17. marraskuuta 2014

Sunnuntaipaistia brittikaavan mukaan

Kotitila.fi:n järjestämän lihakisan aiemmilla kierroksilla teemoina ovat olleet grillaus, sadonkorjuu ja jauheliha. Neljännen ja viimeisen erän aiheena ovat "juhlakauden uudet maut" ja lihana luomunaudan paisti. Skaba huipentuu finalistireseptin väliseen mittelöön Facebookissa joulukuussa, mutta siitä lisää sitten aikanaan.

Paisti eri muodoissaan on toki tuttua suomalaista juhlaruokaa, mutta mieleni perukoilla oli muhinut jo pitkään aatos peribrittiläisen Sunday roastin valmistuksesta. Sen lisäksi keksin, että helmenharmaa marraskuinen sunnuntai on oivallinen ajankohta järkkäillä syöttäjäiset taannoisen aussireissuni ajan talkkarina toimineelle lajitoverilleni Tiinalle. Ja kiitosdinneri jos mikä on erinomainen juhlan aihe!
Juhla-ateriaksi kokkailin melkoisella pieteetillä sunnuntaipaistia kaikilla lisukkeilla. Kun tein vielä jälkkäriksi elämää suuremman ämpärillisen triflea, niin piti ihan taputtaa itseään selkään ja todeta, että minusta tulisi NIIN kätevä brittiemäntä että!  

Kotitila.fi ohjeisti raakakypsyttämään tykötarpeeksi toimittamansa naudan paistin. Se tarkoitti käytännössä lihan säilyttämistä jääkaapin kylmimmässä osassa 3-4 viikon ajan. Minä muhittelin lihakimpaletta nelisen viikkoa, jonka jälkeen laitoin sen reiluksi pariksi viikoksi pakastimeen odottelemaan kekkereitämme.
Göntsä uuniin menossa.
Kypsensin paistin miedossa lämmössä uunissa. Ennen uunitusta ruskistin kimpaleen pinnat kauttaaltaan voissa pannulla. Toimenpiteellä ei ole juurikaan vaikutusta lihasta tihkuvien nesteiden määrään, mutta operaatio tuo paistiin mukavasti lisämakua.
Lihalämpömittaria en käyttänyt, mutta noin 700 gramman painoiselle lihapalalle tunnin uunitus lempeässä lämmössä ja sen jälkeinen puolen tunnin tekeytyminen tiiviissä foliokääreessä tuottivat lopputuloksen, joka oli hyvin lähellä täydellistä. Punaisen lihan tulee olla syöntitilanteessakin punaista eikä harmaata.
Ensin näytti siltä, että mini-yorkieni eivät kohoa ollenkaan, mutta kuinkas sitten kävikään!
Jos lihan kypsyys oli nappisuoritus, niin yli odotusteni onnistuivat myös Yorkshire puddingit. Olen syönyt noita hassuja kakkaroita muutamaan otteeseen, mutta itse tein niitä nyt ensimmäistä kertaa. Mutta en takuulla viimeistä, sillä sen verran ahnaasti huokoiset paistokset imivät itseensä soossia maistuen lihan ynnä muiden tilpehöörien kanssa aivan taivaallisilta.

Joku viisastelija on joskus todennut, että Helvetissä täytyy olla englantilainen keittiö. Jos näin on, niin loppusijoitun sinne mieluusti, jahka minusta aika jättää.
Yorkshire puddingeihin tarvitset:
100 g vehnäjauhoja
suolaa
2 munaa
1½ dl maitoa
1 rkl öljyä

Paistiin tarvitset:
700 g naudan sisäpaistia
voita
suolaa
mustapippuria
1 dl vettä

Kastikkeeseen tarvitset:
lihan paistolientä
kermaa

Lisäksi tarvitset:
perunoita
nauriita
suolaa
mustapippuria
pakasteherneitä
voita

Tee näin:
Tee puddingtaikina jo edellisenä päivänä. Laita vehnäjauhot ja suola kulhoon. Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan. Vispaa mukaan maito pienissä erissä, kunnes seos on sileää. Kelmuta kulho ja anna taikinan ässehtiä jääkaapissa yön yli (puolikin tuntia riittää hätätapauksessa).

Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen sen laittamista uuniin.

Laita uuni kuumenemaan 125-asteiseksi.

Kuori ja kuutioi perunat ja nauriit. Levitä kuutiot uunivuoan pohjalle pediksi paistille. Suolaa ja pippuroi kuutiot.

Sulata paistinpannulla nokare voita ja ruskista lihapala joka puolelta.

Nosta liha uunivuokaan peruna- ja nauriskuutioiden päälle. Lorauta vuokaan vesi sekä voin jämät paistinpannulta. Kypsennä paistia noin tunnin ajan ja ota se pois uunista. Hiero paistin pintaan suolaa ja pippuria. Kääri paisti folioon.

Valuta paistovuokaan kertynyt neste paistinpannulle. Palauta peruna- ja nauriskuutiot uuniin. Nosta tässä vaiheessa uunin lämpötilaa 180-asteeseen.

Valmista seuraavaksi puddingit. Sudi öljyä kuusikoloisen muffinssipellin (silikonijutut eivät tähän sovellu) koloihin ja laita pelti viideksi minuutiksi uuniin. Ota pelti uunista ja kauho varovasti puddingtaikinaa koloihin. Paista puddingeja kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja kohonneita eli noin puolen tunnin ajan.

Keitä paistinpannulla olevaa paistolientä kokoon. Lirauta joukkoon kerma ja anna kastikkeen kiehua vielä lisää kasaan. Tarkista maut ja mausta lisää tarvittaessa.

Höyrytä pakasteherneet lämpimiksi ja sekoita niiden joukkoon nokare voita.

Leikkaa paisti poikkisyin ohuiksi viipaleiksi. Tarjoa se peruna- ja nauriskuutioiden, herneiden, Yorkshire puddingien ja kastikkeen kanssa.

Sunnuntaipaistin taustamusaksi sopii toissapäiväisen Morrisseyn keikan kunniaksi repeatilla soiva Everyday Is Like Sunday. "Come, Armageddon! Come!"


Osallistun tällä reseptillä Kotitila.fi:n järjestämään Lihaa parhaimmillaan-blogikilpailuun.
Naudan sisäpaistin olen saanut lahjoituksena järjestävältä seuralta,
muut ainekset olen ostanut omilla rahoillani.

6 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Oletpas onnistunut tekemään TOSI hienot yorkshire puddingit :)

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Olen itsekin niistä aika ylpeä :-D

Anonyymi kirjoitti...

Jes, johan pomppas. Olen piiiitkään etsinyt kunnon ohjeita sekä paistille, että puddingeille ja nytpä tärppäs. Luulen, että meidän huushollissa syödään ensi sunnuntain (ellei aiemmin keritä) tuota brittiklassikkoa!
Kiitos, t. Sanni

Jaana kirjoitti...

Sanni, ole hyvä vaan! Toivottavasti paisti ja puddingit onnistuvat sullakin :-D

Paula kirjoitti...

Wau mitä puddingeja! Tällä reseptillä voisi uskaltautua kokeilemaan itsekin :)

Jaana kirjoitti...

Paula, siitä vaan tekemään ja lykkyä pyttyyn :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...