21. heinäkuuta 2012

Kurkopuurolla Pure Bistrossa

Jouni Toivasen ja Mika Mattilan luotsaama Luomo muutti jokunen viikko sitten Krunikasta Katariinankadulle. Samassa rytäkässä tähtiravintolan alakertaan avattiin kiinnostavan oloinen Pure Bistro (Pohjoisesplanadi 9).
Kulmakuppila kertoo tarjoilevansa "konstailematonta mutta modernia bistroruokaa" ja ensimmäisen vierailun perusteella väite pitää paikkansa. Näin kesäaikaan aterioida voi myös sisäpihalla olevalla terassilla.

Varsinaisten alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi listalla on laajahko valikoima pieniä suolaisia ja makeita "snadeja", joita voi tilata baarissa vaikka drinksun kanssa natusteltaviksi.
Alkajaisiksi leipäpussista löytyi muiden muassa Guinnessilla maustettua limppua, jonka päälle sivelty ruskistetulla voilla maustettu voi toimi paremmin kuin sata jänistä.
Starttasin syömingit snadilla boquerones-annoksella, joka tuotiin pöytään kannellisessa lasipurkissa. Marinoidut makrillit ja kasvikset olivat mukavan kirpeitä.
Pääruoaksi valitsin sen enempiä miettimättä annoksen, jonka ylivertaisuudesta pikkulinnut olivat jo liverrelleet. Villiyrteillä maustettu ja 65-asteisen munan kanssa tarjoiltu spelttipuuro olikin aivan törkeän hyvää. Ei sitä turhaan kaupungilla kehuta.
Puuron kyytipoikana siemailin Malmgårdin Blond Alea.
Seuraavaksi lusikoin snadia kuusiflushia. Se oli raikkaan havuisaa jääsohjoa, josta tykkäsin kovasti. Sitä olisi saanut myös vodkalla terästettynä, mutta tällä kertaa valitsin holittoman version.
Jälkkäriksi tilasin pan con xocon, jota kuvailtiin espanjalaiseksi rikkaaksi ritariksi. Paistetun briossin päällä oli vaniljajätskiä, Levyn suklaasta tehtyä jumalaista ganachea ja oliiviöljyä. Nam.

Lasillinen pinkkiä shampanjaa, pullollinen olutta ja syömiset kustansivat noin 60 euroa. Mielestäni varsin kohtuullista. Pure Bistroon tulee takuulla palattua, koska spelttipuuro ♥

4 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

mikä ihme saniainen ton puuron päällä on? hieno kylläkin..

..ja kamala bloggaustahti :)

Jaana kirjoitti...

Se saniaisen näköinen taisi olla kirveliä? Ja puuro oli ihanaa!

Bloggaustahti on tiheä, koska näin kesälomalla on hyvin aikaa purkaa postaamattomien juttujen sumaa. Kyllä tää tahti tästä kohta taas normalisoituu :-)

Sini kirjoitti...

Olen harkinnut käymistä lounasaikaan tuolla Pure Bistrossa, mutta en ole sitten viitsinyt käydä testaamassa (kalliihkoa) lounasta... Kiinnostaisi kyllä käydä ilta-aikaankin, mukava kun tulee uusia kiinnostavia ravintoloita!

Jaana kirjoitti...

Sini, tiedätkö onko Pure Bstrossa erillinen lounaslista vai onko tarjolla samaa tavaraa kuin iltaisinkin ja paljonko lounas maksaa?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...