Vihdoinkin Leibää

Nyt taidan viimein saada aikaiseksi nakeloida juttunjuurta tallinnalaisesta Leib resto ja aedista (Uus 31), jossa illastin äitini kanssa lokakuun puolivälissä. Mihin tää aika oikein kuluu, kohta on joulu?

Olin kuullut ravintolasta paljon positiivisia asioita monelta taholta jo pitkään, mutta syömismatka lahden toiselle puolelle realisoitui vasta tänä syksynä. Ihan virallistakin tunnustusta Leib on saanut ollen jo kolmatta vuotta top kympin tuntumassa Tallinnan ravintolarankingissa. Pöytävaraus kannattaa tehdä siis heti, kun reissuajankohta on selvillä.

Aloitimme illastuksen kelpo negroneilla, mutta jälkiviisaasti voisi ehkä todeta, että olisi kannattanut ryhtyä syömään välittömästi. Meille varattu kaksi ja puoli tuntia ei nimittäin meinannut riittää mihinkään, sillä alkuruoan jälkeen syömien ja juomien välittymisessä pöytäämme saakka ilmaantui meistä johtumaton pitkähkö häiriö ja loppuaterian kanssa tuli sitten hiukan hoppu.

Vaikka serviisi pikkuisen pyki, ei itse ruoassa ollut mitään valittamista. Paitsi että huippuhyvän leivän kanssa tarjolla ollut voi olisi voinut olla pehmeämpää.

Alkuun valitsin salaatin, jonka pääraaka-aineet olivat Liivinmaalla heinään syöneen lehmän liha sekä samaisen ammun sydämestä tehty mieletön tartar. Niiden lisäksi lautaselta löytyi marinoitua lanttua ja piparjuurikermaa. Suositusriesling (Torresin Waltraud Penedès) epäilytti ensin, mutta se sopi annoksen kyytipojaksi erittäin hyvin. Äiti söi mätisalaattia puffatulla tattarilla, joi shampanjaa ja tykkäsi.

Pääruokia venttailimme palttiarallaa puoli tuntia ihmetellen samalla juosten eteneviä tarjoilijoita. Taisi olla aika kiirus lauantai. Sapuskat olivat kuitenkin kaiken odotuksen arvoisia. Sieniragout'ni ricottagnocchien ja Alt-Laurin lehtikaalin kanssa oli lievästi sanottuna taivaallista. Torresilta löytyi nappiviini (Celeste Crianza Ribera del Duero) tällekin ruoalle. Äiti puolestaan söi naudan sisäfileetä juurisellerin, mustajuuren ja punaviinisoossin kera. Ja tykkäsi.

Kahden hengen juustosetti sisälsi virolaisia vuohenmaito- ja tuhkajuustoja, jotka voin lailla tarjoiltiin kera luumusoseen ja herkkukorppujen harmillisesti suoraan kylmiöstä. Juustojen painikkeeksi lirpimme makoisaa Põltsamaa Kuldne 2005-viiniä.

Jälkkäriksi söin ihania, pinkkejä punaviinimarjavaahtokarkkeja keksinmuruilla. Äiti olisi halunnut tilata hasselpähkinäkakkua ja -jätskiä, mutta niiden valmistaminen olisi kestänyt varttitunnin ja meillä oli ajastimessa enää parikymmentä minuuttia jäljellä. Tästä pitkästä valmistusajasta olisi ollut tosi kiva tietää jo illan aluksi, niin olisimme voineet jättää juustot väliin (tai yrittää aktiivisemmin saada katsekontaktia henksuun alku- ja pääruokien välisellä luppojaksolla). Äiti päätyi sitten vetämään jälkiruoaksi kahvia konjakilla, joista hän kyllä tykkäsi.

Pienistä palvelufiboista ja ikävästä kiireen tunnusta huolimatta nostan Leib resto ja aedille molemmat peukut pystyyn, sillä ruoka oli hurmaavan hyvää. Äidillekin nostan molemmat peukalot pystyyn, sillä tällä kertaa hän maksoi lystin. Kiitokset siitä sekä matkaseurasta!