29. syyskuuta 2014

Mirazur tuli Huvilakadulle

Sovimme aikoja sitten Känttynatsi-Aleksin ja hänen paremman puoliskonsa kanssa dinneritreffeistä Chef & Sommelierissa (Huvilakatu 28) ja ajankohta osui onnekkaasti toiseen niistä päivistä, joina C&S:n piskuisessa kyökissä touhusi vakiokaluston lisäksi myös harvinaisia vieraita.
Sasu Laukkonen ja Mauro Colagreco sanovat "Cabbage & Cheese!"
Visiitillä oli eteläranskalaisen Mirazurin keittiömestari Mauro Colagreco apureineen. Mirazur on sijoitettu yhdenneksitoista maailman 50 parhaan ravintolan listalla ja on siis tällä hetkellä tuon rankingin perusteella Ranskan ykköskuppila. 

Tarjolla ollut menu sisäsi neljä ruokalajia molemmilta mesuilta. Me päädyimme kuuden ruoan settiin, joten siitä tipautettiin vieraskoreasti pois kaksi C&S:n annosta.
Amuse-bouches
Jo amuset antoivat huimia lupauksia tulevasta. Ravunpyrstö juureslastujen, vadelmien ja pistaasin kanssa oli namia. Misotäytteiset kaskinaurisrullat ja mallas-porosnäksit olivat niin ikään makoisia, mutta savuisa kukkakaalipyree ohuiden kukkissiivujen, keltuaispornon sekä samettikukan ja sen kepeästi appelsiinilta maistuvien lehtien kanssa meinasi kirjaimellisesti viedä kielen mennessään. Alkunapojen painikkeeksi lirpimme luottocava Vall Dolinaa.
Leek & Potatoes by Mauro Colagreco
Fenkolilla ja mädillä ryyditetty purjo-peruna-annos aloitti varsinaiset syöminkimme. Sen kanssa paritettu Domaine Sébastien Bobinet'n alkuviini Les Cruches oli ilman ruokaa aivan hirmuisen hapanta, mutta ruoan kanssa se maistui taas ihan erilaiselta.
Carrots & Parsnip by Mauro Colagreco
Erityisen hyvin Les Cruches passasi kaveriksi sapuskalle, josta löytyi porkkanaa, palsternakkaa sekä kanelilla maustetulla palsternakkasosetta, kurpitsaa, ketunleipää, mallasleipämuruja sekä mielenkiintoisen pippurista mustaa retikkaa.
Cabbage & Cheese by Sasu Laukkonen
Seuraava annos niin sanotusti tyhjensi pajatson. Lautasen pohjalla oli hapankurkuilla ja -leipäjuurella tuunattua hapankaalia, jonka syövereihin oli kätketty Puna-Heidistä tehtyä soossia sekä possunkylkibiittejä. Tekoset oli peitelty keolla lehtikaalia ja cavolo neroa, jotka oli kypsennetty kuivatulla kaalijauheella maustetussa voissa. APUA miten hyvää!

Kaalikulholle sovitettu Andréa Calekin A toi nous herätti tuoksullaan painokelvottomia mielikuvia erityisesti seurueemme sairaalassa työskentelevän jäsenen sieraimissa. Minunkin nenääni se haisi aika pahalta, mutta ihmeesti tämäkin alkuviini käyttäytyi ruokien kanssa oikein nätisti.
Pike-perch & Sunchoke by Mauro Colagreco
Yllätyin positiivisesti varsinkin punaisen A toi nous'n sopivuudesta kuha-annokselle, joka oli toinen illan suosikeistani. Kuhan kanssa taivaallisen kombinaation muodostivat maa-artisokkapyree, sienet, rouskuvat hasselpähkinät ja huumaavat tryffelisiivut. Teki mieli nuolla lautanenkin, mutta tyydyin moppaamaan sen putipuhtaaksi leipäpalalla.
Munster, Cumin & Honey by Mauro Colagreco
Kun haisujuuston yhdistää makeisiin asioihin, on tuloksena yleensä jotain mahtavaa. Sellaista oli myös ensimmäisenä jälkiruokana tarjoiltu yhdistelmä Munster-juustoa, kuminaa ja hunajaa. "Tää on ihan kuin hikisukkajuusto-crème brûlée", määritteli Aleksi osuvasti.
Carrots, Apple & Verbena by Sasu Laukkonen
Siunatuksi lopuksi pöytään tuotiin aimo kipollinen omena-tyrni-verbena-sohjoa, jonka höysteenä oli tyrnitipluja ja porkkanaa. Dönnhoffin Norheimer Kirschheck Riesling Spätlese 2011 oli meikäläisen makuun optimimakeaa jälkiruokaviiniä, mutta se toimi ehkä paremmin ensimmäisen kuin toisen jälkkärin kanssa.
Jallu*
Syömiset ja neljä lasia viiniä maksoivat 95 euroa, mikä on pieni hinta näin maukkaasta pikamatkasta Ranskaan. Jallua kaadettiin digestiiviksi kaupan päälle, mitä arvostan kovasti. Mutta enpä ole joutunut aiemmillakaan kerroilla tähän paikkaan pettymään.

Kulinaarimuruja ♥ Chef & Sommelier

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...