L'Arpège - rakkautta Pariisissa

Kun on paikan päällä Stade de Francella todistamassa, että täysin väärä joukkue vie potkupalloilun Euroopan mestaruuden, niin paras tapa piristää tunnelmaa on illastaa seuraavana päivänä L'Arpègessa (84 Rue de Varenne).

Jos ihan totta puhutaan, niin odotin Pariisin reissulta paljon enemmän visiittiä tähän ravintolaan kuin sitä EM-loppuottelua. Minulla oli ilo tavata paikkaa jo 30 vuoden ajan pyörittänyt Alain Passard toukokuisissa OAD-orgioissa Kööpenhaminassa ja olin niin sanotusti onnesta soikeana, kun tämä hurmaava herrasmies muisti meikäläisen. Hänen rohkaiseva tokaisunsa "Don't worry, I'll cook for you!" sai potkupallotappion unohtumaan ja velatkin tuntuivat saatavilta.

L'Arpège on onnistunut pitämään kolme tähteään viimeiset 20 vuotta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus mille tahansa kuppilalle. Kasvikset ovat jo pitkään olleet L'Arpègessa pääosassa ja tykötarpeet tulevat yhä enenevässä määrin ravintolan omilta pelloilta.

Tarjottavat ruoat määrittyvät kulloisenkin sesongin mukaan. Tämän huomasin, kun vertailin parhaillaan Le Cordon Bleu-koulussa opiskelevan Jenni Tuomisen kanssa noin kuukauden välein nauttimiemme vegemenujen ruokia, joista moni oli tuossa ajassa jo ehtinyt vaihtua.

Vegemenun amuse-bouches, joista punajuureva suupala oli kaikista paras.

Jennin suosituksesta päädyin siis valitsemaan kasvismenun, joka osoittautui ihan tajuttomaksi kokonaisuudeksi. Seuralaiseni oli sekasyöjän menunsa ruokiin myös oikein tyyväinen ja tosi hyviltä ne näyttivätkin, mutta annoskateutta ei kyllä päässyt syntymään.

Juomapakettia emme menuille ottaneet, enkä edes yrittänyt perehtyä ravintolan (yhtään liioittelematta kahden puhelinluettelon paksuiseen) viinilistaan, vaan pyysimme sommelieria valitsemaan muutaman lasillisen sapuskoihin sopivia viinejä.

Menun aloitusannoksesta, punajuurinigiristä geraniumöljyllä, näen unia vieläkin. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen.

Ilolla haarukoin tuulensuojaan myös hasselpähkinäkermaan peiteltyjä kurkkupaloja kera suolaheinän.

Kuin kesä lautasella oli tämä salaatti, joka koostui tomaatista, raitajuuresta, kurkusta, kukkakaalista, porkkanasta, keltajuuresta, mustaherukoista, mansikoista ja fenkolista kastikkeenaan hunajainen mustapippurisoossi.

Le Rocher des Violettes La Négrette 2014 sopi helteisen päivän iltaan kuin nyrkki silmään ja toimi erityisen hyvin hasselpähkinäkurkkujen kanssa.

Raviolien täytteistä löytyi kyssäkaalia, punajuurta ja lehtikaalia. Punajuurinen nyytti oli suosikkini.

Tämä annos oli yksi lemppareistani. Vihreät pavut olivat saaneet seurakseen yrttistä voivaahtoa sekä musta-, puna- ja valkoherukoita. Voi herranen aika miten hyvää!

Raikas kesäkurpitsagratiini oli maustettu suolaheinällä ja rakuunalla.

Seuraavaksi pöytään kannettiin pökerryttävän herkullinen voitaikinavannike, jonka sisuksiin oli kätketty härkäpapuja ja herneitä. Vaahto tuli mopattua huolella lautaselta viimeiseen pisaraan saakka leipäpaloilla.

Denis Jeandeaun Pouilly-Fuissé "Secret Minéral" 2014 toimi sulavasti sekä papujen että vannikkeen kaverina.

Muheva oliivivaahto sitoi perunat. kurkut, sokeriherneet ja pinaatin hienosti yhteen ja parmesaaniraaste viimeisteli maukkaan kokonaisuuden.

Couscous oli rikastettu pavuilla, erivärisillä porkkanoilla, kyssäkaalilla, turnipsilla, kesäkurpitsalla, purppuraisella kukkakaalilla, mustaherukoilla sekä mausteisella kasvis"chorizolla". Raparperivaahto oli mukavan kirpeää. Kesäistä makuilotulitusta parhaimmillaan!

Clos Saint Jeanin supermarjainen ja tuhti Chateauneuf du Pape 2014 oli täydellinen makupari coucous-annokselle.

Jälkiruokakimaran aloittanut valkosipuli-crème brûlée (kyllä!) kuulosti liian jännältä ollakseen hyvää, mutta tämä vienon valkosipulinen poltettu kerma olikin itseasiassa yllättävän miellyttävän makuista.

Tässä vaiheessa syöminkejä vatsat alkoivat olla kovin täynnä, joten emme parhaalla tahdollakaan pystyneet tyhjentämään tarjotinta makeista herkuista. Chef Passardin vinkkaamana testasin keskellä olevan viidakkokurkusta työstetyn makupalan (suli suuhun) sekä itseohjautuvasti kermaisen karamellin (tarttui ihanasti hampaisiin).

Mustaherukkaista mille-feuillea piristi timjami ja sen kanssa tarjoiltu sitruunajäätelö virkisti leivonnaista sopivasti.

Le Clos Saint-Vincentin Vino di Gio 2014 oli jälkiruokaviini, jota voisi juoda helposti ilman jälkkäreitäkin.

Siunatuksi lopuksi tilasimme digestiiveiksi moukut "omenaisinta calvadosta mitä teiltä löytyy" ja saimme eteemme lasilliset Calvados Michel Huardia.  Törkyisen kallista, mutta hirmuisen hyvää!

Mitäkö lysti maksoi? Vegemenun hinta oli 320 euroa ja juomat maksoivat noin 130 euroa, you do the math. Mutta onhan niitä turhempiakin rahareikiä kuin illallinen kolmen Michelin-tähden ravintolassa. Onhan?

Pelkästään L'Arpègen vuoksi haluaisin voittaa lotossa ja asua Pariisissa, jolloin voisin käydä ravintolassa säännöllisin väliajoin nauttimassa vaihtuvien kausien tarjonnasta vähän lyhyemmän kaavan mukaan.

Kulinaarimuruja ♥ L'Arpège