Ostin jo toukokuussa Iittalan ihanan Kesä-kattilan, vaikka astiakaappini ovat jo pitkään olleet täynnä kuin Turusen pyssy. Vajaat neljä litraa vetävä kattila on kuin tehty kesäkeiton valmistussammioksi!
Tällä kertaa päätin kokeilla luottoreseptini sijasta alun perin Glorian ruoka&viini-lehdessä julkaistua ohjetta, jota lajitoverit kilvan ylistävät. Kehut ovat ansaittuja, sillä soppa on kertakaikkiaan tajunnan räjäyttävän hyvää.
Varioin Marin jo tuunaamaa ohjetta pikkuisen ja tiristin keittoon raastetun sitruunankuoren lisäksi myös puolikkaan sitruunan mehun.
Tarvitset:
10 pientä, kiinteää varhaisperunaa
5 varhaisporkkanaa
1 l kasvislientä
pienen kukkakaalin
2 kesäsipulia varsineen
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl kermaa
1 dl tuoreita herneitä
puolikkaan sitruunan kuoren raastettuna
puolikkaan sitruunan mehun
valkopippuria
(suolaa)
Tee näin:
Pese perunat ja porkkanat. Paloittele ne ja laita kattilaan. Kaada kattilaan kasvislientä niin että potut ja porkkanat nipin napin peittyvät. Säästä loput liemestä suuruksen tekoon. Keitä viitisen minuuttia.
Paloittele kukkakaali ja sipulit varsineen. Lisää ne kattilaan ja jatka keittämistä noin 10 minuutin ajan.
Sulata suurustetta varten voi toisessa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot ja anna niiden kypsyä hetki (jauhot eivät saa ruskistua). Kaada voi-jauhoseokseen ensin viini ja sen jälkeen kerma koko ajan sekoittaen. Lisää loput kasvisliemestä ja anna seoksen kypsyä miedolla lämmöllä noin viiden minuutin ajan.
Kaada suurus kasvisten joukkoon. Lisää herneet. Kiehauta.
Viimeistele keitto raastetulla sitruunankuorella ja -mehulla. Mausta valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla.
29. heinäkuuta 2011
26. heinäkuuta 2011
Matkalla jossain päin Suomea
Heinäkuussa tuli käytyä Pariisin lisäksi myös pikapyrähdyksellä Savossa sekä Keski-Suomessa.
Synnyinkaupungissani Varkaudessa piipahdin ihailemassa tehtaanpiippuja vesitornin näköalatasanteelta. Lapsuudessa harjoitettujen hivenen arveluttavien aktiviteettien vaivaamana katolla olevasta kahviosta tuli ostettua sumpin lisäksi myös vissypullo ja jätski.
Joskus vuonna pullonpyöritys ja pusuhippa meillä oli nimittäin tapana lähettää katolle yksi yllytyshullu huimapää, jonka tehtävänä oli kieräyttää vessapaperia rullaamaan tornista alas. Muu kakaralauma seurasi puuhaa maan pinnalta ja yritti arvata, minkä kerroksen kohdalla rullasta loppuu paperi.
Mummon kanssa kävimme aamusumpilla Taulumäen torilla, mistä löytyi komeita, tummanpuhuvia black cherry-kirsikkatomaatteja, joita kasvaa lähipelloilla Joroisissa. Mustat kirsikkatomaatit olivat aivan mielettömän makeita.
Torilta ostimme myös muikkuja, jotka kieriteltiin ruisjauhojen ja suolan seoksessa. Sitten mummo paistoi ne voissa.
Paistettuja muikkuja, uusia perunoita ja hölskytyskurkkuja. Mikään ruoka ei oo parempaa!
Jälkkäriksi mansi- ja mustikoita.
Varkaudesta junailin itseni Jyväskylään ja Laajavuoren kesäteatteriin, jossa esitettiin Juice-musikaalia. Taiteilija Leskistä esittänyt kaveri teki hienoa työtä, mutta biisien ympärille rakennetut tanssikohtaukset olivat aika noloja.
Kekkosen ja Juicen duettona laulama Ollaan ihmisiksi oli loistava. Lopetuskappale 3.30 toi kyyneleet silmiin. Juicen omien tekstien ohella tarinaa kuljettivat eteenpäin Lauri Viidan runot, jotka niin ikään itkettivät meikäläistä.
Rekvisiitasta löytyi niin legendaarinen Suomi-kitara kuin Vermouth Biancoakin. mutta tupakit olivat väärää merkkiä. Eikös Juice polttanut Dunhill Mentholia?
Teatteri-illan jälkeen testasin majapaikkani (jonka aamiaisella ei muuten tarjoiltu pekonia) yhteydessä olevan Colonialin (Vapaudenkatu 73) sapuskoita. Alkupalojen punajuuri-vuohenjuusto-osio oli maukas, mutta maksapatee oli jääkaappikylmää ja lohi pliisua.
Katkarapurisotto olisi ollut ihan hyvää, jos riisi olisi ollut aavistuksen verran kypsempää. Annos oli todella runsas, en jaksanut syödä sitä kokonaan.
Kyseisen hotellin kanta-asiakaskortinhaltijana sain monensorttisia kuponki- ja prosenttialennuksia, joten syömistä ja juomista jäi lopulta maksettavaksi vajaat 13 euroa.
