6. tammikuuta 2014

Sydneyn sapuskat

Melbournen lailla myös Sydneyssä ateriointini keskittyi vahvasti aasialaisia asioita tarjoileviin paikkoihin. Ja miksi ei olisi keskittynyt, sillä pitäjän ruokatarjonta kyseiseltä alueelta on kerrassaan erinomaista. 
Tolkuttoman herkullisista soup dumplingeistaan kuulusta Din Tai Fungista tuli yksi lempipaikoistani, jossa lounastin useampaankin otteeseen. Ketjun World Square-ostoskeskuksessa (644 George St) sijaitsevaan ravintolaan pääsi joka kerta ilman pöytävarausta korkeintaan lyhykäisen odottelun jälkeen.    
Ja näitä ihanuuksia kannatti pienen hetken verran jonottaakin. Suosikkejani olivat possutäytteiset pallerot, mutta testasin myös possulla, ravunlihalla ja -mädillä sekä sienillä ja tryffelillä täytettyjä versioita.
Jos oli kova nälkä, niin otin dumplingien kaveriksi  Din Tai Fung Vegetarian Delightia, joka koostui kylmistä riisinuudeleista, pikkelöidyistä vihanneksista, tofusta ja chilistä. 

Taivaallisia pöperöitä söin myös luomukamaa suosivassa Billy Kwongissa (355 Crown St). Ravintola ottaa etukäteen varauksia ainoastaan muutamaan pöytäänsä, joten kokeilin onneani iltakävelemällä sinne dinnerin toivossa. Tsägä kävi ja en joutunut odottelemaan vapautuvaa pöytää kuin tunnin verran läheisessä pubissa (josta sai maistuvaa Little Creatures Pale Alea, joten mikäpä sitä lirppiessä oli venttailla).
Valitsin Billy Kwongin listalta paistettuja munia tamari-soijalla sekä XO-kastikkeella, ja meinasin pökrätä onnesta, sillä annos oli aivan mielettömän herkullinen. Jämät otin mukaan ja söin seuraavana päivänä aamiaiseksi.
Myös sung choi baon (salaatinlehtiin käärittävää possu-sieni-inkivääriseosta, yrttejä ja kiukkuista chilisoossia) rippeet pakattiin samaan doggy bagiin chilimunien kanssa. Tämän vuoksi aasialaisissa ravintoloissa kannattaa käydä isommalla porukalla, jolloin voi tilata useita eri ruokia ja maistella pikkuisen kaikkea. Yksinsyöjälle kaksi ruokalajia alkaa olla jo liikaa.
Doggy bagiin jouduin turvautumaan myös legendaarisessa Golden Century Seafood Restaurantissa (393-399 Sussex St). Onneksi salt & pepper squid... 

...ja höyrytetty munakoiso toimivat mainiosti myös kylminä seuraavana päivänä.

Woolloomooloon laituriravintolaputkessa toimiva China Doll (6 Cowper Wharf Road) oli miellyttävä kokemus siinäkin mielessä, että he olivat valmiita kokkaamaan yhden hengen seurueelleni puolikkaita annoksia niin ikään puolikkaalla hinnalla. Mahtavaa!
Innostuneena tilasin höyrytettyjä kampasimpukoita inkiväärillä ja salottisipulilla... 
...salaattia makeista katkaravuista, vihreästä mangosta, kirsikkatomaateista, cashew-pähkinöistä ja pavuista...
...sekä karkkipossua, jossa oli valehtelematta parhaimman makuisia sianlihapaloja, joita olen konsaan syönyt. Ja se on meikäläiseltä paljon sanottu.
Majailin Sydneyssä melko lähellä Chinatownia, joten ruokailupaikkavaihtoehdoissa oli koko ajan aikamoista runsaudenpulaa. Kivenheiton päässä hotellistani löysin söpön pikkuriikkisen Menya Noodle Barin (1 Market Street), josta sai killerihyvää ramenia paahdetulla possulla.
Matkan varrella eräästä mukavasta pubista hotellille sijaitsi Harry's Cafe de Wheels (Hay St), jonka piiraista olen kuullut paljon kehuja. Annoskokoja tutkaillessani päätin jättää jättimäisiltä vaikuttavat piiraat väliin ja natustella yöpalaksi hodarin. 
Virhe. Hot Dog de Wheels oli tymäkän kokoinen setti, josta löytyi sämpylän ja nakin lisäksi hernemuhjua, chili con carnea, valkosipulista sipulipaistosta sekä juusto- ja chilikastiketta. Röyh.

Sokerina pohjalla (kirjaimellisesti) vielä yksi vinkki laatujäätelön ystäville. N2 Extreme Geletossa (43/1 Dixon St) jätskiä tehdään annos kerrallaan nestemäisen typen avulla sitä mukaa kun tilauksia tulee.
Toinen pallo olisi oikeasti liikaa.

Kioskin puolitoistavuotisen historian aikana erilaisia makuyhdistelmiä on kertynyt satoja erilaisia ja niiden kehittelyssä on mukana aika lailla hullu tiedemies-meininkiä. 
N2:n jäätelöistä maistoin Earl Grey Caramelia sekä maapähkinävoi-hilloleipää, jossa oli mukana myös pikkuisia leivänpaloja. Molemmat olivat hirmu hyviä, ja olisin käynyt N2:ssa jätskillä joka päivä jos olisin kehdannut.

4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Oih, matkakuume polttelee jalkapohjia jo muutekin, en kestä tälläistä kuvakavalkaadia!

Jaana kirjoitti...

Mulla on ihan sama vika eli matkakutka on kroonista sorttia! Onko sulla tiedossa lääkettä matkakuumeeseen?

Tuuli - Lumo Lifestyle kirjoitti...

Sydneyssä oli monia kivoja ravintoloita. Useat kivat, ei ihan keskeisimmillä turistialueilla olevat etsin tripadvisorista ja ruokablogeista.

unohtumattomin oli kuitenkin illallinen oopperatalon Bennelong-ravintolassa. Työnantajani oli työhön liittyvän merkkipäiväni kunniaksi Suomesta käsin hoitanut (ja maksanut) meille upean kahdeksan ruokalajin illallisen, jota muistellaan vieläkin.

Jaana kirjoitti...

Lumo, ooh, sä ehdit syömään Guillaume at Bennelongissa! Sehän meni nyt vuodenvaihteessa kiinni ja uuden paikan pitäisi avautuu huhtikuussa Paddingtonissa.

Mä yritin saada sieltä pöytää, mutta päädyin lopulta lounaalle lahden toiselle puolella Quayhin, jossa oli kyllä melko hyvät pöperöt myös :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...