkkään, jonka kera tarjolla ollut maapähkinäjäätelö meinasi viedä kielen mennessään. Drinkin mansikka ja viikuna eivät mielestäni oikein toimineet banskun ja pähkinän kavereina.
K17:n ruoka oli loistavaa ja cocktailit sopivat sapuskoiden kanssa yllättävän hyvin yhteen (viimeistä yhdistelmää lukuunottamatta).
Alkuun hörppimäni ranskalainen G'Vine-tonic, maistelumenu sekä minicocktailit maksoivat 100 euroa. Paikka on vierailun väärti, siellä on vaihtunut listakin ihan äskettäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)