9. toukokuuta 2013

Sarvikypäräperseet

Meidän ravintolakerho päätti järjestää toukokuisen kokouksensa ja riipaista otsikon mukaiset pleksit Viikinkiravintola Haraldissa (Aleksanterinkatu 21, Citykäytävä 2. krs) jäsen Millan poikimisen kunniaksi.
Haraldiin päädyimme samanlaisin perustein kuin aikoinaan Hard Rock Cafe Helsinkiin eli kummalliset puitteet kiinnostivat ruokaa enemmän. Siinä mielessä visiittimme ei siis tuottanut pettymystä, koska viikinkikitschiin oli panostettu huolella.
Menut oli kirjoitettu tosi rasittavalla hassukielellä, joka on yksi konseptiin kuuluvista viikinkiasioista. Juomapuolelta löytyi kaikenmoisia voimajuomia ja viisaudenviinejä, joista itse siemailin oivallista ruispontikkaa sekä Laitilan tummaa pohjahiivaolutta. Ahvenanmaalaisen Stallhagenin pikkupanimon valmistamaa Haraldin nimikko-olutta lirppineet seuralaiset kehuivat senkin makua mukavaksi. 

Ruokalista vaikutti paperilla ihan kivalta, kunhan ensin selvisi erilaisten aatelointien, lepyttelyjen ja raikastusten kirjallisten karikoiden ohi selvemmille vesille.
Alkuhyvä-osiosta valitsin annoksen nimeltä KALAKIVI MERTENJUMALA AEGIRIN TYRSKYISTÄ. Isoilla kirjaimilla, koska viikingit olivat vissiin aika äänekkäitä. 

Kivellä oli mustaherukoilla marinoitua kylmäsavulohta (syömäkelvotonta), yrteillä marinoituja jokirapuja (maistuivat vanhoilta, yrteistä ei hajuakaan), savusärkeä (perushyvää purkkikamaa), tervasilakkaa (sen verran reippaasti tervaesanssinen, että sillin oma maku peittyi), metsäsienimoussea saaristolaisleivällä (tykkäsin) sekä "salaattimaan raikkaita viheriäisiä" (no eivät olleet raikkaita), marinoitua tomaattia (niin tymäkän etikkaista, että vedet valuivat silmistä), juureslastuja (niitä oli kaksi, joten monikkomuoto ei ollut puijausta) ja mustikoilla höystettyä sipulihilloketta (OK). 

LISÄYS: vieruskaverini Hayley on myös raportoinut käynnistämme Haraldissa. Hänen kalakivellään juureslastuja oli ainoastaan yksi ja sitäkään ei olisi ilman tarjoilijan apua löytynyt.
"Päähyväksi" tilasin 150-grammaisen KASKENPOLTTAJAN HÄRÄNPIHVIN medium miinuksena. Tuhkajuustomoussella (sinänsä ihan maukasta) kuorrutetun ("kuorrute" oli lihan päälle töräytetty soiro kylmää juustomassaa) härän ulkofileepihvi (kypsyys OK reunoja lukuunottamatta) sekä "viikinkien kilpiperunaa" (rapeita uppopaistettuja perunaviipaleita), hunajaisia juureksia (napakoita, pidin), raparperihilloketta (ei kyllä sopinut yhteen muiden tykötarpeiden kanssa) sekä "kastia Viisauden viinistä" (lirua ja vaisua punaviinisoossia). Ruokajuomani, Rosemountin Founders Selection Shiraz, ei maistunut ihan itseltään keraamisesta mukista hörpittynä.
"Jälkihyväksi" otin yhden pallon BESTLAN JÄÄMEREN UNELMAA tyrnimarjasorbetin muodossa. Listalla sen väitettiin olevan "suunmukaista" ja tämä väite todellakin piti paikkansa. 
Annoin pallautetta kalakiven luokattomista ravuista ja kylmäsavulohesta. Saliviikinki (kuitin mukaan meitä palveli Tilda Tulisielu) kiitti siitä, mutta anonyymeiksi jääneiden keittiöviikinkien mielestä kummassakaan tuotteessa ei ollut mitään vikaa. Että voi voi, väärässä olin taas!

Sapuskat sekä humalahakuiset ruokajuomat (pontikkasnapsi, pikarillinen punkkua ja kolme olutta) maksoivat karvan verran alle 70 euroa. Varmasti ihan kohtuullinen hinta viikinkiravintolakonseptin kohderyhmälle. Itse en tunne siihen joukkoon kuuluvani.
Viikinkijatkot pidimme U.Kalevassa, jossa avasimme terassikauden minun Lontoosta sekä Soppa-Hannan Barcelonasta roudaamia tuliaissuklaita maistellen.

3 kommenttia:

Susann kirjoitti...

Kiitos tästä. Nyt en enää mieti käynkö kokeilemassa Lahden vastaavaa.

Hayley kirjoitti...

Ois kyllä ollut rehdimpää, jos ei vieruskaverin annoksessa olisi ollut 100% enemmän sipsejä kuin omassa. ;)

Jaana kirjoitti...

Susann, eipä kestä. Mekin mentiin tuonne lähinnä hjuumorimielellä, mutta sapuskat eivät kyllä paljoa naurattaneet. Onneksi seura oli priimaa tavaraa.

Hayley, hei, säkin olet jo postannut kerhomöötistä! Lisäsin omaan juttuuni linkin blogiisi.

Se sinun juureslastusi oli kyllä säälittävyyden huipentuma. Oikea viikinki olisi tuossa tilanteessa saattanut heittäytyä väkivaltaiseksi :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...