En yleensä harrasta ketjuhotellien ravintoloita, mutta nyt oli nälkä, kello oli paljon ja väsytti. Seliseliseli, olisi pitänyt olla reipas ja mennä Pöllöwaariin tai edes Sohwille. Missä muualla Jyväskylässä kannattaa syödä? Saa vinkata hyviä paikkoja.
Jyväskyläilyn varsinainen tarkoitus oli ottaa osaa ystäväni 50-vuotissynttäreille. Juhlia vietettiin Kallioplanetaariossa, jonka hulppeita puitteita ei latistanut edes bileiden pituinen totaalisähkökatko. Mansikkakakku maistui hämärässäkin.
Synnyinkaupungissani Varkaudessa piipahdin ihailemassa tehtaanpiippuja vesitornin näköalatasanteelta. Lapsuudessa harjoitettujen hivenen arveluttavien aktiviteettien vaivaamana katolla olevasta kahviosta tuli ostettua sumpin lisäksi myös vissypullo ja jätski.
Joskus vuonna pullonpyöritys ja pusuhippa meillä oli nimittäin tapana lähettää katolle yksi yllytyshullu huimapää, jonka tehtävänä oli kieräyttää vessapaperia rullaamaan tornista alas. Muu kakaralauma seurasi puuhaa maan pinnalta ja yritti arvata, minkä kerroksen kohdalla rullasta loppuu paperi.
Mummon kanssa kävimme aamusumpilla Taulumäen torilla, mistä löytyi komeita, tummanpuhuvia black cherry-kirsikkatomaatteja, joita kasvaa lähipelloilla Joroisissa. Mustat kirsikkatomaatit olivat aivan mielettömän makeita.
Torilta ostimme myös muikkuja, jotka kieriteltiin ruisjauhojen ja suolan seoksessa. Sitten mummo paistoi ne voissa.
Paistettuja muikkuja, uusia perunoita ja hölskytyskurkkuja. Mikään ruoka ei oo parempaa!
Jälkkäriksi mansi- ja mustikoita.
Varkaudesta junailin itseni Jyväskylään ja Laajavuoren kesäteatteriin, jossa esitettiin Juice-musikaalia. Taiteilija Leskistä esittänyt kaveri teki hienoa työtä, mutta biisien ympärille rakennetut tanssikohtaukset olivat aika noloja.
Kekkosen ja Juicen duettona laulama Ollaan ihmisiksi oli loistava. Lopetuskappale 3.30 toi kyyneleet silmiin. Juicen omien tekstien ohella tarinaa kuljettivat eteenpäin Lauri Viidan runot, jotka niin ikään itkettivät meikäläistä.
Rekvisiitasta löytyi niin legendaarinen Suomi-kitara kuin Vermouth Biancoakin. mutta tupakit olivat väärää merkkiä. Eikös Juice polttanut Dunhill Mentholia?
Teatteri-illan jälkeen testasin majapaikkani (jonka aamiaisella ei muuten tarjoiltu pekonia) yhteydessä olevan Colonialin (Vapaudenkatu 73) sapuskoita. Alkupalojen punajuuri-vuohenjuusto-osio oli maukas, mutta maksapatee oli jääkaappikylmää ja lohi pliisua.
Katkarapurisotto olisi ollut ihan hyvää, jos riisi olisi ollut aavistuksen verran kypsempää. Annos oli todella runsas, en jaksanut syödä sitä kokonaan.
Kyseisen hotellin kanta-asiakaskortinhaltijana sain monensorttisia kuponki- ja prosenttialennuksia, joten syömistä ja juomista jäi lopulta maksettavaksi vajaat 13 euroa.
En yleensä harrasta ketjuhotellien ravintoloita, mutta nyt oli nälkä, kello oli paljon ja väsytti. Seliseliseli, olisi pitänyt olla reipas ja mennä Pöllöwaariin tai edes Sohwille. Missä muualla Jyväskylässä kannattaa syödä? Saa vinkata hyviä paikkoja.
Jyväskyläilyn varsinainen tarkoitus oli ottaa osaa ystäväni 50-vuotissynttäreille. Juhlia vietettiin Kallioplanetaariossa, jonka hulppeita puitteita ei latistanut edes bileiden pituinen totaalisähkökatko. Mansikkakakku maistui hämärässäkin.
12. heinäkuuta 2011
Makkaranapoja ja lastenlauluja
Vähän aikaa sitten toveri Paleomuuli organisoi lähipiirissään piakkoin avioituvan morsmaikun polttareita. Koska residenssini sijaitsi puuhapisteiden varrella, pyysi Apinakeittiön valtiatar minulta hjelppiä yllätyksen järkkäämiseksi salsatunnin ja saunomisen väliin.
Tovin pläänäiltyäni päädyin avaamaan kotiini salakapakan. Siellä itsensä läkähdyksiin salsanneille polttaroijille tarjoiltiin virvoittavia mojitoja sekä suolatasapainon palauttavia chorizosalsasuupaloja. Niistä tulikin melkoisen hyviä.
Käyttämäni chorizo oli mukavan savuisaa. Jos et löydä savumakkaraa, niin tilannetta voi kompensoida savustetulla paprikajauheella. Suolan kanssa kannattaa pihistellä, sillä makkara ja maissilastut ovat aika suolaisia.
