27. joulukuuta 2012

Mäti is all around

Ostin itselleni joululahjaksi Janne Tarmion ja Sami Tallbergin ihastuttavan kirjan Mäti - helmiä lautasella. Opus on sekä kaunis että kompakti mätitietopaketti. Lisäksi siinä on useita kokeilulistalle meneviä reseptejä, kuten purjososekeitto muikunmädillä sekä mateen maksa-pekonivoikkari.

Muuten oikein asiallisessa teoksessa on yksi hykerryttävän kaukaa haettu vertaus: "Love is all around" vakuutteli The Troggs-yhtye 1960-luvun lopulla hitissään, jota sittemmin kierrätettiin menestyksellisesti moneen otteeseen. Mätiä ei ole tyrkyllä aivan yhtä yleisesti, mutta mikään ongelma sen saaminen lautaselle ei 2000-luvun Suomessa ole. Vertauskuvahan huutaa Billy Mack-videota!



Tahaton komiikka sikseen ja takaisin asiaan eli mätiin, jolla on aina ollut vakiopaikka joulupöydässäni. Tänä vuonna sitä syötiin leivän päällä punasipulisilpun, smetanan ja maustepippurin kanssa sekä graavatun kalan kastikkeessa. Ohje graavisiikaan mätikastikkeella löytyy edellä mainitusta kirjasta.

Samaa herkkua oli tehty myös Silläsipulilassa, jossa ihmeteltiin soossiin tulevan öljyn määrää. Itselläni öljyn valumisongelmaa ei ollut, mutta kirveliä ei kaapeistani löytynyt, joten käytin yrttinä pelkkää tilliä. Maukasta tuli ja ruokavieraatkin tykkäsivät.
Kastikkeeseen tarvitset:
2 munaa
punasipulin
2 rkl tilliä
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Lisäksi tarvitset:
200 g graavisiikaa
100 g siian mätiä

Tee näin:
Keitä munia 7 minuuttia ja anna niiden jäähtyä.

Kuori ja raasta munat. Kuori sipuli ja silppua se niin pieniksi kuutioiksi kuin pystyt. Hienonna myös tilli.

Sekoita öljy ja etikka keskenään. Lisää joukkoon munat, sipulit ja tilli. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Anna ässehtiä puolisen tuntia.

Asettele kalaviipaleet lautaselle. Levitä kastike kalojen päälle ja lusikoi kastikkeen päälle mätikekoja.

5 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

En arvannut, mutta kirveliä sai meidän perusmarketista.

Nauroin ihan samaa kaukaakurvattua vertausta.

Mikäköhän siinä meidän öljyssä meni vikaan. Mittasinkin ihan mitalla.

Jaana kirjoitti...

Mä luulin, että mulla on kirveliä maustekätköissä, mutta luulo oli väärä ja tilanne haasteellinen korjata tapaninpäivänä :-)

Sekoititko sä öljyn ja etikan kunnolla keskenään ennen kuin lisäsit muut tykötarpeet soossiin?

Merituuli kirjoitti...

Kyllä. Mietin olikohan meillä turhan pienet munat. No, eipä se makua pilannut kuiteskaan!

Anonyymi kirjoitti...

Purjokeitto mädillä kuulostaa niin hyvältä, että aion tehdä sitä nyt uudeksi vuodeksi vaikka ilman reseptiä. Ei kai siinä voi epäonnistua?

Minäkö hullunrohkea?

Jaana kirjoitti...

Merituuli, noi ei ois eka kerta kun pienet munat pilaavat tunnelman...

Ano, purjososekeittoon tulee purjoa, sipulia, voita, valkosipulia, laakerinlehteä, timjamia, pottuja, koivunmahlaa ja pinaattia. Voi syödä kuumana tai kylmänä. Koristeeksi mätiä. Lykkyä pyttyyn :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...