2. lokakuuta 2013

Pinkkiä puuroa

Parin kuluneen viikon aikana vaivoinani ovat olleet aivan tolkuttoman täysi kalenteri sekä keskivaikea bloggausblokki, mutta nyt tunnelin päässä alkaa taas näkyä valoa (eikä se ole juna). Herkku & Koukku-Jytiksen minulle eilen IRL heittämä tillichallenge sekä kuukauden ruokahaasteen teema saivat bloggausinnostukseni heräilemään. Jytiksen tilleistä lisää myöhemmin, nyt keskityn hyvää tekeviin pinkkeihin asioihin.
Vispipuuroa voi valmistaa puolukoiden ohella muistakin marjoista sekä hedelmistä. Tämä punaviinimarjapuuro tekee makunystyröille erityisen hyvää. Lisäksi huttua lusikoimalla tulee hyvälle tuulelle MOT. Puuromarjat sain lahjaksi työkaveriltani, myös siitä tuli aikoinaan hirmu hyvä mieli. Ihan win-win-puuroa siis!

Hempeän pinkin värinsä vuoksi puuron ilmoittaminen lokakuun ruokahaasteeseen on enemmän kuin luontevaa. Reseptiskaban puitteissa ruokabloggaajilla (ja miksei ihan normaaleillakin tyypeillä) on mainio tilaisuus tehdä myös toisenlaistakin hyvää lahjoittamalla sopivaksi katsomansa summa Roosa nauha-keräykseen.  
Tarvitset:
1 l vettä
4 dl punaviinimarjoja
1 dl sokeria
1½ dl mannasuurimoita

Tee näin:
Kiehauta vesi, marjat ja sokeri kattilassa.

Lisää joukkoon mannasuurimot koko ajan sekoittaen.

Anna kiehua miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan.

Sähkövatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hehe, menin lankaan. Otsikon perusteella luulin ihan oikeasti, että puurossa on myös punaviiniä! Se oliskin ollut aika vinkeetä :D

Jaana kirjoitti...

Punaviinivispipuuro voisikin olla herkkua :-D

Olisi varmaan marjapoliittisesti korrektia puhua punaherukoista, mutta tuo punaviinimarja (kuten myös mustaviinimarja) lähtee näppiksestä jotenkin luontevammin ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...