Tarvitset:
200 g chorizo-makkaraa
avocadon
limen mehun
3 pienehköä tomaattia
pienen punasipulin
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
tuoretta korianteria
mustapippuria
suolaa
maissilastuja
Tee näin:
Leikkaa makkara pieniksi kuutioiksi. Paista kuutiot rapeiksi pannulla omassa rasvassaan.
Kuutioi myös avocado ja sekoita palat makkaroiden joukkoon. Purista limen mehu seokseen, etteivät avocadot tummu.
Poista tomaateista siemenet ja paloittele tomaatit pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli mahdollisimman pieniksi paloiksi. Sekoita tomaatit ja sipulit makkaroiden ja avocadojen joukkoon.
Sekoita jogurtti, balsamico ja oliiviöljy keskenään. Hämmennä sekaan silputtu korianteri. Mausta pippurilla ja suolalla.
Sekoita jogurttiseos muihin aineksiin ja tarkista maut.
Lusikoi chorizosalsaa maissilastuille. Koristele suupalat tuoreilla korianterinlehdillä.
Taustamusana salakapakassa soivat Pimppisten lastenlaulut.
Tovin pläänäiltyäni päädyin avaamaan kotiini salakapakan. Siellä itsensä läkähdyksiin salsanneille polttaroijille tarjoiltiin virvoittavia mojitoja sekä suolatasapainon palauttavia chorizosalsasuupaloja. Niistä tulikin melkoisen hyviä.
Käyttämäni chorizo oli mukavan savuisaa. Jos et löydä savumakkaraa, niin tilannetta voi kompensoida savustetulla paprikajauheella. Suolan kanssa kannattaa pihistellä, sillä makkara ja maissilastut ovat aika suolaisia.
Tarvitset:
200 g chorizo-makkaraa
avocadon
limen mehun
3 pienehköä tomaattia
pienen punasipulin
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
tuoretta korianteria
mustapippuria
suolaa
maissilastuja
Tee näin:
Leikkaa makkara pieniksi kuutioiksi. Paista kuutiot rapeiksi pannulla omassa rasvassaan.
Kuutioi myös avocado ja sekoita palat makkaroiden joukkoon. Purista limen mehu seokseen, etteivät avocadot tummu.
Poista tomaateista siemenet ja paloittele tomaatit pieniksi kuutioiksi. Silppua sipuli mahdollisimman pieniksi paloiksi. Sekoita tomaatit ja sipulit makkaroiden ja avocadojen joukkoon.
Sekoita jogurtti, balsamico ja oliiviöljy keskenään. Hämmennä sekaan silputtu korianteri. Mausta pippurilla ja suolalla.
Sekoita jogurttiseos muihin aineksiin ja tarkista maut.
Lusikoi chorizosalsaa maissilastuille. Koristele suupalat tuoreilla korianterinlehdillä.
Taustamusana salakapakassa soivat Pimppisten lastenlaulut.
10. heinäkuuta 2011
Ravintolaturisti Pariisissa
Kuten jo aiemmin vihjaisin, pääsin taannoisella kesäloman aloitusmatkallani ruokailemaan muutamaan oikein mukavaan pariisilaisravintolaan. Viisi päivää ja viisi kuppilaa, s'il vous plaît.
Bouillon Racine (3 rue Racine)
Bouillon Racine pitää kunniakkaasti yllä 1900-luvun alussa syntynyttä "soppakeittiöperinnettä". Jo pelkästään ravintolan Art Nouveau-tyylinen interiööri on visiitin arvoinen.
Paikka oli sunnuntai-iltana vähän yli yhdeksän aikaan täynnä, mutta yhden Americanon mittaisen baariodottelun jälkeen sain itselleni ikkunapöydän.
Keskivahvan pistoksen sielussani tuntien tilasin alkuruoaksi ankanmaksapateeta viikunahillokkeella ja paahdetulla leivällä sekä lasillisen Sauternes'ta. Ovat ne vaan ihan mielettömän makuisia yhdessä.
Pääruoaksi söin paistettua meriahventa ja hämmentävän pehmoiseksi mausteliemessä haudutellun fenkolin. Simppeliä ja hyvää kera Chablis'n.
En olisi oikein enää jaksanut syödä jälkiruokaa, mutta paikan kehuttuja sherbettejä oli maistettava. Sherbetti on jätskin ja sorbetin välimuoto. Se ei ole vain hedelmistä tai marjoista tehtyä sorbettia, vaan siihen on lisätty joko maitotuotteita tai kananmunaa.
Listalla oli kolmen eri maun sherbettitrio, josta yritin luistella tilaamalla vain yhden knöllin yhtä makua. Kielimuuri oli liian korkea ja sain kolme yksikköä mangosherbettiä. Namiahan se oli, mutta liika on liikaa.
Ladurée (75 avenue des Champs Elysées)
Laduréella on pitkä historia, toiminta on alkanut jo vuonna 1862. Luksusbrändin leivonnaiset, erityisesti macarons, ovat legendaarisia ja niitä myydään päivittäin tuhansia kappaleita.
Champs-Élyséen myymälä ja ravintola ovat niin sisä- kuin ulkopuolelta hempeän pastellinsävyisiä, mutta saa sieltä suolaisiakin syötäviä.
