24. heinäkuuta 2012

Nestemäistä rosollia

Maistoin chłodnikia ensimmäistä kertaa muutaman vuoden takaisella Puolan reissullani ja ihastuin siihen välittömästi. Matkan jälkeen olen tehnyt tätä kylmää punajuurikeittoa muutamaan otteeseen, mutta blogiin saakka ohjetta en ole aikaisemmin saanut.

Kaikilla kokkaajilla on varmasti oma chłodnik-reseptinsä, mutta punajuurta tulee jokaiseen soppaan. Olennaisinta on, että uuden sadon juurikkaista käytetään kaikki mahdollinen, myös varret ja lehdet.

Osan maustamattomasta jogurtista voit korvata smetanalla, jos haluat sapuskasta tuhdimpaa, mutta pelkällä jogurtillakin saa aikaan mahtavaa kesäruokaa. Voit lorauttaa mukaan myös hapankurkkujen lientä, silloin etikkaliraus on tarpeeton.

Ruokaan voit laittaa sattumiksi punajuuren ja hapankurkkujen (nimenomaan maitohappokäymisen tuloksena syntyneiden) lisäksi pilkottua tuorekurkkua tai retiisejä. Voit myös koristella keiton kovaksi keitettyjen kananmunien viipaleilla.

chłodnik_chlodnik_kylmä_punajuurikeitto
Tarvitset:
nipun punajuuria naatteineen ja lehtineen
5 dl kasvislientä
5 dl vettä
7 dl jogurttia (käytin partaäijää)
2 hapankurkkua (minulla Myrttisen valkosipulikurkkuja)
1 tl väkiviinaetikkaa
puoli puskaa tilliä
puoli puskaa ruohosipulia
(suolaa)

Tee näin:
Irroita punajuurista naatit ja kuori mukulat. Raasta kuoritut punajuuret karkeaksi raasteeksi. Pese naattien varret sekä lehdet hyvin ja pilko ne pienemmiksi. Muovihanskat ovat tässä hommassa suositeltava asuste.

Laita punajuuriraaste sekä varsi- ja lehtisilppu kattilaan. Kaada joukkoon kasvisliemi sekä vesi.

Kypsennä punajuuria liemessä 15-20 minuutin ajan. Nesteen ei saa kiehua eikä edes kuplia, ainoastaan väreillä hissukseen. Räyhäkkä keittäminen karkoittaa punajuurista helposti niiden kauniin värin.

Kun punajuuret ovat hiukan pehmenneet, ota kattila pois liedeltä ja anna liemen jäähtyä.

Sekoita jäähtyneeseen soppaan jogurtti, pilkotut tai suikaloidut hapankurkut, etikka, tilli ja ruohosipuli. Lisää suolaa tarvittaessa.

Laita kattila jääkaappiin ja anna keiton viilentyä vähintään parin tunnin ajan ennen herkuttelua.

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Israelissa olen joskus nähnyt tuollaista kylmää punajuurikeittoa,mutta en ole oikein innostunut maistamaan sitä.Ehkä ensi kerralla sitten.Itse asiassa eksäni vanhempien luona oli aina kylmää punajuurikeittoa.

Jaana kirjoitti...

Jos tykkäät punajuurista, niin pidät varmasti kylmistä punajuurikeitoistakin. Maista rohkeasti vaan!

Henna Tolvanen kirjoitti...

Taa nayttaa niin epamaaraiselta, mutta on NIIN hyvaa. Jopa puolalaisessa tyopaikkaruokalassa ;)

Jaana kirjoitti...

Henna, voin vain kuvitella sopan työmaaruokalaversion, takuulla toimii :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...