26. joulukuuta 2012

M.O.T.

Pekoni todellakin tekee kaikesta parempaa, myös lipeäkalasta! Toki fanitan tuota mielipiteitä jakavaa herkkua ilman peksuakin, mutta yhdistelmää oli pakko kokeilla luettuani sen olemassaolosta työkaverin joululounaspäivityksestä Facebookissa.

Yleensä olen "joutunut" nauttimaan lipeäkalasta keskenäni, mutta tämänvuotinen joulupäivän ruokavieraani halusi elää reunalla ja maistaa ensi kertaa elämässään tätä mahtavaa perinneruokaa. Villin eksperimentin tuloksena maailmassa on yksi lipeäkalasta tykkäävä yksilö enemmän. Hurraa!

Lipeäkalan kanssa tarjoillaan tavallisesti keitettyjä perunoita, mutta nyt skippasin ne kokonaan. Pottujen korvikkeena toimivat maalaisleivän viipaleet, joilla sai kätevästi kaavittua kalanrippeet ihanine lisukkeineen lautaselta ääntä kohti.

Ohjeen mukaisesta satsista tulee sopivasti syötävää kahdelle hengelle.
Tarvitset:
700 g lipeäkalaa
3 siivua pekonia

Maitokastikkeeseen tarvitset:
2 rkl voita
2 rkl venhäjauhoja
4 dl maitoa
suolaa

Lisäksi tarvitset:
maustepippuria
voisulaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Laita kalat uuninkestävään astiaan nahkapuolet alaspäin. Kypsennä kaloja uunissa puolen tunnin ajan. Peitä kalat foliolla ja anna niiden vetäytyä hetken verran.

Pilko pekonit silpuksi ja paista niistä pannulla murusia.

Tee kastike. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot. Kypsennä seosta hetki, älä kuitenkaan päästä sitä ruskistumaan.

Lisää maito kattilaan muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Hauduta kastiketta viitisen minuuttia. Mausta soossi suolalla.

Perkaa kalat nahattomiksi ja ruodottomiksi.

Laita lautasille kalapaloja ja peitä ne kastikkeella. Ripottele päälle maustepippuria ja pekoninmuruja, viimeistele annokset voisulalla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Perinteitä pitää rikkoa, meillä syötiin ennen joulua lipeäkalaa oliiviöljy-chili-inkivääri-sitruunakastikkeella.

Jaana kirjoitti...

Ooo, teillä on rikottu perinteitä paljon rohkeammin kuin täällä! Kypsensitkö kalan uunissa ja sen jälkeen soossit päälle vai mitenkä herkun valmistit?

Ulla kirjoitti...

Enpä ole lipeäkalaa syönyt sitten 80-luvun, mutta mikäli makumuisti ei petä, voisi pekoni tosiaankin toimia!

Jaana kirjoitti...

Ulla, kannattaa ehdottomasti kokeilla :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...