Edellisestä visiitistäni oli vierähtänyt hämmentävät 16 vuotta, joten kaupungin ravintolatarjonta oli pieni kysymysmerkki. Onneksi on intterveppi ja huoneestani löytynyt ihanan paksu Dining in Dublin-lehtinen!
Majoituin viehkoon Wynns Hoteliin. Olen joskus vuonna The Commitments ja opintotuki kulkenut paikan ohi miettien, millaista siellä olisi yöpyä. No nyt tiedän ja oikein mukavaa oli.
Oivallinen oli myös Wynnsin full Irish breakfast. Vakaana mustanmakkaran ystävänä tykkään kovasti black puddingista, joka hotellissamme oli melko mausteista. Black pudding tuntui olevan perin trendikäs raaka-aine dublinilaisravintoloissa, sillä söin sitä retkeni aikana runsaasti muulloinkin kuin aamiaisella.
Fanitan myös white puddingia sekä tajunnan räjäyttäviä possumakkaroita. Ja miksi pekonikin maistuu Irlannissa sekä Iso-Britanniassa NIIN paljon paremmalta kuin muualla?
Jääkiekkopakolaisuuden lisäksi matkani teemana oli vanhojen muistelu. Viiden päivän aikana kolusin tuttuja paikkoja ja oli jotenkin rauhoittavaa huomata, että jotkut asiat eivät muutu. Tietyt pubit sekä bussilinjojen reitit olivat niin kuin ennekin ja hyvä niin.
Myös Ha'penny Bridge oli paikoillaan, mutta sen lähellä olleen herttaisen kirjakaupan ylempi kerros oli muutettu ravintolaksi. The Winding Stair (40 Ormond Quay) piti tietty testata.
Otin alkuun sairaan hyvän black pudding-chorizo-perunasalaatin. Tätä herkkua tullaan muuten kokkaamaan Kulinaarimurulassa hyvinkin läheisessä tulevaisuudessa.
Pääruoaksi tilasin pekoniin käärittyä possunfileetä, jonka kanssa oli tarjolla timjamilla ryyditettyjä perunapalleroita sekä paistettua kaalia. Lisäksi annoksessa oli mielenkiintoista raparperilla ja omenalla maustettua smetanakastiketta. Hirmu hyvää, mutta en millään jaksanut syödä ruokaa loppuun.
Laskun kanssa samalla lautasella oli Eskimo-minttukarkkeja.
Reissun ehdottomasti parhaimman aterian söin ravintolassa nimeltä The Pig's Ear (4 Nassau Street). Kävin siellä lounaalla, koska en onnistunut saamaan pöytää iltaruokinta-ajaksi.
Siankorvassakin otin alkuun black pudding-pohjaista evästä. Mustan lisäksi siinä oli paistettua munaa ja leipää sekä sinappimajoneesia ja linssejä. Nam.
Pääruoka niin sanotusti tyhjensi pajatson. Piiiiitkään kypsennetyn possun mahapalan liha oli mehevää ja nahka ritisevän rapeaa. Lisukkeina olleet sienet, grillattu sipuli, vesikrassilla maustettu perunamuussi ja siiderikastike olivat erinomaisia. Tätä syödessä liki itkin onnesta.
Kahvisokerit kannettiin pöytään pusseineen päivineen.
Espressokupillisen lisäksi vetäisin vielä jälkkäriksi leipäjätskiä omenakompotilla ja Yellowmanilla. Sitten meninkin päiväunille.
Yhtenä aamuna nukkua porskutin ohi hotelliaamiaisen ja kävin aikaisella lounaalla Paris Bakeryssa (18 Moore Street). Vilkas kahvila vaikutti olevan viereisen vihannestorin myyjien ja asiakkaiden suosiossa.
Luulin tilaavani savulohi-katkarapuleivän, mutta sainkin savulohi- JA katkarapuleivän. Eipä se haitannut, sillä kummatkin maistuivat mahtavilta eivätkä olleet hinnalla pilattuja.
Temple Barin ravintoloissa en käynyt lukuunottamatta leffakaljoja Irish Film Instituten kuppilassa ja aikaista illallista paikassa nimeltä Green Hen (33 Exchequer Street).
Yllättäen vetäisin Green Henissäkin alkupalaksi setin black puddingia, pienen iäisyyden verran kypsennettyä possun mahaa ja uppomunan. Oih!
Pääruoka sen sijaan ei ollut kovin mieleenpainuvaa. Tilaamani vuohenjuusto-kasvispiiraan lisäksi lautaselta löytyi juustolla (?) täytetty kevätrullamainen asia. Ihan turha lisuke, setti olisi toiminut ilman sitä paremmin.
Uusien ravintolatuttavuuksien lisäksi kävin tervehtimässä toki vanhoja syömäpaikkojakin. Lisäksi piipahdin peräti kahtena päivänä Howth-nimisessä kalastajakylässä nauttimassa ostereista ynnä muista merenelävistä, mutta niistä kerron ihan omassa postauksessaan.
