7. lokakuuta 2013

Päättymätön zukkiini, osa 1

Eräänä kuulaana syyspäivänä työhuoneeni pöydälle oli ilmiintynyt monsterimittainen kesäkurpitsa. Sen välittömässä läheisyydessä oli liimalappu, johon tussattu nuoli osoitti kohti jättiläisvihannesta ja nuolen alla luki "RUOKAHAASTE". Otin haasteen nöyränä vastaan ja pienen salapoliisityöskentelyn jälkeen sain haastajankin selville. Että kiitosta vaan asianosaiselle!
Virallisten valvojien läsnäolleessa suoritettu punnaus osoitti tyypin painavan huimat 3,2 kiloa. Se on melko paljon kesäkurpitsaa se. Hänestä on nyt valmistettu pikkelsiä, kakkua sekä tässä postauksessa esiteltäviä lettuja, mutta jötkälettä on jäljellä vielä pitkälle toista kiloa. Käyttökohdevinkkejä otetaan vastaan.

Näiden kesäkurpitsa-ricottalettujen ohje on löydetty mistäpä muualtakaan kuin Food & Wine-sivustolta. Alkuperäisessä reseptissä tosin puhutaan frittereistä, mutta minun taikinastani tuli sen verran löysää, että siitä syntyi 20 pikkulettua.

Ja voi miten herkullisia lettuja! Sitruuna sopii kesäkurpitsan ja ricottan kaveriksi aivan mielettömän hyvin. Jytiksen tuomasta tillipuskasta riitti tavaraa tähänkin sapuskaan ja tilli toimi joukon jatkona erinomaisesti. Lisukkeeksi työstin salaattia superkypsästä avocadosta, porkkanoista ja lehtisalaatista. Kastikkeen sekoitin sitruunanmehusta. oliiviöljystä, mustapippurista sekä suolasta. Hyvää tuli.

Lettuaterian kyytipojaksi tiristin vihonviimeiset liraukset kasvisruokakilpailua varten saamastani luomuchardonnay-tötsästä. Viinipakkaus on ollut megakurpitsan lailla erittäin riittoisa.

Kisaan osallistuvaa paahdettua paprikarisottoani voit muuten käydä äänestämässä Facebookin Juomavinkki-sivulla. Tuosta sivusta täytyy valitettavasti tykätä ennen kuin äänestäminen on mahdollista, mutta jos tykkääminen ahdistaa, niin sen suhteen voit halutessasi muuttaa mielesi heti äänen antamisen jälkeen (näin toimin aika usein itsekin, sillä pakkotykkääminen on penaalista).
Tarvitset:
8 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 valkosipulinkynttä
3 kevätsipulia
tilliä maun mukaan
150 g ricottaa
2 munaa
2 tl raastettua sitruunankuorta
suolaa
mustapippuria
2 dl vehnäjauhoja
oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:
Raasta kesäkurpitsa. Silppua valkosipulinkynnet, kevätsipulit ja tilli.

Laita kurpitsaraaste, silputut sipulit sekä tilli isoon kulhoon. Lisää joukkoon ricotta sekä munat. Sekoita hyvin.

Mausta seos raastetulla sitruunankuorella, suolalla ja pippurilla.

Sekoita lopuksi joukkoon jauhot.

Kuumenna öljy pannulla ja paista taikinasta halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä lettuja.

9 kommenttia:

helena Leikas kirjoitti...

olen tehnyt pari kertaa tosi hyvää ja mehevää spelttileipää, johon olen lisännyt ohjeen porkkanan sijalle kesäkurpitsaraastetta,leivän ohje oli jauhopaketin kyljessä. Suuresta kesäkurpitsasadostani pakastin soseena ja raasteena osan tulevia keittoja ja leipiä varten.

Jytis kirjoitti...

Hei mäkin olin just pihvihommissa, tein sellaisia porkkana-kikherne-tillipihvejä just. Ne ei ollu menestys. Hirvee annoskateus nyt. Onneksi tillipuskaa riittää vielä täälläkin!


Jaana kirjoitti...

helena, mä kans pähkäilin, että tekisinkö porkkanakakun, jossa korvaisin porkkanaraasteen kesäkurpitsaraasteella, mutta sitten päädyinkin leipaisemaan kesäkurpitsa-suklaakakkua. Ohje tulee blogiin lähiaikoina.

Jytis, noi letut olivat oikeesti aika hyviä. Vähän vähemmän kurpitsaraastetta (tai vaihtoehtoisesti enemmän jauhoja), niin saattaisi niistä saada originaaohjeen kaltaisia palkintosonnifrittejäkin :-)

Inka K. kirjoitti...

Kaverit ovat jos kuivattaneet juustohöylän avulla tehtyjä kesäkurpitsaviipaleita uunissa ja käyttäneet sitten lasagnen tekoon pastalevyjen sijaan. Oli ihan järkyn hyvää! :)

Ulla kirjoitti...

Nämä oli yllättävän hyviä ja helppoja pihvejä:
http://www.puutarhajahella.blogspot.fi/2012/08/kesakurpitsa-halloumipihvit.html

Jaana kirjoitti...

Inka K, kiitos vinkistä! Siivut toimivat varmasti "lasagnelevyinä" ihan ilman kuivaamistakin?

Ulla, noita pihvejä kokeilen pikapuoliin koska <3 halloumi

Tuplaespresso kirjoitti...

Odotan kieli pitkällä sitä suklaakakun reseptiä :)

Hiidenuhma kirjoitti...

Kesäkurpitsasta saa myös hyvää keittoa!

Jaana kirjoitti...

Tuplaespresso, siellä se nyt on!

Hiidenuhma, sosekeittoa vai jotain muunlaista soppaa? Onko sulla luotto-ohjetta jaettavaksi?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...