Tilaamani salaatti oli silmiähivelevän värikäs! Keltaisen mangovinaigretten päälle oli koottu persikoita ja erilaisia meloneita, vuonankaalia sekä keko taskuravun lihaa pienen lettusen päälle. Mitä parhainta hellepäivän ruokaa, jonka kyytipojaksi lipitin roseeviiniä.
Kahvin kanssa natustelin aivan hurmaavan religieuse-mallisen leivonnaisen. Lumiukon muotoisen tekeleen molemmissa palleroissa oli täytteenä törkeän hyvää möhnää, joka maistui orvokille. Söpöintä pullaa ikinä!
Roger La Grenouille (26-28 rue des Grands Augustins)
Tiistaina nautin lounaani pitäjän ehkäpä kuuluisimmassa sammakkoravintolassa, jota etsin aika pitkään. Paikka kun ei varsinaisesti sijaitse rue des Grands Augustinsilla, vaan yhdellä sen sivukujista.
Ravintolalla ei ole omia sivuja, mutta perustiedot löytyvät Exclusive Restaurants-portaalista.
Sammakkoteema näkyy ravintolan nimikyltissä...
...sisäpihan ikkunalaudoilla...
...seinämaalauksissa ja tietenkin ruokalistalla. Roger La Grenouille tarjoilee toki muutakin ranskalaista ruokaa, mutta sammakkosapuskat ovat täällä SE juttu.
Myös paikan vesipulloissa loikkii vihreä Roger.
Valitsin menulta ison lautasellisen sammakoita Grenobloise. Lisukkeeksi tilasin vihreää salaattia ja juomaksi puolikkaan pullon Pouilly-Fuméa.
Paistettujen sammakonpalojen lisäksi annoksessa oli kapriksia, sitruunaa ja krutonkeja. Iso satsi sisälsi yhteensä kymmenen koipireisiparia, pienemmässä niitä olisi ollut kuusi.
Sammakonreidet olivat oikein maukkaita, mutta lihojen imeskely pikkuruisista luista ei ole kovin nopeaa touhua.
Le Dauphin (131 avenue Parmentier)
Tiistai-iltana tein toivioretken Le Chateaubriandiin, jonka myöhäisempiin illalliskattauksiin ei oteta varauksia ja hyvällä tsägällä pöydän voi saada paikan päällä jonottamalla.
Le Chateaubriand (129 Avenue Parmentier)
Kuppila on tällä hetkellä melkoisen hypetetty, koska paikka sijoittui vähän aikaa sitten julkaistulla maailman 50 parhaan ravintolan listalla sijalle 9.
Pöytien jonotusjonotkin olivat tietty täynnä, mutta kiltin oloinen kaveri kertoi, että heillä on tuossa vieressä ravintola, jossa tarjoillaan tapas-tyyppisiä annoksia ja että sinne voisi mahtua. Tyypin selittäessä tajusin, että juttelen itsensä Iñaki Aizpitarten kanssa ja kykenin vain seuraamaan miestä, kun hän saatteli minut naapuriin Le Dauphiniin. Siis iik ja ooämgee!
Jättikatkaraputempura ei ollut mitenkään järisyttävää, mutta sen kanssa tarjoiltu lemon curdin tyyppinen töhnä nosti ravun ihan toiselle tasolle. Sen sijaan herneistä tehty gazpacho mantelilisukkeineen ja yrttiöljyineen oli tautisen hyvää.
Hieno makuelämys olivat myös paistetut anjovikset ohuiden paahdettujen leipäviipaleiden ja punasipulilieriöiden kanssa. Näitä voisi helposti vetää vaikka joka päivä.
Ensimmäinen lasillisen roseeta sain korkkivikaisesta pullosta, mutta kun huomautin siitä, uusi pullo avattiin ja juomistani kahdesta lasillisesta veloitettiin vain toinen. Kiva juttu.
Makeaksi lopuksi söin marinoituja kirsikoita mantelivaahdon kera. Kirsikoiden päälle oli ripoteltu tuoretta basilikaa ja kombo oli toimiva.
Le Dauphin oli totaalisen positiivinen kokemus, mutta seuraavalla kerralla on pakko päästä Le Chateaubriandiin!
L'Atelier de Joël Robuchon (5 rue de Montalembert)
Tämä Joël Robuchonin imperiumin osanen on rankattu sijalle 14 maailman 50 parhaan ravintolan listalla. Jo kertaalleen eläkkeelle vetäytynyttä monsieur Robuchonia pidetään aikamoisena perfektionistina, jonka mielestä asiat voi tehdä aina paremmin. Tykkään tällaisesta asenteesta.
Olisin halunnut osallistua 40 henkilön iltaruokintaseremoniaan, joka alkaa aina tasan puoli seitsemältä ja jonka ajaksi paikan ulko-ovetkin lukitaan. Koska illalliset olivat vierailuni aikana jo täyteen varattuja, tyydyin lounaaseen lähtöpäivänäni.
Ravintolassa asiakkaat asetellaan baaritiskin tyyppisen rakennelman äärelle ja istumapaikoilta näkee kätsysti kokkien puuhailun. Näin oman tilauksensa valmistumista voi siis seurata reaaliaikaisesti.
