13. lokakuuta 2011

Muikku or tuna?

Kolmisen vuotta sitten toimintansa käynnistänyt Eat & Joy-ketju laajenee ryminällä. Lasipalatsin, Kannelmäen Prisman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman kauppojen rinnalle huomenna avattava Eat & Joy Kluuvin Kauppahalli on konseptin ehdoton kruununjalokivi.

kluuvin_maatilatori
Pääsin tutustumaan paikkaan pressitilaisuudessa, jonne oli kutsuttu myös ruokabloggaajia. Halliin tuovien rullaportaiden alapäässä hymyilytti Jani Leinosen vastapariteos.

kluuvin_maatilatori
Muuuu Maitobaarissa puuroa annosteli eräs hirmu mukava ruokabloggaajatar.

kluuvin_maatilatori
Voisilmä ja lusikka-haarukkamysteeri.

kluuvin_maatilatori
Lihakauppa ja siihen liittyvä lihankäsittelytila olivat vielä pikkuisen vaiheessa. Liha tulee olemaan luomua ja valtaosa on peräisin alkuperäisroduista, kuten suomenlampaasta, kyytöstä ja lapinlehmästä. Maistiaisiksi tarjoiltiin porosalamia sekä pirun hyvää savukinkkua.

kluuvin_maatilatori
Järvikaloihin erikoistuneen kalakaupan yhteydessä toimii leppäsavustamo, jossa tullaan kalan lisäksi savustamaan myös lihaa ja juustoja. Kalakaupan täti kertoi, että he eivät ole vielä ihan sinut savustuspömpelin kanssa, mutta tiukka harjoittelu on käynnissä.

Juustokaupassa myydään pienjuustoloiden tuotteita sekä kirnuvoita. Armas-juustoille on ikioma myyntihylly sekä kypsytyskaappi.

kluuvin_maatilatori
Suolamylly!

kluuvin_maatilatori
Peruna- ja juureskellarin valikoima tulee kahdelta luomutilalta, Svarfvarsista ja Gobbas Gårdilta.

kluuvin_maatilatori
Laaritolkulla palsternakkoja, nauriita ja maa-artisokkia.

kluuvin_maatilatori
Myös tuorevihannekset tulevat Svarfvarsin tilalta.

kluuvin_maatilatori
Jauhokellarissa on mahdollista jauhaa jyvät jauhoiksi itse. Valmiiksi jauhettuja luomujauhojakin on toki kaupan.

kluuvin_maatilatori
Kauppahallissa on myös oma koivuhaloilla lämpiävä leivinuuni.

kluuvin_maatilatori
Maatilatorin paperipussit ovat loistavia kompostipusseja. Pohjalle kannattaa repiä muutama vessapaperirullan hylsy kosteutta imemään.

kluuvin_maatilatori
Muuuu Maitobaarista saa muiden herkkujen lisäksi huikean hyvää mansikkajätskiä, joka on tehty vuohenmaitoon. Myös omenasorbetti oli erittäin suunmukaista. Baarista voi muuten ostaa Saloniemen tilan käsittelemätöntä raakamaitoa mukaan vaikka omiin astioihin.

Kannatan täydestä sydämestäni maatilatorilaisten tavoitteita olla vaihtoehto olemassa oleville kaupan ja ruoan tuotannon rakenteille. Olen myös valmis maksamaan ruoastani enemmän, jos saan rahojeni vastikkeeksi paremman makuista tavaraa prosessoitujen tuotteiden sijasta.

Ymmärrän senkin, että Helsingin keskustan tilavuokrat ovat aikamoisia ja kivan näköisen hallin tekemisestä on aiheutunut kustannuksia, jotka näkyvät tietty myös hinnoissa. Mielestäni hifistelyssä olisi kuitenkin kannattanut ottaa se maalaisjärki käteen ja miettiä esimerkiksi sitä, tarvitaanko hallin eri osiin oikeasti erilaisia äänimaisemia.

Maksan riemusta kirkuen seitsemän euroa leivästä ja kolme euroa maitolasista, jos tiedän että niiden valmistaja tai tuottaja saa työstään sellaisen korvauksen, jolla hän tulee toimeen. Äänimaailmaksi ainakin minulle riittää tyytyväisten asiakkaiden iloinen puheensorina. Livenä.

4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Kiitos raposta, pitääpä poiketa itsekin.

Mua ei myöskään lämmitä liika tuotteistus tai "ylidisainaaminen". Monesti ravintoloissakin leppoisa puheensorina on parempi vaihtoehto kuin se iänikuinen hissimusa.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että en ole huomenna yksin, kun suuntaan bongaamaan paikan.

Ihanan rohkea ja kekseliäs konsepti, nostan hattua yrittäjille ja suuntaan huomenna mielenkiinnolla tutkimaan tarjonnan.

Maksan itsekin mielellään hyvästä ruoasta, mutta toivottavaa olisi silti, ettei puhdas ruoka ole luksusta, vaikka tuottajakin saa omansa.

Merituuli kirjoitti...

Kivaa että saa Gobbas Gårdin pottuja!

Odotan paikkaa mielenkiinnolla. Pääsen tsekkamaan huudit sunnuntaina tai maanantaina (vasta).

Jaana kirjoitti...

Tusla, olen täysin samaa mieltä.

Suolaajahunajaa, minä nostan hattua myös. Isoja keskusliikkeita vastaan kapinoiville pitäisi myöntää urhoollisuusmitalit!

Merituuli, valikoimat olivat vielä vähän vajaita, mutta ensi viikolla esim. kalatiskiltä löytyy muutakin kuin fileitä.

Tänään (ja viikonloppuisin muutenkin) hallissa voi olla ihan helvetillisen täyttä. Vaikuttaa selkeästi sellaiselta paikalta, jossa kannatta käydä maanantaiaamuisin, jos se vain suinkin on mahdollista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...