6. elokuuta 2013

Wannabe-mustikkapyörre

Kuten kuvasta näkyy, daideellisten koristekiehkuroiden tekeminen ei ole ihan sitä vahvinta ydinosaamisaluettani. No eipä tämä mustikkainen juustokakku muistuta ulkoasultaan juuri muutenkaan BBC Good Foodin-sivuilla illistelevää esikuvaansa, mutta makunsa puolesta siitä tuli likimain täydellinen.
Tein kakusta vain puolikkaan annoksen. Pohjaksi murustelin herkullisia Biscuiterie de l'Abbayen hippikeksejä. Tuorejuustona käytin mascarponea, mutta juuston määrää pyöristin aika lailla alaspäin. En saanut guuglaamalla täysin yksiselitteisesti selville, mitä alkuperäisen ohjeen tykötarvelistalla mainittu soured cream on, joten huhuilin apuun keittiöni luottomiehen ja kaakku pelastui.
Tarvitset:
150 g keksejä
70 g voita
2 dl ruskeaa ruokosokeria
100 g metsämustikoita
½ tl maissijauhoja
250 g mascarponea
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl vaniljaesanssia
2 munaa
2 dl turkkilaista jogurttia

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksinmurut ja voisula. Painele muru-voiseosta sormin leivinpaperilla vuoratun neliskanttisen (20 x 20 cm) vuoan pohjalle. Kypsennä uunissa 10 minuuttia ja anna jäähtyä.

Laita pari ruokalusikallista sokeria mustikoiden kanssa pieneen kattilaan. Kuumenna kattilaa, kunnes sokeri sulaa. Lisää joukkoon ruokalusikalliseen vettä sekoitetut maissijauhot, lisää lämpöä ja anna seoksen kuplia parin minuutin ajan. Anna jäähtyä.

Sähkövatkaa mascarpone isossa kulhossa pehmoiseksi. Lisää loput sokerit ja vatkaa lisää. Lisää vehnäjauhot, vanilja, munat ja jogurtti. Vatkaa seos tasaiseksi.

Kaada puolet juusto-jogurttiseoksesta jäähtyneelle pohjalle. Lusikoi sen päälle kaksi kolmasosaa mustikoista. Lisää mustikoiden päälle loput juusto-jogurttiseoksesta ja tasoita pinta. Ripsuttele loput mustikoista kakun päälle ja vetele pintaan daideellisia kierrekuvioita veitsellä tai cocktailtikulla.

Paista kakkua uunissa 10 minuuttia. Laske lämpö 110-asteeseen ja paista kakkua vielä puolisen tuntia. Käännä sen jälkeen lämmöt kokonaan pois ja anna kakun olla uunissa noin tunnin ajan. Avaa uunin luukku raolleen ja anna kakun ässehtiä uunissa vielä toisenkin tunnin ajan. Nosta kakku uunista ja kun se on kunnolla jäähtynyt, laita se jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi.

3 kommenttia:

RainDrop kirjoitti...

Tossa Soured Creamin tilalla voisi ehka kayttaa myos kermaviilia Suomessa?

Ja ainakin taalla Englannissa myydaan myos half fat cream fraishea, mika maistuu musta aika samalle kuin toi soured cream.

Veera kirjoitti...

Katsoin ensin, että punasipulipiirakka. :)
Tätä mun on kyllä pakko tehdä, näyttää eri herkulliselta!

Jaana kirjoitti...

RainDrop, kiitos vinkistä! Tuo turkkilainen jogurttikin kyllä toimi kakussa oikein hyvin.

Veera, kandee tehdä, on törkeen ihan hyvää ;-)

Punasipulipiirakkaa voisikin leipaista...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...