Blogikafru Käntty-Aleksi kävi paremman puoliskonsa kanssa jokunen kuunkierto sitten Barcelonassa ja sain reissutuliaisina bottargaa. Tätä herkkua olen himoinnut siitä lähtien, kun opin sen olemassaolon Tarmion & Tallbergin mätikirjasta.
Bottarga on pestyä, suolattua, tiiviiksi puristettua ja auringossa kuivattua mätiä, jota ovat valmistaneet jo ne maailmankuulut muinaiset foinikialaiset. Nykypäivinä sitä tuotetaan lähinnä Italiassa ja Espanjassa. Bottarga tehdään yleisimmin kelttikalojen tai tonnikalan mädistä. Lahjusbiittini oli tonnikalan mätiä, joka on muutaman asteen keltin mätiä tummempaa kamaa.
Kokkailin muutama viikonloppu takaperin vivaciabattalaisille bottagrapastaa Mario Batalin Foodnetwork-sivustolta löytyvällä reseptillä. En tiedä minkämoista kuivattua chiliä tuo oransseissa crocseissa kuljeskeleva mestarikokkaaja käyttää, mutta yksi ruokalusikallinen omista varastoistani kaiveltua chilirouhetta oli ihan pikkuisen liikaa. Mutta kukin holvatkoon chiliä oman sietokykynsä mukaan.
Pastana käytin Hella&Herkun Annan suosituksesta spaghetin sijaan lituskaisempaa linguinia ("siihen tarttuu se soossi paremmin"). Bottargaa himoaville tiedoksi, että sitä saa nykyään myös tuolta Annan putiikista.
Linguini alla bottargan kyytipoikana ryystimme australialaisen Hewitsonin ihanaista sauvignon blanc LuLua. Sitä ei valitettavasti saa alkoholimonopolin hyllyiltä, mutta onneksi on verkkokauppa.
Tarvitset:
2 valkosipulinkynttä
8 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua chiliä (tai oman maun mukaan)
500 g linguinia (tai spaghettia)
persiljaa
120 g bottargaa
2 sitruunan kuoret raastettuna
Tee näin:
Laita pastan keitinvesi kiehumaan. Mausta vesi reilusti suolalla.
Silppua valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy pannulla. Lisää pannulle valkosipuli ja chili. Anna niiden pöhistä parin minuutin ajan ja ota pannu pois liedeltä.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Silppua persiljaa reilun desin verran. Raasta bottarga sekä pestyjen sitruunoiden kuoret.
Kaada valutettu pasta valkosipuli-chiliöljyn joukkoon. Lisää pannulle persilja, bottarga ja sitruunankuoret. Sekoita hyvin ja kuumenna hetkinen. Tarjoa heti.
4 kommenttia:
Enpa ollut ennen bottargasta kuullutkaan, joten oikein sivistava postaus :)
Myos tuo alempi kaviaarijuttu oli kiinnostava, vaikka ma jatan noi osterit mielellani muille :)
Jos mädeistä tykkää, niin bottarga on ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Tässä sapuskassa käyttämäni tonnikalan mäti oli tosiaan paljon tummempaa siihen kuivamätiin verrattuna, jota Hella & Herkusta ostin. Sitä ei ole vielä tullut testattua.
Nam nam! Bottargaa oli Sardiniassa simpukkapastassakin, jonkin verran oli chiliä siihenkin holvattu. Tuliaisena tuotu bottarga on vaan loppunut, onneksi, reissusta on jo niin monta vuotta ;)
Merja, simpukat ja bottarga ovat varmasti maistuva yhdistelmä!
Lähetä kommentti