21. heinäkuuta 2013

Liukasta mustekalapannua

Muutama torstai sitten Hesarin ruokasivuilla oli hyvä juttu, jossa vantaalaistunut katalaanidaami valmisti fideuàa. Kiinnostuin tästä spaghettipaellaksikin kutsutusta herkkureseptistä kovasti ja viime viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi valmistaa sitä syömäkylään saapuneelle kafrulleni.
Kalaliemen keittelin pelkästään hauen perkeistä jättäen originaaliohjeessa mainitut katkaravut pois. En käyttänyt WWF:n Harkitse-ja Vältä-luokittelemia jättikatkarapuja myöskään varsinaiseen ruokaan, vaan korvasin ne pakastimen kätköistä löytyneillä (todennäköisesti ihan yhtä epäeettisillä) mustekaloilla.
Ensimaistamisella spaghettipaellan koostumus pikkuisen säpsähdytti, sillä se tuntui lähes epämiellyttävän öljyiseltä. Makeaa makealle- ja hapanta happamalle-tyyppinen käytäntö toimii näköjään myös rasvan kohdalla, sillä aiolin lisääminen muutti fideuàn rakennetta ja ennen kaikkea sen makua monta piirua parempaan suuntaan.

Öljyisyyteen saattoi vaikuttaa myös se, etten noviisina uskaltanut ruskistaa raakoja spaghetin pätkiä tarpeeksi tummiksi. Paistoksen pohjalla olleet pastat rapsakoituivat kyllä tosi kivasti ja toivat letkeähköön evääseen vaihtelevaa tekstuuria.

Ruokajuomamme, Peter Lehmannin Art 'n' Soul Riesling 2012, oli mukavan kukkea ja raikas kaveri raskaahkolle sapuskalle. Jälkkäriksi vetäisimme mansikkakakkuöverit.
Kalaliemeen tarvitset:
sipulin
valkosipulinkynnen
oliiviöljyä
1 tl savustettua paprikajauhetta
kalan pään ja selkärangan
2½ l vettä
1 rkl suolaa

Valkosipulimajoneesiin tarvitset:
valkosipulinkynnen
suolaa
3 rkl sitruunanmehua
munan
2½ dl öljyä

Lisäksi tarvitset:
3 sipulia
valkosipulinkynnen
oliiviöljyä
300 g mustekalaa
500 g spaghettia
sitruunoita

Tee näin:
Valmista ensin kalaliemi. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä kattilassa. Lisää savupaprikajauhe ja anna pöhistä tovi. Lisää sipulit ja kuullota niitä hetkinen paprikaöljyssä. Lisää joukkoon kalan perkeet (poista kidukset), vesi ja suola. Anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia ja siivilöi valmis liemi.

Valmista seuraavaksi valkosipulimajoeesi. Laita kuorittu valkosipulinkynsi, suola, sitruunanmehu ja muna korkeareunaiseen astiaan. Sauvasekoita ainekset sekaisin . Lisää joukkoon öljyä ensin tipoittain ja seoksen paksuunnuttua ohuena nauhana koko ajan sauvasekoittaen. Tarkista majoneesin maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Pilko kuoritut sipulit ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannussa desin verran oliiviöljyä ja kuullota sipulisilppu siinä kullanruskeaksi. Lisää paloitellut mustekalat ja kypsennä niitä hetken verran. Nosta sipulit ja mustekalat sivuun, jätä öljy pannulle.

Lisää pannulle pätkitty spaghetti ja paista pätkiä jatkuvasti käännellen, kunnes ne ruskistuvat. Nostele paistetut sipulit ja mustekalat pastan päälle. Kauho pannulle sen verran kalalientä, että ainekset peittyvät. Anna pastan kypsyä 15-20 minuuttia.

Tarjoa spaghettipaella sitruunalohkojen ja valkosipulimajoneesin kanssa.

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Rick Steinin Espanja-aiheisessa sarjassa tekivät juuri tätä ruokaa, ihmettelin että millaistahan mahtaa olla :)

Jaana kirjoitti...

Juu, tuolla Kulinaarimurulan Facebook-sivulla vinkattiin myös kyseisestä sarjasta, ko. jakso löytyy Areenasta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...