14. heinäkuuta 2013

Epähedelmäsalaatti

Joko mansikoiden syönti alkaa kyllästyttää? Ei minuakaan! En harrasta mansikoiden pakastamista tai muunkaanlaista säilömistä, mutta näin sesongin ollessa päällä yritän vedellä niitä tuoreeltaan koko vuoden tarpeiksi.

Aika hyvin se on tänä vuonna onnistunutkin. Hellepäivänä litra mansikoita on mitä parhain lounasvaihtoehto ja jogurtilla, rahkalla, jätskillä tai kermavaahdolla tuunaten punaisista mollukoista saa kielen mennessään vieviä herkkuja. Se kesän pakollinen mansikkakakku on vielä tekemättä, mutta ei pitkään.

Mansikka sopii mukavasti myös suolaisiin salaatteihin ja viihtyy monien juustojen (brie, chèvre, feta, halloumi sekä sinihomejuustot) kaverina. Tässä Honest Cooking-sivuilta löytämässäni feta-mansikkasalaatissa juustona toimii siis feta.

Salaattina ohjeistettiin käyttämään lehtikaalia. Sitä ei vielä tunnu olevan saatavilla missään, joten korvasin sen mukavan rapsakalla romaine-salaatilla. Hienosti pelitti sekin.
Tarvitset:
pari kourallista romaine-salaatin lehtiä
1 rkl tuoretta minttua
2 dl mansikoita
70 g fetaa

Kastikkeeseen tarvitset:
1 rkl oliiviöljyä
½ rkl riisiviinietikkaa

Tee näin:
Revi salaatti ja silppua minttu. Putsaa ja puolita mansikat.

Sekoita salaatti, minttu ja mansikat. Murustele mukaan feta.

Sekoita öljy ja etikka keskenään. Kaada kastike salaattiin ja syö.

5 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Ei kyllästytä mansikat :) Nythän niitä pitää syödä, tuoreeltaan. Talvella pakasteesta sulatettuna mansikat on jotenkin, miten sen nyt kauniisti sanoisi, aika luotaantyöntäviä...

Jääkaapissa olisi fetaa ja epähedelmiä vielä parin salaatin verran, joten niistä saattaakin syntyä tämän illan grilliruokien alkusalaatti.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Ei kyllästytä, ei!! Miksi en ostanut eilen lehtikaalia, kun sitä kaupan hyllyllä oli?? Muut ainekset olisivat kotosalla valmiina sukeltamaan salaattiin. Kesän eka mansikkakakku sentään on tehty! Eilen :)

hanna kirjoitti...

heei meilläpä on lehtikaalia Herttoniemestä ;)

en pysty kommentoimaan puhelimella, möh!

Markus kirjoitti...

Mulla tursuaa palstalla jo lehtikaalipenkki, pitääkin kokeilla!

Jaana kirjoitti...

Tuplaespresso, sama juttu, sulaneet pakastemansikat eivät sytytä minuakaan. Hilloksikaan en viitsi niitä keitellä, sillä mansikkahillon kulutus tässä taloudessa on tosu vähäistä ja satunnaisen lettuhillon voi ostaa valmiina, jos on tarvis.

Kotiharmi, mä tein kans eilen mansikkakakkua :-)

Hanna, hyvä tietää lehtkaalista! Mikäs puhelimessa mättää, onkse menny vielä enemmän rikki?

Markus, itselleni tämä lehtikaalitonkin versio maistui hyvin, toivottavati sinäkin tykkäät!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...