17. syyskuuta 2014

What Does The Fox Say?

Vaikka kansanperinteen mukaan kettu väittää pihlajanmarjoja happamiksi, niin näistä etikkaan säilötyistä pihlajanmarjoista se sanoisi vähintäänkin "a-hee-ahee ha-hee" ellei peräti "wa-pa-pa-pa-pa-pa-pow"!

Maistoin säilömarjoja ensimmäisen kerran viimekeväisissä pate(e)pileissä, jonne ne oli marjatrokarin mukaan hankittu kalliilla rahalla Tukholmasta saakka. Siitä asti kun "pohjolan kapristen" ohje ilmestyi soppa365:een, olen etsinyt marjastustarkoitukseen sopivaa pihlajaa. Se löytyi viime viikonlopun sultsina-wörkshopin järjestäneen seuran pihapiiristä, missä metsästin marjoja taskulampun valossa nokkospuskia uhmaten.
Huomaa katajanmarjan photobombausyritys taaimmaisen purkin vasemmassa ylälaidassa.
Nyt marjat on kerätty, perattu, pesty, ryöpätty, muhitettu suolaliemessä, maustettu katajanmarjoilla ja säilötty etikkaan. Soppa365:n reseptin mukaan tehtyä etikkalientä riittäisi litralle marjoja, joten tähän postaukseen kirjattuihin aineksiin puolitin veden, etikan ja sokerin määrät.

Olen siis marjapurkkeineni tilanteessa, jossa täytyy käpristellä vielä kolme päivää ennen kuin pääsen vertaamaan niitä pilekapriksiin. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi odotellessa voi kuunnella vaikka Ylvistä!


Tarvitset:
5 dl perattuja pihlajanmarjoja
3 dl vettä
2 rkl merisuolaa

Etikkaliemeen tarvitset:
2 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl sokeria
4 katajanmarjaa

Lisäksi tarvitset:
yhden puolen litran vetoisen kannellisen lasipurkin tai pari pienempää

Tee näin:
Kuumenna lasipurkkeja 100-asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan.

Perkaa ja huuhtele pihlajanmarjat. Ryöppää marjat kiehuvassa vedessä, siivilöi ne ja lusikoi purkkeihin.

Laita vesi ja suola kattilaan. Anna kiehua kunnes suola on liuennut.

Kaada suolaliemi purkkeihin marjojen päälle. Sulje kannet ja jätä marjat ässehtimään huoneenlämpöön kolmeksi päiväksi.

Siivilöi marjat ja palauta ne purkkeihin.

Laita etikkaliemen ainekset kattilaan ja anna kiehua kunnes sokeri on sulanut. Kaada kuuma mausteliemi purkkeihin marjojen päälle. Sulje kannet ja anna liemen jäähtyä huoneenlämmössä.

Siirrä jäähtyneet tölkit jääkaappiin ja anna marjojen maustua vähintään kolme päivää.

7 kommenttia:

Rommirusina kirjoitti...

No nyt soi ainakin tuo biisi päässä taas jonkun aikaa. :D Kiitos ohjeesta, näitä pitää testata!

Hannele kirjoitti...

Minäkin testaan, ehdottomasti. Pihapihlajan pursuilevat!

Sokerin määrä kuulostaa pieneltä, että ehkä kettu mainitsisi jotain happamuudesta :D Mutta eihän kapriksetkaan toisaalta makeita ole.

Jaana kirjoitti...

Rommirusina, kettubiisissä on vahva korvamatopotentiaali :-)

Hannele, ne "Tukholman kaprikset" olivat kyllä aika kirpsakoita, saa nähdä millaisia näistä tulee.

Oma pihapihlaja on kyllä luksusta!

Tuplaespresso kirjoitti...

Hmmmm Mielenkiintoista.... Tuota pitäisi kokeilla. Pihlajanmarjat pitäisi varmaan ensin käyttää pakastimessa? Mitenkähän nuo kapr eikun pihrikset mahtaisivat korvata tartarkastikkeen kaprikset...

Jaana kirjoitti...

Tuplaespresso, semmoistakin olen jostain kuullut, että pihlajanmarjat kannattaisi kerätä puista vasta ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Korvaisiko mainitsemasi pakastinkeikka pakkaset vai käyttäisitkö niitä siellä jostain muusta syystä?

Pihlajanmarjat voisivat toimia majoneesipohjaisten soossien maustajina varsin hyvin!

Tuplaespresso kirjoitti...

Ajattelin yrittää korvata pakastimella juuri ne yöpakkaset. Pihlajanmarjat taitavat kuulua jokamiehenoikeuden piiriin? ;)

Jaana kirjoitti...

Tuplaespresso, olen ymmärtänyt että kuuluisivat.

Pitääpä muistaa tuo pakastusasia jatkossa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...