6. lokakuuta 2013

Paprika ja tilli ne yhteen soppii

Tällä viikolla alkaneesta lihattomasta lokakuusta huolimatta Herkku & Koukku-blogin Jytis vieraili residenssissäni harjoittelemassa lihansyöntiä. Muassaan hän toi puskan tilliä ja haastoi minut keksimään sille muitakin kavereita kuin kala.

Vinkkasinkin hänelle jo porkkanarisotosta, jonka tilli nosti ihan uudelle tasolle, mutta mielessäni muhi jo seuraava tillinhyödyntämiskohde. Ihanalta Food & Wine-sivustolta löydetty feta-paprikasandwichien resepti suorastaan huusi tillituunausta.
Tillin lisäksi varioin ohjetta vaihtamalla focaccian järjettömän hyvään vehnäleipään, jota valmistaa Patisserie Teemu & Markus. Työpaikkani kainaloon kavereiden juuri avaama myymälä-kahvila on sekä uhka että mahdollisuus.

Chiliä paprikatahnaan kukin voi lisätä omasta lempparipurkistaan ja myös määrää voi säädellä omaan suuhun sopivaksi. Itse käytin aika tujua kamaa, joten olin sen kanssa melko maltillinen, ettei kiukku tappaisi muita makuja alleen.
Tarvitset:
2 punaista paprikaa
2 tl chilitahnaa
4 vehnäleipäviipaletta
100 g fetaa
runsaasti tilliä

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Paahda paprikat uunissa mustiksi. Laita paahtuneet paprikat pussiin jäähtymään ja nosta uunin lämpöä 250 asteeseen.

Kuori jäähtyneet paprikat ja sauvasekoita paprikafileet muhjuksi. Sekoita joukkooon chilitahna.

Laita leipäviipaleet leivinpaperoidulle uunipellille.

Voitele viipaleet paprikatahnalla ja murentele niiden päälle fetaa.

Uunita 5-7 minuuttia kunnes leivät ovat rapsakoita ja juusto hieman pehmentynyt.

Kylvä leiville tillisilppua.

Paina kaksi leipäviipaletta toisten kahden leipäviipaleet päälle siten, että juustopuolet ovat vastakkain.

Leikkaa syntyneet sandwitchit kahteen osaan ja tarjoile.

11 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

TILLIÄ? If you say so. Pitää kokeilla.
Tilli on muuten ihan tykki sienikeiton maustaja.

Jaana kirjoitti...

Tilliä sieniin siis seuraavaksi täällä! Hyvin se toimi paprikan ja fetankin kaverina.

Merituuli kirjoitti...

Joo, mä koin lampaankäävän ja tillin sopivan yhteen. Ja sit se käy valkosuklaan ja pinaatin kanssa kans.

Jytis kirjoitti...

Merituuli, valkosuklaa?! Kerro lisää!

Ja siis aika yllättävä Jaana toi paprika-tillikombo, ei olisi itellä tullut mieleen mutta testaan! Ja toi risotto näyttää niin hyvältä kanssa. Kiitos vielä muuten nyhtösikailusta, naurattaa että tää mun lihansyöntikokeilu ajottui just vegeilevään teemakuukauteen. Marraskuussa palataan ehkä siihen karamellisoituun pekoniin :)

Hanna, sienikeitto alkoi kiinnostaa myös!

Jes, hyvä, lisää tilli-ideoita!

Jaana kirjoitti...

Merituuli, tillin ja valkosuklaan liitto kiinnostaa minuakin, kerrokerro!

Jytis, juu ei olla ihan ekoina jonossa, kun ajoituksen mestareille jaellaan prenikoita ;-)

Palataan karkkipeksuun vasta joulukuussa, sillä marraskuussa keskityn vompattien rapsutteluun <3

Jytis kirjoitti...

Niin juu, vompatit :) niitä ei karamellisoida.

Merituuli kirjoitti...

Köpiksen reisuulla maistettiin omenaista ja valkosuklaista jälkkäriä. Todella hyvää. Mutta puskatolkulla tilliä ei voi siihen mättää :). http://sillasipuli.blogspot.fi/2013/03/koopenhamina-kdbyen-kalaa-aitia-ja.html

Jaana kirjoitti...

Merituuli, juu ei näköjään, kuvassa oli vaan muutama huitula :-)

Omppu ja tilli voisivat muuten olla aika hyvä kombinaatio jossain suolaisessakin sapuskassa...

Merituuli kirjoitti...

Juu, mutta ne huitulat teki kyllä mielenkiintoisen säväyksen.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jotain suolaissovellusta.

Eirene kirjoitti...

Paprikaa ja fetaa joo, mutta tilliä sekaan? Pakko kokeilla. :D

Jaana kirjoitti...

Merituuli, ei pidä sit pitkästyä odotteluun, saattaa tovin kestää :-)

Eirene, ainakin omaan ja syömäkaverin suuhun makuyhdistelmä sopi, toivottavasti maistuu sinullekin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...