15. elokuuta 2013

Nahkeista napakoiksi

Testasin jokunen tovi sitten Sasu Laukkosen Vihreä pöytä-keittokirjasta hurmaavaa mustatorvisienipiirasta. Myös monet muut tuon opuksen ohjeet jäivät pääkoppaani muhimaan. Tässä eräänä iltana jääkaappiin kertyneitä vihanneksia inventoidessani törmäsin parhaat hetkensä nähneeseen jämäporkkananippuun ja aivopoimuistani pullahtivat ulos manteliporkkanat.

Sasun reseptissä käytettiin sutjakoita kesäporkkanoita, mutta omat porkkanani olivat hiukan jykevämpää sorttia. Originaaliohjeessa manteliporkkanoiden kanssa tarjoiltiin ketunleipää, mutta niitä eikä mitään muutakaan sopivaa vihreää ollut käsillä annosta täydentämään. Tai no kurkkua ja parsakaalia olisi ollut, mutta en sitten heitä mukaan ympännyt.

Mutta hyvältä nämä maistuivat vähän kalvakampanakin versiona ja tärkeintä oli, että nahkeat juurekset tulivat hyötykäytettyä. Manteliporkkanoita on kokattu ja toimiviksi havaittu myös Hannan sopassa ja Sillä sipulilassa.
Tarvitset:
3 pienehköä porkkanaa
½ dl kuorittuja manteleita
1-2 rkl oliiviöljyä
lirauksen omenaviinietikkaa
suolaa

Tee näin:
Putsaa porkkanat ja leikkaa ne pitkittäin neljään osaan.

Rouhi mantelit veitsellä pienemmiksi paloiksi.

Kuumenna puolet öljystä paistinpannulla. Lisää joukkoon mantelit ja sekoittele niitä kunnes ne muuttuvat maitokahvin värisiksi.

Lisää pannulle porkkanat ja kypsennä niitä viitisen minuuttia kunnes kuoret alkavat kurtistua. Lisää öljyä tarvittaessa.

Mausta porkkanat ja mantelit suolalla. Ota ne pois pannulta.

Lirauta paistinpannulle tilkka omenaviinietikkaa ja sekoita se öljyn kanssa. Kaada seos porkkanoiden ja manteleiden päälle. Syö.
Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...