22. tammikuuta 2014

Nigellan himoherkku

Bongasin tämän sapuskan joku tovi sitten Nigella Lawsonin kokkailutuokion teevee-uusinnasta. Daamin ohjelmien nimet on suomennettu kovin vaikeasti muistettaviksi, joten en ole ihan varma mistä shöystä oli kysymys.

Halloumi-couscousin resepti sen sijaan jäi päähäni, eikä lähtenyt sieltä ennen kuin olin sen testannut. Ruoka oli hullunhelppo tehdä ja lopputulos oli taivaallisen hyvää. Siihen laitettavia tykötarpeita voi varioida sen mukaan mitä käsillä sattuu olemaan, mutta oheisen ohjeen yhdistelmä toimi kyllä hemmetin hyvin.

En tiedä, onko termi ”Nigella moment” jo Oxford English Dictionaryssa, mutta ainakin sitä käytettiin toisessa lempiruokaohjelmassani MasterChef Australiassa kuvaamaan tilannetta, jossa henkilö on kainaloitaan myöten jääkaapissa ja syö sieltä autuaana päivällisen jämiä. Jos osa tästä herkusta sattuisi jäämään syömättä, niin leftoversit maistuvat mainioilta myös jääkaappikylminä.   

Mikähän siinä muuten on, että MasterChef Australia koukuttaa kerta toisensa jälkeen ensihetkistä alkaen, mutta formaatin suomalaisversio ei sytytä sitten millään, vaikka siitä kuinka pontevasti yrittäisin tykätä?
Tarvitset:
2 dl couscous-ryynejä
1-2 tl savupaprikajauhetta
suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
halloumia
kourallisen kirsikkatomaatteja
puolikkaan punasipulin
lehtipersiljaa
oliiviöljyä

Tee näin:
Laita couscous-ryynit kulhoon. Ripsuttele joukkoon paprikajauhe ja suola.

Kiehauta vesi ja kaada se ryynien ja mausteiden joukkoon. Peitä kulho kelmulla ja anna ässehtiä vartin verran.

Leikkaa halloumi viipaleiksi. Paista viipaleisiin pannulla rapea pinta.

Halkaise tomaatit. Silppua sipuli ja lehtipersilja.

Murustele kypsyneet couscous-ryynit haarukalla irtonaisiksi. Lisää joukkoon juustot, tomaatit, sipulit ja lehtipersiljat. Sekoita hyvin ja tsekkaa maut.

Lorottele ruoan päälle hyvää oliiviöljyä ja tarjoile heti.

10 kommenttia:

Inka K. kirjoitti...

Koska Masterchef Australiassa on maailman symppiksin Gary! <3

Tuplaespresso kirjoitti...

Ehkä se johtuu vaan siitä, että meikäläinen versio on ihan nysä. Liian vähän kilpailijoita, liian vähän jaksoja, masterclasseja ei esitetä katsojille (jos niitä edes on siellä ollenkaan), juontajilla ei ole tähän ohjelmaan soveltuvaa karismaa, käsikirjoitus ja dramatisointi ontuu ja muutenkin suomiversio tuntuu vähän liian kliiniseltä.

Jaana kirjoitti...

Inka K, ja maailman tyylikkäin Matt Preston <3

Tuplaespresso, aamen!

Tuplaespresso kirjoitti...

Amen, joo, aussien ei olisi pitänyt totuttaa meitä niin laadukkaaseen ohjelmaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos herkullisen kuuloisesta ohjeesta, tämä testiin! Mistä tuota savupaprikajauhetta saa?
- Kiti

Jaana kirjoitti...

Tuplaespresso, aussit ovat hyviä koukuttamaan ihmisiä niin moneen muuhunkin asiaan :-)

Kiti, täällä Helsingissä savupaprikajauhetta saa ainakin Museokadulta Hellasta & Herkusta sekä Hakaniemen hallin DeliDelistä. DeliDelillä on myös verkkokauppa, mistä voit tilata paprikajauhetta jos et pääse paikan päälle ostoksille.

Sofia kirjoitti...

Ai että! Kuullostaa mun makuun menevältä herkulta. Ja ah Nigella, osaisinpa itsekin aina olla niin elegantti kokkaillessa :)

Jaana kirjoitti...

Sofia, kokeile ihmeessä, en usko että petyt!

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Kiitos, oli supermainiota!

Jaana kirjoitti...

Linnea, kiva että maistui!

Kiitokset kuuluvat Nigellalle, meikäläinen oli tässä vain semmoinen välivouhka :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...