29. toukokuuta 2013

Uusia pottuja odotellessa

Törmäsin Food & Wine-sivustolla eri vinkeisiin haitariperunoihin. Reseptin mukaan niiden valmistus on superiisiä, mutta itselleni tuotti jonkin verran hankaluuksia leikata perunoihin tarpeeksi syviä viiltoja, jotka eivät kuitenkaan halkaise pottuja kokonaan. Myönnettäköön, että muutama mukula meni palasiksi.

Suomessa yleisesti tarjolla olevista perunoista originaliohjeessa mainittua fingerling potatoes-lajiketta vastannee Puikula. Itse noukin ruokaan lähihallin laarista pikkuisia perus-Pitoja.
Voit valita, käytätkö lempeämpää vai äksympää savupaprikajauhetta. Minä käytin tällä kertaa kiukkuisempaa, jolloin pippuria ei kyllä olisi enää tarvinnut. Miedomman jauheen kanssa pippurilisäys on varmasti ihan paikallaan.

Haitaripottujen kanssa söin uunissa kypsennettyjä possukyljyksiä. Kuorrutin kyljykset möhnällä, johon laitoin kelta-, kevät- ja valkosipulia, punaista paprikaa, srirachaa, ranskankermaa ja suolaa. Ei ollut pöllömpi kombinaatio.
Haitariperunoihin tarvitset:
400 g pienehköjä perunoita
½ dl oliiviöljyä
1 rkl savupaprikajauhetta
suolaa
(mustapippuria)
laakerinlehtiä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 190-asteiseksi.

Kuori perunat. Leikkaa perunoihin syviä viiltoja parin millin välein. Älä kuitenkaan leikkaa pottuja palasiksi.

Sekoita kulhossa öljy ja paprikajauhe.

Pyörittele perunat kauttaaltaan paprikaöljyssä ja laita ne uuninkestävään astiaan.

Ripsuttele perunoiden päälle suolaa (ja mustapippuria).

Kypsennä perunoita uunissa 20 minuutin ajan.

Ota perunat uunista ja laita jokaisen potun päälle laakerinlehti.

Kypsennä perunoita uunissa vielä toiset 20 minuuttia.

Poista laakerinlehdet ja pirskottele perunoille paprikaöljyä.

10 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Kas, ihanhan nuo näyttää kuin Hasselbackan potaateilta. Sillä erotuksella että Hasselbackkaan pitää ripotella päälle vielä korppujauhoja ja kuivaa juustoraastetta. Kaikkein ikävin vaihe on just tuo "melkein viipalointi". Mä teen viipaloinnin kanssa aina niin monta "harjoittelukappaletta" että antaa olla vaan :)

Jaana kirjoitti...

Hasselbackat minullekin tulivat ekana mieleen, mutta eri mausteet tekivät tästä eri sapuskan :-)

Anonyymi kirjoitti...

Joku sopivasti ´perunanmuotoinen´ iso lusikka/kauha johon potun sijoitat auttaa huomattavasti siipaloinnissa, vinkki vinkkinen.

Jaana kirjoitti...

Anonyymi, vinkki vinkkinen huomioitu (vaikka mieluummin mä ehkä kuitenkin treenaan sopivan syviä viiltoja ilman lipsuvaa lusikkaa)!

Inez kirjoitti...

Mä teen hasselbackat aina niin, että mun ja perunan välissä on puukauhan varsi. Kun leikkaa pottua, veitsi stoppaa puukauhan varteen ja vot: juuri sopivan syvyinen viilto perunaan on syntynyt! (Tosin puukauhan varteen on jäänyt vähän viiltojälkiä, mutta sitä en kerro kenellekään!)

Jaana kirjoitti...

Inez, tuo on loistovinkki, kiitos siitä!

(what happens in the kitchen, stays in the kitchen)

Harri kirjoitti...

Kiva tämä sinun blogi - kiitos vaan blogi-kortista. Ajattelin kokeilla näitä pottuja tänään viime kesän Barcelonan reissulta kun on vielä noita erilaisia savu-pakrikajauheitakin - ja puikuloista kokeilen (mieli-pottu) ja grillissä (astiassa).
Tervetuloa käymään Kuopiossa :)

Jaana kirjoitti...

Hehei Harri, kiva kun kävin blogikyläilemässä! Mukava oli myös törmätä torilla, olen kyllä yhteydessä jahka Kuopioon saakka suoriudun :-)

Anonyymi kirjoitti...

Sukkapuikko yks komasosan kohdalta perunasta läpi ja avot ( alumiininen niin ei tylsy terä)

Jaana kirjoitti...

Ano, hyvä vinkki tuokin, kiitos siitä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...