Leidit Lusikassa

Ravintola on töröttänyt tuossa kivenheiton päässä melkein vuoden ja ohitan paikan lähes päivittäin, mutta vasta tällä viikolla pääsin sinne sisälle saakka. Ensivierailuni olisi todennäköisesti venähtänyt vieläkin kauemmas tulevaisuuteen, jos silläsipulien Merituuli ei olisi ehdottanut treffejä Lusikkaan (Lapinlahdenkatu 9).

Epämääräinen vastavalokuva, jonka laitan nyt tähän, koska en ehtinyt sitä
instagrammaamaan, sillä piti yrittää ehtiä vaihtaa Merituulin kanssa KAIKKI kuulumiset.

Aloitimme tällit ihan älyttömän hyvillä drinksuilla, jotka koostuivat lusikkalaisten itse laventelilla ja hunajalla maustamasta ginistä sekä kuohuviinistä. Tarjolla olleista ruokavaihtoehdoista valitsimme kuuden lajin maistelumenut, joiden kyytipojiksi tilasimme puolikkaat viinipaketit.

Ensimmäinen sapuska oli "mukaeltu skagen", jossa oli rapuja, mätiä, punasipulia ja näkkäriä. Perusmukavan setin kaveriksi paritettu Domaine Pré Baronin Sauvignon 2013 oli huumaavan mustaherukkaista.

Seuraavaksi tarjoiltu valkosipulikeitto yrttikreemin, poltetun purjon sekä herttaisen orvokin kanssa oli kerrassaan loistava annos. Myös keittoviini, Dr. von Bassermann-Jordanin Riesling 2013, pärjäsi erinomaisesti vahvanmakuiselle sopalle. Hieno kokonaisuus ja illan syömisistä ehkä oma suosikkini.

Kylmäsavuporoviipaleissa ja marinoiduissa kantarelleissa ei ollut moitteen sijaa, mutta pliisussa kantarellimajoneesissa olisi voinut olla reippaasti enemmän sienen makua. Poroviinin, Charles Joguet'n Les Petites Roches Chinon 2009, nuuhkaisu tuntui kuin olisi työntänyt päänsä hillopurkkiin, mutta maku oli pienoinen pettymys. Viini kyllä parani, kunhan se sai rauhassa hetken hengitellä.

Punajuuririsotosta löytyi muhkeita makuja mozzarellan, balsamicon ja punajuuren versojen muodossa. Costantinon Ntisu Rosso toimi risoton kanssa kivasti.

Viimeisessä suolaisessa ruoassa melko tavanomainen possunniska jäi statistin rooliin ihanan savuisan chorizon rinnalla. Punaviinikastike oli namia ja rouskuvat lisukkeet (paksoi, maissi ja kesäkurpitsa) oikein onnistuneita. Gipsy Winesin Le Diable Red 2013 maistui minun suussani parhaalta pikkusen mausteisen makkaran kanssa.

Jälkkäriksi oli suklaamoussea, oliiviöljyjäätelöä, leivänmuruja ja suolaa. Itse tykkäsin kovasti, mutta Merituulin mielestä suolaa oli lautasella hitusen verran liikaa. Thomas Schwarzin Vindemia No.7 ei ollut kaikille jälkiruoan mauille ehkä se kaikkein paras mahdollinen vaihtoehto, mutta suklaa ja viini olivat herkkua yhdessä.

Calvados-pullon etikettiin on piirretty Pierre.

Kuusi ruokalajia, puolikas viinipaketti TODELLA reiluilla kaadoilla (niin reiluilla, että kuulin jossain vaiheessa iltaa harhoja ja luulin koiran vinkuvan ravintolassa) sekä fingerporillinen oivallisen omenaista calvadosta maksoivat 83 euroa. Lusikan hinta-laatu-suhde on siis vähintäänkin kohdillaan, lisäpojoja paikka saa minulta rennosta meiningistään sekä tietenkin sijainnistaan. Kulinaarimurula suosittelee!

Merituulin Lusikka-postaus löytyy Sillä sipulista