Paikassa on myös tiivis yhdessä syömisen tunnelma, sillä omia pöytiä ei ole vaan kaikki kököttävät samassa rivistössä. Sain vieruskavereikseni pari amerikkalaineitosta, jotka olivat juhlistamassa toisen daamin syntymäpäivää.
Alkuun otin marinoituja anjoviksia, jotka oli aseteltu vuoroin paahdettujen paprikasuikaleiden kanssa munakoisokakulle. Vahvoja makuja komppasi hyvin rapsakka Sancerre. Oikein onnistunut yhdistelmä.
Pääruoaksi söin valkoturskaa ihmetellen, että kuinka ihmeessä kala on valmistettu. Fisussa ei ollut ensimmäistäkään ruotoa, mutta pyrstö ja pää olivat edelleen napakasti kiinni fileessä.
Kalan lisukkeena oli jännää friteerattua persiljaa, sitruunaa, persiljavoita sekä kipollinen aivan käsittämättömän samettista perunapyreetä. Sancerre toimi myös turskan kaverina.
Jälkkäriksi tilasin vadelmaisen juustokakkumukaelman, joka oli niin nätti ettei sitä meinannut raaskia syödä. Tuorejuustoa oli pursotettu sekä vadelmaisten marenkilevyjen väliin että yksittäisten tuoreiden marjojen sisään. Tällaista piipertämistä arvostan!
Kokonaisuutena lounas oli todella herkullinen. Setti ei irtoa ihan lounassetelillä, mutta eipä tuolla nyt joka viikko tule käytyä.
Tämän verran ehdin koluta Pariisin kapakoita tällä kertaa, seuraavalla reissulla (jonka aivan taatusti teen) sitten lisää.
À propos, matka synnytti minussa hirmuisen halun opiskella ranskaa. Milloinkas niille Työväenopiston syksyn kursseille voikaan ilmoittautua?
Bouillon Racine (3 rue Racine)
Bouillon Racine pitää kunniakkaasti yllä 1900-luvun alussa syntynyttä "soppakeittiöperinnettä". Jo pelkästään ravintolan Art Nouveau-tyylinen interiööri on visiitin arvoinen.
Paikka oli sunnuntai-iltana vähän yli yhdeksän aikaan täynnä, mutta yhden Americanon mittaisen baariodottelun jälkeen sain itselleni ikkunapöydän.
Keskivahvan pistoksen sielussani tuntien tilasin alkuruoaksi ankanmaksapateeta viikunahillokkeella ja paahdetulla leivällä sekä lasillisen Sauternes'ta. Ovat ne vaan ihan mielettömän makuisia yhdessä.
Pääruoaksi söin paistettua meriahventa ja hämmentävän pehmoiseksi mausteliemessä haudutellun fenkolin. Simppeliä ja hyvää kera Chablis'n.
En olisi oikein enää jaksanut syödä jälkiruokaa, mutta paikan kehuttuja sherbettejä oli maistettava. Sherbetti on jätskin ja sorbetin välimuoto. Se ei ole vain hedelmistä tai marjoista tehtyä sorbettia, vaan siihen on lisätty joko maitotuotteita tai kananmunaa.
Listalla oli kolmen eri maun sherbettitrio, josta yritin luistella tilaamalla vain yhden knöllin yhtä makua. Kielimuuri oli liian korkea ja sain kolme yksikköä mangosherbettiä. Namiahan se oli, mutta liika on liikaa.
Ladurée (75 avenue des Champs Elysées)
Laduréella on pitkä historia, toiminta on alkanut jo vuonna 1862. Luksusbrändin leivonnaiset, erityisesti macarons, ovat legendaarisia ja niitä myydään päivittäin tuhansia kappaleita.
Champs-Élyséen myymälä ja ravintola ovat niin sisä- kuin ulkopuolelta hempeän pastellinsävyisiä, mutta saa sieltä suolaisiakin syötäviä.
Tilaamani salaatti oli silmiähivelevän värikäs! Keltaisen mangovinaigretten päälle oli koottu persikoita ja erilaisia meloneita, vuonankaalia sekä keko taskuravun lihaa pienen lettusen päälle. Mitä parhainta hellepäivän ruokaa, jonka kyytipojaksi lipitin roseeviiniä.
Kahvin kanssa natustelin aivan hurmaavan religieuse-mallisen leivonnaisen. Lumiukon muotoisen tekeleen molemmissa palleroissa oli täytteenä törkeän hyvää möhnää, joka maistui orvokille. Söpöintä pullaa ikinä!
Roger La Grenouille (26-28 rue des Grands Augustins)
Tiistaina nautin lounaani pitäjän ehkäpä kuuluisimmassa sammakkoravintolassa, jota etsin aika pitkään. Paikka kun ei varsinaisesti sijaitse rue des Grands Augustinsilla, vaan yhdellä sen sivukujista.
Ravintolalla ei ole omia sivuja, mutta perustiedot löytyvät Exclusive Restaurants-portaalista.
Sammakkoteema näkyy ravintolan nimikyltissä...
...sisäpihan ikkunalaudoilla...
...seinämaalauksissa ja tietenkin ruokalistalla. Roger La Grenouille tarjoilee toki muutakin ranskalaista ruokaa, mutta sammakkosapuskat ovat täällä SE juttu.
Myös paikan vesipulloissa loikkii vihreä Roger.
