Kuuden tunnin Ravintolapäivä

Eilen oli järjestyksessään kahdeksas Ravintolapäivä. Bongailin etukäteen muutaman kiinnostavan paikan, mutta loppujen lopuksi niistä tuli käytyä vain yhdessä (joka oli pienoinen pettymys).

Lähdin etenemään kotoa lämpimien vällyjen välistä kevyeen lumisateeseen jo ennen kymmentä, koska kymmeneltä Ruttopuistossa olisi pitänyt aueta kiintoisa Korean EXPLOSION. Nallen muotoiset hassuriisit jäivät harmillisesti kuitenkin saamatta, koska ravintolanpitäjät olivat nukkuneet pommiin. Hmph.

Onneksi Soppa-Hanna ja Seikkailu-Aleksi olivat myös liikekannalla. Suuntasimme siis kimpassa vanhan linja-autoaseman kulmalla olevaan nakkikioskiin popsahtaneeseen vietnamilaista phở-keittoa tarjoilevaan Phở Việt-ravintolaan, jossa tädit annostelivat nuudeleita kippoihin ja tenavat hoitivat rahastuksen.

Keiton asialliset lisukkeet eli kukkosoossia, chiliä, korianteria ja kevätsipulia.

Itse phở oli makoisaa ja oikein sopivaa pakkaspäivämuonaa. Ja vaaleanpunainen prinsessapöytäliina oli ihana!

Somistuksellinen pinkki linja jatkui lukiolaistyttöjen Cakepops! Kakkutikkarit!-popupissa Narinkkatorin toisella laidalla.

Ostimme suklaakakkutikkarit ja jopa Aleksi tykkäsi niistä!

Seuraavaksi siirryimme sisätiloihin Kampin keskukseen, jonne pystytettiin pieteetillä Cafe&Bakery Lisbonia. Taulujen ja keraamisten aurinkojen asettelu juuri oikeaan kulmaan tuntui tärkeämmältä kuin tarjoomusten purkaminen, vaikka ravintolan olisi pitänyt olla jo tunnin verran auki. Noh, kysyvä ei tieltä eksy ja kolkuttavalle avataan, joten keskeytimme tylysti ravintoloitsijoiden sisustuspuuhat ja vaadimme saada kolme kappaletta pastel de nata-torttusia. 

Odottelun olisi voinut antaa anteeksi, jos piiraat olisivat olleet hyviä, mutta niiden kuori oli ihan kauhean paksu (ja Aleksin mielestä margariininen). Omaan suuhuni täyte maistui kelvolliselta, mutta seuralaiset dumasivat senkin. Rapukakkaran sisus oli maukas, mutta siinäkin oli kummallinen kuori.

Puoli kahdentoista maissakaan Ruttiksessa ei näkynyt jälkeäkään nalleriisityypeistä, joten jatkoimme kulkuamme kohti Viiskulmaa ja Sub York Bagel & Chowder Co.-kuppilaa.

Baagelilinjastolla valmistui tiuhaa tahtia kalkkuna- sekä paahtopaistitäytteisiä juttuja, jotka näyttivät (ja kuulemma maistuivatkin) tosi hyviltä, mutta....

...päädyin kulholliseen Corn Chowderia, jonka sekaan ripoteltiin pekonia. Mmmmm.

Jälkkäriksi natustelin Peanut Butter Oatmeal Ranch Cookien ja kehuin pöytäämme istahtaneen Rakel Liekin pannukakkujen ulkonäköä.

Rinkelibaarissa pötkötteli myös mahtava koira, joka oli ihmisensä mukaan päässyt paahtopaistiosingoille.

Seuraavaksi tepsuttelimme välikaljoille ja ruoansulatusjallulle Merimiespubiin, josta Hanna livahti päiväunille.

Minä ja Aleksi vanhempineen sen sijaan suunnistimme Koffariin, jonne pystytetyn Telttakeittiön liepeillä joimme pahaa murukahvia tervehenkistä marssimusiikkia kuunnellen.

Sitten oli aika vaihtaa kaupunginosaa ja raitiovaunuilla Teurastamolle, jonka pihalle ravintolapäiväläisille oli varattu myyntikojuja. Täällä hilpeään retkueeseemme liittyi Milla, joka ei ole mikään turha tyyppi, vaikka häntä ei voikaan linkittää.

Kahden aikoihin väkeä oli yllättävän vähän paikalla. Se saattoi johtua myös siitä, että joka kioskilla myytävät tuntuivat olevan loppu. Onnistuimme Aleksin kanssa saamaan Nón lá-ravintolasta viimeisen tofurullan ja toiseksi viimeisen kanarullan.

Lime-korianteri-kanarulla nước mắm pha-kastikeella oli ihan jees ja Teurastamolla pääsi vessaankin.

Milla ja Aleksi  söivät mikroaaltouunittamattomat kasvissamosat.

Viimeinen etappimme oli Le Sud Tokoinrannassa. 

Alkoi olla jo kylmä ja ähky, mutta ranskalaisia herkkuja oli pakko maistaa.

Pissaladièren täyte oli oivallista, mutta kuori pikkuisen kovaa. Leivitetty munakoiso ja keitetty pottu aiolin kanssa sen sijaan olivat namia. Erityisesti valkosipulimajoneesi oli loistavaa.

Päätin Ravintolapäiväni erinomaisella suklaa-pähkinämarengilla. Kiitoskaunis ja toukokuussa uudestaan!

Aleksin jorinoita voi lukea Viva ciabattasta ja Hannan rapsan Hannan sopasta.