10. heinäkuuta 2012

Makeaa pekonia

Kulinaarimurulan kyseenalaisten peksukokeilujen sarja jatkuu ennakkoluulottomasti karamellisoidulla pekonilla.

Pekonilla todellakin saa kaikesta ruosta parempaa, mutta tällä ohjeella pelkästä pekonista tulee kerta kaikkiaan ylimaallisen maukasta. En puijaa, nämä ovat aivan tolkuttoman hyviä!
karamellisoitu_pekoni
Ensimmäisen kokeiluerän tosin poltin, koska en ollut tarpeeksi tarkkana viipaleiden kakkospuolten paistamisajan kanssa. Mutta toisella yrittämällä tuloksena olikin jo priimaa tavaraa.
karamellisoitu_pekoni
Tarvitset:
pekonia
ruskeaa ruokosokeria

Tee näin:
Kuumenna uuni 225-asteiseksi.

Levitä pekonit leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele niiden päälle ohut kerros sokeria.

Paista pekoneita uunissa kuuden minuutin ajan ja käännä viipaleet.

Ripottele käännettyjen peksujen päälle ohut kerros sokeria ja uunita niitä vielä toiset kuusi minuuttia. Varo polttamasta!

Anna viipaleiden jäähtyä ja jämäköityä ennen herkuttelua.

12 kommenttia:

Hoo kirjoitti...

Pekonia & sokeria. Ihanan epäterveellistä! :D

Chez Jasu kirjoitti...

Ei voi olla pahaa! Yksinkertaisena ihmisenä mä jotenkin tykkään aina tällaisista parin raaka-aineen ohjeista.

Jaana kirjoitti...

Hoo, ei pekoni ole epäterveellistä ja sokeriakin tähän tulee aika vähän ;-)

Jasu, ei voikaan! Kokeile, tykkäät takuulla!

Hanna kirjoitti...

Minkä kanssa sinä näitä tarjoaisit? Ajattelin, että eivät välttämättä ois hullumpia salaatinkaan päällä.

Hanna kirjoitti...

Onhan täällä näitä kommenteja! Vika on varmaan tässä puhelimella kommentoinnissa vai onko?!

Nenna kirjoitti...

Nam, varmasti herkullista, tämä kokeillaan ensi tilassa! :P

Jaana kirjoitti...

Hanna, salaatin tai voikkarin päällä, burgerin tai smörgarin välissä, ihan pelkiltään... miten vain parhaalta maistuu.

Soppa-Hanna, ei tiä, mutta hyvä että nyt onnistuit kommentoimaan :-)

Nenna, tee varuilta reiluhko satsi, näihin tulee himo!

Hoo kirjoitti...

Uskotaan! (koska haluan tätä tehdä). :)

Unknown kirjoitti...

Nämä pitäisi ehkä luokitella "vaarallisen" hyviksi :)

Jaana kirjoitti...

Minna, siinä mielessä kyllä, että "kielletty hedelmä" houkuttaa aina luvallista enemmän ;-)

Ilari kirjoitti...

Sori, tein just ja omasta mielestäni ei kovin hyvää.. itseassa aivan saatanan pahaa, pilasin hyvät pekonit..

Jaana kirjoitti...

Ilari, makuasiat ovat toki sen verran yksilöllisiä, että ei voi olettaakaan kaikkien tykkäilevän samoista asioista. Mutta onpas harmi etteivät karkkipaksut sinulle maistuneet.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...