Valitsin menulta ison lautasellisen sammakoita Grenobloise. Lisukkeeksi tilasin vihreää salaattia ja juomaksi puolikkaan pullon Pouilly-Fuméa.
Paistettujen sammakonpalojen lisäksi annoksessa oli kapriksia, sitruunaa ja krutonkeja. Iso satsi sisälsi yhteensä kymmenen koipireisiparia, pienemmässä niitä olisi ollut kuusi.
Sammakonreidet olivat oikein maukkaita, mutta lihojen imeskely pikkuruisista luista ei ole kovin nopeaa touhua.
Le Dauphin (131 avenue Parmentier)
Tiistai-iltana tein toivioretken Le Chateaubriandiin, jonka myöhäisempiin illalliskattauksiin ei oteta varauksia ja hyvällä tsägällä pöydän voi saada paikan päällä jonottamalla.
Le Chateaubriand (129 Avenue Parmentier)
Kuppila on tällä hetkellä melkoisen hypetetty, koska paikka sijoittui vähän aikaa sitten julkaistulla maailman 50 parhaan ravintolan listalla sijalle 9.
Pöytien jonotusjonotkin olivat tietty täynnä, mutta kiltin oloinen kaveri kertoi, että heillä on tuossa vieressä ravintola, jossa tarjoillaan tapas-tyyppisiä annoksia ja että sinne voisi mahtua. Tyypin selittäessä tajusin, että juttelen itsensä Iñaki Aizpitarten kanssa ja kykenin vain seuraamaan miestä, kun hän saatteli minut naapuriin Le Dauphiniin. Siis iik ja ooämgee!
Jättikatkaraputempura ei ollut mitenkään järisyttävää, mutta sen kanssa tarjoiltu lemon curdin tyyppinen töhnä nosti ravun ihan toiselle tasolle. Sen sijaan herneistä tehty gazpacho mantelilisukkeineen ja yrttiöljyineen oli tautisen hyvää.
Hieno makuelämys olivat myös paistetut anjovikset ohuiden paahdettujen leipäviipaleiden ja punasipulilieriöiden kanssa. Näitä voisi helposti vetää vaikka joka päivä.
Ensimmäinen lasillisen roseeta sain korkkivikaisesta pullosta, mutta kun huomautin siitä, uusi pullo avattiin ja juomistani kahdesta lasillisesta veloitettiin vain toinen. Kiva juttu.
Makeaksi lopuksi söin marinoituja kirsikoita mantelivaahdon kera. Kirsikoiden päälle oli ripoteltu tuoretta basilikaa ja kombo oli toimiva.
Le Dauphin oli totaalisen positiivinen kokemus, mutta seuraavalla kerralla on pakko päästä Le Chateaubriandiin!
L'Atelier de Joël Robuchon (5 rue de Montalembert)
Tämä Joël Robuchonin imperiumin osanen on rankattu sijalle 14 maailman 50 parhaan ravintolan listalla. Jo kertaalleen eläkkeelle vetäytynyttä monsieur Robuchonia pidetään aikamoisena perfektionistina, jonka mielestä asiat voi tehdä aina paremmin. Tykkään tällaisesta asenteesta.
Olisin halunnut osallistua 40 henkilön iltaruokintaseremoniaan, joka alkaa aina tasan puoli seitsemältä ja jonka ajaksi paikan ulko-ovetkin lukitaan. Koska illalliset olivat vierailuni aikana jo täyteen varattuja, tyydyin lounaaseen lähtöpäivänäni.
Ravintolassa asiakkaat asetellaan baaritiskin tyyppisen rakennelman äärelle ja istumapaikoilta näkee kätsysti kokkien puuhailun. Näin oman tilauksensa valmistumista voi siis seurata reaaliaikaisesti.
Paikassa on myös tiivis yhdessä syömisen tunnelma, sillä omia pöytiä ei ole vaan kaikki kököttävät samassa rivistössä. Sain vieruskavereikseni pari amerikkalaineitosta, jotka olivat juhlistamassa toisen daamin syntymäpäivää.
Alkuun otin marinoituja anjoviksia, jotka oli aseteltu vuoroin paahdettujen paprikasuikaleiden kanssa munakoisokakulle. Vahvoja makuja komppasi hyvin rapsakka Sancerre. Oikein onnistunut yhdistelmä.
Pääruoaksi söin valkoturskaa ihmetellen, että kuinka ihmeessä kala on valmistettu. Fisussa ei ollut ensimmäistäkään ruotoa, mutta pyrstö ja pää olivat edelleen napakasti kiinni fileessä.
Kalan lisukkeena oli jännää friteerattua persiljaa, sitruunaa, persiljavoita sekä kipollinen aivan käsittämättömän samettista perunapyreetä. Sancerre toimi myös turskan kaverina.
Jälkkäriksi tilasin vadelmaisen juustokakkumukaelman, joka oli niin nätti ettei sitä meinannut raaskia syödä. Tuorejuustoa oli pursotettu sekä vadelmaisten marenkilevyjen väliin että yksittäisten tuoreiden marjojen sisään. Tällaista piipertämistä arvostan!
Kokonaisuutena lounas oli todella herkullinen. Setti ei irtoa ihan lounassetelillä, mutta eipä tuolla nyt joka viikko tule käytyä.
