Nauraa salaatin kanssa

Facebookin ruokabloggaajaryhmäläisille esitettiin jokunen aika sitten avoin kutsu saapua testaamaan Maxillin tai Raflan uutta salaattilistaa. Lyöttäydyin mukaan neljän bloggaajan porukkaan, joiden kanssa synkronoimme kalenterimme ja varasimme salaattiajan Maxilliin (Korkeavuorenkatu 4).


Treffiemme teemasta tuli mieleen taannoin inttervepissä kiertänyt linkki kuvakoosteeseen, jossa naiset nauravat salaatin äärellä. Siksi tämä kuva.

Mietin tosi pitkään, viitsinkö kirjoittaa Maxill-vierailustamme lainkaan. Tiedän, että en ole velvollinen kertomaan blogissani ravintoloiden tai muiden yritysten tarjoamista syömisistä ja juomisista. Yleensä olen raapustanut raportin, jos sponsoroitu tilaisuus tai tuote on ollut kiva ja jos olisin valmis ostamaan kyseistä palvelua tai tuotetta myös omilla rahoillani.

Jos sponssista ei ole hyvää kerrottavaa, jätän mieluummin kirjoittamatta siitä ja äänestän jatkossa jaloillani. Omasta pussista maksaessani kerron toki huonosta palvelusta, ruosta tai tuotteesta ilman muuta.

Vaikka omat kokemukseni Maxillista eivät olleet kovinkaan positiiviset, päätin kuitenkin avata sanaisen arkkuni. Oli nimittäin jännä havaita, kuinka paljon vaihtelua tilaisuuden onnistumisesta viiden hengen poppoomme mielipiteissä oli.


Asiat menivät osaltani mönkään heti alusta lähtien. Olin seurueestamme ensimmäisenä paikalla ja minut ohjattiin pöytään odottelemaan muita. Minulta kysyttiin, haluaisinko jotain juotavaa, mutta ei kerrottu kutsuun sisältyvistä tarjoiluista yhtään mitään. En siis tiennyt, että pakettiin olisi kuulunut lasi kuohuviiniä, joten tilasin Camparin tonicilla.

Salaattimenun sain tarkasteltavakseni vasta pyytämällä.

Koko porukan saavuttua testauskonsepti selitettiin meille hiukan puolivillaisesti (”sieltä tulee jotain alkupaloja niinku yhteisesti”, ”varmaan yksi lasi viiniä per nuppi kuuluu tähän”, ”sit ehkä jälkkäri”).

Pyysin viinilistaa nähtäväksi, mutta (lista kädessään) tarjoilija päättikin viinit puolestamme, eikä hän katsonut aiheelliseksi antaa viinilistaa meille tutustumista varten. Pyysin kuitenkin listaa selailtavaksi vielä toistamiseen, koska edellisestä vierailustani Maxilliin oli kulunut jo jokunen vuosi (silloinkaan en kyllä tuntenut olevani kovin tervetullut asiakas) ja halusin nähdä minkämoisia viinejä siellä nykyään on tarjolla.

Saimme lasilliset ”alsacelaista valkkaria, joka käy kyl näiden ruokien kaa”, mutta sen tarkemmin viinistä ei kerrottu. Listalla oli kaksi alsacelaista valkoviiniä joten en tiedä saimmeko Muelhforst Lieu-Dit Rieslingia vai Domaines Schlumberger Riesling Cran Cru Saeringia. Olipa viini kumpaa tahansa, niin sen olisi voinut viilentää kunnolla.


Alkupalasetissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niiden jakaminen oli tehty hankalaksi: viiden hengen seurueellemme tarjoiltiin neljän kappaletta maisteltavia asioita. Kuvassa neljä annosta korianterilla ja chilillä maustettua härkätatakia, joiden ositus ja siirtäminen omalle lautaselle oli haasteellista ilman minkään valtakunnan työkaluja.


Yrtti-vihersalaatin valinta alkuruoaksi tilanteessa, jossa pääruokanakin on salaattia, tuntui vähän oudolta. Tästäkin eväästä puuttuivat ottimet.


Lohicarpaccio wasabikastikkeella oli perushyvää. Lohiviipaleet jaoimme omia veitsiä ja haarukoita käyttäen. No, eipähän tullut ylimääräistä tiskiä.


Testaamani lohisalaatin grillattu lohi maistui likaiselle grillille. Nuff said.


Jälkkäriksi valitsemani crème brûlée ilman guavasorbettia oli mennyt vähän yli ja sen suuntuntuma oli munakokkelimainen eli syömättä jäi.


Seuralaisten vanukkaat olivat koostumukseltaan onnistuneita eli minulla taisi olla vaan paska tsägä. Tasaiseen laatuun liittyviä lapsuksia se ei kuitenkaan poista.

Salaattiseurueemme mielipiteet ruokien, juomien ja palvelun laadusta vaihtelivat siis laidasta laitaan. Osa porukasta oli todella tyytyväisiä kaikkeen tarjottuun, itse en taas hyvällä tahdollakaan voi ylistää lämmintä valkoviiniä ylelliseksi tai asiakasta aliarvioivaa palvelua ystävälliseksi.

Kokemukset asiassa kuin asiassa ovat aina enemmän tai vähemmän subjektiivisia, niin myös ulkoruokinnassa. Itse käyn kansallista keskiarvoa useammin erityyppisissä ravintoloissa syömässä ja sen myötä odotukseni myös laadun suhteen ovat nousseet keskimääräistä korkeammiksi.

Erityisesti kylään kutsuttaessa odotan ja oletan, että ravintola tekee parhaansa, että tilaisuus olisi onnistunut. Varsinkin kun huonoista kokemuksista tupataan kertoa hanakammin eteenpäin kuin hyvistä.