18. lokakuuta 2011

Hannun poro on parasta!

Toissailtana pääsin ravintola Lasipalatsiin (Mannerheimintie 22-24) maistelemaan Poroviikkojen tarjoomaa sekä sapuskoille paritettuja viinejä. Ravintolan funkkismiljöössä järjestetyillä teemaviikoilla olen aiemmin käynyt syömässä superrapeita blinejä ja parsaa omallakin rahalla, joten paikka oli ennestään tuttu.

hannu_lahtela_cristian_goich
Uusia tuttavuuksia puolestaan olivat Sallan Villiporon Hannu Lahtela sekä chileläisen Viña Tabalin Cristian Goich.

Hannu on poromies ties monennessako polvessa. Hänen edustamansa Pohjois-Sallan paliskunnan alueella poroja ei tarhata eikä ruokita, vaan elikot etsivät ravintonsa omin päin. Hannu kertoi, että hänen poronsa syövät niin paljon jäkälää ja muita kasveja, että ne ovat oikeastaan kasvisruokaa.

Villiporot eroavat tarhapettereistä myös sillä tavalla, että ne pakenevat lähestyviä moottorikelkkoja. Tarhatut kaverit toimivat päinvastoin eli hakeutuvat kelkkaa kohti, koska luulevat ruokkijan saapuneen. Viksuja ovat villiporot minusta.

Sallan villiporoja nautitaan Lasipalatsin lisäksi ainakin Nokassa ja Juuressa. Hannun itse kertoi syövänsä poroa pari kertaa päivässä. Lempiruokia ovat porokampsut sekä hissukseen leivinuunissa haudutettu poron kaula.

vina_tabali
Viña Tabali selvisi säikähdyksellä maanjäristyksestä, joka tuhosi 12 % maan viime vuoden viinituotannosta. Cristian kertoi, että tilan sijainti Chilen pohjoisosassa luo optimaaliset olosuhteet erityisesti Pinot Noirin kasvatukselle. Myös kalkki- ja mineraalipitoinen maaperä vaikuttaa viinien luonteeseen.

Viña Tabalin viineistä maistelimme tosi raikasta, mutta melko epätyypillistä Tabali Sauvignon Blancia, joka on tulossa Alkon tilausvalikoimaan syksyn aikana. Täydellinen mätiviini jouluksi!

Punaviineistä tykkäsin eniten Tabali Reserva Especial Pinot Noirista, jota on myös tulossa pitkäripaisen vakiovalikoimaan. Pääruoaksi syömäni poronpotkan kaveriksi sopi mielestäni parhaiten Tabali Reserva Syrah, jonka maut olisivat kyllä kaivanneet pitkähköä ilmakylpyä päästäkseen oikeuksiinsa.

vina_tabali
Viiniköynnökset kasvavat Valle del Encantossa, lumotussa laaksossa. Yksi sieltä löytyneistä kalliomaalauksista on päätynyt pullojen etiketteihin. Cristianin mukaan kuvassa on pää, mutta minusta siinä ovat selvästi myös aivot!

ravintola_lasipalatsi_poro
Tilaisuuden informatiivisen osuuden jälkeen siirryimme itse asiaan eli poroja puremaan. Alkupaloiksi pöytään kannettiin lajitelma poronapoja, joista minulle mieluisimpia olivat porocarpaccio Wanha Wilho-vuohenjuustolla, ruistaikinoitu poro sekä porotartar.

ravintola_lasipalatsi_poroliemi
Porokeitto ja siinä pötkötellyt potkarillette olivat melkein liian hyviä syötäviksi. Soppaan keittiöpäällikkö Petri Simonen kertoi käyttäneensä Puljongin riistalientä, jonka tykötarvelistalta löytyvät lihaisat luut ovat Hannun poroista peräisin.

ravintola_lasipalatsi_poron_potka
Pääruoaksi otin kuorrutettua poronpotkaa, joka oli hautunut niin pehmoiseksi, ettei lihabiitin hajottamiseen pelkällä ajatuksen voimalla tarvinnut sen kummempia jeditaitoja. Puukko on katettu aterimiin ihan shöymielessä.

ravintola_lasipalatsi_karpalotartaletti
Karpalo-vaniljatartaletti oli kelpo päätös aterialle, mutta sen lisukemarjat sekä kinuskimousse olivat ehkä vähäsen turhia. Jälkkäriviininä tarjoiltu, Moscatel Rosado-rypäleistä valmistettu Tabali Reserva Late Harvest oli ihanaa aikuisten karkkia.

Poro-orgioista ovat raportoineet lisäkseni ainakin silläsipulit ja avaruusasemalaiset.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...