Tämän verran ehdin koluta Pariisin kapakoita tällä kertaa, seuraavalla reissulla (jonka aivan taatusti teen) sitten lisää.
À propos, matka synnytti minussa hirmuisen halun opiskella ranskaa. Milloinkas niille Työväenopiston syksyn kursseille voikaan ilmoittautua?
8. heinäkuuta 2011
Paris, mon amour!
Kävin starttaamassa tämänvuotisen kesälomani Pariisissa. Aiemmat kokemukseni pitäjästä rajoittuivat junanvaihtoon reilausreissulla joskus 1980-luvun loppupuolella, joten kaikki asiat valon kaupungissa olivat uusia ja ihmeellisiä.
Lähdin reissuun parin viikon varoajalla, joten en onnistunut tekemään iltaruokailuvarauksia oikein minnekään kiinnostaviin kuppiloihin. Hyvällä tuurilla pääsin kuitenkin pariin mukavaan paikkaan, joista kerron tarkemmin omassa postauksessaan.
Saapumispäivänä suunnistin ensitöikseni Shakespeare and Company-kirjakauppaan mielessäni Chocolate & Zucchini-blogin omistajattaren kirjoittama Clotilde's Edible Adventures in Paris-teos.
Putiikki oli kerrassaan viehättävä ja ääriään myöten täynnä turisteja. Kaupan ulkopuolella oli yksi kaupungin kymmenistä viehkoista vesipisteistä. Ne pulputtavat ihan juomakelpoista vettä, joten aina vihreisiin leideihin törmätessä kannattaa täydentää matkapullon sisältöä.
Clothilden kirja muuten löytyi Shakespearelta kohtuulliseen neljän euron hintaan. Opukseen sai pyytämällä hienon Kilometer Zero Paris-leiman.
Syvennyin hetimiten selaamaan opasta kivenheiton päässä kirjakaupasta sijainneeseen bistroon, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Vuohenjuusto-kinkkusalaatti oli OK ja valkoviini ihanan viileää.
Iltapalaksi ja prinssi Albertin häiden kisastudioeväiksi kävin hakemassa lähimarketista puolikkaan pullon oivaa punaviiniä sekä kinkku-juustopatongin Paulilta. En tosin tajunnut häiden ranskankielisestä selostuksesta mitään, mutta punkku liudensi tilanteen siedettäväksi.
Seuraavana aamuna vahvistin hahmoani tuhdilla voisarvi-patonkiaamiaisella ennen useamman tunnin tepastelua Père Lachaise-hautausmaalla.
Kalmistokeikkani osui sattumalta Jim Morrisonin kuoleman 40-vuotispäiväksi, joten hänen viimeisellä leposijallaan oli hirveä trafiikki, kun The Doors-paitaisia pyhiinvaeltajia oli liikkeellä laumoittain.
Vierailin myös Oscar Wilden sekä kuulun gastronomin Jean Anthelme Brillat-Savarinin haudoilla.
Hellepäiviä vilvoitti erinomaisesti pastis, jota tulikin viiden päivän aikana nautittua jokunen lasillinen.
Kuumuuden lievittäjänä toimi veden ohella oivallisesti myös killerihyvä omenasiideri.
Vanhana Bloody Maryn ystävänä oli tietty pakko poiketa Harry's Barissa, jossa kyseisen juomasekoituksen väitetään syntyneen. Drinkki oli pirun maukas, mutta hirmuhintainen. Ja baarissa oli lisäkseni vain metelöiviä amerikkalaisia.
Yhtenä aamuna suunnistin rue Montorgueilille...
...jolta löytyi kiva aamiaispaikka Le Pain Quotidien. Maitokahvi oli sopivan vahvaa, mehu suoraan appelsiineista, croissant rasvaisen lehtevä ja belgialaisesta suklaasta tehty levite ihan törkeän herkullista.
Kadulla oli myös runsaasti hedelmä- ja vihannespuoteja. Hunajamelonit tuoksuivat huumaavilta!
Tarjolla oli myös tuoreita viikunoita, lättänäpersikoita ja kirsikoita.
Papujen kilohinta oli kohdallaan.
Terttutolkulla makeita tomaatteja.
Lisäksi rue Montorgueililta löytyy yksi Pariisin vanhimmista leipomoista, vuodesta 1730 saakka samalla paikalla toiminut La Maison Stohrer. Kaupan ulkopuolella oli tellinki, jossa oli myytävänä aikamoinen arsenaali kortteja, jotka kuvasivat kuningatar Elisabeth II:n vierailua leipomossa.
Tarjottiinkohan Ellulle suklaisia éclair-leivonnaisia? Toivottavasti, sillä ne olivat taivaallisia.
Mielettömiä suklaaluomuksia löytyi myös Sadaharu Aokin tiskiltä Galeries Lafayetten addiktoivassa Gourmet-kerroksessa.
Silmänruokaa ja sokerihumalatakuu!
Sadaharu Aokilta ostin oikeastaan ainoat Pariisin tuliaiseni, yhden kuuden namusen valmispakkauksen ja toisen, johon keräsin mansikan, seesamin, wasabin, mustaherukan, ruusun sekä kookoksen makuiset biitit. Erityisesti wasabisuklaa oli vinkeä kokemus.