Vuoden 1996 kesäduunipaikkani viereinen voileipäkauppa oli laittanut lapun luukulle, mutta onneksi toinen sen aikainen vakiopaikkani Old Cabra Roadin varressa oli yhä toiminnassa. Munasalaattismörgari juustolla, etikkasipsit ja pullo kuplavettä maistuivat menneiltä ajoilta.
Pakolaismatkani ainoat (tämä siis tiedoksi Insinöörikeittiöön) ranskalaiset perunat söin friteeratun turskan kanssa. Paras cod & chips-paikka Dublinissa on ehdottomasti Leo Burdock. Ja mausteeksi suolaa sekä mallasviinietikkaa.
Pubissa usean Guinnessin voimin koetun Mestarien liigan finaalimatsin jälkeen oli ihan pakko käydä verestämässä myös Abrakebabra-muistojani. Abrakebabra on pikaruokaketju, jonka asiakaskunta on voittopuolisesti aikas promillepitoista.
Aikoinaan vakiotilaukseni oli klassinen Doner Kebab...
...ja se maistui tismalleen samalta kuin silloin ennen!
Pakkopaikkoihin kuului myös Bewley's Cafe (78-79 Grafton Street), joka on toiminut samassa talossa vuodesta 1927 lähtien. Kahvila on nätti kuin karkki ja jotkut turistit käyvät sisällä pelkästään ottamassa valokuvia.
Kannattaa siellä juoda sumpitkin ja syödä jotain makeaa, kuten esimerkiksi viipale Baileys-juustokakkua.
Tuliaisostoksilla kävin Fallon & Byrnellä (11-17 Exchequer Street) sekä Sheridans Chheesemongersilla (11 South Anne Street) ja molemmissa paikoissa meinasi karata mopo käsistä.
Jaloja sikajalosteita: savupekonia, tavallista pekonia, pekonihilloa, possumakkaroita ja black puddingia.
Juustopuodin saalis: Knockanoren savujuustoa, tuhdisti haisevaa Adrahania, Cashel Blueta sekä kirskikkakompottia.
6 kommenttia:
Mietin, että pitääkö tällaisia syömäkimaroita varten paastota pitkään, mutta varmaan on parempi pitää yllä kotimaassa jo tasaista tahtia, jota sitten vaan jatketaan kohteessa, niin mahtuu tarpeeksi ja riittävän usein :) Minä en ole Irlannissa käynyt koskaan, mutta näytti siltä postauksesi perusteella, että sielläkään ei akuuttia laihtumisen vaaraa olisi!
Vieläkin lievää kauhua tuntien muistelen ekaa Irlannin reissua kun kentältä vuokratulla autolla myöhään illalla taiteilin kohti hotellia jonnekin Liffeyn toiselle puolelle. Matka Clifdeniin ja pari viikkoa vasemman puoleista ajoharjoittelua opetti paljon. Makumuistoja huomattavasti vähemmän kuin blogistilla. B&B- majoittujalle aamiaiset tulivat tosi tutuiksi. Dublinin laulava saitsarikuski jäi mieleen, samoin pubien kansallislauluun päättyneet riemakoinnit.
Jos jääkiekkopakolaisuus sisältää kaiken tämän, taidan liittyä heimoon, vaikka minun kohdallani kyse on vastenmielisyyden sijaan täydellisestä välinpitämättömyydestä.
Dublinissa on jotain suunnattoman sympaattista, olen tosin käynyt vain kerran js silloinkin työmatkalla, mutta matkan varrella olen kohdannut vain mukavia irkkuja, se vaikuttanee mielikuvissa.
En olisi halunnut avata matkalaukkuasi, jos se lentoyhtiö olisi kadottanut sen muutamaksi päiväksi ;-)
tuhdisti haiseva juusto <3
Oi, tarttee käydä testaamassa mainitsemiasi paikkoja! Meillä on aina jääkaappi ja pakastin täynnä blackpuddingia kun skotti mieheni ei tule toimeen ilman:-D
Campasimpukka, kyllä ei ole helppoa välillä! Silti tykkään tutustua eri paikkoihin nimenomaan ruoan ja ravintoloiden kautta.
Ano, vääränpuoleiseen liikenteeseen ei meinaa oikein koskaan tottua.
Hatunnosto sulle autoilusta! Itse en edes kuvittele kykeneväni ajamaan autolla Irlannissa (en kyllä kykene siihen Suomessakaan).
Jonna, välinpitämättömyys olisi minunkin tavoitteeni, mutta lätkäaiheisista keskusteluista ei valitettavasti voi välttyä esmes työperäisessä small talkissa. Kun sitten sanoo, että enpä juuri tästä lajista perusta, niin hiukan kummeksuvia katseita tuppaan osakseni saamaan...
Juustot olivat mulla paluumatkan ajan käsimatkatavaroissa. Kaiken varalta ;-)
aleksi, no niinPÄ!
jenni, voi että, olisipa minullakin aina blackpuddingia jemmassa! Ostamani McCarthy’s Blackpudding osoittautui ihan hirmu hyväksi ja sitä voi näköjään tilata McCarthyn verkkokaupasta!
Käy ihmeessä testaamassa ainakin tuo Pig's Ear, itse ihastuin siihen kertalaakista.
Lähetä kommentti