19. syyskuuta 2013

Burgerit kyytöstä

Vaan ei kyytön lihasta. Tähän herkkuruokaan paistellaan kyytönmaidosta tehtyjä juustopihvejä, jotka ovat niin hyviä ettei meinaa todeksi uskoa. 

Bongasin juustopihvit ensi kertaa viimevuotisesta Herkkujen Suomi-tapahtumasta, jolloin myös maistoin niistä valmistettua hampurilaista ja ostin pari pihviä mukaankin. Tämän vuoden Herkkujen Suomessa kävin jälleen juustopihviostoksilla, koska en ole onnistunut tapahtumien välillä niitä mistään löytämään. Jos joku tietää mahtipihvien myyntipaikkoja Helsingissä tai inttervepissä, niin saa paljastaa.

Kehittelin evääseen sen verran räyhäkkäät lisukkeet, että kyyttöjuustopurilaisten osaset muodostivat kokonaisuuden, joka oli paljon enemmän kuin osiensa summa. Valkosipuliset vissykurkkuviipaleet olivat tässä sapuskassa se piste iin päällä.

Ohjeen mukaisista aineksista syntyvät hampparit kahdelle syömärille. Kyytipojaksi passaa olut.
Tarvitset:
2 sämpylää (minulla Stockan Herkusta ostettuja, saa tehdä itsekin)
2 kyyttöjuustopihviä
voita
4 rkl majoneesia
2 rkl tilliä
suolaa
mustapippuria
2 rkl paahdettua sipulia
(pari tippaa savuaromia)
salaattia
etikkakurkkuviipaleita

Tee näin:
Lämmitä uuni 100-asteiseksi ja laita halkaistut sämpylät uuniin lämpenemään.

Sulata nokare voita pannulla ja paista pihvit molemmilta puoliltaan kauniin värisiksi.

Laita puolet majoneesista kippoon ja sekoita joukkoon silputtu tilli. Mausta suolalla ja pippurilla.

Laita loput majoneesista toiseen kippoon ja sekoita joukkoon paahdetut sipulit (sekä savuaromi).

Kokoa hampparit laittamalla alemmille sämpylänpuolikkaille tillimajoneesia, salaattia, juustopihvit, sipulimajoneesia ja kurkkuviipaleita. Laita kannet päälle ja yritä syödä sotkematta.

Taustamusaksi sopii erinomaisesti vaikkapa tämä hilpeä ralli:

5 kommenttia:

RainDrop kirjoitti...

Hmm, juustopihvihan kuulostaa mielenkiintoiselta idealta, taytyykin pistaa muistiin :)

Virpi kirjoitti...

Kuulostaa jännältä ja näyttää superherkulta!

Jaana kirjoitti...

RainDrop, juustopihvi on erinomainen tuote, mutta sen saatavuus ei ole kyllä paras mahdollinen. Harvinaista herkkua siis :-)

Virpi, kuulostaa, näyttää ja MAISTUU superherkulta ♥

Pata kirjoitti...

Kyyttö on hyvää kaikissa muodoissaan. Erityissuhteeni kyyttöön alkoi jo opiskeluaikoina, jolloin löysin itseni kesätöistä museonhoitajaja. Hommaan kuului myös Silkuna-kyytöstä huolehtiminen ;O. Se oli vilkas otus, karkasi taahaan kylille museon mailta!

Jaana kirjoitti...

Pata, onpa sinulla ollut ihana kesätyö!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...