Sen sijaan en ostanut barbapapojen, noiden Ranskan muumien, muotoisiin lasipulloihin pakattuja limuja...
...enkä Eiffelin tornin näköispastaa.
Matkan aikana ehdin vain hiukan raapaista Pariisin pintaa, mutta ihastuin kaupunkiin sen verran vahvasti, että sinne on kyllä päästävä uudelleen. Pian.
Lähdin reissuun parin viikon varoajalla, joten en onnistunut tekemään iltaruokailuvarauksia oikein minnekään kiinnostaviin kuppiloihin. Hyvällä tuurilla pääsin kuitenkin pariin mukavaan paikkaan, joista kerron tarkemmin omassa postauksessaan.
Saapumispäivänä suunnistin ensitöikseni Shakespeare and Company-kirjakauppaan mielessäni Chocolate & Zucchini-blogin omistajattaren kirjoittama Clotilde's Edible Adventures in Paris-teos.
Putiikki oli kerrassaan viehättävä ja ääriään myöten täynnä turisteja. Kaupan ulkopuolella oli yksi kaupungin kymmenistä viehkoista vesipisteistä. Ne pulputtavat ihan juomakelpoista vettä, joten aina vihreisiin leideihin törmätessä kannattaa täydentää matkapullon sisältöä.
Clothilden kirja muuten löytyi Shakespearelta kohtuulliseen neljän euron hintaan. Opukseen sai pyytämällä hienon Kilometer Zero Paris-leiman.
Syvennyin hetimiten selaamaan opasta kivenheiton päässä kirjakaupasta sijainneeseen bistroon, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Vuohenjuusto-kinkkusalaatti oli OK ja valkoviini ihanan viileää.
Iltapalaksi ja prinssi Albertin häiden kisastudioeväiksi kävin hakemassa lähimarketista puolikkaan pullon oivaa punaviiniä sekä kinkku-juustopatongin Paulilta. En tosin tajunnut häiden ranskankielisestä selostuksesta mitään, mutta punkku liudensi tilanteen siedettäväksi.
Seuraavana aamuna vahvistin hahmoani tuhdilla voisarvi-patonkiaamiaisella ennen useamman tunnin tepastelua Père Lachaise-hautausmaalla.
Kalmistokeikkani osui sattumalta Jim Morrisonin kuoleman 40-vuotispäiväksi, joten hänen viimeisellä leposijallaan oli hirveä trafiikki, kun The Doors-paitaisia pyhiinvaeltajia oli liikkeellä laumoittain.
Vierailin myös Oscar Wilden sekä kuulun gastronomin Jean Anthelme Brillat-Savarinin haudoilla.
Hellepäiviä vilvoitti erinomaisesti pastis, jota tulikin viiden päivän aikana nautittua jokunen lasillinen.
Kuumuuden lievittäjänä toimi veden ohella oivallisesti myös killerihyvä omenasiideri.
Vanhana Bloody Maryn ystävänä oli tietty pakko poiketa Harry's Barissa, jossa kyseisen juomasekoituksen väitetään syntyneen. Drinkki oli pirun maukas, mutta hirmuhintainen. Ja baarissa oli lisäkseni vain metelöiviä amerikkalaisia.
Yhtenä aamuna suunnistin rue Montorgueilille...
...jolta löytyi kiva aamiaispaikka Le Pain Quotidien. Maitokahvi oli sopivan vahvaa, mehu suoraan appelsiineista, croissant rasvaisen lehtevä ja belgialaisesta suklaasta tehty levite ihan törkeän herkullista.
Kadulla oli myös runsaasti hedelmä- ja vihannespuoteja. Hunajamelonit tuoksuivat huumaavilta!
Tarjolla oli myös tuoreita viikunoita, lättänäpersikoita ja kirsikoita.
Papujen kilohinta oli kohdallaan.
Terttutolkulla makeita tomaatteja.
Lisäksi rue Montorgueililta löytyy yksi Pariisin vanhimmista leipomoista, vuodesta 1730 saakka samalla paikalla toiminut La Maison Stohrer. Kaupan ulkopuolella oli tellinki, jossa oli myytävänä aikamoinen arsenaali kortteja, jotka kuvasivat kuningatar Elisabeth II:n vierailua leipomossa.
Tarjottiinkohan Ellulle suklaisia éclair-leivonnaisia? Toivottavasti, sillä ne olivat taivaallisia.
Mielettömiä suklaaluomuksia löytyi myös Sadaharu Aokin tiskiltä Galeries Lafayetten addiktoivassa Gourmet-kerroksessa.
Silmänruokaa ja sokerihumalatakuu!
Sadaharu Aokilta ostin oikeastaan ainoat Pariisin tuliaiseni, yhden kuuden namusen valmispakkauksen ja toisen, johon keräsin mansikan, seesamin, wasabin, mustaherukan, ruusun sekä kookoksen makuiset biitit. Erityisesti wasabisuklaa oli vinkeä kokemus.
Sen sijaan en ostanut barbapapojen, noiden Ranskan muumien, muotoisiin lasipulloihin pakattuja limuja...
...enkä Eiffelin tornin näköispastaa.
Matkan aikana ehdin vain hiukan raapaista Pariisin pintaa, mutta ihastuin kaupunkiin sen verran vahvasti, että sinne on kyllä päästävä uudelleen. Pian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)