Jääkapissa olleen (osittain jo muihin juttuihin tuhlatun) kaalin vihreistä ulkolehdistä ei kertynyt tarvittavaa neljänneskiloa raaka-ainetta, joten kiehauttelin surutta mukaan myös kerän vaaleampia osia.
Pyöristin originaaliohjeen siemen-, valkosipuli- ja juustomääriä aavistuksen verran ylöspäin. Se kannatti, sillä lopputuloksena oli hurmaavan pehmoinen möhnä, jossa kaalin maku ei ole häiritsevän dominoiva.
Kaalipestosta tuli sen verran hyvää, että seuraavaksi aion kokeilla punakaaliversiota. Kukka-, parsa- ja kyssäkaaleista voisi niin ikään saada vinkeän makuisia variaatioita.
Tarvitset:
250 g kaalia
100 g pinjansiemeniä
1-2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua parmesaania
1½ dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Tee näin:
Ryöppää kaalinlehtiä kiehuvassa vedessä puolen minuutin ajan ja nosta ne valumaan pyyhkeen päälle.
Laita kaalinlehdet, pinjansiemenet, valkosipulit, juustoraaste ja öljy blenderiin. Surraa muhjuksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
3 kommenttia:
Suosittelen kokeilemaan myös
lehtikaalipestoa
Todella hyvää sekin! Jokohan viestinkirjoituskin onnistui...
Tämäpä kuulostaa mielenkiintoisen hyvältä:)
Sauvajyvänen, kiitos vinkistä! Lehtikaalista tulee ainakin upean väristä pestoa!
Yaelian, ja maistuu hyvältä! Tätä voisi käyttää loistavasti myös coleslaw'n korvikkeena.
Lähetä kommentti